Johanna Juhola, yleinen edunvalvoja

  • ‍Yleinen edunvalvoja Satakunnan edunvalvontatoimistossa Porissa.
  • Valmistunut BBA:ksi (englanninkielinen tradenomitutkinto) SAMKista, Raumalta.
  • Aloittanut tehtävässä vuoden 2022 alusta. Tätä aiemmin 10 vuoden työkokemus edunvalvontasihteerin tehtävistä.



Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.

Yleisenä edunvalvojana vastaan päämiesten eli asiakkaiden taloudellista asioista. Päämiehinä toimivat sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty sairauden tai iän tai muun syyn takia hoitamaan itse taloudellisia asioitaan. Yleisenä edunvalvojana hoidan käytännössä päämiehen omaisuuteen ja talouteen liittyviä asioita yhdessä edunvalvojan työparina toimivan edunvalvontasihteerin kanssa.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Hain alun perin edunvalvontasihteeriksi, kun kuulin toimistossamme olevan sijaisuuspaikka avoinna. Minulla oli jo ennen valmistumistani ajatus, että haluan tehdä jotain tutkintoani ja taloushallintoa sisältäviä opintojani vastaavaa työtä. Avoinna ollut paikka vastasi siihen.

En ollut sitä ennen koskaan ajatellut, että työllistyisin valtiolle, mutta tykästyin määräaikaisen pestin aikana työhön todella paljon ja sain jatkoa. Ala ja työ olivat tavallaan positiivinen yllätys.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Tyypillinen työpäivä on todella monipuolinen. Etukäteen on vaikeaa arvioida, mitä kaikkea tulee eteen. Toimistossamme on kullakin edunvalvojalla päämiehiä noin 200, minkä seurauksena työssä on paljon liikkuvia osia ja yllättäviä tapahtumia, joita tulee päivän aikana hoidettavaksi.

Normaalisti työpäivä alkaa sähköpostia katsomalla. Päivä kuluukin pitkälti sen ja asiakashallintajärjestelmän parissa. Lisäksi työpäivään kuuluu tunnin soittoaika sekä paljon yhteydenpitoa sekä päämiehiin että yhteistyötahoihin esimerkiksi päämiehen asunnon myynnin tai perunkirjoitusten tiimoilta. Eri yhteistyötahoja ovat esimerkiksi vuokranantajat, hoitolaitoksen edustajat, omaiset ja ulkopuoliset lakimiehet juridisissa asioissa.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Teen työtä aika paljon etänä. Muutamana päivänä viikossa teen lähipäivän toimistolla. Pääosin asiakkaita tavataan toimistolla nykyään ajanvarauksesta. Meillä on joustava ja liukuva työaika siten, että työpäivän voi aloittaa kelo 7 ja 9 välillä ja lopettaa kello 14:stä lähtien.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Stressinsietokyky ja asioiden priorisointitaito ovat keskeisiä taitoja, sillä töitä on paljon, ja työpäivän aikana pöytää ei saa ns. puhtaaksi. Lisäksi päätöksentekokyky on hyvin oleellinen taito, mutta toisaalta tarvitaan myös armollisuutta itseä kohtaan. Joskus voi käydä niin, että jälkikäteen miettii, että olisikin tehnyt jonkin asian toisin. Niistä pitää kuitenkin ottaa opiksi eikä jäädä vellomaan tunteeseen.

Vuorovaikutus- ja sosiaalisten taitojen merkitys on kasvanut vuosien aikana, kun päämiesten aktiivisuus ja yhteydenpito eri tavoin on kehittynyt yhtä lailla kuin muu maailma. Päämiehillä on myös erilaisia taustoja, joten on tärkeää pystyä hoitamaan asioita yhteisymmärryksessä ja päämiehen omaa tahtoa kunnioittaen.

Mikä on parasta ammatissasi?

Tässä ammatissa näkee hyvin työnsä jäljen. On palkitsevaa ja itselle merkityksellistä, kun työparisihteerin kanssa saadaan hoidettua päämiehen asioita parempaan järjestykseen. Välillä siitä saa myös kiitosta päämiehiltä ja yhteistyötahoilta.

Työnantajana valtio tarjoaa mahdollisuuden osallistua erilaisiin työryhmiin, verkostoihin ja koulutuksiin. Ne tukevat oman työn tekemistä. Lisäksi niiden kautta pääsee vaikuttamaan oman työn kehittämiseen ja sen sisältöön. Monipuoliset vaikuttamismahdollisuudet tuovat lisähaastetta omaan työhön.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Haasteena on ajoittain ison työmäärän hallitseminen. Välillä on sellaisia päiviä, jolloin tuntuu, että on paljon töitä tekemättä tai että ei ole saanut mitään järkevää aikaseksi, vaikka todellisuudessa olisikin kuitenkin saanut montaa yksittäistä asiaa hoidettua eteenpäin.

Myös vastuunkannolla on varjopuolena se, että välillä pohtii sitä, onko osannut toimia päämiehen edun mukaisesti. Stressiä voi aiheuttaa tilanteet, jos ei ole aikaa keskittyä tai paneutua päämiehen asioihin niin paljon kuin haluaisi. Näkisin kuitenkin, että työssä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee yleisen edunvalvojan ammattia?

Vastuu jonkun toisen ihmisen taloudellisista asioista saattaa tuntua ehkä pelottavaltakin, mutta työ on äärettömän monipuolista ja sellaista, jossa oppii joka päivä jotain uutta. Työstä on mahdollista tehdä myös itsensä näköistä. Tehtävien hoitamisessa saa käyttää omaa luovuuttaan ja järkeä, toki lait ja asetukset huomioiden. Työ on paljon antoisampaa kuin saattaa ensi näkemältä vaikuttaa.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

Näen tämän ammatin ja palvelun kysynnän kasvavan tulevaisuudessa. Päämiesmäärien kasvua on havaittavissa, kun yhä useampi ihminen tarvitsee enenevässä määrin apua arjessaan.

Julkaistu 11.7.2024