Hallinto-oikeus kumosi susipoikkeusluvat

Itä-Suomen hallinto-oikeus antoi 3.6.2021 ratkaisunsa kolmeen metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeneeseen valitusasiaan. Hallinto-oikeuden mukaan Suomen riistakeskuksen olisi tullut hylätä poikkeuslupahakemukset metsästyslain 41 a §:n 1 momentin vastaisina. Valituksenalaiset päätökset oli tämän vuoksi kumottava.

Suomen riistakeskus oli myöntänyt metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla hakijalle poikkeusluvat päätöksistä tarkemmin ilmenevin ehdoin noin 76 300 hehtaarin suuruiselle Värtsilän susireviirialueelle Tohmajärven kunnassa ja Kiteen kaupungissa. Suomen riistakeskuksen 21.12.2020 myöntämä lupa oli neljän suden sekä 29.12.2020 ja 20.1.2021 myöntämät luvat olivat yhden suden tappamiseen.

Hallinto-oikeus totesi oikeudellisen arvioinnin lähtökohtana, että metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan säännöksellä on kansallisesti pantu täytäntöön luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohta. Metsästyslain 41 a §:n 1 momenttia on tulkittava yhdenmukaisesti luontodirektiivin ja unionin tuomioistuimen sitä koskevan oikeuskäytännön kanssa. Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla poikkeuslupa voidaan myöntää yleisen turvallisuuden tai muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella. Kaikkien poikkeusluvan myöntämiselle säädettyjen edellytysten on täytyttävä, jotta poikkeuslupa suden tappamiseen voidaan myöntää.

Poikkeusluvan myöntäminen yleisen turvallisuuden takaamiseksi edellyttää pakottavaa syytä. Asiakirjoista ilmeni, että susien liikkumisesta asutuksen läheisyydessä oli poikkeuslupapäätöksiä edeltävältä ajalta runsaasti kirjattuja havaintoja ja alueella oli järjestetty susien vuoksi koulukyytejä. Hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä oli ollut metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu yleistä turvallisuutta koskeva pakottava tilanne, jota oli perusteltu valituksenalaisissa päätöksissä riittävän selvin ja täsmällisin perustein, siten kuin unionin tuomioistuimen luontodirektiivin 16 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössä on edellytetty.

Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin mukaan poikkeuslupa voidaan myöntää vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Hallinto-oikeus katsoi, että myönnettäessä poikkeuslupa yleisen turvallisuuden kannalta pakottavasta syystä riittävänä voidaan pitää sitä, että maa- ja metsätalousministeriön 5.11.2019 vahvistaman Suomen susikannan hoitosuunnitelman mukaisia muita susien karkotuskeinoja oli käytetty ennen poikkeuslupapäätöksen tekemistä. Kun karkotukset eivät olleet toivotulla tavalla muuttaneet susien käyttäytymistä ja lisänneet niiden ihmisarkuutta, ei karkotusten jatkamista ollut kyseessä olevissa yksittäistapauksissa vallitsevissa olosuhteissa voitu edellyttää. Poikkeusluvan myöntämisen edellytys muun tyydyttävän ratkaisun puuttumisesta oli asioissa täyttynyt.

Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin mukaan poikkeusluvan myöntämisen edellytyksenä on, että päätös ei haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella. Hallinto-oikeus katsoi, ettei suden suojelun tason ollut selvitetty olleen suotuisa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan poikkeusten hyväksyminen on mahdollista poikkeuksellisesti myös silloin, kun on asianmukaisesti osoitettu, ettei niillä entisestään huononneta susikannan epäsuotuisaa suojelun tasoa tai estetä kyseisten kantojen suotuisan tason ennalleen saattamista. Valituksenalaisista päätöksistä tai muistakaan asiakirjoista ei ilmennyt parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella varmuutta siitä, että myönnetyt poikkeusluvat eivät entisestään huononna susikannan epäsuotuisaa suojelun tasoa. Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin johdantokappale oli siten esteenä poikkeuslupien myöntämiselle.