Arkea ja ajatuksia » Oikeudella töissä » Hallinto-oikeussihteeri Elina Ranz, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Teksti ja kuvat: Elina Ranz, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Hallinto-oikeussihteeri Elina Ranz


Tiistai

Työviikkoni alkaa aina tiistaisin, koska olen kahden alle kouluikäisen lapsen äitinä osittaisella hoitovapaalla maanantait. Aamu alkoi tällä viikolla kahdeksalta postin selaamisella. Katsoin läpi saapuneet viranomaislausunnot sekä selitykset ja laadin jaostosihteerille ohjeet jatkotoimista.

Vähän ennen klo 9.30 siirryin alakerrassa sijaitsevaan istuntosaliin huostaanottoasian suullista käsittelyä varten. Käsittelyjä järjestetään lastensuojeluasioissa viikoittain Hämeenlinnassa ja välillä matkustamme Jyväskylän käräjäoikeuteen. Käsittelyt voivat todistajien määrästä ja asian riitaisuudesta riippuen venyä jopa pitkälle iltaan, mutta tänään ehdimme poikkeuksellisesti päättää istunnon lounasaikaan.

Lounaan jälkeen laadin suullisessa käsittelyssä olleeseen asiaan esityksen ja vein sen tarkastavalle tuomarille. Loppupäivän käytin toisen jo istunnossa olleen sosiaaliasian päätöksen muokkaamiseen.


Keskiviikko

Saavuin työpaikalle taas kahdeksan maissa. Valmistelin esityksiä lastensuojeluasioihin ja hoidin vireillä olevia juttuja välitoimille. Keskustelin tarkastavan tuomarin kanssa erään huostaanottoasian suulliseen käsittelyyn liittyvistä käytännön järjestelyistä. Iltapäivän ja alkuillan käytin sivutoimeeni, jota hoidan valtion virkamieslautakunnassa. Kotiin lähdin tästä syystä vasta puoli kuudelta.


Torstai

Aamulla saavuin työpaikalle jo kello 7.20. Laadin oppimispäiväkirjaa prosessinjohdon koulutukseen, johon osallistun oman hallinto-oikeuteni edustajana. Opiskeluun saa käyttää työaikaa, mikä on hyvä asia, sillä tieteellinen kirjoittaminen ei ole enää useiden käytännöntäyteisten työvuosien jälkeen helppoa.

Jaoston puheenjohtaja keskeytti pähkäilyni hallinto-oikeudellisen oikeussuhteen erityispiirteistä ja antoi tarkastetut esitykset luettavakseni. Lukaisin läpi tarkastajan tekemät korjaukset ja parannukset.

Ennen lounasta järjestimme istunnon, jossa tuomarit tekivät esityksistäni lopulliset päätökset. Istunnon jälkeen muokkasin päätökset ja vein ne jaostosihteerille puhtaaksikirjoitettavaksi. Lounaan jälkeen päätökset olivat valmiit allekirjoitettavaksi. Tämän jälkeen selasin läpi pöydälleni kertyneet korkeimman hallinto-oikeuden päätökset. Loppupäivän valmistelin esityksiä ja lähdin päästämään lastenhoitajan kotiin kello 15.30.


Perjantai

Aamu alkoi työpaikalla ennen kahdeksaa asiantuntijajäsenen tavoittelulla. Sain hänet lopulta puhelimen päähän ja sovin seuraavalle viikolle istunnon lastensuojeluasiassa. Aloin valmistelemaan normaalia monimutkaisempaa valitusasiaa, jota varten kävin konsultoimassa toisen jaoston perusopetusasioihin perehtynyttä tuomaria.

Valmisteltavien asioiden monipuolisuus jaksa innostaa.

Työhuoneeseen palattuani halusi eräs oman jaostoni tuomari keskustella tarkastamistaan esityksistäni, joista yhdestä hän oli eri mieltä. Vastasin myös asiakaspuheluun, jossa tiedusteltiin lasten päivähoitoon liittyvän valituksen tekemisen "kannattavuutta". En voinut juuri auttaa, mutta asiakas oli iloinen kuultuaan, että valittaminen on sosiaaliasioissa maksutonta.

Iltapäivällä viimeistelin vielä sivutoimeeni liittyvät seuraavan kokouksen esitykset. Intensiivisen työviikon jälkeen oli haastavaa aloittaa viikonloppu hieman nälkäisenä koko perheen kauppareissulla.


Työn hyvät ja huonot puolet

Työ on pääosin kirjallista, vaikka omaan työhöni lastensuojeluasioiden esittelijänä kuuluu myös säännöllisesti suullisia käsittelyjä. Asiakirjojen pyörittelyyn voi välillä turhautua. Kuitenkin valmisteltavien asioiden monipuolisuus jaksaa innostaa. Ehkä paras asia on työn itsenäisyys. Omassa virastossani käytössä oleva vapaa työaika mahdollistaa hyvin työn, perhe-elämän ja vieläpä sivutoimen yhteensovittamisen. Kun valmisteltavia asioita tulee joka päivä lisää, on työotteen kuitenkin oltava tehokas ja järjestelmällinen.

Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa. Tekstiä lainatessa on mainittava kirjoittajan nimi ja lähde: oikeusministeriön Oikeus.fi:n Arkea&Ajatuksia -sivut www.oikeus.fi/arkeajaajatuksia

 
Julkaistu 28.9.2012