HelHO:2018:7

Osakeyhtiö – Yhtiön varojen jako -Jaettujen varojen palauttaminen
Konkurssi – Takaisinsaanti konkurssipesään

Diaarinumero: S 16/959
Antopäivä: 6.4.2018
Ratkaisunumero: 396

A Oy oli vuosina 2007 ja 2008 jakanut osinkoja B Oy:lle sekä vuonna 2007 maksanut B Oy:lle takaisin pääomalainaa. Kysymys siitä, oliko A Oy:llä ollut osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla vapaata pääomaa osinkojen jakamiseen ja pääomalainan takaisinmaksamiseen sekä siitä, oliko A Oy ollut vuosina 2007 ja 2008 maksukyvytön tai olivatko osingonjaot johtaneet yhtiön maksukyvyttömyyteen ja oliko varojen jako tapahtunut osakeyhtiölain vastaisesti. Kysymys myös siitä, tuliko osa jaetuista varoista peräyttää A Oy:n konkurssipesään takaisinsaantilain perusteella.

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 15.2.2016

Riidattomat taustatiedot

A Oy on asetettu konkurssiin 28.6.2012 sen omasta 27.6.2012 vireille tulleesta hakemuksesta.

A Oy on kesällä 2007 jakanut osinkoa yhteensä 190.000 euroa, josta B Oy:lle 104.500 euroa. A Oy on syksyllä 2007 maksanut B Oy:lle takaisin pääomalainaa yhteensä 1.811.964,80 euroa. A Oy on 7.4.2008 jakanut osinkoa yhteensä 2.803.434,04 euroa, josta B Oy:lle 1.541.888,64 euroa.

Vahvistetun tilinpäätöksen 2007 mukaan A Oy:llä on ollut voitonjakokelpoisia varoja 7.4.2008 jaetun osingon maksamiseen. Vahvistetun tilinpäätöksen 2006 mukaan A Oy:llä on ollut voitonjakokelpoisia varoja kesäkuussa 2007 jaetun osingon maksamiseen. Vahvistetun tilinpäätöksen 2006 perusteella A Oy on voinut maksaa elo-lokakuussa 2007 pääomalainaa takaisin B Oy:lle ne määrät, jotka se on maksanut.

Kanne

A Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa B Oy:n

1) ensisijaisesti palauttamaan osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n nojalla konkurssipesälle 1.541.888,64 euroa vastoin osakeyhtiölain määräyksiä vuodelta 2007 maksettavana osingonjakona jaettuja varoja ja toissijaisesti määrää 7.4.2008 suoritetun osingonmaksun peräytymään takaisinsaantilain 5 §:n nojalla ja velvoittaa B Oy:n palauttamaan konkurssipesälle 1.541.888,64 euroa korkoineen;

2) palauttamaan osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n nojalla konkurssipesälle 104.500,00 euroa vastoin osakeyhtiölain 13 luvun 2 ja 5 §:n säännöksiä vuodelta 2006 maksettavana osingonjakona jaettuja varoja korkoineen; ja

3) palauttamaan osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n nojalla konkurssipesälle 1.811.964,80 euroa vastoin osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:n tai (vanhan) osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 2 kohdan nojalla ja 13 luvun 2 §:n säännöksiä jaettuja varoja korkoineen.

Osinko oli jaettu vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. A Oy:llä ei ollut ollut jakokelpoisia varoja osingonjakoon ryhdyttäessä. A Oy ei ollut tehnyt osakeyhtiölain vaatimaa maksukykytestiä eikä asianmukaista tasetestiä ennen osingonjakoon ryhtymistä. A Oy oli ollut maksukyvytön osingonjakohetkellä tai tullut maksukyvyttömäksi osingonjaon seurauksena. B Oy oli osallistunut osingonjakoa koskevaan päätöksentekoon. Jaosta päätettäessä B Oy tiesi tai sen olisi pitänyt tietää A Oy:n olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. B Oy oli varojen saajana tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää A Oy:n varojen jakamisen tapahtuneen osakeyhtiölain vastaisesti.

A Oy:n kirjanpitoon oli kirjattu yhtiön vuokralentokoneisiin liittyvät huoltoreservimaksut virheellisesti siten, että yhtiön taloudellisesta asemasta oli annettu väärä kuva. Huoltoreservimaksut olivat täydentävän vuokran kaltaisia (sopimuksen mukaan "supplementary rent"), kuukausittain maksettavia lopullisia maksuja. Maksujen suorittaminen oli ollut A Oy:n ydinliiketoiminnan edellytys. Ilman niitä A Oy ei olisi saanut lentokoneita vuokrattua. Huoltoreservimaksut olivat määräytyneet vuokrasopimusten perusteella koneiden käyttötuntien sekä nousujen ja laskujen lukumäärän mukaan.

Huoltoreservimaksuissa ei ollut kyse A Oy:n peruskorjausinvestoinneista tai lentokoneiden perusparannuksesta, vaan viranomaismääräyksiin perustuvan ehdottoman huoltovelvoitteen täyttämisestä. Maksujen suorittaminen tai huoltojen tekeminen ei ollut vapauttanut A Oy:tä maksujen maksamisesta tulevaisuudessa, vaan huoltoreserviä oli kertynyt maksettavaksi aina, kun lentokone oli ollut liikenteessä. A Oy ei ollut huoltoreservimaksun maksettuaan tai huollon suoritettuaan voinut hetkeäkään käyttää konetta ilman kyseistä maksuvelvollisuutta. Jo maksettuihin huoltoreservimaksuihin ei ollut niiden perusteena olevan lennon päätyttyä sisältynyt minkäänlaista tulonodotusta tulevaisuudessa. Huoltoreservimaksujen avulla A Oy oli korvannut vuokranantajalle koneiden kulumisen sen käytössä, ja vuokranantaja oli varmistanut, että lentokoneiden käyttöön perustuvat pakolliset määräaikaishuollot tulivat hoidetuiksi vuokralleottajan kustannuksella. Huoltoreservimaksut olivat olleet maksuhetkellä lopullisia kuluja, joihin oli sisältynyt riski kertyneen reservin menettämisestä koneen vuokrakauden päättyessä ennen huollon toteutumista. Huoltoreservimaksuille ei ollut maksettu korkoa. Vuokranantaja C:n ei ollut täytynyt pitää A Oy:n maksamia maksuja erillään omista varoistaan.

Huoltoreservimaksuja oli tullut käsitellä A Oy:n kirjanpidossa suoriteperusteisesti kuluina siltä kaudelta, jolla ne olivat kertyneet, eli jolloin niiden perusteena olevat lennot olivat päättyneet, eikä niistä enää ollut ollut odotettavissa vastaavaa tuloa. Huoltoreservimaksujen kirjaaminen taseeseen saatavaksi ilman vastaavaa pakollisen varauksen ja kulun kirjausta oli parantanut A Oy:n kirjanpidollista tulosta ja siten antanut väärän kuvan yhtiön taloudellisesta asemasta.

B Oy oli tullut mukaan A Oy:n toimintaan ensin sijoittajana syksyllä 2005 ja sen jälkeen enemmistöosakkeenomistajana kesällä 2006. A Oy:n maksukyvyttömyys ja ylivelkaisuus, kirjanpidon virheellisyys ja siitä seuraava yhtiön tuloksen parantelu oli ollut B Oy:n tiedossa ainakin kesäkuusta 2005 lähtien.

Toissijaisesti osingonjako oli määrättävä peräytymään takaisinsaantilain 5 §:n nojalla. Osingonjaolla 7.4.2008 oli yksin tai yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa sopimattomasti suosittu B Oy:tä toisten velkojien kustannuksella ja siirretty A Oy:n omaisuutta pois velkojien ulottuvilta. Osingonjako oli ollut sekä vahingollinen että sopimaton. A Oy oli osinkoa jakaessaan ollut maksukyvytön tai osingonjako oli osaltaan johtanut A Oy:n maksukyvyttömyyteen. B Oy oli osingonjaon aikaan ollut riidattomasti A Oy:n läheinen. Läheistahona B Oy oli tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää A Oy:n maksukyvyttömyydestä sekä osingonjaon merkityksestä A Oy:n taloudellisille oloille ja seikoista, joiden vuoksi osingonjako oli sopimaton. B Oy oli tiennyt tai ainakin sen oli pitänyt tietää, että A Oy:n kirjanpito oli laadittu virheellisesti, että kirjanpito oli laadittu virheellisesti nimenomaan A Oy:n toiminnan jatkamiseksi maksukyvyttömyydestä huolimatta ja että osinko oli maksettu sopimattomasti ja vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. [s. 13]

A Oy oli syksyllä 2007 maksanut B Oy:lle takaisin pääomalainan määrältään yhteensä 1.811.964,80 euroa. Pääomalaina oli palautettu vastoin osakeyhtiölain säännöksiä.

Vastaus

B Oy on vaatinut, että käräjäoikeus hylkää kantajan vaatimukset.

Huoltoreserviä koskeva kirjauskäytäntö ei ollut ollut virheellinen. B Oy ei ollut ainakaan perustellusti voinut tietää väitetystä virheellisyydestä. Huoltoreservimaksut eivät olleet vuokramenoja vaan vakuusluonteisia. A Oy:n vuokrasopimuksissa reservien käytöstä oli sovittu siten, että A Oy vuokralleottajana maksaa huollon ja C vuokralleantajana hyvittää A Oy:lle huollon hinnan siihen määrään asti kuin reserviä on kertynyt.

Osakeyhtiölakiin perustuva osingon palautusvaatimus oli perusteeton. Tilinpäätöksen perusteella (OYL:n tasetestin mukaan) osinkoa oli voitu jakaa. Kun osinkoa oli jaettu OYL:n mukaisesti, ei kyse voinut olla

takaisinsaantilain nojalla peräytettäväksi tulevasta toimesta. Osingonjakoa ei ollut tehty konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. A Oy ei myöskään ollut ollut maksukyvytön eikä ylivelkainen osingonjaon

hetkellä tai sen seurauksena. B Oy ei myöskään ollut voinut olla tietoinen väitetystä sopimattomuudesta, maksukyvyttömyydestä tai ylivelkaisuudesta, eikä takaisinsaanti tästäkään syystä tullut kyseeseen.

Konkurssipesän vaatimus A Oy:n vuonna 2007 B Oy:lle maksaman osingon palauttamisesta oli perusteeton. Osingonjako ei ollut ollut väitetyllä tavalla OYL:n vastainen eikä osingonmaksu siten tullut palautettavaksi, koska (i) A Oy ei ollut ollut osingonjaon hetkellä maksukyvytön eikä osingonjako ollut aiheuttanut maksukyvyttömyyttä; (ii) A Oy:n tilinpäätöksen 2006 mukaan yhtiön jakokelpoiset varat olivat olleet riittävät tehtyyn osingonjakoon; (iii) B Oy ei ollut tiennyt eikä sen olisi pitänyt tietää siitä, ettei osinkoa nyt väitetyllä tavalla olisi saanut jakaa.

