Alkuperäinen julkaisija: Valtakunnanvoudinvirasto

Ulosotto viranomaisesittelyssä Harmaa talous 2014 -julkaisussa

Julkaistu 19.11.2014

Verohallinnon laatimassa Harmaa talous 2014 –tilannekatsauksessa kerrotaan suomalaisen harmaan talouden nykytilasta sekä uusista teoista sen torjumiseksi.

Uusia menetelmiä ovat muun muassa kuittipakko, veronumero sekä verovelkarekisteri. Viranomaisesittelyssä on ulosoton rooli harmaan talouden torjunnassa.

Harmaan talouden torjunta on kokonaisuus ennaltaehkäiseviä toimia, paljastamis- ja selvittämistoimia sekä laittoman taloudellisen hyödyn takaisin perimistä. "Näihin tavoitteisiin pyrimme lainsäädäntömuutoksilla, joista viimeaikaisia ovat esimerkiksi velvollisuus tarjota kuitti ostoksista, rakennusalan veronumero, joulukuussa avautuva yritysten julkinen verovelkarekisteri sekä käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden laajentuminen", kertoo johtaja Janne Marttinen Harmaan talouden selvitysyksiköstä.

Harmaan talouden torjuntaan osallistuvat useat viranomaiset, joista julkaisussa esitellään ulosotto. Laajojen tiedonsaantioikeuksiensa johdosta ulosotolla on hyvät mahdollisuudet havaita ja tunnistaa harmaan talouden toimijoita. Ulosoton päätehtävä harmaan talouden torjunnassa on laittoman taloudellisen hyödyn takaisin periminen.

Sivun alkuun |