HelHO:2018:5

Vahingonkorvaus – Kärsimys
Syyttömästi pidätetyn ja vangitun korvaus – matkustuskielto

Diaarinumero: S 17/879
Antopäivä: 28.2.2018
Ratkaisunumero: 265

Valtiokonttori oli syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) nojalla korvannut A:lle ja B:lle kummallekin kiinniolo- ja matkustuskieltoajan aiheuttamasta kärsimyksestä 715 euroa. Kiinnioloajalta korvausta on myönnetty 115 euroa ja matkustuskieltoajalta 40 euroa vuorokaudelta. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, jossa A ja B olivat vaatineet, että korvausta korotetaan matkustuskieltoa koskevan ajan kärsimyksen osalta siten, että valtiokonttorin korvauspäätöksen mukaisen 715 euron lisäksi heille kummallekin tuomitaan korvausta 2.285 euroa. Hovioikeudessa oli A:n ja B:n valituksen osalta kysymys siitä, tuliko kärsimyksestä matkustuskiellosta maksettavaa korvausta korottaa.

Tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei valtiokonttorin maksamaa korvausta ollut aihetta korottaa.

ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A ja B katsoivat kanteessaan, että heille tuli tuomita kärsimyskorvausta 200 euroa vuorokautta kohden, koska matkustuskielto oli tässä tapauksessa verrattavissa pidätykseen poikkeuksellisen raskauden ja rajoittavuuden perusteella sen vuoksi, että heidät oli velvoitettu oleskelemaan pelkästään aluksella, he eivät olleet voineet virkistäytyä maissa noin kolme kuukautta kestäneen matkan aikana ja matkustuskielto oli määrätty ulkomailla, jonka vuoksi heillä oli ollut poikkeuksellinen huoli läheisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, matkustuskieltoon, tutkintaan ja lastin takavarikkoon oli kohdistunut poikkeuksellista julkisuutta eikä syytteiden hylkäämistä tai esitutkinnan päättämistä ollut uutisoitu, tutkinta oli kestänyt lähes neljä vuotta, matkustuskieltoon määräämisestä, syytteistä ja tutkinnasta oli aiheutunut haittaa A:n ja B:n uralle ja maineelle, vapaudenmenetys oli vaikuttanut heidän arvostukseensa aluksen päällystönä kansainvälisissä merenkulkupiireissä ja koska heihin oli kohdistunut poikkeuksellista valvontaa.

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella voitiin tuomita korvausta vain sellaisesta korvauksesta, joka on aiheutunut vapaudenmenetyksestä.

Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa ei ole tarkemmin säädetty siitä, minkälaisia tapausten ominaispiirteisiin liittyviä seikkoja tulee ottaa huomioon kärsimyskorvauksen suuruutta arvioitaessa. Helsingin hovioikeus on lainvoimaa vailla olevassa ratkaisussaan 29.6.2016 nro 1034 todennut, että arvioinnissa voitiin ottaa huomioon ainakin vapaudenmenetyksen kesto, olosuhteet vapaudenmenetyksen aikana, vapaudenmenetyksen aiheuttamat vaikutukset henkilön sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen, vapaudenmenetyksen aiheuttama mahdollinen leimautuminen ja vapaudenmenetyksen saama julkisuus.

Käräjäoikeus katsoi, että siltä osin kuin A ja B olivat vaatineet heille tuomitun korvauksen korottamista tutkintaan ja lastin takavarikkoon kohdistuneen poikkeuksellisen julkisuuden, sen perusteella, että syytteiden hylkäämistä ja esitutkinnan päättämistä ei ollut uutisoitu, tutkinta oli kestänyt pitkään sekä sillä perusteella, että syytteistä ja tutkinnasta oli aiheutunut haittaa heidän uralleen ja maineelleen, kysymys oli perusteista, jotka eivät liittyneet syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain soveltamisalaan.