Konkurssipesän vaatimus A Oy:n elo-lokakuussa 2007 B Oy:lle tekemien pääomalaina takaisinmaksujen palauttamisesta oli perusteeton. Pääomalainaa ei ollut maksettu takaisin OYL:n vastaisesti eivätkä takaisinmaksut siten tulleet palautettavaksi, koska (i) A Oy:n taloudellinen tilanne oli takaisinmaksuhetkellä ollut sellainen, että pääomalaina oli OYL 12 luvun 1 §:n mukaan voitu maksaa takaisin; ja (ii) B Oy ei ollut tiennyt eikä sen olisi pitänyt tietää siitä, ettei takaisinmaksuja nyt väitetyllä tavalla olisi saanut tehdä.

Käräjäoikeuden tuomio

Riitaiset kysymykset

Ensisijaiset riitaiset kysymykset ovat olleet, onko A Oy:llä ollut vapaata omaa pääomaa osingonjakoihin ja pääomalainan takaisinmaksuun, ja jollei, niin onko B Oy tiennyt tästä. Riitaista myös on ollut A Oy:n maksukyky ja B Oy:n tietoisuus siitä sekä vuoden 2008 osingonjaon osalta, onko sen peräyttämiseen takaisinsaantilain mukaisia edellytyksiä.

Huoltoreservimaksujen kirjaaminen ja vapaa oma pääoma

Huoltoreservit on vuoden 2003 tilinpäätöksessä kirjattu taseeseen pitkäaikaiseksi saatavaksi, kunnes huoltotapahtuma on toteutunut. Vuoden 2004 lopussa kirjauskäytäntöä on muutettu siten, että huoltoreservit on kirjattu kuluksi ja tällä perusteella on laadittu alustava tilinpäätös vuodelta 2004. Heinäkuussa 2005 kirjauskäytäntöä on jälleen muutettu ja on palattu vuoden 2003 kirjaustapaan. Syyskuussa 2005 on laadittu uusi tilinpäätös vuodelta 2004. A Oy:n tilinpäätöksistä ilmenee, että tämän jälkeen yhtiö on

noudattanut tätä samaa kirjaustapaa sen toiminnan loppumiseen saakka.

Käräjäoikeus on selostettuaan asiassa esitettyjen erityistarkastuskertomusten ja kirjanpitolautakunnan lausuntojen sisältöä sekä muuta asiassa esitettyä todistelua todennut, että A Oy:n konkurssipesä ja B Oy ovat hakemuksissaan kirjanpitolautakunnalle kuvanneet huoltoreservimaksuja hyvin samalla tavalla. Yksin tekemässään uudessa hakemuksessa B Oy on vielä uudelleen kuvannut huoltoreservimaksuja hyvin tarkasti omasta näkökulmastaan. Kirjanpitolautakunnalle esitetyt kuvaukset eivät asiasisällöltään poikkea siitä, mitä käräjäoikeudelle on todistelun kautta esitetty huoltoreservimaksuista. Tätä taustaa vasten ja kirjanpitolautakunnan lausuntoja lukiessaan käräjäoikeus ei ole havainnut kirjanpitolautakunnan lausunnoissa faktavirheisiin perustuvaa päättelyä.

Huoltoreservimaksujen kirjaustavaksi on esitetty asiantuntevilta tahoilta kolmea erilaista kirjaustapaa. Niistä tilintarkastusyhtiö X:n esittämä pakollinen varaus ja kirjanpitolautakunnan esittämä suora kulukirjaaminen vaikuttavat yhtiön tulokseen ja sitä kautta omaan pääomaan samalla tavalla. Tilintarkastusyhtiö X:n tultua kirjanpitolautakunnan kannalle huoltoreservimaksujen kirjaustavaksi jää kaksi vaihtoehtoa eli suora kulukirjaus tai taseeseen aktivointi.

Käräjäoikeus on yhtynyt kaikilta osin edellä kerrottuun kirjanpitolautakunnan kantaan. Kirjanpitolautakunnan lausunnossa 20.5.2014 mainituilla perusteilla huoltoreservimaksut olisi tullut kirjata kuluiksi. Kun näin ei ole menetelty, tilikauden tulos ei vastaa tilinpäätökseltä edellytettyä suoriteperustetta ja tämän johdosta oman pääoman määrä ilmenee taseessa suurempana kuin suoriteperuste edellyttää, kuten kirjanpitolautakunta mainitussa lausunnossaan toteaa.

Tämän johdosta yhtiön olisi tehdessään osakeyhtiölain 13 luvun 5 §:n mukaista tasetestiä tullut oikaista tilinpäätöksestä ilmenevää vapaan oman pääoman määrää sellaiseksi, millaiseksi se olisi muodostunut, jos huoltoreservimaksut olisi kirjattu edellä sanotulla tavalla kuluksi. Tämän oikaisun jälkeen yhtiön vapaan oman pääoman määrä olisi ollut negatiivinen, minkä vuoksi osingonjaolle ei ole ollut osakeyhtiölain 13 luvun 5 §:n mukaisia edellytyksiä. Oikaisun jälkeen myöskään tehdylle pääomalainan takaisinmaksulle ei ole ollut osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia edellytyksiä.

B Oy:n tietoisuus ja velvollisuus varojen palauttamiseen

Näyttöä selostettuaan käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että sekä A Oy:n johto että B Oy:n edustaja D ja niin myös B Oy ovat tienneet kirjaustavan vaikutuksen oman pääoman määrään.

Tilintarkastajat ovat tilinpäätösten yhteydessä hyväksyneet varojen jaot. Käräjäoikeus ei ole pitänyt tilintarkastajien toimintaa A Oy:n johdon ja B Oy:n vastuuta poistavana tai rajoittavana, kun A Oy:n johto ja B Oy ovat olleet hyvinkin tietoisia toimiensa sisällöstä.

Kun B Oy on tiennyt, ettei A Oy:lle todellisuudessa ollut vielä kertynyt vapaata omaa pääomaa osingonjakoihin ja pääomalainan takaisinmaksuun, on B Oy tiennyt tai sen olisi tullut tietää, että osingonjaot ja pääomalainan takaisinmaksu ovat tapahtuneet osakeyhtiölain vastaisesti. Sen vuoksi B Oy on velvollinen palauttamaan A Oy:n konkurssipesälle saamansa osingot sekä pääomalainan takaisinmaksun konkurssipesän vaatimine korkoineen.

Maksukyky ja B Oy:n tietoisuus siitä

Näyttöä selostettuaan käräjäoikeus on katsonut, että A Oy on tilanteessa 27.6.2005 ollut maksukyvytön.

Arvioitaessa vuosien 2006 ja 2007 maksukykyä tulevia tappiota ei tullut huomioida. Riittävää oli, että yhtiön vuosien 2005-2007 positiiviset rahavirrat olivat kattaneet vuosien 2003-2004 negatiiviset rahavirrat. Käräjäoikeus on siksi arvioinut, ettei A Oy ole enää alkukeväästä 2006 lähtien ollut maksukyvytön.

A Oy on 31.8.2007 jakanut B Oy:lle osinkoa 104.500 euroa (kaikkinensa jakanut osinkoa 190.000 euroa). A Oy on 8.8.-24.10.2007 maksanut B Oy:lle pääomalainaa takaisin 1.811.964,80 euroa. A Oy on jatkuneeseen hyvään kehitykseensä nähden tuolloin ollut maksukykyinen ja on myös yhteensä n. 2 miljoonan euron varojen jakojen jälkeen säilynyt sellaisena. Vuonna 2008 tehty 2,8 miljoonan euron osingonjako on selvästi huonontanut yhtiön rahoitustilannetta. Rahoja ja pankkisaamisia on kuitenkin 31.12.2008 ollut vielä 1,3 miljoonaa euroa. Käräjäoikeus on arvioinut, että vaikka A Oy:n tilanne on ollut heikko, ovat yhtiön toimenpiteet mm. rahoituksen hankkimisella, osakeannilla ja maksujärjestelyillä yhdessä vuoden 2009 voitollisen tuloksen kanssa pitäneet A Oy:n vuosina 2008-2010 vielä niukasti maksukykyisenä. Vuonna 2011 A Oy on tehnyt uutta tappiota 4,1 miljoonaa euroa ja vuoden 2011 aikana yhtiöstä on tullut uudelleen maksukyvytön.

Osingonjakojen palauttamisten kannalta sillä ei ole merkitystä, milloin tarkalleen A Oy on muuttunut uudelleen maksukyvyttömäksi. A Oy ei ole käräjäoikeuden arvion mukaan ollut maksukyvytön osingonjaoista päätettäessä eikä ole tullut varojen jakojen johdosta välittömästi maksukyvyttömäksi. Varojen jaosta päätettäessä ja varoja jaettaessa A Oy:n johdolla eikä myöskään B Oy:llä ole ollut tiedossaan yhtiön tulevaa kannattavuuden romahtamista. Maksukykytestin tekemisen kannalta riittävää on, että yhtiö on laatinut varojen jakoa edeltävät välitilinpäätökset 31.3.2007 ja 31.3.2008. Jaettuja osinkoja ei ole siksi palautettava myös maksukykytestin vastaisesti jaettuina.

Takaisinsaantiperuste vuoden 2008 osingonjaon osalta

Käräjäoikeus on edellä arvioinut, ettei A Oy ole vuonna 2008 osinkoja jakaessaan ollut maksukyvytön eikä myöskään ole osingonjaolla tullut maksukyvyttömäksi. Sinänsä osingonjako on selvästi huonontanut yhtiön rahoitustilannetta. Kun maksukyvyttömyysedellytys ei täyty, ei osingonjakoa ole peräytettävä takaisinsaantiperusteella.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus hyväksyi A Oy:n konkurssipesän kanteen ja velvoitti B Oy:n palauttamaan A Oy:n konkurssipesälle:

- vastoin osakeyhtiölain määräyksiä vuodelta 2007 maksettua osinkoa 1.541.888,64 euroa korkoineen;

- vastoin osakeyhtiölain määräyksiä vuodelta 2006 maksettua osinkoa 104.500 euroa korkoineen; ja

- vastoin osakeyhtiölain määräyksiä vuonna 2007 maksettua pääomalainaa 1.811.964,80 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Timo Heikkinen, Kari Kangas ja Risto Tikka (eri mieltä)

Käräjätuomari Tikka totesi osingonjaosta ja pääomalainan takaisinmaksusta enemmistön perustelujen sijasta, että asiassa oli riidatonta, että huoltoreservimaksut olivat A Oy:n ja näiden maksujen saajan välisen sopimuksen ehtojen mukaan lopullisia, koska maksajan vuokra-aikana hyödyntämättä jääneitä maksuja ei palautettu maksajalle. Käräjäoikeudessa oli selvitetty, että maksujen saaja oli maksanut A Oy:lle näitä maksuja takaisin. Järjestely oli johtunut siitä, että A Oy oli sitä ennen maksanut sen etukäteen maksamilla huoltoreservimaksuilla katettavan lentokoneen huollon muilla varoillaan. Nämä B Oy:n huoltoreservimaksujen palautuksiksi kutsumat maksut eivät siten olleet ristiriidassa sopimusehtojen mukaisen maksun lopullisuuden kanssa eivätkä ne olleet lisänneet A Oy:n vapaasti käytettävissä olleita varoja. Huoltoreservimaksut eivät siten olleet osakeyhtiölain 13 luvun kannalta jakokelpoista vapaata omaa pääomaa täysin riippumatta niiden kirjanpidollisesta käsittelystä A Oy:n kirjanpidossa.

