maaliskuu
29.3.2019
»

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen, jossa oli vastustettu Jorvin sairaala-alueelle sijoitettavaa apteekkia lukuun ottamatta uusien apteekkien perustamista Espooseen ja apteekkien sijaintialueiden muuttamista Espoossa.

20.3.2019
»

Helsingin hallinto-oikeuden tänään julkaisemassa toimintakertomuksessa kuvataan tilastokatsauksen lisäksi vuoden aikana vireillä olleita organisaation kehittämishankkeita, lainkäyttöhenkilöstön saamaa täydennyskoulutusta sekä sähköisiä asiantuntija- ja asiointipalveluita, jotka hallinto-oikeudessa otettiin käyttöön kesällä 2018. Toimintakertomuksessa nostetaan esiin myös viime vuoden aikana annettuja merkittäviä, laajaa mediahuomiotakin saaneita ratkaisuja.

6.3.2019
»

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä ratkaissut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin valituksen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksestä 9.12.2016.

1.3.2019
»

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antamallaan ratkaisulla hylännyt Danko Koncarin vaatimuksen kumota Finanssivalvonnan päätös, jolla Koncar oli sakon uhalla velvoitettu tekemään julkinen ostotarjous Afarak Group Oyj:n osakkeista.

helmikuu
12.2.2019
»

Helsingin hallinto-oikeuden puhelimet uusitaan tiistaina 12.2.2019 klo 16:30 jälkeen. Puhelimien vaihdosta saattaa aiheutua keskiviikkona 13.2.2019 tilapäisiä häiriöitä hallinto-oikeuden puhelinpalveluihin.

tammikuu
2.1.2019
»

Oikeudenkäyntimaksut ja tuomioistuinten suoritemaksut nousevat uusissa asioissa vuoden 2019 alusta lähtien.

Julkaistu 17.10.2019