Matkustuskiellon luonne tässä asiassa

Käräjäoikeus totesi, että pakkokeinolain 5 luvun 2 §:n mukaan matkustuskielto voi olla sisällöltään monen sisältöinen. Sillä voitiin rajoittaa pakkokeinon kohteena olevan henkilön liikkumisvapautta suuresti tai varsin vähän. A ja B oli määrätty pysymään satamassa olleessa aluksessa, jossa he olivat työskennelleet. Heillä oli siten ollut oikeus liikkua vain suppealla alueella. Merimiehen työn luonteeseen kuului kuitenkin viettää pitkiäkin yhtäjaksoisia aikoja aluksessa. Myös M/S Thor Liberty oli purjehtinut Suomesta lähdettyään Etelä-Koreaan noin kahden kuukauden ajan. A ja B olivat näin ollen tottuneet olemaan aluksella ilman mahdollisuutta poistua siltä. Matkustuskielto ei ollut rajoittanut heidän vapauttaan enempää kuin normaali työvuoro. He olivat voineet elää laivalla vapaasti ja olla muun ohessa yhteydessä läheisiinsä aivan samoin kuin aluksen ollessa merillä. Olosuhteita ei siten voitu verrata tilanteeseen, jossa he olisivat olleet pidätettynä tai vangittuna poliisivankilassa eikä korvausta tullut tuomita saman suuruisena kuin tuollaisen vapaudenmenetyksen osalta. Käräjäoikeus katsoi, että matkustuskiellon sisältö ei puoltanut tavanomaista korkeamman kärsimyskorvauksen tuomitsemista.

Pakkokeinon saama julkisuus

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1991:128 ja KKO 1992:90 oli vapaudenmenetyksestä tuomittua korvausta korotettu sen perusteella, että vapaudenmenetystä oli käsitelty tiedotusvälineissä. Helsingin hovioikeuden edellä mainitussa ratkaisussa 29.6.2016 nro 1034 oli katsottu, että tuomitun, mutta sittemmin kumotun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon oli liittynyt sellaista julkisuutta, joka puolsi tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta. Hovioikeus oli lisäksi katsonut, että pidättäminen ja varsinkin aiheettomasti suoritettu vankeusrangaistus olivat tuon tapauksen olosuhteissa vaikuttaneet henkilön sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen siten, että kärsimyskorvaus oli tuomittava tavanomaista korkeampana.

A ja B olivat esittäneet selvitystä siitä, että lehdistö niin Suomessa kuin ulkomaillakin oli uutisoinut M/S Thor Liberty -aluksen pysäyttämisestä suomalaiseen satamaan. Uutisoinnissa oli poikkeuksetta tuotu esiin, että aluksen ukrainalainen kapteeni ja perämies ovat olleet rikosepäilyn vuoksi matkustuskiellossa. Heidän pidättämistään ei sen sijaan ollut todisteluna esitetyssä uutisoinnissa mainittu.

Käräjäoikeus totesi, että matkustuskiellosta uutisoidaan vain harvoin. Tämän asian uutisointiin oli siten liittynyt sellaista julkisuutta, jota samanlaisen pakkokeinon kohdalla ei yleensä tapahtunut. A:n ja B:n nimiä ei uutisoinnissa ollut mainittu, eivätkä he olleet julkisuuden henkiöitä, joten vain sellaisten tahojen, jotka ovat pystyneet kytkemään heidät tapahtumiin aluksen nimen ja pakkokeinon kohteena olleiden henkilöiden kansalaisuuden perusteella, oli ollut mahdollisuus tunnistaa heidät uutisoinnin perusteella.