Hovioikeuden tuomio 6.4.2018

Asian käsittely hovioikeudessa

B Oy:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 13.6.2016.

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn.

Valitus

B Oy on vaatinut, että kanne hylätään.

A Oy oli jakanut osinkoja kesäkuussa 2007 kaikkiaan 190.000 euroa, josta 104.500 euroa B Oy:lle, ja 7.4.2008 puolestaan 2.803.434,04 euroa, joista B Oy:lle 1.541.888,64 euroa, sekä elo-lokakuussa 2007 maksanut pääomalainaa takaisin B Oy:lle yhteensä 1.811.964,80 euroa. Osingonjaot ja pääomalainan takaisinmaksut olivat perustuneet tilikausien 2006 ja 2007 tilinpäätöksiin, jotka oli tilintarkastettu ja vahvistettu. Osingonjaon edellyttämä tasetesti tuli tehdä lainmukaisesti laaditun ja vahvistetun tilinpäätöksen perusteella ilman oikaisuja. Mainittujen tilinpäätösten perusteella osingonjaot ja pääomalainan takaisinmaksut oli voitu tehdä. A Oy ei ollut ollut maksukyvytön, kun yhtiö oli jakanut osingot vuosina 2007 ja 2008 eivätkä osingonjaot olleet aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyttä.

A Oy oli vuokrannut C:ltä neljä lentokonetta koko yhtiön toiminta-aikana. A Oy:n C:lle maksamat huoltoreservimaksut olivat perustuneet kutakin vuokralentokonetta koskeneeseen A Oy:n ja C:n väliseen vuokrasopimukseen, johon sovellettiin Yhdysvaltojen osavaltion Kalifornian lakia. Vuokrasopimuksessa oli sovittu erikseen vuokrasta ja huoltoreservimaksuista. Huoltoreservimaksuja oli maksettu ainoastaan sopimuksessa yksilöityjen suurien ja kalliiden pitkän huoltovälin huoltojen varalta. Huoltoreservimaksujen suuruus oli määräytynyt pääsääntöisesti lentokoneen käytön tunnuslukujen perusteella. Vuokrasopimusten mukaan A Oy:llä oli ollut velvollisuus huolehtia omalla kustannuksellaan lentokoneiden kaikista huolloista. Myös kansainväliset ilmailumääräykset edellyttivät, että toiminnanharjoittaja vastasi huolloista.

Huoltoreservimaksut olivat olleet vakuusluonteisia maksuja, jotka olivat turvanneet sen, että huoltokustannukset eivät olleet jääneet vuokranantajan kannettaviksi. Vuokrasopimuksissa oli sovittu, että C palautti huollon yhteydessä reservistä vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti määräytyvän määrän A Oy:lle. Reservikertymä oli käytännössä ollut huollon hetkellä huoltolaskun summaa pienempi eikä reserviin maksetun määrän palautus ollut kattanut huollon koko hintaa. Lähtökohtaisesti vuokranantaja oli maksanut palautuksen vasta huollon jälkeen, kun sille oli esitetty huoltoa todentavat asiakirjat. A Oy:n osalta oli sovittu, että huoltoyhtiö oli saanut lähettää A Oy:lle osoitetun osalaskun suoraan C:lle, ja reservistä oli tehty tältä osin suoraan maksu ilman rahan kierrättämistä. A Oy oli suorittanut lopun huoltolaskusta omilla tilivaroillaan. Huoltoreservimaksuilla ei ollut ollut vaikutusta siihen, mikä taho oli vastannut huoltojen kustannuksista. A Oy oli tilannut lentokoneiden huollot ja tehnyt huoltosopimukset omissa nimissään ja ollut maksuvelvollinen huoltolaskuista.

A Oy:n huoltoreservimaksuja koskeva kirjaustapa oli ollut oikea ja kirjanpitolain mukainen. Huoltoreservimaksut oli tullut kirjata saamiseksi A Oy:n tilinpäätöksiin. Kysymys ei ollut vuokranluonteisista menoista, vaan vakuusluonteisista maksuista, joiden varat olivat myöhemmin huollon toteutuessa olleet vuokralleottajan käytettävissä huollon kustannusten kattamiseen. Huoltoreservimaksutapahtuman peruste oli ollut vakuuden antaminen vuokranantajalle eikä korvauksen maksaminen. Huoltoreserviin maksetuilla varoilla oli ollut taloudellista arvoa vuokralleottajalle tulevien huoltojen yhteydessä.

Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä A Oy:ssä oli tehty arvostusanalyysi, jossa huollon teknisten asiantuntijoiden avulla oli arvioitu se, paljonko huoltoreservistä saatiin palautusta tulevien huoltotapahtumien yhteydessä. Jos huolto oli ajoittunut A Oy:n vuokra-ajan jälkeiseen aikaan, A Oy ei ollut teettänyt huoltoa eikä saanut sen osalta reservipalautusta. Se osa reservistä, jonka oli arvioitu palautuvan, oli kirjattu taseeseen pitkäaikaiseksi saamiseksi. Se osa, jota ei arvion mukaan ollut katsottu pystyttävän käyttämään jäljellä olevana vuokra-aikana, oli kirjattu kuluksi tuloslaskelmaan. Tämä menettely oli noudattanut kirjanpitolain 5 luvun 2 §:ää.

Huoltomenojen osalta pitkävaikutteiset huoltomenot oli aktivoitu taseeseen ja kirjattu poistojen kautta kuluiksi vaikutusaikanaan ja muiden kuin pitkävaikutteisten huoltomenojen osalta huoltomenot oli kirjattu kuluiksi huoltoajankohdan mukaan. Huoltomenojen kirjaustapaan ei ollut vaikuttanut se, oliko kysymys huoltoreservijärjestelmän alaisesta huollosta, vaan ratkaisevaa oli ollut vaikutusaika. Vaikutusajan perusteella A Oy oli aktivoinut huoltoreservijärjestelyyn kuuluneiden huoltojen menoja sekä eräiden muiden pitkävaikutteisten huoltojen menoja.

Kirjaustapa ja taseeseen aktivoitu summa oli kerrottu avoimesti A Oy:n tilinpäätöksessä. Kirjaustapa oli ollut kirjanpitolain mukainen ja antanut oikean kuvan yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Yhtiön konkurssin jälkeen hankittujen kirjanpitolautakunnan lausuntojen mukainen kirjausohje ei soveltunut A Oy:n maksamiin huoltoreservimaksuihin, koska A Oy ei ollut maksanut niillä huolloista C:lle eikä kysymys ollut ollut menoista. Yhdysvalloissa annetun kirjausohjeen mukaan huoltoreservimaksut kirjattiin omaisuuseräksi siltä osin kuin niitä arvioitiin palautettavan huollon yhteydessä, mikä vastasi A Oy:n noudattamaa käytäntöä. A Oy:n ja C:n välisiä vuokrasopimuksia tuli tulkita tässä kontekstissa. Verohallinnon kannanoton perusteella verottaja ei olisi hyväksynyt verotettavaa tuloa pienentävää kulukirjausta huoltoreservimaksuista.

B Oy ei ollut tiennyt eikä sen olisi pitänytkään tietää huoltoreservimaksujen kirjaustavan väitetystä virheellisyydestä, jakokelpoisten varojen väitetystä puutteesta eikä varojen jaon osakeyhtiölain vastaisuudesta. B Oy oli tullut sijoittajaksi A Oy:öön 29.9.2005. Mikäli B Oy olisi tiennyt tai edes epäillyt, että A Oy:n kirjanpidossa olisi merkittävä lainvastaisesti kirjattu erä, ei B Oy olisi lähtenyt sijoittajaksi A Oy:öön. Tilintarkastajat eivät olleet esittäneet huomautuksia huoltoreservejä koskeneesta kirjauskäytännöstä ja he olivat pitäneet kirjaustapaa oikeana. Kirjauskäytäntöä oli sovellettu koko sen ajan, kun B Oy oli ollut mukana A Oy:n toiminnassa. Varojen jaot olivat perustuneet osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla vahvistetuista tilinpäätöksistä ilmeneviin lukuihin. A Oy:n tilintarkastettujen ja vahvistettujen vuosien 2006 ja 2007 tilinpäätösten mukaan osingonjaot oli voitu tehdä ja pääomalainaa maksaa takaisin. B Oy:tä edustanut D ei ollut toiminut A Oy:n operatiivisessa johdossa eikä ollut kirjanpidon asiantuntija. D oli luottanut siihen, että talousjohdon määrittämä ja kahden KHT-tilintarkastajan hyväksymä kirjaustapa oli ollut lainmukainen. Myöskään viranomaistahoilla tai A Oy:tä rahoittaneilla tahoilla ei ollut ollut huomautettavaa tilinpäätösten sisällöstä. A Oy:n noudattaman kirjauskäytännön oikeellisuus oli osittain kyseenalaistettu ensimmäisen kerran vasta tilintarkastusyhtiö X:n alustavassa erityistarkastuskertomuksessa keväällä 2013. B Oy oli ollut siinä käsityksessä, että A Oy:n tilinpäätökset olivat kaikilta osin lainmukaisesti laaditut ja tilinpäätösten mahdollistamat varojenjaot olivat olleet osakeyhtiölain mukaisia.

