Alkuperäinen julkaisija: OM

Syyttäjänvirastojen ja yleisten tuomioistuinten sähköisen asianhallintajärjestelmän käyttöönotto alkanut

Julkaistu 13.12.2016
Syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten asian- ja dokumentinhallinnan tietojärjestelmäkokonaisuus eli ns. AIPA-hanke etenee. Uuden järjestelmän käyttöönotto on alkanut syyttäjänvirastoista joulukuussa, kun sakkomenettelyä koskevaan lakiin perustuvat AIPAn toiminnallisuudet otettiin käyttöön.
Pilottina toimii Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto. Helmikuun alusta alkaen kaikki syyttäjänvirastot hoitavat uuteen sakkomenettelyyn tulevat asiat AIPA-järjestelmässä.

Tuomioistuimissa uusi asianhallintajärjestelmä otetaan käyttöön aikaisintaan ensi syksynä, kun pakkokeinoasioiden käsittely alkaa AIPAssa. Sen jälkeen järjestelmään siirretään vaiheittain siviiliasioiden käsittely ja viimeisenä rikosasioiden käsittely.

Tietojärjestelmien rakentamisen lisäksi AIPA-hankkeessa kehitetään syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten toimintaa ja siirtymistä sähköisiin työtapoihin. Uusia työtapoja tukevassa tietojärjestelmässä asian käsittely hoidetaan sähköisesti vireille tulosta ratkaisemiseen ja arkistointiin saakka. Työtavan muutos on jo käynnissä, sillä tuomioistuimet ja syyttäjänvirastot ovat aloittaneet siirtymisen paperittomaan työskentelyyn nykyisin käytössä olevilla välineillä.

Tavoitteena on, että AIPA-järjestelmäkokonaisuus on käytössä viimeistään vuoden 2019 aikana. Kun hanke on valmis, kaikki lainkäyttöön liittyvät toiminnot hoidetaan syyttäjänvirastoissa ja yleisissä tuomioistuimissa sähköisesti.

Lisätietoja:
hankejohtaja Marko Loisa, puh. 02951 50175,
valtionsyyttäjä Johanna Hervonen, puh. 02956 20824, ja
hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja, apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos, puh. 02951 50428

Avainsanat

syyttäjät, tuomioistuimet, digitalisaatio, AIPA
Sivun alkuun |