A ja B eivät olleet vedonneet todisteisiin, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että heidän uralleen, maineelleen tai arvostukselleen merenkulkupiireissä olisi aiheutunut haittaa sen vuoksi että he olivat olleet pakkokeinojen kohteena Suomessa tai että siitä oli uutisoitu. Lehtien uutisoinnista oli käynyt selkeästi ilmi, että laiva oli pysäytetty ja sen ylin päällystö oli määrätty matkustuskieltoon laivan lastiin eikä sen kapteenin ja perämiehen merimiestaitoihin liittyvistä syistä. Niissä ammattipiireissä, jotka olivat edes periaatteessa voineet uutisoinnin perusteella tunnistaa A:n ja B:n, oli tiedetty, että aluksen kapteenilla ja perämiehellä oli vain rajallinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä aluksen lastina kuljetettiin.

Paitsi, että matkustuskielto oli huomattavasti varsinaista vapaudenmenetystä lievempi pakkokeino, ja että mainittu seikka myös todettiin syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu lain esitöissä, matkustuskielto myös miellettiin yleisesti olennaisesti vangitsemista vähäisemmäksi henkilöön kohdistuneeksi toimenpiteeksi.

Käräjäoikeus katsoi, että tapahtumiin liittyvä uutisointi ei edellä kerrotuin perustein ole ollut omiaan aiheuttamaan A:n ja B:n uralle, maineelle tai arvotukselle haittaa eikä siten heille kärsimystä.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että pelkästään se, että laivan ylimmän päällystön määräämisestä matkustuskieltoon oli poikkeuksellisesti uutisoitu oli ollut omiaan aiheuttamaan A:lle ja B:lle vähäisessä määrin tavanomaista suurempaa kärsimystä.

Poikkeuksellinen valvonta

A:n ja B:n vetoamista todisteista kävi ilmi, että Suomenlahden Merivartioston vartiolaiva ja Rajavartioston helikopteri olivat seuranneet M/S Thor Libertyä. Viranomaiset olivat tuolloin kuitenkin valvoneet sitä, että laiva ei poistunut Kotkan satamasta eikä valvonta ollut liittynyt A:n ja B:n matkustuskieltoon. He eivät olleet voineet myöskään mieltää valvonnan kohdistuvan nimenomaisesti heihin. Käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä oleva seikka ei puoltanut tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta.

Käräjäoikeuden johtopäätökset

Vapaudenmenetyksen johdosta tuomittu kärsimyskorvaus oli oikeuskäytännössä vakiintunut tavanomaisissa tapauksissa 100-120 euron suuruiseksi yhdeltä vapaudenmenetysvuorokaudelta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa, jossa oli tarkasteltu 1.1.-30.6.2006 Valtiokonttorissa vireille tulleita vapautensa menettäneiden tekemiä korvaushakemuksia oli todettu, että matkustuskiellon osalta oli tuolloin maksettu korvausta keskimäärin 25 euroa vuorokaudelta.

Tässä asiassa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella A:lle ja B:lle lyhyen pidättämisjakson ajalta tuomittavaa kärsimyskorvausta tulisi korottaa. Käräjäoikeus oli edellä todennut sen, että A:n ja B:n matkustuskiellosta oli poikkeuksellisesti ylipäänsä uutisoitu, voitiin katsoa puoltavan vähäisessä määrin normaalista korkeamman kärsimyskorvauksen tuomitsemista. Eri pakkokeinojen luonne edellytti, että matkustuskieltoajalta oli tuomittava merkittävästi vähäisempi korvaus kuin pidätysajalta. Käräjäoikeus katsoi, että se korvaustaso, johon Valtiokonttorin päätöksissä oli A:lle ja B:lle matkustuskieltoajalta päädytty, oli edellä mainittu korvausta korottava seikka huomioon ottaen kysymyksessä olevissa olosuhteissa oikeudenmukainen.

Syytä kärsimyskorvauksen korottamiselle ei ollut. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jussi Sippola.


ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Al:le ja B:lle on 29.8.2017 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

A ja B ovat toistaen käräjäoikeuden tuomiossa selostetun kanteensa vaatineet, että valtio velvoitetaan maksamaan heille kummallekin korvausta perusteettomasta vapauden menetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä 2.285 euroa korkoineen 19.11.2015 lukien. Lisäksi A ja B ovat vaatineet, että valtio velvoitetaan korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 4.812,50 eurolla ja hovioikeudessa 2.250 eurolla korkoineen.