Vastaus

A Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että valitus hylätään ja toissijaisesti, että B Oy velvoitetaan osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n perusteella palauttamaan tilikaudelta 2006 maksettua osinkoa 104.500 euroa ja tilikaudelta 2007 maksettua osinkoa 1.541.888,64 euroa käräjäoikeuden tuomiossa mainittuine tuotto- ja viivästyskorkoineen osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n vastaisesti jaettuna tai että 7.4.2008 suoritettu osingonmaksu 1.541.888,64 euroa määrätään peräytymään ja B Oy velvoitetaan palauttamaan 1.541.888,64 euroa A Oy:n konkurssipesälle korkolain 3 §:n 2 momentin mukaisine tuottokorkoineen 7.4.2008 lukien 14.11.2013 asti ja joka tapauksessa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.11.2013 lukien. Lisäksi A Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että B Oy velvoitetaan korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 100.022,59 eurolla viivästyskorkoineen.

A Oy:llä ei ollut ollut jakokelpoisia varoja varojenjakohetkellä. Tasetestiä tehdessään A Oy:n olisi tullut oikaista oman pääoman määrää siten, että huoltoreservimaksut olisi kirjattu kuluksi. Maksettuja huoltoreservimaksuja ei olisi saanut aktivoida pitkäaikaisiksi saamisiksi A Oy:n taseeseen. Varojenjako saattoi perustua vain oikein laadittuun tilinpäätökseen.

Huoltoreservimaksuissa oli ollut kysymys A Oy:n käyttöleasingsopimuksella vuokraamien lentokoneiden vuokranosasta, jota yhtiö oli maksanut koneiden vuokranantaja C:lle. Vuokranosa oli maksettu C:lle kuukausittain koneen toteutuneiden käyttötuntien sekä nousujen ja laskujen perusteella. Maksut olivat lentokoneen käytön ja kulumisen perusteella maksettavaa vuokraa, joka oli suoritettu C:lle lentokoneen varsinaisen pääomavuokran ohella. Maksuhetkellä huoltoreservimaksut olivat olleet A Oy:lle lopullisia kuluja, joihin oli sisältynyt riski kertyneen reservin tuoman edun menettämisestä, mikäli koneen vuokrakausi päättyi ennen huollon toteutumisajankohtaa. Oli ollut mahdollista, että toteutunut huoltokulu oli ollut reserviä pienempi, jolloin A Oy oli saanut palautuksena vain toteutuneen huollon kustannuksen. A Oy ei ollut saanut eikä olisi voinut saada mitään palautuksia muutoin kuin toteutuneen huoltokulun muodossa. A Oy:llä oli tiettyjen edellytysten täyttyessä ollut vuokrasopimuksen ehtojen kohdan 13 nojalla oikeus saada jo maksetuista huoltoreservimaksuista hyvityksiä, mikäli se oli vuokrakauden kestäessä teettänyt tiettyjä lentokoneen raskashuoltoja omalla kustannuksellaan. C oli kerännyt huoltoreservimaksuja sen varmistamiseksi, että tekemättömät raskashuollot eivät olisi jääneet vuokranantajan vahingoksi. C ei ollut pitänyt huoltoreservimaksuja erillään muista varoistaan.

Huoltoreservimaksut eivät olleet olleet vakuuksia. Mikäli osapuolet olisivat tarkoittaneet sopia huoltovelvoitteeseen liittyvästä vakuudesta, maksuja ei olisi määritelty vuokraksi ja niistä olisi sovittu vuokrasopimuksen vakuusmaksuja koskevassa kappaleessa 5.1. Huoltoreservimaksuja ei ollut myöskään käsitelty A Oy:n tilinpäätöksissä vakuudet kohdassa.

Kirjanpitolautakunnan lausunto koski tilannetta, jossa huoltosuoritteen vastaanottaja oli vuokralleottaja. Lausunnon mukaan huoltoreservimaksut oli tullut merkitä kuluksi sille tilikaudelle, jolla ne oli laskutettu toteutuneen käytön perusteella. Mikäli huoltoreservimaksuja ei kirjattu kuluksi, tilikauden tulos ei vastannut suoriteperustetta. A Oy:n tekemän huoltoreservimaksun aktivoinnin johdosta yhtiön taseesta ilmenevä oman pääoman määrä oli ollut suurempi kuin mitä suoriteperusteisuus oli edellyttänyt. Huoltoreservillä ei ollut varallisuusarvoa, vaan se oli kulua/korvausta lentokoneen käytöstä. Yhdysvalloissa annetulla ohjeella ja A Oy:n ja C:n väliseen sopimukseen sovellettavalla lailla ei ollut merkitystä arvioitaessa huoltoreservimaksujen kirjaamistapaa.

B Oy oli ollut tietoinen huoltoreservimaksujen kirjaamistavan virheellisyydestä ja siitä, ettei A Oy:llä tosiasiassa ollut ollut varojenjakohetkellä osingonjakoon ja pääomalainan takaisinmaksuun tarvittavaa vapaata pääomaa. D oli ollut varojenjakohetkellä sekä A Oy:n että B Oy:n hallituksen puheenjohtaja, ja D:n A Oy:n hallituksessa saamat tiedot olivat tulleet myös B Oy:n tietoon. A Oy:n hallitus oli tullut tietoiseksi kirjaustavan virheellisyydestä jo vuonna 2005, jolloin ensimmäisessä vuoden 2004 tilinpäätöksessä huoltoreservi oli kirjattu kuluksi. Myöhemmin vuonna 2005 tehdyssä uudessa vuoden 2004 tilinpäätöksessä huoltoreserviä ei ollut kirjattu kuluksi ja oman pääoman tilanne oli korjaantunut. Lisäksi huoltoreservimaksujen eri kirjaamistavat olivat käyneet ilmi B Oy:n teettämästä due diligence-tarkastuksesta. D ja B Oy olivat olleet tietoisia, miten huoltoreservimaksun eri kirjaustavat olivat vaikuttaneet jakokelpoisten varojen määrään. D oli ohjannut yhtiön operatiivista toimintaa ja hänellä oli ollut hallituksen jäsenenä selvitys- ja valvontavelvollisuus A Oy:n kirjanpidon asianmukaisesta järjestämisestä. Tilintarkastajien toiminta ei rajoittanut B Oy:n tietoisuutta kirjaustavan virheellisyydestä.

A Oy oli ollut osinkojen jakohetkellä maksukyvytön ja maksukykytestin tekeminen oli laiminlyöty. A Oy oli ollut maksukyvytön vuonna 2008 ja joka tapauksessa vuoden 2008 osingonjako oli osaltaan johtanut A Oy:n maksukyvyttömyyteen.

A Oy oli tullut pysyvästi maksukyvyttömäksi viimeistään 31.12.2004. Huoltoreservi ei ollut ollut yhtiön käytössä olevaa likviditeettiä, koska reservistä oli saatu mahdollisia palautuksia vain tiettyjen huoltokulujen suorittamisen jälkeen kuluja vastaan. A Oy:llä oli ollut lyhytaikaista velkaa enemmän kuin lyhytaikaisia varoja yhtiön perustamisesta sen konkurssiin asettamiseen asti. A Oy:llä oli ollut jatkuvasti tarve lykätä tavanomaisten erääntyvien myyntilaskujen maksua, koska yhtiön käytettävissä olleet realisointikelpoiset varat eivät olleet missään vaiheessa riittäneet erääntyvien velvoitteiden maksuun. A Oy oli ollut viimeistään 31.12.2004 lukien pysyvästi kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Maksuja oli suoritettu toistuvasti myöhässä tai siten, että velkojan kanssa oli tehty maksusuunnitelma velan maksamiseksi poikkeavassa aikataulussa. Yhtiön kumulatiivisen rahavirran muuttuminen positiiviseksi ei muuttanut yhtiötä maksukykyiseksi. Vuoden 2008 osingonjako oli viimeistään johtanut yhtiön maksukyvyttömyyteen. A Oy:n hallitus sekä B Oy ja sen edustaja D olivat olleet tietoisia A Oy:n maksukyvyttömyydestä varojenjaosta päätettäessä ja siitä, ettei maksukykyisyystestiä ollut tehty.

Lausuma

B Oy on vaatinut, että A Oy:n konkurssipesän toissijaiset vaatimukset hylätään.

Osingonjaot eivät olleet olleet osakeyhtiölain maksukykytestin vastaisia. A Oy ei ollut ollut maksukyvytön osingonjakojen ajankohtina eivätkä osingonjaot olleet aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyttä. A Oy:n maksukyky oli arvioitu asianmukaisesti osingonjaoista päätettäessä. Yhtiön tilintarkastajilla ei ollut ollut huomautettavaa osingonjaoista.

Tilikaudet 2005-2007 olivat olleet voitollisia. Tilikauden 2006 voitto oli ollut 3,5 miljoonaa euroa ja yhtiöllä oli ollut 31.12.2006 likvidejä varoja noin 4,3 miljoonaa euroa. Tuloslaskelma vuoden 2007 ensimmäiseltä neljännekseltä oli osoittanut voittoa noin 1,8 miljoonaa euroa. A Oy oli voinut jakaa yhteismäärältään 190.000 euron osingot kesäkuussa 2007. Vuoden 2007 tilikauden voitto oli ollut noin 3,3 miljoonaa euroa. Tilikauden 2008 ensimmäinen vuosineljännes oli ollut miljoona euroa voitollinen. Huhtikuun 2008 alussa mikään ei ollut viitannut siihen, että yhtiön toiminnassa tai sen kannattavuudessa olisi ollut odotettavissa merkityksellistä notkahdusta. Yhtiön tilikausi 2008 oli yllättäen muodostunut taloudellisesti heikoksi A Oy:n lentäjien laittoman lakon, syksyllä 2008 alkaneen maailmanlaajuisen finanssikriisin, talvikauden 2008-2009 charterlentojen menettämisen, laajarunkokoneen hankintaa koskeneen sopimuksen purkamisesta aiheutuneiden kulujen sekä erään lentoyhtiöasiakkaan konkurssin vuoksi. Tästä huolimatta yhtiön likvidit rahavarat olivat 31.12.2008 olleet noin 1,3 miljoonaa euroa. A Oy oli säilyttänyt toiminta- ja maksukykynsä kesäkuulle 2012 asti. Yhtiöllä ei ollut ollut maksuhäiriömerkintöjä ja verovelat olivat alkaneet kertyä vasta kesästä 2011 lähtien.

B Oy ei ollut tiennyt eikä se olisi voinutkaan tietää osingonjakojen ajankohtina A Oy:n väitetystä maksukyvyttömyydestä tai siitä, että A Oy olisi tullut osingonjakojen seurauksena maksukyvyttömäksi. B Oy ei olisi sijoittanut A Oy:öön, mikäli olisi epäillyt yhtiön olleen maksukyvytön. A Oy:n toiminta oli ollut hyvin kannattavaa vuosina 2006, 2007, 2009 ja 2010. Hallitukselle raportoidut kassavirtatiedot ja tilinpäätökset olivat osoittaneet yhtiön olleen maksukykyinen. Yhtiön tilintarkastajat eivät olleet huomauttaneet mitään väitetyistä maksukykyongelmista.

