Oikeudenkäynti hallinto-oikeudessa

Mikä on hallinto-oikeus?

Tuomioistuimet on Suomessa jaettu kahteen päälinjaan: yleisiin tuomioistuimiin ja hallintotuomioistuimiin. Hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus ja kuusi hallinto-oikeutta: Helsingin, Hämeenlinnan, Itä-Suomen, Pohjois-Suomen, Turun ja Vaasan hallinto-oikeus. Ahvenanmaalla toimii oma hallintotuomioistuin.

Kukin hallinto-oikeus käsittelee hallintolainkäyttöasiat yhden tai useamman maakunnan alueella. Eräiden asiaryhmien oikeuskäsittely on kuitenkin keskitetty vain yhteen hallinto-oikeuteen. Esimerkiksi arvonlisäveroasiat käsitellään Helsingin hallinto-oikeudessa sekä ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset asiat Vaasan hallinto-oikeudessa.

Hallinto-oikeus käsittelee yksityisten ihmisten ja yhteisöjen valituksia viranomaisten hallintoasioissa tekemistä päätöksistä. Hallinto-oikeuksiin valitetaan muun muassa:

  • veroasioista,
  • sosiaali- ja terveydenhuoltoasioista, kuten toimeentulotukeen, vammaisten tukemiseen, lastensuojeluun sekä mielenterveyskysymyksiin liittyvistä päätöksistä,
  • ympäristö-, rakentamis- ja maankäyttöasioista, kuten ympäristö- ja rakennuslupiin liittyvistä päätöksistä,
  • kuntien itsehallintoon kuuluvista asioista,
  • elinkeinon harjoittamiseen liittyvistä viranomaisten päätöksistä,
  • erilaisista viranomaisten päättämistä maksuista kuten pysäköintivirhemaksuista, joukkoliikenteen tarkastusmaksuista ja jätemaksuista.

Useissa asioissa valituksen saa tehdä suoraan hallinto-oikeudelle. Veroasioissa, kunnallisasioissa, erilaisia maksuja ja korvauksia koskevissa asioissa ja monissa muissakin asioissa on viranomaisen ratkaisuun tyytymättömän kuitenkin ensin haettava asianomaiselta viranomaiselta päätöksen oikaisemista. Oikaisuvaatimus ei ole käytössä asianosaisen oikeusturvan kannalta erityisen merkittävissä asioissa, joissa on tärkeää saada asia nopeasti tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi uhkasakon tuomitsemista ja teettämis- tai keskeyttämisuhan täytäntöönpanoa koskevat asiat sekä elinkeinolupa-asiat. Kun oikaisuvaatimus on käytössä muutoksenhaun ensi vaiheena, hallinto-oikeuteen saa valittaa vasta oikaisumenettelyssä tehdystä päätöksestä.

Hallinto-oikeuslaki (430/1999) ja hallintolainkäyttölaki (586/1996) ovat Internetissä valtion säädöstietopankissa osoitteessahttp://www.finlex.fi

Päivitetty 1.1.2016
Oikeusministeriö

Hallintopäätöksestä saa valittaa

Hallinnossa on yleinen valitusoikeus. Viranomaisen päätöksestä, jolla asia ratkaistaan lopullisesti, saa yleensä aina valittaa. Jos päätös on valituskelpoinen, viranomaisen on liitettävä siihen valitusosoitus. Siinä kerrotaan, missä ajassa ja minne valitus on tehtävä. Valitusosoitusta noudattaen tehty valitus katsotaan aina oikein tehdyksi.

Jos viranomainen ei ole liittänyt päätökseensä valitusosoitusta, syytä siihen kannattaa tiedustella kyseiseltä viranomaiselta.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä valittajan on ilmoitettava hallinto-oikeudelle:
  • mihin päätökseen haetaan muutosta,
  • miltä kohdin päätökseen halutaan muutosta (kokonaan vai osittain),
  • minkälainen muutoksen tulisi olla,
  • mitkä ovat muutosvaatimuksen perusteet.,
  • valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot.

Valituskirjelmä kannattaa kirjoittaa huolella. Kirjelmän sisältö voi ratkaista sen, kuinka laajalti asia käsitellään hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus ei useinkaan voi tutkia asiaa laajemmin kuin on vaadittu. Selkeästi ilmaistut vaatimukset ja niiden perusteet edistävät asian käsittelyä ja oikean lopputuloksen syntymistä.

Jos kyseessä on valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen asiassa, jossa tarvitaan valituslupa, valituskirjelmässä on myös ilmoitettava, minkä vuoksi valituslupa tulisi myöntää.

Miten asia käsitellään hallinto-oikeudessa?