A ja B oli määrätty vuorokauden kiinnioton jälkeen kahdeksi viikoksi matkustuskieltoon siten, että heidän oli tullut pysyä työpaikkanaan olleessa Thor Liberty -nimisessä aluksessa ilman, että he olivat saaneet poistua aluksesta maihin. Matkustuskiellon aikana alusta oli vartioinut Suomenlahden Merivartioston vartiolaiva ja säännöllisesti myös Rajavartiolaitoksen helikopteri. Valvonta oli kohdistunut nimenomaan A:han ja B:hen aluksen ainoina kansipäällystön jäseninä. Matkustuskielto rinnastui pidätykseen sen poikkeuksellisen rajoittavuuden ja valvonnan vuoksi. Lisäksi alus oli ollut aidatulla satama-alueella, johon ulkopuolisilla ei ollut pääsyä. Sen vuoksi korvauksen määrän oli vastattava täysin tai läheisesti pidätysajalta maksettavaa korvausta. Korvausta korottavana seikkana oli otettava huomioon, että asiasta uutisointiin maailmanlaajuisesti. Matkustuskiellon poikkeuksellisuus huomioon ottaen valtiokonttorin myöntämä korvaus 40 euroa vuorokaudelta ei ollut riittävä. Inflaatio huomioon ottaen vuonna 2016 perusmuotoisesta matkustuskiellosta suoritettava korvaus oli 30 euroa.

Matkustuskieltoa ei voinut verrata aikaan, jonka alus oli merillä. Sen sijaan vertailukohdaksi tuli ottaa aika, jonka alus oli satamassa. Aluksella oloa ei esimerkiksi päällystöltä edellytetyn käytöksen ja vaatetuksen puolesta voitu verrata kotona tai lomalla olemiseen. A ja B eivät myöskään olleet voineet kutsua perheitään kyläilemään alukseen matkustuskiellon ajaksi, koska pienellä rahtilaivalla ei ollut tähän tilaa. Lisäksi satamat olivat suljettuja alueita, joihin vaadittiin erilliset kulkuluvat.

Aluksen ollessa satamassa A:lla ja B:llä ei ollut päivystysvelvollisuutta ainakaan samanaikaisesti. Mikäli matkustuskieltoa ei olisi määrätty, ainakin toinen heistä olisi kerrallaan voinut olla useita päiviä pois alukselta.

Vastaus

Valtio on vaatinut, että valitus hylätään ja että A ja B velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 172 eurolla korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Matkustuskielto oli pakkokeinona huomattavasti lievempi kuin pidättäminen ja vangitseminen. Merimiehen ammattiin kuului pitkien aikojen oleskeleminen ulkomaanliikenteen kauppa-aluksissa. Matkustuskiellon aikana A:n ja B:n oleskelua laivalla ei ollut mitenkään rajoitettu, eikä se poikennut siitä, että he olisivat olleet työssä tai vapaalla laivalla. He saivat pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Ennen kiinniottoa ja matkustuskieltoa A:lla ja B:llä oli ollut virkistäytymisaikaa Saksassa ja myöhemmin Kotkassa useita päiviä. Julkisuus koski aluksen pysäyttämistä Kotkan satamaan. Valvonta oli kohdistunut alukseen ja sen pysymiseen satamassa. Aluksen valvonta sitä uudelleen lastattaessa oli perustunut ulkopuolisten turvallisuuteen. Vuodenaika huomioon ottaen A ja B olivat luultavasti olleet laivan sisätiloissa, joten valvonta ei voinut aiheuttaa erityisen suurta kärsimystä. Aluksen päällystön tuli käyttäytyä asemansa mukaisesti myös satamakaupungin ravintoloissa. Lisäksi päällystö pystyi viettämään aikaansa vapaasti aluksen hyteissä.

