Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa aiotaan säätää lailla

Julkaistu 5.4.2018

Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa aiotaan säätää oma lakinsa. Eduskunnalle tänään annetun hallituksen esityksen mukaan lakia sovellettaisiin poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten, Rikosseuraamuslaitoksen, Tullin, rajavalvontaviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten käsitellessä henkilötietoja rikosasiassa.

Uudella lailla pantaisiin täytäntöön rikosasioiden tietosuojadirektiivi, joka yhdessä tietosuoja-asetuksen kanssa muodostaa EU:n niin sanotun tietosuojapaketin. EU:n direktiivin tavoitteena on nykyaikaistaa sääntelyä, helpottaa tietojen vapaata liikkuvuutta EU-maiden poliisi- ja oikeusviranomaisten välillä sekä varmistaa henkilötietojen suoja rikosasioita käsiteltäessä.

Ehdotettua lakia sovellettaisiin henkilötietojen käsittelyyn silloin, kun on kyse esimerkiksi rikoksen ennalta estämisestä, selvittämisestä tai syyteharkintaan saattamisesta, syytetoimista, rikosasian käsittelemisestä tuomioistuimessa, seuraamuksen täytäntöönpanemisesta taikka yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien ehkäisemisestä.

Laissa säädettäisiin muun muassa toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuksista tietojen käsittelyssä, rekisteröidyn oikeuksista, tietosuojavastaavan tehtävistä sekä oikeusturvakeinoista ja seuraamuksista. Lain noudattamista valvoisi tietosuojavaltuutettu.

Rekisteröidyllä olisi esityksen mukaan oikeus tarkastaa omat henkilötietonsa ja saada tietoja henkilötietojensa käsittelystä. Rekisteröidyn oikeuksia voitaisiin kuitenkin rajoittaa, jos se on välttämätöntä esimerkiksi rikoksen selvittämisen kannalta. Tällöin rekisteröity voisi pyytää tietosuojavaltuutettua tarkastamaan, että hänen henkilötietojaan on käsitelty lainmukaisesti.

Lakia sovellettaisiin myös kansallisen turvallisuuden ylläpidon yhteydessä

Esityksen mukaan lakia sovellettaisiin myös silloin, kun Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja poliisi, erityisesti suojelupoliisi, käsittelevät henkilötietoja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä. Tältä osin esitys ei perustu EU-direktiiviin, vaan tarpeeseen säännellä sellaisesta henkilötietojen käsittelystä, joka ei kuulu EU:n toimivaltaan.

Uusi laki olisi rikosasioiden käsittelyssä noudatettava yleislaki, josta voidaan poiketa kutakin alaa koskevassa erityislainsäädännössä. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 6. toukokuuta 2018 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Henkilötietojen käsittelyyn rikosasioissa on tähän asti sovellettu yleislakina henkilötietolakia, joka kumoutuu EU:n tietosuojauudistuksen ja uuden tietosuojalain voimaantulon myötä.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Timo Makkonen, puh. 02951 50230
lainsäädäntöneuvos Tanja Jaatinen, puh. 02951 50056

Valtioneuvosto.fi/päätökset http://valtioneuvosto.fi/paatokset/valtioneuvoston-yleisistunto