Osinko oli jaettu osakeyhtiölain mukaisesti eikä kysymys ollut takaisinsaantilain nojalla peräytettävästä oikeustoimesta. Osingonjako ei ollut ollut sopimaton eikä sitä ollut tehty konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. B Oy ei ollut ollut tietoinen osingonjaon väitetystä sopimattomuudesta.

Hovioikeuden ratkaisu

I Kysymyksenasettelu

A Oy on jakanut osinkoja kesäkuussa 2007 kaikkiaan 190.000 euroa, josta 104.500 euroa B Oy:lle, ja 7.4.2008 puolestaan 2.803.434,04 euroa, josta B Oy:lle 1.541.888,64 euroa. Lisäksi A Oy on maksanut elo-lokakuussa 2007 pääomalainaa takaisin B Oy:lle yhteensä 1.811.964,80 euroa.

Käräjäoikeus on katsonut, että osingonjaot ja pääomalainan takaisinmaksut oli tehty vastoin osakeyhtiölain säännöksiä ja velvoittanut B Oy:n palauttamaan edellä mainitut määrät A Oy:n konkurssipesälle käräjäoikeuden tuomiolauselmasta ilmenevine korkoineen.

B Oy:n valituksen johdosta hovioikeudessa on ensinnäkin kysymys siitä, onko A Oy:llä ollut vapaata pääomaa osinkojen jakamiseen ja pääomalainan takaisinmaksamiseen ja mikäli ei, onko B Oy tiennyt tai olisiko sen pitänyt tietää varojen jakamisen tapahtuneen osakeyhtiölain vastaisesti.

A Oy:n konkurssipesä on hovioikeudessa toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä toissijaiset vaatimukset, joiden johdosta hovioikeudessa on toissijaisesti kysymys siitä, ovatko vuosina 2007 ja 2008 tehdyt osingonjaot olleet osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n mukaisen maksukykytestin vastaisia ja onko B Oy tiennyt tai olisiko sen pitänyt tietää siitä, sekä viimesijaisesti siitä, tuleeko vuoden 2008 osingonjako peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:n nojalla.

II Osingonjakojen ja pääomalainan takaisinmaksun osakeyhtiölain vastaisuus

1. Varojen jaon ja pääomalainan maksamisen edellytykset

Yhtiön varojen jakamisesta säädetään osakeyhtiölain 13 luvussa. Sanotun luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yhtiön varoja voidaan jakaa osakkeenomistajille vain sen mukaan kuin tässä laissa säädetään voitonjaosta (osinko) ja varojen jakamisesta vapaan oman pääoman rahastosta.

Osakeyhtiölain 13 luvun 3 §:n mukaan varojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Jos yhtiössä on lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan velvollisuus valita tilintarkastaja, tilinpäätöksen on oltava tilintarkastettu. Jaossa on otettava huomioon tilinpäätöksen laatimisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa tapahtuneet olennaiset muutokset. Luvun 5 §:n mukaan, jollei yhtiön maksukykyä koskevasta 2 §:stä muuta johdu, yhtiö saa jakaa vapaan oman pääoman, josta on vähennetty yhtiöjärjestyksen mukaan jakamatta jätettävät varat sekä määrä, joka on kehitysmenona merkitty taseeseen kirjanpitolain mukaisesti. Luvun 2 §:n mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden.

Osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n mukaan vastoin osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä yhtiöstä saadut varat on palautettava, jos varojen saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää jakamisen tapahtuneen osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisesti. Palautettavalle määrälle on maksettava vuotuista korkoa korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitetun kulloinkin voimassa olevan viitekoron mukaisesti.

Pääomalainasta ja sen takaisinmaksamisesta säädetään voimassa olevan osakeyhtiölain 12 luvussa. Sopimus pääomalainasta on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin tehty 29.9.2005 eli ennen osakeyhtiölain 624/2006 voimaantuloa 1.9.2006. Osakeyhtiölain voimaanpanosta annetun lain 16 §:n nojalla pääomalainaan sovelletaan vanhan osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisia maksuehtoja konsernitaseeseen perustuvia maksurajoituksia lukuun ottamatta. Velvollisuuteen palauttaa yhtiöstä laittomasti jaetut varat sovelletaan voimaanpanolain 17 §:n nojalla uutta osakeyhtiölakia, mikäli jako on pantu täytäntöön uuden lain voimaantulon jälkeen.

Vanhan osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 1 momentin (145/1997) mukaan pääoma saadaan muutoin palauttaa vain, jos yhtiön ja, jos yhtiö on emoyhtiö, sen konsernin viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen mukaiselle sidotulle omalle pääomalle ja muille jakokelvottomille erille jää täysi kate. Voimassa olevan osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan pääomalainan pykälän 1 momentin vastaiseen pääoman palauttamiseen sovelletaan, mitä laittomasta varojenjaosta säädetään 13 luvun 4 §:ssä.

2. Osingonjakoon ja pääomalainan takaisinmaksuun käytettävissä olleet varat

Riidatonta on, että A Oy:n vuosien 2006 ja 2007 vahvistettujen tilinpäätösten mukaan yhtiöllä on ollut vapaata pääomaa osinkojen maksamiseen ja pääomalainan takaisinmaksamiseen.

Yhtiön vuosien 2006 ja 2007 tilinpäätöksissä on ollut taseen pitkäaikaisissa saamisissa niin sanottuja huoltoreservimaksuja. Riitaista on, olisiko yhtiön taseessa ja tilinpäätöksessä saamisena olleet huoltoreservimaksut tullut kirjata kuluksi. Mikäli huoltoreservimaksut olisi pitänyt kirjata kuluksi, riidatonta on, ettei yhtiöllä tuolloin olisi ollut vapaata pääomaa osinkojen ja pääomalainan maksamiseen.

Huoltoreservimaksut ja niiden luonne

A Oy oli vuokrannut C:ltä lentokoneita. A Oy:n C:lle maksamat lentokoneiden huoltoreservimaksut olivat perustuneet kunkin lentokoneen osalta tehtyyn vuokrasopimukseen.

Asianosaisilla on erilaiset näkemykset siitä, minkä luonteisia maksuja huoltoreservimaksut olivat tosiasiassa olleet. A Oy:n konkurssipesä on katsonut, että huoltoreservimaksut olivat olleet A Oy:n lentokoneiden vuokranantajalle lentokoneen käytön ja kulumisen perusteella maksamaa vuokranosaa, joka oli ollut A Oy:n kannalta lopullinen kulu. B Oy on sen sijaan katsonut, että huoltoreservimaksut olivat vuokrasopimukseen perustuneita vakuusluonteisia maksuja, jotka olivat myöhemmin huollon toteutuessa olleet A Oy:n käytettävissä huollon kustannusten kattamiseen.

Englanninkielisistä lentokoneiden vuokrasopimuksista (K30 ja V54) ilmenee, että lentokoneen vuokrasopimuksessa on sovittu sekä vuokrasta (rent) että reserveistä (reserves). Vuokran osalta sopimuksessa on kohdassa 5.3 sovittu kiinteästä vuokrasta sekä päiviin ja lentotunteihin perustuvasta muuttuvasta vuokranosasta. Reservejä koskevassa sopimuskohdassa 5.4 on sovittu seuraavaa:

"LESSEE will pay to LESSOR supplemental Rent, based on LESSEE's use of the Aircraft during the Lease Term, in the form of the following reserves in the following amount (individually, "Aircraft Reserves", "Engine Performance Restoration Reserves" and "Engine LLP Reserves" and collectively Reserves)"

Vapaasti suomennettuna sopimuskohdan mukaan vuokralleottaja maksaa vuokranantajalle lisävuokraa perustuen vuokralleottajan lentokoneen käyttöön vuokra-aikana sopimuskohdassa mainittujen reservien muodossa. Sopimuskohdasta ilmenee edelleen, että yhtiö on maksanut vuokranantajalle kolmenlaisia reservejä (Aircraft Reserves, Engine Performance Restoration Reserves ja Engine LLP Reserves) ja niiden määrät ovat määräytyneet lentotuntien tai moottorien syklien mukaan tarkemmin vuokrasopimuksesta ilmenevin tavoin.

Vuokrasopimuksen kohdassa 12 on sovittu, että vuokralleottaja vastaa yksin omalla kustannuksellaan lentokoneen ylläpidosta ja huollosta. Niin ikään todisteena esitetyistä huoltosopimuksista (V56) ja laskuista (V57) ilmenee, että A Oy on ollut lentokoneen huoltosopimusten osapuoli ja huoltoja koskevat laskut on osoitettu A Oy:lle. Vuokrasopimuksen kohdan 13.4 mukaan, kun huolto on suoritettu, vuokralleottaja on oikeutettu hyvitykseen reserveistä toimittamalla laskut ja asianmukaisen dokumentaation vuokranantajalle kuuden kuukauden kuluessa huollon valmistumisesta.

A Oy:n tilinpäätöksen liitetiedoissa (V58) on huoltoreservimaksuista todettu, että osana lentokoneiden leasingsopimuksia yhtiöllä on velvollisuus maksaa kuukausittain leasingyhtiölle niin sanottuja huoltoreservimaksuja, jotka on tarkoitettu käytettäväksi tiettyjen ennalta määriteltyjen huoltotapahtumien yhteydessä. Huoltoreservimaksut ovat lopullisia, eikä niitä saada takaisin leasingajan loputtua.

Huoltoreservimaksuista ja niiden määräytymisestä on hovioikeudessa kuultu A Oy:n talousjohtaja E:tä, A Oy:n huoltotoimen johtaja F:ää ja vuokranantaja C:llä A Oy:n asiakassuhteesta vuosina 2011-2013 vastannutta G:tä, joilla kaikilla on pitkä kokemus ilmailualalta.

E on hovioikeudessa kertonut, että lentokoneiden vuokrasopimuksissa oli sovittu kuukausivuokrasta (rent), jonka A Oy oli maksanut C:lle korvauksena lentokoneiden käytöstä. Kuukausivuokrassa oli ollut kiinteä osa ja muuttuva osa, joka oli riippunut siitä, paljonko koneella oli lennetty kuukaudessa. Lisäksi A Oy oli maksanut C:lle huoltoreservimaksuja (reserves), joissa oli ollut kysymys vuokralleottajan vuokranantajalle säilöön maksamista varoista, joilla oli myöhemmin kustannettu peruskorjaushuoltoja. Vuokranantajan näkökulmasta huoltoreservimaksuilla oli ollut vakuusluonne, koska vuokranantaja oli halunnut varmistua siitä, että vuokralleottajalla oli varoja huollon toteuttamiseen huollon hetkellä. C oli toimittanut A Oy:lle todisteina K35 ja V55 olevia saldotodistuksia maksetuista reserveistä. Vuokrista ei ollut toimitettu vastaavia ilmoituksia, koska ne olivat olleet C:n tuottoa.