Sillä, että ulkopuolisilla vierailla ei ollut mahdollisuutta tulla tervehtimään A:ta ja B:tä kulkulupaa hankkimatta ei ollut merkitystä kärsimyksen määrää arvioitaessa. Myöskään sillä seikalla, oliko A:n ja B:n perheille tilaa majoittua aluksessa ei ollut merkitystä.

Valtio on paljoksunut A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta käräjäoikeudessa 2.250 euron ylittäviltä osin ja hovioikeudessa 550 euron ylittäviltä osin.

Lausumat

Hovioikeus on varannut A:lle, B:lle ja valtiolle tilaisuuden lausua käsityksensä siitä, mikä vaikutus ennakkopäätöksestä KKO 2017:73 ilmenevällä oikeusohjeella oli asiaa ratkaistaessa.

A ja B ovat hovioikeudelle 27.11.2017 toimittamassaan lausumassa todenneet, että ennakkopäätöksestä KKO 2017:73 ilmenevä oikeusohje soveltui käsiteltävänä olevaan asiaan. Ennakkopäätöksen perusteella A:lla ja B:llä oli oikeus vähintäänkin vaatimansa suuruiseen korvaukseen. Ennakkopäätöksen mukaan rahan arvon muutos vuodesta 2006 nykypäivään oli otettava huomioon korvausta määrättäessä. A:n ja B:n vapautta oli rajoitettu matkustuskiellolla enemmän kuin ennakkopäätöksessä kysymyksessä olleen vankeusvangin vapautta. Sen vuoksi matkustuskiellon johdosta saadun korvauksen tuli olla lähtökohtaisesti korkeampi kuin avovankilassa rangaistustaan suorittaneen vankeusvangin. A ja B olivat joutuneet viettämään aikaansa pienemmissä tiloissa kuin avovankilan asukkaat. Heillä ei ollut lainkaan mahdollisuutta poistua alukselta toisin kuin ennakkopäätöksessä vankeusvangin oli mahdollista poistua avovankilasta. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan vapaudenmenetyksen julkisuudella oli kärsimystä lisäävä ja korvausta korottava vaikutus. A ja B olivat joutuneet kantamaan huolta matkustuskiellon uutisoinnin vaikutuksista mahdollisuuksiinsa harjoittaa ammattiaan. Uutisointi oli maailmanlaajuista eikä se rajoittunut ainoastaan Suomeen.

Valtio on hovioikeudelle 12.12.2017 toimittamassaan lausumassa todennut, että ennakkopäätöksen oikeusohjeen mukaan korvauksia määrättäessä oli otettava huomioon korvausten yleinen taso sekä aiheettomasti vapautensa menettäneiden henkilöiden yhdenmukaisen kohtelun vaatimus. A:lle ja B:lle oli jo valtiokonttorin toimesta maksettu kaksinkertainen korvaus oikeuskäytännössä vakiintuneeseen korvaustasoon nähden, joten perusteita korvauksen korottamiselle ennakkopäätöksen KKO 2017:73 johdosta ei ollut.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Valtiokonttori on syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) nojalla korvannut A:lle ja B:lle kummallekin kiinniolo- ja matkustuskieltoajan aiheuttamasta kärsimyksestä 715 euroa. Kiinnioloajalta korvausta on myönnetty 115 euroa ja matkustuskieltoajalta 40 euroa vuorokaudelta. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen. A ja B ovat valituksessaan hovioikeudessa vaatineet, että korvausta korotetaan matkustuskieltoa koskevan ajan kärsimyksen osalta siten, että valtiokonttorin korvauspäätöksen mukaisen 715 euron lisäksi heille kummallekin tuomitaan korvausta 2.285 euroa. Hovioikeudessa on siten kysymys siitä tuleeko kärsimyksestä maksettavaa korvausta korottaa matkustuskiellon osalta.

