Teksti ja kuvat: Jenni Tuhkanen

Mediatuomarit rakentavat siltoja oikeuslaitoksen ja median välille

Tuomioistuinten ratkaisut herättävät välillä paljon mediahuomiota ja niitä saatetaan käsitellä julkisuudessa pitkiäkin aikoja. Päätöksistä käytävä julkinen keskustelu on tärkeää ja välttämättömyys avoimessa yhteiskunnassa. Toisinaan ratkaisuista kuitenkin tehdään harhaanjohtavia tulkintoja tai uutisoinnissa painottuvat päätöksen kannalta epäolennaiset seikat. Helsingin käräjäoikeudessa tähän ongelmaan päätettiin tarttua, kun mediaryhmätoiminta perustettiin maaliskuussa 2018. Käräjäoikeudessa toimintansa aloitti neljän hengen mediaryhmä, johon kuuluvat kaksi mediatuomaria, Petra Spring sekä Nina Immonen, tiedottaja Ilmar Metsalo ja laamanni Tuomas Nurmi.

Mediatuomari Petra Spring

– Mediaryhmän tarkoituksena on olla mediaviestimien apuna antamassa oikeaa taustatietoa juridisista seikoista ja oikeusjärjestelmästä, sekä olla korjaamassa liikkeellä olevia vääriä tietoja ja käsityksiä tuomioista, mediatuomari Petra Spring kuvaa mediaryhmän roolia. Spring on työskennellyt tuomarina käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa vuodesta 2008 alkaen, työtehtävinään riita- ja rikosasioita sekä lasten huoltoriitoja. Sen lisäksi hän on työskennellyt esittelijänä hovioikeudessa ja Kuluttajavalituslautakunnassa, sekä asiantuntijana Euroopan komissiossa Brysselissä. Mediavastaavana tuomarina hän on toiminut siitä lähtien, kun mediaryhmä aloitti toimintansa. Aiempaa viestintään liittyvää työkokemusta tai koulutusta hänellä ei ole.

Mediatuomarit avustavat toimittajia oikeuslaitoksesta uutisoinnissa

Mediatuomarien tehtävänä on tukea mediaviestimiä oikeuslaitosta koskevassa uutisoinnissa. Tehtävässä onnistumisen kannalta tärkeää on olla toimittajien tavoitettavissa, sekä kyky tarkastella oikeuslaitokseen liittyviä aiheita tuomarin näkökulman lisäksi myös median ja maallikoiden perspektiivistä. Käytännössä tehtävästä suoriutuminen edellyttää säännöllistä yhteydenpitoa toimittajiin ja läsnäoloa oikeuslaitosta koskevassa julkisessa keskustelussa.

– Tiedottaja Ilmar Metsalo ohjaa medialta tulevat taustakysymykset ja haastattelupyynnöt meille mediatuomareille. Niihin annetaan vastauksia joko kirjallisesti tai suullisesti puhelimitse, Spring kertoo työnkuvastaan. Toimittajien tiedusteluihin vastaamisen lisäksi mediatuomarit esiintyvät myös julkisuudessa. Spring on ollut televisiossa keskustelemassa ajankohtaisista tuomioistuinasioista, sekä kirjoittanut kolumneja MTV:n nettiuutisiin.

Mediaryhmä on lisäksi järjestänyt mediaviestimien kanssa tapaamisia, joissa toimittajille on annettu ohjeistusta ja apua tuomioistuinasioista uutisointiin.

– On parempi tarjota asiantuntija toimittajan käyttöön kuin "sammuttaa paloja" jälkikäteen. Alkuperäisessä uutisessa olevaa virhettä on vaikeampi lähteä oikaisemaan, tiedottaja Ilmar Metsalo sanoo.

Mikäli tuomioistuimen päätöksestä syttyy kohu, ei mediatuomareiden tehtävänä kuitenkaan ole tehdä omia arvioitaan tuomion oikeudenmukaisuudesta. Sen sijaan heidän pyrkimyksenään on, että uutisointi olisi faktoihin perustuvaa.

