Alkuperäinen julkaisija: Valtakunnanvoudinvirasto

Ulosoton asiamäärät laskussa, perintätulos kasvaa edelleen

Julkaistu 20.8.2014
Vuoden 2014 ensimmäisen puoliskon aikana ulosottoon tuli vireille 1 162 563 asiaa, mikä on lähes 280 000 asiaa vähemmän kuin viime vuonna. Tämä tarkoittaa noin 19 prosentin laskua edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta.

Merkittävä osa asiamäärien laskusta selittyy sillä, että perimiskulut ovat jääneet perintälain muuttumisen seurauksena kokonaan pois omina saatavalajeinaan. Lisäksi mediavero on korvannut tv-lupamaksun. Näiden kahden asiaryhmän yhteenlaskettu vaikutus on ollut yli 200 000 asiaa.

Myös vireille tulleiden asioiden euromäärissä on pientä laskua edellisvuoteen nähden. Yhteensä kesäkuun lopussa vireille tulleiden asioiden rahamääräinen arvo korkoja lukuun ottamatta oli 1,2 miljardia euroa. Laskua vuoden takaiseen tilanteeseen on noin 5 prosenttia.

Perintätulos on edelleen kasvussa. Kesäkuun loppuun mennessä ulosottovirastot olivat perineet noin 460 miljoonaa euroa, mikä on yli 9 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuoden vertailujaksona. Kasvua perintätuloksessa on 2 prosenttia.

Uusien velallisten määrä on laskenut kokonaisuutena hieman, noin 1,5 prosenttia. Kesäkuun loppuun mennessä ulosottoon oli tullut vireille 341 492 uutta velallista, mikä on noin 5000 velallista vähemmän kuin viime vuonna. Vireille tulleiden uusien velallisten vähenemisen taustalla on luonnollisten henkilöiden määrän väheneminen noin 7000 hengellä. Sen sijaan oikeushenkilöitä tuli vireille noin 2000 kappaletta viime vuotta enemmän.

Kehitys on ollut päinvastainen vuoteen 2013 verrattaessa, jolloin juuri oikeushenkilöiden määrä oli laskenut ja luonnollisten henkilöiden määrä kasvanut edellisvuodesta.

Lisätietoja: valtakunnanvouti Juhani Toukola

Liitetiedostot

Sivun alkuun |