Matkustuskieltoon määrätyn henkilön oikeus saada korvausta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella

Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä tai syyte jätetään sikseen tai hylätään. Mainitun lain 1 a §:n mukaan milloin joku on määrätty matkustuskieltoon, hänen oikeudestaan saada korvausta vapautensa rajoittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä pidätetyn ja vangitun oikeudesta saada korvausta vapauden menetyksestä on tässä laissa säädetty. Edelleen lain 4 §:n 1 momentin mukaan korvauksena maksetaan hyvitys kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä ja kärsimyksestä.

Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain esitöissä on todettu, että kunkin tapauksen ominaispiirteet voidaan ottaa huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä. Korvauksen suuruutta arvioitaessa on tietenkin otettava huomioon, että matkustuskielto on pakkokeinona huomattavasti lievempi kuin pidättäminen ja vangitseminen. Niin muodoin matkustuskielto ei ole omiaan aiheuttamaan samassa määrin kärsimystäkään (HE 204/1988 vp s. 4 ja 6). Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, mitä seikkoja tulee ottaa huomioon kärsimyskorvauksen suuruutta arvioitaessa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:73 katsonut, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa tarkoitetun kärsimyksen korvaamisen perusteiden ja korvauksen määrän harkinnassa tulee ottaa huomioon myös yleisessä vahingonkorvausoikeudellisessa sääntelyssä sekä oikeus- ja korvauskäytännössä tapahtunut kehitys ja lainsäädännöstä ilmenevä pyrkimys yhdenmukaistaa aineettomien vahinkojen korvauskäytäntöä (kohta 7).

Ratkaisun KKO 2004:92 perusteluissa korkein oikeus on todennut, että korvauksen määrää harkittaessa on mahdollista ottaa huomioon sekä korottavia että alentavia seikkoja (kohta 15). Tapauksessa alemmat oikeudet olivat arvioidessaan tuomittavan korvauksen määrää ottaneet huomioon useita kärsimyksen määrään vaikuttavia seikkoja, joina hovioikeus oli tuonut esiin vapaudenmenetyksen keston, olosuhteet vapaudenmenetyksen aikana, vapaudenmenetyksen aiheuttamat vaikutukset henkilön sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen, vapaudenmenetyksen aiheuttaman mahdollisen leimautumisen sekä vapaudenmenetyksen saaman julkisuuden.

Ratkaisuissa KKO 1991:128 ja KKO 1992:90 vapaudenmenetyksen käsittelyn julkisuudessa on katsottu vaikuttaneen vapaudenmenetyksen kohteeksi joutuneelle aiheutuneeseen kärsimykseen sitä lisäävästi. Korvaus on ratkaisuissa määrätty kokonaisuutena eikä päiväkohtaisesti. Nykyarvoon muunnettuina korvaukset ovat olleet määriltään ratkaisussa noin 20 000 euroa (KKO 1991:128) ja noin 27 000 euroa (KKO 1992:90). Yhtä päivää kohti laskettuna korvauksen määrä on kummassakin ratkaisussa ollut noin 1 200 euroa.

Niissä korkeimman oikeuden ratkaisuissa, joissa aiheettomasta vapaudenmenetyksestä tuomittu kärsimyskorvaus on määräytynyt ilman, että ratkaisussa olisi otettu huomioon vapaudenmenetyksen saamaa poikkeuksellista julkisuutta tai useita korvauksen määrää korottavia perusteita ovat tuomitut korvaukset päivää kohti laskettuna vain poikkeuksellisesti ylittäneet 100 euron tason. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla kärsimyksestä valtion varoista maksettujen korvausten tasoa koskevan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2008 julkaisemassa selvityksessä esitettyjen korvauksen tasoa koskevien johtopäätösten on katsottu olevan yhdenmukaiset korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevän korvaustason kanssa. Kuitenkin lähtökohtaisesti on otettava huomioon rahan arvon muutos vuodelta 2006 peräisin olevaan aineistoon nähden (ks. KKO 2017:73 kohta 12 ja 14).

