Etusivu » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2017 » Valtuustot valitsemaan lautamiehiä
Alkuperäinen julkaisija: OM

Valtuustot valitsemaan lautamiehiä

Julkaistu 9.5.2017

Oikeusministeriö on vahvistanut käräjäoikeuksien lautamiesten määrät seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Kevään kuntavaaleissa valitut uudet valtuustot valitsevat kukin oman kuntansa lautamiehet. Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun uudet lautamiehet on valittu.

Kaikkiaan lautamiehiä valitaan nyt 1 477, mikä on vähemmän kuin edelliskerralla. Vuonna 2012 lautamiehiä valittiin 1737. Lautamiesten lukumäärää on tarkistettu pääasiassa käräjäoikeuksissa käsiteltävien asiamäärien kehittymisen ja niiden edellyttämän lautamiestarpeen perusteella.

Kunnanhallituksille ja käräjäoikeuksille osoittamassaan kirjeessä oikeusministeriö muistuttaa valtuustoja siitä, että lautamiehet valitaan tuomarintehtävään. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva kunnallinen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton. Lautamiehiltä ei siten saa esimerkiksi periä ns. puolueveroa lautamiespalkkioista.

Valtuustoryhmillä on oikeusministeriön mukaan erityinen vastuu myös siitä, että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan tehtävässään koko kauden. Lautamiehille tulisi korostaa heidän tehtävänsä tärkeyttä ja muun muassa sitä, että muista kunnallisista luottamustehtävistä poiketen se edellyttää varautumista koko päivän kestävään istuntoon. Kun isoja rikosjuttuja saatetaan käsitellä useampana päivän peräkkäin, on lautamiehen tarvittaessa oltava valmis osallistumaan myös useita päiviä kestävään oikeudenkäyntiin.

Lautamiehille asetettavista vaatimuksista tulisi jo ennen valintaa tiedottaa lautamiesehdokkaille. Sopivana lautamiestehtävään ei oikeusministeriön mukaan voida pitää esimerkiksi henkilöä, jolla on rikosrekisterimerkintöjä.

Ministeriö huomauttaa myös, että lautamiesten esteellisyyskysymykset ovat usein käytännössä tulleet esiin silloin, kun lautamiehinä on esimerkiksi kunnanhallituksen tai kuntayhtymän hallituksen jäseniä. Myös valittavien lautamiesten kielitaitoon tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kielitaitovaatimukset korostuvat sellaisissa käräjäoikeuksissa, jotka ovat kaksikielisiä.

Lautamiehen on ennen tehtävään ryhtymistä annettava käräjäoikeudelle ilmoitus sidonnaisuuksistaan. Tiedot sidonnaisuuksista merkitään tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin, joka on otettu käyttöön tämän vuoden alusta. Rekisteriä ylläpitää Oikeusrekisterikeskus. Rekisteri on julkinen.

Lisätietoja:
hallitussihteeri Mika Risla, puhelin 02951 50190

Avainsanat

lautamiehet
Sivun alkuun |