Helsingin HAO 14.9.2017 17/0811/3

Oikeusapu - Ratkaisupyyntö - Turvapaikka-asia - Hallintomenettelyvaiheessa tehty oikeusapuhakemus - Oikeusavun myöntämättä jättäminen - Oikeudellisen avustamisen tarpeellisuus - Oikeuden väärinkäyttäminen - Hakemushistoria - Oikeusturvan takeet

Diaarinumero: 05400/17/1220
Taltionumero: 17/0811/3
Antopäivä: 14.9.2017

Oikeusaputoimisto ei ollut myöntänyt ulkomaalaiselle A:lle oikeusapua Maahanmuuttovirastossa vireillä olleeseen, kesäkuussa 2017 vireille pantuun hänen viimeisimpään turvapaikkahakemusasiaansa, vaan oli katsonut muun ohella A:n hakemushistoriaan viitaten, että asian ajaminen olisi oikeuden väärinkäyttämistä.

A:lla oli ollut Suomeen työntekijän oleskelulupa ja jatko-oleskelulupa 3.9.2007–30.10.2009 välisenä aikana, minkä jälkeen hän oli poistunut maasta. A oli ilmoittamansa mukaan saapunut uudelleen maahan ilman oleskeluun oikeuttavaa lupaa tammikuussa 2011, mutta hakenut työntekijän oleskelulupaa vasta joulukuussa 2014. Hakemus oli Maahanmuuttoviraston päätöksellä 30.10.2015 hylätty työ- ja elinkeinotoimiston kielteisen osapäätöksen, maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisen sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantamisen perusteella, minkä lisäksi A oli määrätty käännytettäväksi kotimaahansa (Kosovo) sekä koko Schengen-aluetta koskevaan neljän vuoden maahantulokieltoon. Päätös on lainvoimainen korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä hallinto-oikeuden päätöstä koskeneen valituslupahakemuksen. A oli hakenut Suomesta ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua marraskuussa 2015 saatuaan tiedoksi edellä mainitun Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen. Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus oli Maahanmuuttoviraston päätöksellä 11.11.2015 hylätty ilmeisen perusteettomana, sillä A ei ollut esittänyt perusteita kansainväliselle suojelulle, ja hänet oli määrätty käännytettäväksi Kosovoon sekä koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon neljäksi vuodeksi. Päätös on lainvoimainen hallinto-oikeuden hylättyä maaliskuussa 2016 A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Käännyttäminen oli pantu täytäntöön 26.11.2015. A oli samana päivänä hakenut Suomesta toisen kerran kansainvälistä suojelua, mitä koskevat tiedot oli toimitettu hallinto-oikeudelle, jossa valitus aiemmasta päätöksestä oli vielä tuolloin vireillä. Toinen hakemus oli tehty vain muutama päivä sen jälkeen, kun hallinto-oikeus oli vireillä olleessa valitusasiassa välipäätöksellään hylännyt täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen. A oli kotimaastaan käsin hakenut hänelle määrätyn maahantulokiellon peruuttamista tammikuussa 2016 sekä oleskelulupaa Suomen kansalaisen huoltajana maaliskuussa 2016. Hakemukset oli hylätty, ja hallinto-oikeus oli kesäkuussa 2017 hylännyt asioita koskeneet valitukset.