Kärsimyskorvauksen määrään vaikuttavista seikoista käsiteltävänä olevassa asiassa

A ja B ovat katsoneet, että tässä tapauksessa matkustuskielto oli verrattavissa pidätykseen poikkeuksellisen raskauden ja rajoittavuuden perusteella. Heidät oli velvoitettu oleskelemaan aluksella ilman, että he olivat saaneet poistua maihin, ja heihin oli kohdistettu valvontaa. A:n ja B:n mukaan nämä seikat samoin kuin asiaan kohdistunut poikkeuksellinen kansainvälinen julkisuus, vaikutus heidän arvostukseensa aluksen päällystönä ja huoli heidän läheisistään on otettava huomioon kärsimyksestä korvattavaa määrää korottavina seikkoina.

Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, että matkustuskielto voi olla luonteeltaan monen sisältöinen ja sillä voidaan pakkokeinolain 5 luvun 2 §:stä ilmenevällä tavalla rajoittaa kohteena olevan henkilön liikkumisvapautta erilaisin laajuuksin. Tässä tapauksessa A ja B on määrätty pysymään satamassa olleessa aluksessa, jossa he olivat työskennelleet. Heidän liikkumisvapauttaan on näin ollen rajoitettu suuresti.

Käräjäoikeus on katsonut, että matkustuskiellon sisältö ei puolla tavanomaista korkeamman kärsimyskorvauksen tuomitsemista sen vuoksi, että merimiehen työn luonteeseen kuuluu viettää pitkiäkin yhtäjaksoisia aikoja aluksessa ja A:n ja B:n ollessa näin tottuneita olemaan aluksella ilman poistumismahdollisuutta. Matkustuskielto ei ole käräjäoikeuden mukaan rajoittanut heidän vapauttaan enempää kuin normaali työvuoro.

Hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että matkustuskielto on kohdistunut tilanteeseen, jossa alus on ollut satamassa. Tällöin aluksen miehistöllä on myös ollut tosiasiallinen mahdollisuus poistua aluksesta maihin. Sitä vastoin, mikäli alus olisi ollut merillä matkustuskiellossa määrättynä ajankohtana, ei tätä mahdollisuutta luonnollisesti olisi ollut, jolloin voitaisiin katsoa, ettei matkustuskielto ole rajoittanut A:n ja B:n vapautta juurikaan enempää kuin tavanomainen työvuoro. Myöskään siitä, että A:n ja B:n työskentelyyn voidaan katsoa tavanomaisesti kuuluvan pitkienkin aikojen oleskelua aluksella, ei yksistään voida tehdä johtopäätöstä, että matkustuskielto ei olisi rajoittanut heidän vapauttaan tavanomaista enemmän. Matkustuskiellon luonnetta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota niihin rajoituksiin, joita kiellosta on tosiasiallisesti aiheutunut.

Edellä todetuin tavoin A ja B on määrätty matkustuskieltoon siten, että heidän oli tullut pysyä satamassa olleessa aluksessa. He ovat kanteessaan tuoneet esiin sen, että satamassa vietetty aika ja mahdollisuus poistua alukselta olivat erityisen tärkeitä palautumiselle, kun edessä oli viikkojen merimatka Suomesta Etelä-Koreaan. Matkustuskiellon vuoksi aluksella vietetty kokonaisaika oli pidentynyt kiellon keston verran. Valtio ei ole tätä kiistänyt. Hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että mainitut olosuhteet puoltavat tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta.

A ja B ovat korvauksen korotuksen perusteena vedonneet myös siihen, että he eivät olleet voineet tilanpuutteen vuoksi kutsua perheitään kyläilemään alukseen matkustuskiellon ajaksi. Hovioikeus katsoo, että sillä seikalla, onko A:n ja B:n perheille ollut tilaa majoittua aluksessa, ei ole merkitystä sen vuoksi, että matkustuskielto ei ole itsessään rajoittanut heidän oikeuttaan tavata perheitään. Myöskään sillä seikalla, että vierailijoilta on vaadittu satamassa tavanomaiset kulkuluvat ei ole merkitystä korvattavan kärsimyksen kannalta.

