Alkuperäinen julkaisija: VKSV

Epäiltyjen rekisteriä koskeva esitutkinta on valmistunut

Julkaistu 3.10.2014

Poliisin rikoksesta epäiltyjen rekisterin (epri) käyttöä ja valvontaa koskeva esitutkinta on valmistunut ja juttu on siirretty Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten. Syyteharkinnan asiassa tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Esitutkinnan tuloksena on rikoksesta epäiltynä yhteensä seitsemän henkilöä, joista viisi on päällystöön kuuluvia poliisimiehiä. Heitä epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kaikki epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Asiassa on syytä epäillä, ettei rekisterin käyttöä koskeva koulutus, ohjeistus ja käytön valvonta ole ollut rekisterin sisällön arkaluontoisuus ja sen käyttöön liittyvät merkittävät perusoikeusulottuvuudet huomioon ottaen asianmukaisella tasolla. Lisäksi on syytä epäillä, että rekisteriin on merkitty tietoja, joita ei voida pitää henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön mukaisina. Esitutkinnan perusteella on myös syytä epäillä, että kyse ei ole ollut yksittäisen poliisimiehen puutteellisesta harkinnasta vaan pitkään jatkuneen ohjauksen ja valvonnan laiminlyömisen seurauksena syntyneestä rakenteellisesta virheestä.

Esitutkinta aloitettiin huhtikuussa 2013 sen jälkeen, kun tiedotusvälineiden kautta oli tullut julkisuuteen tieto, että Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin nimi oli syötetty rekisteriin. Esitutkinta laajeni tutkinnan aikana käsittämään myös rekisterin ylläpitoa, koulutusta, käyttöä ja valvontaa koskevia kysymyksiä. Asiassa suoritettiin loppuvaiheessa lisätutkintaa, jonka yhteydessä selvitettiin rekisterin vastuukysymykset vuoteen 2009 saakka.

Lisätiedot: Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen, p. 029 56 20822