Kun valituskirjelmä on tullut hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus hankkii asiasta lausunnon päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Myös päätöksen perustana olevat asiakirjat hankitaan. Hallinto-oikeus voi pyytää asianosaisia toimittamaan asian ratkaisemiseksi tarpeellista lisäselvitystä. Hallinto-oikeus voi myös omasta aloitteestaan hankkia tarvittavaa lisäselvitystä. Jos asiassa on muita yksityisiä asianosaisia kuin valittaja, hallinto-oikeus pyytää lausuntoa myös näiltä.

Sen jälkeen valittajalta pyydetään selitys hallinto-oikeuden hankkimien lausuntojen ja selvitysten johdosta.

Suurin osa hallinto-oikeuteen tulleista valituksista ratkaistaan asiasta kertyneen kirjallisen aineiston perusteella ilman, että asianosaisia kuullaan suullisesti. Hallinto-oikeudessa kuitenkin toimitetaan myös suullisia käsittelyjä ja katselmuksia.

Suullinen käsittely ja katselmus hallinto-oikeudessa

Valittaja tai hänen vastapuolensa voi pyytää hallinto-oikeutta toimittamaan valitusta tutkittaessa suullisen käsittelyn. Pyyntö on perusteltava esittämällä, miksi kirjallinen käsittely on riittämätön ja mitä selvitystä suullisessa käsittelyssä tultaisiin esittämään.

Hallinto-oikeuden on yleensä toimitettava suullinen käsittely, jos asianosainen sitä pyytää. Suullinen käsittely voidaan kuitenkin jättää toimittamatta, jos valituksessa esitettyä vaatimusta ei voida lainkaan tutkia tai jos se hylätään heti. Suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta myös, jos se on ilmeisen tarpeeton.

Jos asiassa vedotaan yksityisluonteiseen kirjalliseen todistajankertomukseen, todistajaa kuullaan suullisesti vain, jos se on tuomioistuimen käsityksen mukaan tarpeen asian selvittämiseksi.

Oikeudenkäynnissä voidaan tarvittaessa kuulla henkilökohtaisesti myös asiantuntijaa erityistä asiantuntemusta vaativasta kysymyksestä.

Suullisessa käsittelyssä asianosaiset ja viranomaiset esittävät yleensä aluksi tuomioistuimen jäsenille käsityksensä valituksen kohteena olevasta päätöksestä ja sen muuttamiseksi tehdystä valituksesta. Tuomioistuimen jäsenet voivat tällöin esittää kysymyksiä. Tämän jälkeen tavallisesti kuullaan osapuolten tai tuomioistuimen nimeämiä todistajia. Osapuolten on syytä ilmoittaa nimeämänsä todistajat tuomioistuimelle ennen suullista käsittelyä. Tuomioistuin huolehtii todistajien kutsumisesta, jollei ole sovittu, että osapuolet huolehtivat todistajien kutsumisesta.

Suullisessa käsittelyssä voidaan tehdä asian käsittelyyn liittyviä ratkaisuja, mutta itse pääasiaa ei ratkaista välittömästi suullisen käsittelyn päätyttyä. Tavallisesti ratkaisu lykätään tehtäväksi istunnossa, missä yleisö ei voi olla läsnä.

Suullinen käsittely ei syrjäytä kirjallista oikeudenkäyntiaineistoa vaan täydentää sitä. Suullisessa käsittelyssä ei ole sen vuoksi tarpeen käsitellä uudestaan muuta kuin sellainen aineisto, josta ollaan erimielisiä tai josta halutaan esittää tarkempaa selvitystä.

Hallinto-oikeus voi rajoittaa suullista käsittelyä esimerkiksi niin, että siinä käsitellään vain osaa asiasta.

Hallinto-oikeus toimittaa myös katselmuksia eli käy paikan päällä tekemässä havaintoja oikeudenkäynnin kohteena olevasta esineestä tai paikasta. Katselmuksia tehdään erityisesti rakennus- ja ympäristöasioissa. Katselmukseen kutsutaan asianosaiset ja päätöksen tehnyt viranomainen, jotta he voisivat tulla paikalle esittämään näkemyksiään katselmuksen kohteesta.

Päätös

Kun kaikki asian selvittämiseksi tarvittava aineisto on koossa, hallinto-oikeus tekee asiassa päätöksen. Päätös lähetetään asianosaisille.

Päätöksen tekemiseen osallistuu yleensä kolme tuomaria. Päätös tehdään asian esittelijän päätösehdotuksen perusteella. Mielenterveys-, lastensuojelu-, kehitysvamma-, päihdehuolto- ja tartuntatautiasioissa päätöksentekoon osallistuu kaksi tuomaria ja asiantuntijajäsen. Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelyyn osallistuu lainoppineiden jäsenten lisäksi luonnontieteen tai tekniikan alan jäseniä. Normaali kokoonpano näissä asioissa on nelijäseninen.