Huoltoreservimaksuja oli maksettu kuukausittain ja ne olivat kertyneet lentotuntien ja lentojen mukaan. Huoltoreservit olivat koskeneet suuria esimerkiksi lentokoneen rungolle ja moottoreille tehtäviä peruskorjaushuoltoja. E:n mukaan runkohuoltojen huoltoväli oli 6 vuotta. Moottoreissa huoltoväli ei ollut sidottu kalenteriaikaan, vaan moottorin suoritusarvoihin, joiden alittuessa huolto oli tullut tehdä. Lentokoneissa oli myös osia, joille oli määritetty lennettävien syklien määrä. Yksittäinen huolto oli saattanut maksaa useita miljoonia dollareita. Huollon jälkeen moottorin toimintakyky oli palautunut paremmalle tasolle kuin mitä se oli ollut ennen huoltoa. E:n mukaan lentokoneiden huoltovelvoite oli ollut olemassa, vaikka koneella ei olisi lennetty. Huoltotarve ei ollut perustunut lentotunteihin, nousuihin eikä laskuihin. Peruskorjaushuollot olivat tuottaneet tuloa lentoyhtiölle vasta huoltotapahtuman jälkeen.

Vuokrasopimuksen mukaan vuokralleottajalla oli ollut velvollisuus huolehtia huolloista ja maksaa huoltojen kustannukset. E on kertonut, että vuokranantajalle maksetuista huoltoreserveistä saatiin palautuksena varoja takaisin, kun suuria huoltotapahtumia tehtiin. A Oy oli tilannut huollon ja maksanut sen. Kun huolto oli ollut valmis, kaikki asiakirjadokumentaatio laskuineen oli toimitettu C:lle, joka oli tämän jälkeen palauttanut varoja huoltoreservistä A Oy:lle. Maksujärjestelyä oli jossain vaiheessa toiminnan viimeisinä vuosina muutettu niin, että C oli maksanut A Oy:lle tulleet huoltolaskut suoraan huollon suorittajalle. Tämä oli ollut A Oy:n kannalta tehokasta kassanhallintaa. Järjestely ei ollut kuitenkaan vaikuttanut siihen, että A Oy oli vastannut huoltokustannuksista. Edelleen E on kertonut, että reservistä tullut palautus ei ollut aina riittänyt kattamaan huollon kustannuksia, jolloin A Oy oli ylittäviltä osin vastannut huoltokustannuksista.

Vielä E on kertonut, että tilinpäätöshetkellä A Oy:n huoltotoiminnan edustajien kanssa oli arvioitu paljonko maksetuista huoltoreservimaksuista tultiin saamaan palautuksia leasingaikana ja tämä osuus oli kirjattu saamiseksi. Huoltoreservimaksuista arvoton osa oli se, mitä ei saatu takaisin, ja tämä osuus oli kirjattu kuluksi.

F on hovioikeudessa kertonut, että lentokoneiden huollot tuli tehdä valmistajan huolto-ohjelman mukaisesti. Huoltoreservien piiriin kuuluivat muun muassa 6 vuoden välein tehtävä lentokoneen rungon S4C-raskashuolto, 10 vuoden välein tehtävä lentokoneen laskutelineiden huolto sekä moottoreiden power restoration-huolto, jonka ajankohta määräytyi tietyn moottorin tunnusluvun mukaan. Peruskorjaushuolloissa kaikki osat tarkastettiin ja lentokoneen laatu parani. Mikäli huoltoreservin piiriin kuuluvia peruskorjaushuoltoja ei olisi tehty, lentokoneella ei olisi saanut lentää.

F on lisäksi kertonut, että huoltoreservimaksujen piiriin kuuluvat huollot olivat kaikkein kalleimpia huoltoja ja sen vuoksi niitä varten oli luotu reservijärjestelmä. Huoltoreservimaksut olivat leasingyhtiölle maksettavia vakuuksia kalliita huoltoja varten. Huoltoreservimaksut laskettiin koneen lentotuntien ja syklien perusteella, koska lentokoneen huolto-ohjelma perustui lentotunteihin, sykleihin ja ajan kulumiseen. Näin pyrittiin keräämään vakuudeksi sellainen määrä, joka vastasi lentokoneen käytön valossa huollon tulevia kustannuksia. Moottoreiden osalta maksetut huoltoreservit olivat vastanneet yli 95 prosenttia toteutuneista kustannuksista, kun taas runkohuolloissa oli jouduttu joskus maksamaan lisää suuria summia.

A Oy:n oli tullut kuukausittain toimittaa tiedot lentotunneista ja sykleistä C:lle, jonka perusteella C oli veloittanut huoltoreservimaksut A Oy:ltä. Vuosittain F:n oli tullut arvioida se summa, joka reservistä tultaisiin saamaan palautuksena takaisin. Kun huolto oli tehty, A Oy oli maksanut huollon huoltoyhtiölle ja sen jälkeen vaatinut reservistä palautuksia C:ltä. Palautukset oli kohdistuneet ainoastaan kyseisen huollon osalta maksettuihin reserveihin. Mikäli reservejä oli jäänyt leasingkauden jälkeen yli, ne olivat siirtyneet seuraavalle vuokraajalentoyhtiölle.

G on niin ikään hovioikeudessa kertonut, että lentokoneiden huoltoreservimaksut olivat vakuuksia, jotka kerryttivät rahaa lentokoneiden omistajalle siltä varalta, että huoltoja täytyi suorittaa. Huoltoreservimaksuja maksettiin lentokoneen käytön perusteella lentotunneittain ja sykleittäin, jotta varoja olisi oikea määrä huollon tapahtuessa. Huoltoreservimaksut eivät olleet olleet korvausta lentokoneen käytöstä eivätkä vuokraa, vaan niillä oli katettu tulevia huoltotoimenpiteitä. Vuokranantaja oli palauttanut huoltoreservimaksuja vuokralleottajalle, kun huolto oli tehty, kun vuokralleottaja oli hakenut palautusta ja kun sopimuksessa määritellyt ehdot palautukselle olivat täyttyneet.

Lisäksi E, F ja G ovat yhtenevästi kertoneet, etteivät kaikki lentoyhtiöt maksaneet huoltoreservimaksuja, vaan niitä vaadittiin lentoyhtiöiltä niiden luottotasosta riippuen. Vakavaraisilta lentoyhtiöiltä ei vaadittu huoltoreservimaksuja, kun taas vähemmän varakkaiden lentoyhtiöiden täytyi maksaa huoltoreservejä. E ja G ovat kertoneet, että huoltoreservimaksut oli mahdollista korvata myös muilla vakuuksilla. F:n ja G:n mukaan huoltoreservimaksujen vakuusluonne vastasi ilmailualan yleistä kantaa.

Asiassa on vielä esitetty yhdysvaltalaisia ilmailualan julkaisuja (V60-63), joissa huoltoreservimaksuja on pidetty vuokranantajalle maksettavina vakuuksina tulevien huoltojen kustannusten kattamiseksi. Julkaisuista käy ilmi, että huoltoreservimaksuista voidaan käyttää myös muita termejä kuten supplemental rent. Julkaisuista ilmenevät seikat tukevat E:n, F:n ja G:n yhteneviä kertomuksia huoltoreservimaksuista ja niiden luonteesta.

Asiassa on selvitetty, että vastuu lentokoneiden huollosta ja niiden kustannuksista on ollut A Oy:llä. Vuokrasopimusten sisällön sekä E:n, F:n ja G:n yhtenevien kertomusten perusteella hovioikeus katsoo selvitetyksi, että A Oy on maksanut vuokranantajalle tulevien sopimuksessa tarkemmin määriteltyjen suurten peruskorjaushuoltojen osalta huoltoreservimaksuja, joita on huollon tapahduttua palautettu A Oy:lle huoltolaskuja vastaan. Siltä osin kuin huoltoja ei ole ehditty suorittaa vuokrakauden aikana, huoltoreservimaksut ovat F:n kertomin tavoin siirtyneet seuraavan vuokralleottajan hyväksi.

Varojen palauttaminen A Oy:lle tukee sitä, että huoltoreservimaksut ovat olleet vuokranantajalle peruskorjaushuoltojen maksamisen vakuudeksi suoritettuja maksuja. Näin huoltoreservimaksujen luonne on myös vakiintuneesti E:n, F:n ja G:n kertomusten sekä asiassa esitettyjen ilmailualan julkaisujen mukaan ymmärretty ilmailualalla. Tätä osaltaan tukee myös E:n, F:n ja G:n kertomus siitä, ettei vakavaraisilta lentoyhtiöiltä peritty huoltoreservimaksuja ja että huoltoreservimaksut olisi voitu korvata myös muun tyyppisillä vakuuksilla.

Vuokrasopimusten mukaan huoltoreservimaksujen määrä on määräytynyt lentotuntien ja moottorien syklien mukaan. F:n ja G:n kertomuksista ilmenevin tavoin tällä pyrittiin siihen, että reserviin kertyneet varat vastaisivat mahdollisimman hyvin lopullisen huollon kustannuksia. Tähän nähden ja ottaen huomioon reservistä saatavat palautukset hovioikeus katsoo, etteivät huoltoreservimaksujen määräytymisperusteet osoita, että huoltoreservimaksut olisivat olleet vuokranluonteista korvausta lentokoneen käytöstä. Edelleen hovioikeus katsoo, etteivät huoltoreservimaksut ole niiden maksuhetkellä muodostuneet A Oy:n kannalta vuokrankaltaisiksi lopullisiksi kuluiksi siltä osin kuin reserviin maksettuja varoja on myöhemmin palautettu ja varat ovat olleet käytettävissä vuokra-aikana suoritettavien peruskorjaushuoltojen maksuun. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin siinäkään tilanteessa, että A Oy:n ja C:n välisessä sopimuskäytännössä oli E:n kertomin tavoin myöhemmin siirrytty siihen, että C oli A Oy:n puolesta maksanut huoltomaksun suoraan huoltoyhtiöille reserviin kerätyistä varoista.

