Alkuperäinen julkaisija: OM

Oikaisuvaatimuksen ja valitusluvan käyttö hallintoasioiden muutoksenhaussa laajenee vuoden 2016 alusta

Julkaistu 5.8.2015  Päivitetty 6.8.2015

Hallintoasioiden muutoksenhaussa oikaisuvaatimus ja valituslupamenettely laajenevat vuoden 2016 alussa useisiin uusiin asiaryhmiin. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutokset huomenna perjantaina 7. elokuuta.

Oikaisuvaatimus viranomaiselle on nykyisinkin käytössä useissa asiaryhmissä. Jatkossa oikaisuvaatimus on muutoksenhaun ensi vaiheena myös esimerkiksi kaavamaisissa ilmoitus- ja rekisteröintiasioissa, erilaisissa maksuja ja korvauksia koskevissa asioissa sekä eräissä lupa-asioissa. Oikaisuvaatimuksen käytön lisäämisellä tavoitellaan kansalaisen kannalta sitä, että muutoksenhaku voidaan hoitaa ilman raskaampaa oikeudenkäyntimenettelyä.

Oikaisuvaatimusta ei oteta käyttöön asianosaisen oikeusturvan kannalta erityisen merkittävissä asioissa, joissa on tärkeää saada asia viivytyksettä tuomioistuimen ratkaistavaksi ja joihin liittyy vaativaa oikeudellista harkintaa. Oikaisuvaatimusta ei voi tehdä myöskään esimerkiksi asiaryhmissä, joissa on tavallisesti useita asianosaisia.

Nykyisin noin puolet korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista valituksista kuuluu valituslupasäännösten piiriin. Vuoden 2016 alussa valituslupamenettely laajenee moniin uusiin asiaryhmiin. Valituslupaa ei kuitenkaan oteta käyttöön asiaryhmissä, joihin liittyy usein vaativia oikeuskysymyksiä tai jotka ovat yhteiskunnan tai asianosaisten kannalta erityisen merkittäviä tai laaja-alaisia.

Samalla muutetaan myös lainvoimaisen päätöksen purkamista koskevia säännöksiä. Jatkossa pääsääntönä on, että saman päätöksen purkamista voi hakea vain kerran.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Arja Manner, puh. 02951 50450
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi

Yleistä tietoa muutoksenhausta nykyisen lainsäädännön mukaan:

Viranomaisen ratkaisusta valittaminen hallinto-oikeuteen

Oikeudenkäynti hallinto-oikeudessa (esite)

Hallinto-oikeudet

Valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen


Avainsanat

hallintomenettely, hallinto-oikeus, muutoksenhaku, oikeusturva
Sivun alkuun |