Ylituomarin katsaus

Vuosi 2019 oli hallinto-oikeuksien juhlavuosi. Lääninoikeudet irrottautuivat valtionhallinnon keskeisenä toimeenpano-organisaationa toimineista lääninhallituksista vuonna 1989. Ne siirtyivät tuolloin muiden tuomioistuinten joukkoon oikeusministeriön hallinnonalalle. Kehitys täydentyi vuonna 1999, kun perustettiin nykymuotoiset yleiset alueelliset hallinto-oikeudet.

Sinällään oikeusturvan tarve myös hallintoasioissa/vallanpitäjiä vastaan oli tunnistettu jo vuosisatoja sitten. Ylemmät viranomaiset valvoivat alempiaan. Lääninhallituksille ohjautui vähitellen eräänlaista yleistoimivaltaa näissä asioissa. Alemman asteen muutoksenhaun organisaatiorakenteen luominen selkeästi itsenäiseksi riippumatonta tuomiovaltaa käyttäväksi orgaaniksi tapahtui kuitenkin hitaasti. Lopulta se syntyi hyvinvointivaltion vakiintuessa ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistuessa. Muutos aiemmista ajoista on ollut merkittävä.

Helsingin hallinto-oikeudessa valmistauduttiin juhlavuonna oman sisäisen organisaatiorakenteen selkeyttämiseen. Ajankohta valikoitui luontevasti tähän, koska oli tullut aika luopua ylimääräisestä, turvapaikkajuttuja ratkaisseesta 7. osastosta. Turvapaikkajuttujen määrä oli laskenut huippuvuodesta 2016 siinä määrin, että tähän jutturyhmään erikoistuneelle osastolle ei enää ollut tarvetta. Samalla uudistuksen yhteydessä otettiin tarkasteluun vuosien myötä sirpaloituneen lainkäyttöorganisaation rakenne.

Rakenneuudistuksen tavoitteena on ollut varmistaa se, että työtehtävät voidaan tulevaisuudessa hoitaa aiempaa sujuvammin ilman tarpeettomia rakenteellisia esteitä. Samalla tulevaisuuden organisaatio palvelee parhaalla mahdollisella tavalla hallinto-oikeudessa tehtävän työn suorittamista. Rakenteella tuetaan osaamisen vahvistamista, sujuvimpien työmenetelmien ja parhaiden käytänteiden omaksumista sekä henkilöresurssien tarkoituksenmukaisinta käyttöä. Johtotehtävissä oleville mahdollistetaan aiempaa selkeämmin aikaa myös henkilöstöjohtamiselle. Asiantuntijatehtävissä olevien mahdollisuudet oman osaamisensa jakamiseen vahvistuvat.

Uudeksi rakenteeksi valikoitui neljä osastoa ja kaikille yhteinen kanslia. Kanslia luotiin toukokuun alussa 2019, ja neljän osaston rakenteeseen siirryttiin vuosien 2019 – 2020 vaihteessa. Johtamistehtävät on jaettu yksiköissä useammalle esimiehelle. Osaston johtajien lisäksi osastoilla on varajohtajat, jotka vastaavat esimerkiksi koulutuksesta. Lisäksi osastoille on luotu eri asiaryhmien substanssiosaamisen vahvistamiseksi ns. vastuutuomarijärjestelmä. Kanslialla on yhteinen esimies ja hänen lisäkseen tiettyihin asiaryhmiin erikoistuneilla tiimeillä on omat työjohdolliset esimiehensä.

Uuden organisaation toimivuus testautuu tulevina vuosina. Saatavien kokemusten pohjalta voidaan aikanaan tehdä tarpeellista jatkokehittämistä. Kaikkein tärkeintä uudessa rakenteessa on se, että kaikissa yksiköissä kiinnitetään alusta saakka huomiota osastojen, kanslian ja kirjaamon saumattomaan yhteistyöhön, jotta niiden väliin ei pääse muodostumaan mitään uutta lainkäyttötoimintaa haittaavaa rakenteellista estettä.

Haasteen kaikelle työnteolle ja kehittämiselle hallinto-oikeudessa on asettanut jo usean vuoden ajan jatkunut henkilöstön vaihtuvuus. Tilannetta kuvaa parhaiten se, että keskimäärin noin 70 prosenttia hallinto-oikeuden kaikkien henkilöstöryhmien henkilöstöstä on vaihtunut viimeisen viiden vuoden kuluessa. Tällaisessa tilanteessa uuden henkilöstön riittävä perehdyttäminen on avainasemassa. Hallinto-oikeudessa onkin laadittu perehdyttämisopas ja perehdyttämisen seurantalomake, joiden avulla hallitaan kattavammin perehdyttämisen kaikki osa-alueet.