– Yksittäisten tuomioiden oikeellisuuteen ei oteta kantaa eikä mediaryhmä keksi uusia perusteluja tuomioihin, vaan me autamme toimittajia ymmärtämään ja avaamme tarpeen vaatiessa juridisia termejä ja esimerkiksi rangaistusjärjestelmää, Spring sanoo.

Tuomioistuinten ratkaisujen herättämään mediahuomioon on vastattava

Spring on huomannut, että tuomioistuintyö ja tuomioistuinten ratkaisut kiinnostavat mediaa ja suurta yleisöä. Hänen mukaansa uutisointiin eksyy kuitenkin helposti virheitä, sillä uutistahti on digiaikana nopeutunut ja oikeuslaitokseen liittyvät aihealueet voivat olla vaikeaselkoisia. Sosiaalisen median myötä "uutisia" myös levittää entistä suurempi joukko ihmisiä.

Spring muistuttaa, että käräjäoikeuden tuomioista kirjoitetaan riippumatta siitä, ovatko mediatuomarit mukana tiedottamistoiminnassa.

– Luottamus oikeuslaitokseen on tulevaisuudessa entistä enemmän riippuvainen uutisoinnin oikeellisuudesta ja luotettavuudesta. Tässä tilanteessa on vastuullista olla mukana ja yrittää saada julkisuuteen mahdollisimman paljon oikeaa tietoa sekä myös tehdä tietoa ymmärrettävämmäksi, Spring sanoo.

" Luottamus oikeuslaitokseen on tulevaisuudessa entistä enemmän riippuvainen uutisoinnin oikeellisuudesta ja luotettavuudesta."

Kansalaiset muodostavat käsitystään oikeuslaitoksesta ja tuomioistuinten päätöksistä pitkälti uutisten ja sosiaalisen median pohjalta. Sen vuoksi tuomioistuinten onkin järkevää osallistua aktiivisesti julkiseen keskusteluun ja pyrkiä yhteistyöhön mediaviestimien kanssa.

– Tuomioistuimilla ei ole enää varaa vaieta ja luottaa siihen, että maallikot osaavat etsiä oleelliset seikat kirjoitetuista tuomioista monimutkaistuvassa yhteiskunnassa, Spring toteaa.

Toimittajat tyytyväisiä mediaryhmätoimintaan

Mediaryhmä on saanut toiminnastaan jo paljon palautetta median edustajilta. Palaute on ollut poikkeuksetta positiivista ja toimittajat ovat olleet tyytyväisiä mediaryhmätoimintaan. Mediatuomarien toiminnan voikin nähdä ajavan sekä tuomioistuinten että median etua. Toimittajat kokevat sen hyödyllisenä, että saavat asiantuntevaa ohjeistusta hankalista aihepiireistä uutisointiin.

Springin mukaan kansalaisilta saatu suora palaute on puolestaan harvinaista ja valitettavasti yleensä negatiivista.

– Nettikirjoittelun kulttuuri on sellainen, että liikkeellä ovat tyytymättömät. Olemme saaneet palautteita, joissa meidän tuomareiden väitetään yrittävän selitellä ja peitellä oikeuslaitoksen virheitä, Spring kertoo.

– En kuitenkaan katso, että heidän takiaan pitäisi lakata yrittämästä, sillä mitä enemmän saadaan oikeaa tietoa uutisointiin, sitä vähemmän on liikkeellä huhuja oikeustajun vastaisista päätöksistä, Spring toteaa.

Mediaryhmätoiminta laajenee Suomessa, kun Varsinais-Suomen ja Oulun käräjäoikeudet sekä Rovaniemen hovioikeus liittyvät siihen mukaan. Yhdessä Helsingin käräjäoikeuden kanssa nämä tuomioistuimet muodostavat valtakunnallisen mediavastuutuomareiden verkoston.


Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa. Tekstiä lainatessa on mainittava kirjoittajan nimi ja lähde: oikeusministeriön Oikeus.fi:n Arkea&Ajatuksia -sivut www.oikeus.fi/arkeajaajatuksia

 
Julkaistu 23.8.2018