Hallinto-oikeuden päätöksestä saa yleensä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Useissa asiaryhmissä tarvitaan valituslupa korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällaisia asiaryhmiä ovat esimerkiksi veroasiat ja ulkomaalaisasiat. Valituslupa tarvitaan myös esimerkiksi useissa koulutusta, toimilupia tai valtionavustuksia koskevissa asioissa. Kun asiassa tarvitaan valituslupa, korkein hallinto-oikeus tutkii ensin, onko asiassa valitusluvan. perustetta. Valituslupa myönnetään, jos asiassa on ennakkopäätöksen tarve tai ilmeinen virhe taikka jos on jokin muu painava syy asiaratkaisun antamiseen. Kun valituslupa on myönnetty, korkein hallinto-oikeus antaa valitukseen asiaratkaisun.

Valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä on kielletty vain eräissä harvoissa asiaryhmissä.

Korkein hallinto-oikeus on ylin hallintotuomioistuin, joka viimeisenä asteena ratkaisee kysymyksen hallintopäätöksen lainmukaisuudesta.

Hallinto-oikeus antaa päätöksensä yhteydessä valittamista koskevat ohjeet.

Mitä oikeudenkäynti maksaa?

Jos valittaja häviää juttunsa, hän saattaa joutua korvaamaan vastapuolenaan olevan yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut. Kulut tuomitaan korvattaviksi, jos on kohtuutonta, että vastapuoli joutuisi pitämään ne vahinkonaan. Jutun häviäminen ei siis automaattisesti johda toisen oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen.

Vastapuolenaan olevan julkisyhteisön kulut valittaja joutuu maksamaan vain poikkeustapauksessa - lähinnä silloin, kun tuomioistuin katsoo hänen suorastaan väärinkäyttäneen oikeusturvakeinoja.

Jos valittaja voittaa juttunsa hallinto-oikeudessa, päätöksen tehnyt viranomainen voidaan tuomita korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut. Myös tällöin edellytetään, että on kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Lisäksi otetaan huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Niinpä valittaja ei saa aina korvausta oikeudenkäyntikuluistaan voittaessaan.

Kulujen korvauksen saamiseksi on niistä esitettävä vaatimus. Kulut voidaan määrätä korvattaviksi kokonaan tai osittain.

Jos valittaja häviää jutun hallinto-oikeudessa, hän joutuu esimerkiksi kunnallisasioissa ja ympäristöasioissa maksamaan valtiolle oikeudenkäyntimaksun. Eräissä asiaryhmissä, kuten osassa sosiaaliasioita ei maksua kuitenkaan peritä.

Mistä saa oikeudellista apua?

Yksityinen henkilö pystyy yleensä hoitamaan asiansa hallintoviranomaisissa itse ilman oikeudellista apua. Tarvittaessa oikeudellista apua saa asianajajilta, valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviltä julkisilta oikeusavustajilta tai luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta . Heidän toimintansa avustajina on valvottua.

Julkisin varoin kustannetun oikeusavun antamisesta päättää hakemuksesta valtion oikeusaputoimisto.

Todistajana hallinto-oikeudessa

Todistaminen on kansalaisvelvollisuus: todistajan on aina tultava oikeuteen ellei hänellä ole laillista estettä (esimerkiksi sairautta, joka estää saapumasta tuomioistuimeen). Esteestä on ilmoitettava tuomioistuimelle.

Aluksi todistaja antaa todistajan vakuutuksen.

Todistajan on oikeudessa kerrottava kaikki, mitä hän tietää käsiteltävästä asiasta, ellei todistajan vaitiolo-oikeus tai -velvollisuus ole esteenä. Hänen on puhuttava totta. Jos todistajan havaitaan valehdelleen tai salanneen jotakin asiaan vaikuttavaa, hän joutuu syytteeseen perättömästä lausumasta.

Asianosaisen läheisen ei tarvitse todistaa vastoin tahtoaan. Jos läheinen kuitenkin suostuu todistamaan, hänelläkin on velvollisuus pysyä totuudessa.

Tarvittaessa oikeuden puheenjohtaja selvittää todistajalle, milloin hän voi kieltäytyä vastaamasta johonkin kysymykseen. Todistaja ei esimerkiksi ole velvollinen paljastamaan seikkoja, jotka saattaisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä itseään tai hänen läheistään vastaan. Myöskään liike- tai ammattisalaisuutta ei tarvitse paljastaa, ellei oikeus siihen erityisesti velvoita.

Todistajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Todistajanpalkkion maksaa yleensä todistajan nimennyt yksityinen asianosainen tai valituksen kohteena olevan päätöksen tehnyt viranomainen. Yksityisen asianosaisen kutsuman todistajan palkkio voidaan maksaa valtion varoista, jos todistajan kuuleminen on ollut asian ratkaisemiselle tärkeää.

Oikeusapua saavan asianosaisen nimeämälle todistajalle maksetaan todistajanpalkkio valtion varoista.