Vaasan HaO 21.6.2017 17/0213/2

Taksinkuljettajan ajolupa – Hakemuksen hylkääminen – Henkilökohtaiset ominaisuudet – Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta – Kohtuullisuus – Suhteellisuusperiaate – Elinkeinon harjoittaminen – Perusoikeusmyönteinen laintulkinta

Diaarinumero: 00015/17/7501
Taltionumero: 17/0213/2
Antopäivä: 21.6.2017

Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) oli valituksenalaisella päätöksellään 19.12.2016 taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4 §:n ja 9 §:n sekä rikoslain 23 luvun 10 §:n perusteella hylännyt taksinkuljettajan ajolupaa koskevan hakemuksen. Hakemuksen hylkäävää päätöstä oli perusteltu sillä, että hakija oli syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta 10.5.2014. Trafi oli todennut, että jos hakijaa on rangaistu kyseessä olevasta teosta, se estää luvan myöntämisen viideksi vuodeksi eteenpäin.


Valituksessaan hallinto-oikeudelle luvan hakija vaati päätöksen kumoamista ja luvan myöntämistä. Valituksessa todettiin, että luvan hakija oli erehdyksessä henkilöauton ja pakettiauton ajamiseen oikeuttavan kortin haltijana ajanut viiden kilometrin matkan autoa, joka oli rekisteröity kevyeksi kuorma-autoksi. Muutoksenhakija totesi, että hän oli hakemuksen hylkäävän päätöksen vuoksi menettämässä työmahdollisuutensa, joka aiheutti taloudellisia vaikeuksia.


Hallinto-oikeus kumosi Liikenteen turvallisuusviraston päätöksen ja palautti asian Liikenteen turvallisuusvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.


Taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakija on muutenkin henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva taksinkuljettajaksi. Mainittua edellytystä on täsmennetty lain 9 §:ssä, jonka 2 momentin 1 kohdan mukaan hakijaa ei pidetä sopivana taksinkuljettajaksi, jos hän on ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana syyllistynyt muun ohella rikoslain 23 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.


Hallinto-oikeus kiinnitti päätöksessään huomiota muun ohella siihen, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n mukainen sääntelytapa poikkesi ehdottomuudessaan muissa liikenteenharjoittamiseen liittyvissä laeissa käytetyistä sääntelytavoista. Taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain säännöksistä poiketen taksiliikennelaki jätti viranomaiselle aina harkintavaltaa arvioida tekojen merkitystä taksiliikenteen harjoittamiseen. Myös joukkoliikennelaissa ja kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetussa laissa säädetyt hyvämaineisuutta koskevat edellytykset jättivät lupaviranomaiselle harkintavaltaa.


Hallinto-oikeus totesi, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan sanamuoto ei antanut viranomaiselle mahdollisuutta harkita lupahakemuksen hylkäämisen kohtuullisuutta suhteessa tekoon, josta lupahakemuksen hylkääminen seurasi. Tässä tilanteessa kohtuullisuuteen liittyvät näkökohdat voivat tulla tarkasteltavaksi vain osana perusoikeuksien rajoitettavuuden arviointia eli sitä, oliko laintulkinnasta seuraava lopputulos perustuslakivaliokunnan tarkoittaman suhteellisuusvaatimuksen mukainen.


Asiassa oli arvioitava, voivatko perustuslain 18 §:ssä tarkoitetun elinkeinovapauden rajoittamiseen liittyvät seikat ja lisäksi hallintolain 6 §:stä ilmenevä suhteellisuusperiaate johtaa valituksen hyväksymiseen nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa, jossa aineellisoikeudellinen lainsäädäntö edellytti kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta tuomitun rangaistuksen pitämistä sinällään osoituksena tehtävään kelpaamattomuudesta ilman erillistarkastelua.


Hallinto-oikeus totesi, että kysymyksessä olevassa asiassa ilmi tulleet seikat osoittivat, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n sanamuoto ja sitä koskevista perusteluista (HE 33/2009 vp) ilmenevät seikat voivat yksittäisissä tapauksissa johtaa tilanteisiin, joissa luvan epääminen yksittäisen teon perusteella jopa viisi vuotta teon jälkeen rajoittaisi perustuslain 18 §:ssä turvattua elinkeinovapautta suhteettomalla tavalla verrattuna taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain perusteluissa mainittuihin taksikuljetusten turvallisuuteen ja laatuun sekä liikenneturvallisuuteen liittyviin seikkoihin, joita siis sinänsä voitiin perustuslakivaliokunnan (PeVL 31/2006 vp) mukaan pitää hyväksyttävinä rajoitusperusteina. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon myös hallintolain 6 §:stä ilmenevä suhteellisuusperiaate, oli taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4 ja 9 §:ää nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa tulkittava perusoikeusmyönteisesti kokonaisuutena siten, että henkilökohtaisia ominaisuuksia arvioitaessa voitiin ottaa huomioon myös lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdassa mainittuihin yksittäisiin tekoihin johtaneet seikat ja niiden mahdollinen vaikutus taksikuljetusten turvallisuuteen ja laatuun sekä liikenneturvallisuuteen.


Hallinto-oikeus totesi vielä, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan säännöksen sanamuotoon ja säädösaineistoon perustuva tulkinta johtaisi nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tekoon liittyvä ilmeinen erehdys ja teon vähäisyys sekä teosta kulunut pitkä aika huomioon ottaen luvanhakijan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Näin ollen ja kun otettiin huomioon mitä edellä oli todettu taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4 ja 9 §:n tulkitsemisesta perusoikeusmyönteisesti kokonaisuutena, sekä se, että viranomaisen päätöksen oli suhteellisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla oltava kohtuullisessa suhteessa siihen seuraamukseen, mitä ratkaisu luvan hakijalle henkilökohtaisesti merkitsi, Trafin päätös oli kumottava ja asia oli palautettava Trafille taksinkuljettajan ajoluvan myöntämistä varten.



Sovelletut oikeusohjeet:

Suomen perustuslaki 18 §

Laki taksinkuljettajien ammattipätevyydestä 4 § ja 9 § 2 momentti 1 kohta

Hallintolaki 6 §

 
Julkaistu 1.9.2017