Alkuperäinen julkaisija: OM

Velallisen elinkustannusten osuutta velkajärjestelyssä tarkistetaan ensi vuoden alusta

Julkaistu 25.11.2014

Velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettaviin rahamääriin tulee korotus vuoden 2015 alusta. Muutos on 0,4 prosenttia. Esimerkiksi yksin asuvalle henkilölle tai yksinhuoltajalle määrä on ensi vuoden alusta alkaen kuukaudessa 538 euroa (korotus 3 euroa). Tarkistukset perustuvat kansaneläkeindeksin muutokseen.

Velkajärjestelyssä olevalla henkilöllä on velvollisuus maksaa velkojille suorituksia maksuohjelman aikana hankkimistaan lisätuloista. Myös tämä lisäsuoritusvelvollisuuden rahamäärä muuttuu: jos velallisen tulot vähennettynä tulojen hankkimisesta aiheutuneilla välittömillä lisämenoilla kasvavat maksuohjelmaan merkittyihin tuloihin verrattuna kalenterivuoden aikana vähintään 2 000 euroa, velallisen on käytettävä velkojensa suoritukseksi puolet 2 000 euroa ylittävästä osasta. Aiemmin raja oli 970 euroa. Muutos johtuu eduskunnan hyväksymästä velkajärjestelylain muutoksesta, joka on tulossa voimaan vuoden 2015 alusta.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Kari Liede, puh. 02951 50210

Liitetiedostot

Avainsanat

velkajärjestely
Sivun alkuun |