A oli palannut Suomeen maahantulokiellon voimassa ollessa ja saattanut 14.6.2017 vireille viimeisimmän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, jossa avustamiseksi nyt kysymyksessä oleva oikeusapuhakemus oli tehty. A oli turvapaikkaa hakiessaan esittänyt turvapaikkaperusteinaan ennen kaikkea sen, että Suomi on turvallinen maa ja että hänen tyttärensä asuu Suomessa. Kysyttäessä erityisiä syitä, joiden vuoksi A:ta ei voitaisi käännyttää, hän oli maininnut Suomessa asuvan biologisen tyttärensä. A, joka ei ollut väestötietojärjestelmän tietojen mukaan tyttärensä huoltaja, oli myös erikseen hakenut heinäkuussa 2017 uudelleen oleskelulupaa viimeksi mainitun perhesiteen perusteella. Maahanmuuttovirasto ei ollut päätöksellään 27.6.2017 antanut A:lle turvapaikkaa eikä ollut myöntänyt hänelle oleskelulupaa. A oli lisäksi määrätty käännytettäväksi maasta sekä neljän vuoden koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Turvapaikkahakemus oli katsottu ilmeisen perusteettomaksi, sillä A oli saapunut turvallisesta alkuperämaasta (Kosovo), jonne hänet voitiin palauttaa. A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka on käsitellyt valituksen yhtä aikaa oikeusavun ratkaisupyynnön kanssa ja hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus totesi, että turvapaikkapäätös on oikeusvaikutuksiltaan perustavanlaatuinen yksilön henkilökohtaisia oikeuksia koskeva päätös, eikä aiemman kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeenkään tehdyn hakemuksen perusteettomuus ja oikeudellisen avun tarpeettomuus ole välttämättä arvioitavissa ennen kuin hakemuksen perusteet ovat tulleet selvitetyiksi turvapaikkapuhuttelussa taikka muutoin. Kun kuitenkin otettiin huomioon A:n hakemushistoria, usean vuoden laiton maassa oleskelu, lainvoimaisesti todettu maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen, hänelle 30.10.2015 ja 11.11.2015 määrätyt neljän vuoden maahantulokiellot ja niiden rikkominen, lyhyen ajan sisällä tehdyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, mainittujen hakemusten vireillepanon ajoittuminen heti käännyttämistä koskevien päätösten jälkeiseen ajankohtaan sekä turvapaikkahakemusta jätettäessä esitetyt Maahanmuuttoviraston asiakirjoista ilmenevät hakemuksen perusteet, hallinto-oikeus katsoi asiassa olleen perusteltua aihetta epäillä, että A:n tarkoituksena oli ollut viimeisimmällä kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksellaan ainoastaan viivyttää maasta poistamistaan. Hallinto-oikeus katsoi, että kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tekeminen yksinomaan tai pääasiallisesti siinä tarkoituksessa, että maasta poistaminen viivästyisi taikka määrätty maahantulokielto kuluisi perusteettoman maassa oleskelun aikana, on selvästi oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen tavoite.

A:n aiempiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin oli jo annettu lainvoimainen ratkaisu ja A:lle oli myönnetty niihin liittyen oikeusapua ilman omavastuuta. Kun otettiin huomioon oikeusapulain esitöistä ilmenevä oikeusapujärjestelmän tarkoitus ja sinänsä poikkeukselliseksi tarkoitettu oikeusapuviranomaisen mahdollisuus arvioida pääasian menestymismahdollisuuksia sekä myös Maahanmuuttoviraston lakiin perustuva neuvonta- ja selvittämisvelvollisuus, hallinto-oikeus katsoi A:n hakemushistoriaa ja aikaisempaa menettelyä sekä asiassa esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioiden, että oikeusaputoimisto oli voinut jättää myöntämättä A:lle oikeusavun tähän hänen viimeisimpään vireille saattamaansa turvapaikka-asiaan. Edelleen hallinto-oikeus totesi, että henkilöllä on lisäksi aina niin halutessaan mahdollisuus hankkia itselleen oikeudellista apua muin kuin julkisin varoin. Asiaa arvioidessaan hallinto-oikeus otti huomioon kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) mukaisen, hakijoille julkisin varoin annettavan oikeusavun vähimmäistason. Hallinto-oikeus totesi, ettei direktiivistä johdu, että turvapaikanhakijalla olisi kaikissa tilanteissa ehdoton tai päättymätön oikeus saada oikeusapua julkisista varoista.

Oikeusapulaki 1 § 1 mom ja 7 § 1 mom

Ulkomaalaislaki 9 § 1 mom

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Vesa Heikkilä, Outi Siimes (t) ja Jyri Vesanto

Asian esittelijä Emmi Aakula.

Päätös on lainvoimainen.

 
Julkaistu 25.9.2017  Päivitetty 27.12.2018