Huoltoreservimaksujen luonteeseen vuokrana viittaa ainoastaan vuokrasopimuksessa huoltoreservimaksuista käytetty termi supplemental rent, suomennettuna lisävuokra. Kuitenkin edellä viitatuista ilmailualan julkaisuista ilmenevin tavoin supplemental rent on yksi ilmailualan sopimuskäytännössä huoltoreservimaksuista käytettävä termi. Edelleen konkurssipesä on vedonnut siihen, että huoltoreservimaksuja ei ollut käsitelty vuokrasopimuksen vakuusmaksuja koskevassa ehtokohdassa 5.1 (security deposit) ja ettei niitä ollut merkitty A Oy:n tilinpäätökseen vakuuksiksi. I:n kertomuksesta on ilmennyt, että tilinpäätösten liitetietojen vakuuksia koskevassa kohdassa oli lueteltu vakuustalletukset. Huoltoreservimaksut olivat olleet vakuusluonteinen erä, mutta niitä ei ollut pantattu. Edellä mainittuun nähden hovioikeus katsoo, ettei yksin termi supplemental rent tai se, missä kohtaa sopimusta tai tilinpäätöstä huoltoreservimaksuja on käsitelty, osoita muu näyttö huomioon ottaen, että huoltoreservimaksut olisivat vastoin edellä lausuttua osa lentokoneesta maksettavaa vuokraa.

Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että huoltoreservimaksut ovat olleet vuokranantajalle maksettavia vakuusluonteisia maksuja, joista A Oy on huollon toteutuessa saanut palautuksia huollon kustannusten kattamiseksi.

Huoltoreservimaksujen kirjaamistavasta esitetty selvitys

A Oy oli kirjannut taseeseen pitkäaikaiseksi saamiseksi sen osan huoltoreservimaksuista, joka yhtiön arvion mukaan oli ollut myöhemmin käytettävissä tulevia huoltomaksuja varten. Kun huolto oli myöhemmin tehty ja laskutettu, taseessa oli tehty siirto pitkäaikaisista saamisista aktivoituihin pitkävaikutteisiin menoihin, joista oli tehty suunnitelman mukaiset poistot. Tässä kirjaustavassa huoltoreservimaksuja kerrytettäessä tuloslaskelmassa kuluna oli esitetty se osa huoltoreservimaksuista, jotka yhtiö oli arvioinut jäävän tulevaisuudessa kokonaan hyödyntämättä (K2, s. 91).

E:n mukaan asia oli ollut kirjanpidollisesti yksinkertainen ja kysymyksessä oli ollut rahoitustapahtuma. Huoltoreservimaksut oli maksettu vuokranantajalle säilöön ja niitä tuli siten käsitellä kirjanpidossa yhtiön varallisuutena. Tilinpäätöshetkellä varallisuus oli arvostettava taseessa. E ja F ovat yhtenevästi kertoneet, että tilinpäätöshetkellä oli arvioitu, kuinka paljon maksetuista huoltoreservimaksuista A Oy tulisi saamaan takaisin palautuksina leasingkauden aikana. Se osa huoltoreservimaksuista, mikä arvioitiin saatavan takaisin, kirjattiin saatavaksi taseeseen ja se osa, jota ei arvioitu saatavan takaisin leasingkauden aikana, kirjattiin tilikauden kuluksi. Arviot olivat toteutuneet melko hyvin. Lisäksi E on kertonut, että huoltomeno oli kirjattu huoltoajankohdan mukaan, koska silloin huoltoinvestointi oli syntynyt. Huoltovelvoitetta ei ollut syntynyt, kun koneella oli lennetty, vaan huoltovelvoite oli olemassa, vaikka koneella ei olisi lennetty. Huoltokulua ei sen vuoksi ollut kirjattu lentojen perusteella. Suuremmat huollot, joilla oli pitkä vaikutusaika ja tulon tuottokykyä lisäävä vaikutus, oli aktivoitu taseeseen ja poistettu vaikutusaikana.

Edelleen E on kertonut, että huoltoreservimaksut olivat olleet huomattava erä taseessa ja tilintarkastajat olivat vuosittain tarkastaneet huoltoreservimaksujen kirjaamisen. A Oy:n vuosien 2006 ja 2007 tilinpäätöksistä annetuissa tilintarkastuskertomuksissa ei ole ollut huomautettavaa yhtiön käyttämästä kirjauskäytännöstä (V59). Myöskään yhtiöön suoritetussa verotarkastuksessa vuonna 2010 ei ole havaittu huoltoreservimaksuihin liittyviä kirjausten virheellisyyksiä (V42).

Yhtiön tilintarkastajina olivat toimineet H vuodesta 2004 lukien sekä I vuosina 2007-2010.

H ja I ovat yhtenevästi kertoneet, että huoltoreservimaksut olivat olleet vuokralleottajan vuokranantajalle maksamia kuukausittaisia vakuusluonteisia eriä sen varmistamiseksi, että vuokralleottajalla oli varoja isoihin huoltotoimenpiteisiin huollon toteutumishetkellä. Kirjanpidollisesti kysymyksessä oli rahoitustapahtuma eikä huoltoreservimaksuja olisi voinut kirjata kuluksi. H on lisäksi kertonut, että huoltoreservimaksut olivat eri asia kuin huoltomaksut. Reservimaksuilla ei ollut maksettu huoltoa, vaan A Oy oli saanut reservistä palautusta huollon yhteydessä. Huoltokulua ei ollut kirjattu eikä sitä olisi voinut kirjata lentokoneen käytön perusteella.

I on lisäksi E:n tavoin kertonut huoltoreservimaksujen arvostamisesta tilinpäätöshetkellä. Se, että maksuja ei palautettu leasingkauden jälkeen siltä osin kuin niitä ei ollut pystytty hyödyntämään, ei vaikuttanut siihen, että huoltoreservimaksuissa oli kysymys saamisesta. Edelleen I on E:n tavoin kertonut, että myöhemmin yhtiö oli rahoitussyistä sopinut C:n kanssa, että C oli maksanut huoltolaskun suoraan huoltoyhtiölle. Tähän järjestelyyn oli siirrytty, koska A Oy oli joutunut aikaisemmin rahoittamaan huollon kahteen kertaan saadessaan palautukset reservistä vasta, kun huolto oli tehty. Sekä I että H ovat kertoneet, ettei tämä järjestely vaikuttanut huoltoreservimaksujen kirjaamistapaan.

Asiakirjoista ilmenee, että huoltoreservien eri kirjaustapojen vaihtoehtoja on käsitelty yhtiössä. Yhtiön hallituksen pöytäkirjasta 10.3.2005 ilmenee, että hallituksessa on keskusteltu huoltoreservimaksujen kirjanpitoperiaatteen muutoksesta. Hallituksen kokouksessa 19.4.2005 on päätetty muuttaa huoltoreservin kirjanpitoperiaatetta siten, että reservit kirjataan juoksevasti kuluksi siinä tahdissa kuin leasingsopimusten mukaan ne pitää maksaa leasingyhtiölle. Pöytäkirjasta ilmenee, että muutos on perustunut tilintarkastajan näkemykseen. Edelleen pöytäkirjassa on todettu, että asia ei ollut yksiselitteinen, mutta juoksevasti kuluksi kirjaaminen oli ollut varovaisin tapa (K18). Vuoden 2004 tuloslaskelma ja tase on vahvistettu 16.6.2005 yhtiökokouksessa (K15).

Hallituksen pöytäkirjasta 8.8.2005 kuitenkin ilmenee, että ylimääräinen yhtiökokous oli päättänyt muuttaa huoltoreservien kirjaustavan takaisin aiemmin yhtiössä käytettyyn kirjaustapaan ja vuodelta 2004 on päätetty tehdä aikaisemman kirjanpitoperiaatteen mukaan oikaistu tilinpäätös (K18).

E ja H ovat yhtenevästi kertoneet, että yhtiö ei ollut ollut keväällä 2005 going concern -tilassa. Yhtiön oma pääoma oli tuolloin ollut H:n kertomuksen mukaan noin kaksi miljoonaa euroa negatiivinen eikä tuolloinen yhtiön osakkeenomistaja ja päärahoittaja ollut halunnut jatkaa yhtiön rahoittamista. E on kertonut, että tuolloin oli ollut merkittävä mahdollisuus, että yhtiön toiminta olisi loppunut ja saamisten todennäköisyys oli jouduttu arvioimaan olettaen, että yhtiön toiminta loppui. H:n mukaan tuossa tilanteessa ei ollut ollut perusteltua jättää huoltoreservimaksuja saamiseksi tilinpäätökseen, vaan hän oli edellyttänyt, että huoltoreservimaksut kirjattiin kuluksi vuoden 2004 tilinpäätökseen. E:n ja H:n lisäksi myös A Oy:n hallituksen jäsen J on olennaisilta osin kertonut vastaavasti yhtiön taloudellisesta tilanteesta keväällä 2005. Alkusyksystä 2005 rahoituksen jatkuminen oli kuitenkin H:n kertomin tavoin varmistunut, kun B Oy oli tullut rahoittajaksi, ja yhtiön going concern -tila oli palautunut. Tällöin yhtiö oli voinut palata aikaisempaan kirjaamistapaan ja vuodelta 2004 oli laadittu uusi tilinpäätös noudattaen aikaisempaa kirjaustapaa.

Edelleen huoltoreservien kirjanpitokäsittelyä on käsitelty D:n 27.10.2006 päivätyssä muistiossa. Muistiossa on todettu, että "jos huoltoreservien kirjauskäytäntöä voi muuttaa oman halun mukaan ja taseen reservejä voi siirtää kustannusvaikutteisesti tuloslaskelmaan oman tahtonsa mukaan, niin yhtiö maksaisi veroja ensimmäisen kerran vuoden 2009 tuloksesta." Lisäksi muistiossa on todettu, että 2006 alkaen olisi syytä alkaa kirjata huoltoreservit kuluksi ja että muutokselle olisi keksittävä tilintarkastajan kanssa erittäin hyvä ja pitävä logiikka (K21).

D on hovioikeudessa kertonut, että muistiossa oli käsitelty talousjohtajan ehdotusta siitä, että huoltoreservimaksujen kirjauskäytäntöä muuttamalla yhtiö olisi voinut säästää veroissa, mikä olisi ollut yhtiön edun mukaista. Tilintarkastajat kuitenkin ilmoittivat, ettei ehdotettu kirjaustapa ollut lainmukainen ja ehdotuksesta oli luovuttu. E ja I ovat kertoneet, etteivät he olleet nähneet mainittua asiakirjaa, mutta kirjauskäytäntöä ei olisi voinut muuttaa muistiossa ehdotetun mukaiseksi.