Henkilöstön vaihtuvuus ei näissä mittasuhteissa ole voinut olla vaikuttamatta tehdyn työn määrään eli hallinto-oikeuden ratkaisumääriin. Suurten ikäluokkien eläköityminen on nyt lopuillaan, joten siltä osin vaihtuvuus on tasaantumassa. Virkarakenteen jäykkyys ja palkitsemismahdollisuuksien rajallisuus aiheuttavat kuitenkin varmasti jatkossakin erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa lähtöhalukkuutta. Ylipäätään erilaisista erityistehtävistä, olivat ne sitten johtamis- tai asiantuntijatehtäviä, pitäisi saada nykytilannetta selkeämmin määritelty ja riittävä korvaus. Hallinto-oikeuksien hallinnon päällikön asema ja palkkaus tulee myös pikimmiten selkeyttää.

Merkittävän haasteen hallinto-oikeuden työlle ovat jo usean vuoden ajan asettaneet myös erilaiset ICT-uudistukset. Langattomien yhteyksien saaminen Tuomioistuintaloon viimein kuluneen vuoden aikana oli odotettu uudistus ja helpotti suuresti työntekoa. Toisaalta valtionhallinnon yhteisten Valttiasemien tulo ajoi tilanteeseen, missä yhtäkkiä piti taas käyttää useita eri käyttäjätunnuksia ja salasanoja osin epäloogisellakin tavalla. Muutoinkin eri järjestelmät toimivat varsin epävarmasti. Kaiken seurauksena aika ajoin myös Valtorin ICT-tuki oli äärimmäisen ruuhkautunut. Kaikki tämä on hankaloittanut jokapäiväistä työtä hallinto-oikeudessakin useiden kuukausien ajan. Toivoa sopii, että vähitellen tilanne paranee valtion yhteisten järjestelmien myötä.

Oman lisänsä ICT-uudistuksille toi hallintotuomioistuimiin tarkoitetun uuden asianhallinnan, HAIPAn, koekäyttö ja pilotoinnin alkaminen Helsingin hallinto-oikeudessa. Koekäytössä saatujen kokemusten perusteella pilotointia lykättiin muutamia kuukausia, mikä jälkikäteen ajatellen oli välttämätön ja järkevä toimenpide. Myös pilotointivaihe pitää saada riittävän pitkäksi niin, että siinä testattujen järjestelmäversioiden perusteella voidaan riittävällä varmuudella todeta järjestelmä käyttäjän kannalta toiminnallisesti käyttökelpoiseksi. Kovasti korostettu ketterä kehittäminen ei saa johtaa siihen, että laajaan käyttöönottoon tuleva versio onkin käyttäjän kannalta keskeneräinen – tai vielä pahempaa – hitaudessaan ja monimutkaisuudessaan käyttökelvoton.

Hallinto-oikeudet ovat yleisiä alueellisia hallinto-oikeuksia ja monipuolinen jutturakenne pitää mahdollisuuksien mukaan niissä myös tulevaisuudessa säilyttää. Erityisen haasteen tälle linjaukselle muodostavat ulkomaalaisasiat, joita tällä hetkellä on noin puolet hallinto-oikeuden jutuista. Lisäksi maailman tilanne on sellainen, että uusi turvapaikanhakijoiden ruuhka on aina mahdollinen.

Ulkomaalaisasioissa valitusalttius on suuri, eikä asioiden luonteesta johtuen oikaisulautakuntajärjestelmälle ilmeisestikään ole sijaa. Jotta tällainen juttumäärä pysyy hallinnassa, on tärkeää, että Maahanmuuttoviraston ja hallintotuomioistuinten välinen sähköinenkin asiakirjaliikenne on mahdollisimman sujuvaa. Ratkaisu ei ole nykyinen jäykkä, yhteydenpitoon väliaikaiseksi tarkoitettu UMA-järjestelmä, vaan Maahanmuuttoviraston pitää tulevaisuudessa voida toimittaa asiakirjansa hallintotuomioistuinten järjestelmään joko asiointiportaalin tai erityisen muun rajapinnan kautta.

Todettava lisäksi on, että vuoden 2016 suuruisessa ruuhkatilanteessa jonkinlainen turvapaikkajuttuihin hallinto-oikeuden ulkopuolelta saatavissa oleva tuomarireservi olisi erittäin tarpeen.

Hallinto-oikeudet ovat nykyisellään organisatorisesti selkeästi itsenäisiä tuomioistuimia. Se, mitä tulevaisuudessa on vielä tehtävä tämän itsenäisen aseman vahvistamiseksi, on hallinto-oikeuksien muutoksenhakusäännösten valmistelun keskittäminen oikeusministeriön alaisuuteen. Jos joitakin erityissäännöksiä hallintoprosessissa tarvitaan, ne pitää sovittaa yleiseen hallintoprosessilakiin. Muutoksenhakijoiden oikeusturva vahvistuu, kun he löytävät hallinto-oikeuden menettelysäännökset yhdestä laista.


 
Julkaistu 1.4.2020