Asiassa on esitetty selvitystä asiaa koskeneesta kotimaisesta ja kansainvälisestä uutisoinnista ja asian käsittelystä julkisuudessa. Uutisoinnissa on tuotu esiin, että aluksen ukrainalainen kapteeni ja perämies ovat olleet rikosepäilyn vuoksi matkustuskiellossa. Uutisointi on kuitenkin pääosin keskittynyt aluksen rahtina olleeseen räjähdysainelastiin ja sen puutteelliseen pakkaamiseen.

Vaikka uutisoinnissa ei ole mainittu A:ta ja B:tä nimeltä, on heidän henkilöllisyytensä ollut mahdollista selvittää heidän kansalaisuudestaan ja tehtävistään annettujen tietojen perusteella. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että uutisointi laivan ylimmän päällystön määräämisestä matkustuskieltoon on ollut omiaan aiheuttamaan A:lle ja B:lle vähäisessä määrin tavanomaista suurempaa kärsimystä.

Suomenlahden Merivartioston vartiolaivan ja Rajavartiolaitoksen helikopterin suorittama valvonta on kohdistunut siihen, että alus ei poistu Kotkan satamasta. Valvonnalla ei siten ole ollut liittymää A:n ja B:n matkustuskieltoon. Valvonnan ei voida katsoa lisänneen A:lle ja B:lle aiheutunutta kärsimystä tavanomaiseen matkustuskieltoon määrättyyn henkilöön verrattuna. Tämä ei siten puolla tavanomaista korkeampaa korvausta, kuten myös käräjäoikeus on todennut.

Johtopäätökset

Oikeus- ja korvauskäytännössä omaksuttu korvaustaso vapaudenmenetyksissä, joihin ei liity erityisiä korottavia tai alentavia perusteita, on vakiintunut 100-120 euron suuruiseksi vuorokaudelta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä matkustuskiellon osalta korvaustaso on ollut keskimäärin 25 euroa vuorokaudelta. Tavanomaiseen korvaustasoon suhteutettuna valtiokonttorin suorittama korvaus on ollut tässä tapauksessa lähes kaksinkertainen.

Matkustuskielto on pakkokeinona lievempi kuin pidätys tai vangitseminen. Tässä tapauksessa matkustuskieltoa on edellä todetuin tavoin pidettävä A:n ja B:n liikkumisvapauden kannalta tavanomaista kieltoa rajoittavampana. Korvauksen määrän arvioinnissa on toisaalta otettava huomioon, että oleskelua aluksella ei voida kuitenkaan olosuhteidensa puolesta rinnastaa pidättämiseen ja vangitsemiseen, mikä on otettava huomioon kärsimystä vähentävänä piirteenä.

A:n ja B:n matkustuskieltoon on edeltä ilmenevin tavoin liittynyt poikkeuksellista julkisuutta, joka on vaikuttanut heille matkustuskiellon aiheuttamaa kärsimystä lisäävästi. Kärsimystä ja sen määrää arvioitaessa on otettava kuitenkin huomioon, että uutisoinnissa ei ole mainittu heitä kumpaakaan nimeltä eikä otettu kantaa yksityiskohtaisemmin heidän toimintaansa uutisoinnin keskittyessä aluksen rahtiin. Kärsimyksestä yleensä, aiheettomasta vapaudenmenetyksestä sekä erityisesti matkustuskiellosta aiheutuneesta kärsimyksestä tuomittavien korvausten yleiseen tasoon nähden hovioikeus katsoo, että perustetta valtiokonttorin määräämän korvauksen korottamiselle ei ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 172 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

- - -

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko, hovioikeudenneuvos Tarja Raiskinen sekä asessori Karri Tolttila

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 30.4.2018.

 
Julkaistu 22.3.2018  Päivitetty 19.6.2018