Konkurssipesä ja B Oy ovat yhtiön konkurssin jälkeen pyytäneet kirjanpitolautakunnalta lausuntoa siitä, miten vuokratun lentokoneen huoltoreserviin liittyviä maksuja tulisi käsitellä vuokralleottajan tilinpäätöksessä. Kirjanpitolautakunta on hakemusten johdosta antanut 20.5.2014 lausunnon nro 1923. Lausunnossa on todettu, että hakemus koski sitä, mille tilikaudelle ja kenen kirjanpitovelvollisen kirjanpitoon tuotannontekijän vuokrausjärjestelyyn liittyvä tähän tuotannontekijään kohdistuva huoltoon/peruskorjaukseen liittyvä meno tuli kuluna kohdistaa. Kirjanpitolautakunta on lausunnossaan katsonut, että kun huoltomaksujen katteeksi suoritettavat sopimuksen perusteella luonteeltaan lopulliset huoltoreservimaksut perustuivat vuokrattujen koneiden tosiasialliseen käyttöön ja kun nämä vuokrien luonteiset menot eivät enää myöhemmin kerryttäneet tuloja, tuli ne merkitä kuluksi sille tilikaudelle, jolla toteutuneen käytön perusteella ne laskutettiin. Kirjanpitolain 5 luvun 1 §:n mukaisesti huoltoreservimaksuiksi nimetyt vuokramenot oli vähennettävä kuluina, kun niistä ei enää kertynyt vastaavaa tuloa. Jollei näin menetelty, tilikauden tulos ei vastaa kirjanpitolain 3 luvun 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettua tilinpäätökseltä edellytettyä suoriteperustetta (K32 ja V50).

Kirjanpitolautakunta on B Oy:n hakemuksen johdosta antanut 11.11.2014 toisen lausunnon nro 1930. Lausunnossa kirjanpitolautakunta on pitänyt mahdollisena, että vuokranantajan ja vuokralaisen sopimus perustui yhteiseen ymmärrykseen siitä, että huoltoreservimaksu kohdentui yksinomaan siihen vuokralaisen toimintaa, joka toteutui huoltosuoritteen vastaanottamisen jälkeen. Asian todentaminen oli kuitenkin näyttökysymys, johon lautakunta ei ottanut kantaa. Edelleen kirjanpitolautakunta on todennut, että lausunnon 1923/2014 kannanotto perustui käsitykseen huoltoreservisuorituksen lopullisuudesta menona. Tältäkin osin kirjanpitolautakunta on todennut, että asia oli näyttökysymys. Kirjanpitolautakunta ei ole 11.11.2014 antamassaan lausunnossa poikennut aikaisemmin lausunnon 1923/2014 kannanotoista (K33 ja V53).

Tilintarkastusyhtiö X:n laatimassa A Oy:n alustavassa erityistarkastuskertomuksessa on katsottu, että A Oy:n käyttämä kirjaustapa ei ollut vastannut kirjanpitolain yleisiä tilinpäätösperiaatteita. Ottaen huomioon, että huoltoreservimaksut olivat kirjanpitovelvollisen näkökulmasta lopullisia maksuja, joista on taloudellista arvoa yhtiölle vain tulevien huoltojen kautta, ja koska niihin liittyi myös riski varojen lopullisesta menettämisestä, niitä tuli käsitellä suoriteperusteisesti kuluna siltä kaudelta, jolta ne kertyivät. Kirjanpidollisesti oikea käsittely edellytti, että kertyvät huoltovelvoitteet kirjattiin kuluksi tuloslaskelmaan lentokoneiden käyttöä vastaavasti ja taseeseen kirjattiin kulua vastaava pakollinen varaus. Tilintarkastusyhtiö X:n käsityksen mukaan huoltoreservimaksut voitiin kirjata taseeseen ennakkomaksusaamiseksi. Huollon realisoituessa kirjaus tehtäisiin ennakkomaksujen ja varauksen välillä taseessa eikä taseeseen enää syntyisi huollon valmistuttua aktivoitua omaisuuserää, kun lentokoneen käyttöä vastaava huoltovelvoite olisi jo kirjattu varauksen kautta kuluksi kaikilta niiltä kausilta, joilla käyttöä vastaavaa reservimaksuvelvoitetta on syntynyt (K2, s. 91-92).

Kirjanpitolautakunnan antaman lausunnon jälkeen tilintarkastusyhtiö X on laatinut lopullisen erityistarkastuskertomuksen, jossa on todettu, että kirjanpitolautakunnan lausunto selvensi huoltoreservin luonnetta ja oikeaa kirjanpitokäsittelyä (K1, s. 95).

Erityistarkastuskertomuksen laatineet KHT K ja HTM L ovat hovioikeudessa yhtyneet kirjanpitolautakunnan lausunnossa esitettyyn kantaan. L on kertonut näkemyksenään, että huoltoreservimaksulla yhtiö oli suorittanut tulevasta huollosta sille kuuluvaa osuutta. Kun yhtiö oli maksanut huoltolaskun, sillä oli ollut mahdollisuus saada palautusta huoltoreservistä, mutta huoltoreservimaksut olivat jääneet yhtiön lopullisiksi kuluiksi. K on puolestaan kertonut, että huoltoreservimaksut olivat kohdistuneet menneeseen aikaan, koska ne olivat perustuneet lennettyihin lentotunteihin. Tämän vuoksi huoltoreservimaksut oli tullut kirjata kuluksi yhtiön kirjanpitoon.

Asiassa on lisäksi kuultu kirjanpidon asiantuntijoita KHT M:ää, KHT N:ää ja professori O:ta, jotka ovat antaneet myös kirjalliset asiantuntijalausunnot.

M on laatimassaan lausunnossa katsonut, että tulevia huoltoja varten etukäteen kerättävät huoltoreservimaksut olivat huollon toteutumiseen saakka ennakkomaksutyyppisiä saamisia, joista huollon toteutuessa realisoitui menoja. Näin ollen huoltoreservimaksujen kirjaaminen saamisiin oli ollut kirjanpitolain mukaista. Lisäksi M on hovioikeudessa kertonut, että saamisen kirjaamisessa tuli arvioida se, voidaanko saamista käyttää tulevaisuudessa. Siltä osin kuin saamista ei pystytty hyödyntämään, se oli tullut kirjata kuluksi.

Edelleen M on kertonut näkemyksenään, ettei huoltoreservimaksu voinut olla meno, koska sillä ei hankittu mitään tuotannontekijää. Meno syntyi, kun huolto tehtiin. Se, että reserveistä palautettiin varoja, teki huoltoreservimaksuista kirjanpidollisesti rahoitustapahtuman. Kirjanpitolautakunnan lausunnossa ei ollut huomioitu sitä, että huoltoreservimaksuja palautettiin ja että huoltoreservimaksut olivat olleet vuokralleottajan käytettävissä huoltomenoon.

N on hovioikeudessa kertonut, että meno oli tuotannontekijän hankintahinta ja rahan vastineeksi sai tavaran tai palvelun. Jos raha palautui, kysymys ei ollut menosta vaan rahoitustapahtumasta. N on lausunnossaan katsonut ja vastaavasti hovioikeudessa kertonut, että A Oy:n kuukausittain leasingyhtiölle suorittamat huoltoreservimaksut eivät olleet olleet maksuvaiheessa kirjanpidolliselta luonteeltaan menoja, vaan rahoitustapahtumia eli ennakkomaksuja tulevia huolto- ja korjausmenoja varten. Meno oli syntynyt vasta siinä vaiheessa, kun A Oy oli vastaanottanut huolto- ja korjauspalvelut. Huoltoreservimaksut oli ennakkomaksusaamisina tullut kirjata tilinpäätöksessä ensisijaisesti taseeseen ennen sitä tilikautta, jolloin niitä vastaava määrä lentokoneiden huolto- ja korjauspalveluja oli vastaanotettu. Osa A Oy:n ennakkomaksusaamisiksi kirjatuista huoltoreservimaksuista oli tullut kirjata arvottomana kuluksi sen tilikauden tilinpäätöksessä, jota laadittaessa oli ollut ilmeistä, ettei kyseistä osaa huoltoreservimaksuista voida käyttää huolto- ja korjaustoimenpiteisiin lentokoneen vuokrakauden päättymiseen mennessä (V49).

O on hovioikeudessa niin ikään kertonut, että mikäli maksettuja varoja myöhemmin palautettiin, kysymys oli rahoitustapahtumasta. Meno syntyi puolestaan silloin, kun tuotannontekijä eli huolto vastaanotettiin. Huoltoreservimaksut olivat olleet kirjanpidolliselta luonteeltaan saamisia. Mikäli huoltoreservimaksu olisi ollut vuokranluonteinen meno, siitä ei olisi saatu palautuksia. Tätä johtopäätöstä ei O:n mukaan muuttanut se, ettei huoltoreservimaksuja ollut saatu kaikilta osin takaisin leasingajan päätyttyä. Jos tilikauden päättyessä huomattiin, ettei huoltoreservimaksuja tulla saamaan kaikilta osin takaisin, täytyi huoltoreservimaksuja kirjata varovaisuusperiaatteen mukaan kuluksi.

H, I, M, N ja O ovat yhtenevästi katsoneet, että kirjanpitolautakunnan lausunto perustui oletukselle huoltoreservimaksusta menona ja lausunto koski menon kirjaamista. Lisäksi M, N ja O on todenneet, että kirjanpitolautakunnan lausunnossa ei ollut huomioitu sitä, että huoltoreservimaksuista saatiin palautuksia. Tämän vuoksi kirjanpitolautakunnan lausunto ei soveltunut nyt kysymyksessä olevaan tilanteeseen. Mikäli kysymys olisi vuokrakulusta, kirjanpitolautakunnan johtopäätös olisi oikea.

Todisteena V66 on vielä esitetty Verohallituksen kannanottoja yritysverokysymyksiin vuodelta 2007. Kannanotossa on nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa katsottu, että vaikka vuokranantaja sai korvauksen etukäteen, tulo muodostui saajan kannalta lopulliseksi ja ansaituksi vasta sitten, kun sovitut huollot ja tarkastukset oli tehty. Näin ollen vuokran yhteydessä suoritettavat ennakkokorvaukset oli tuloutettava sinä verovuonna, jona huollot ja tarkastukset tehtiin.

Johtopäätökset huoltoreservimaksujen kirjaamisesta

Kirjanpitolain 2 luvun 1 §:n mukaan kirjanpitovelvollisen on merkittävä kirjanpitoonsa liiketapahtumina menot, tulot, rahoitustapahtumat sekä niiden oikaisu- ja siirtoerät. Sanotun luvun 3 §:n mukaan menon kirjaamisperusteena on tuotannontekijän vastaanottaminen ja tulon kirjaamisperusteena suoritteen luovuttaminen (suoriteperuste), jollei laissa jäljempänä toisin säädetä. Kirjapitolain 5 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan taseeseen merkitään saamiset nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon.

Kirjanpitolautakunnasta säädetään kirjanpitolain 8 luvun 1 ja 2 §:ssä. Kirjanpitolain 8 luvun 1 §:n mukaan kirjanpitolautakunta antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain noudattamisesta ja soveltamisesta. Kirjanpitolautakunnan lausunnosta ilmenee, ettei kirjanpitolautakunta ole ottanut kantaa näyttökysymyksiin, vaan sen lausunto on perustunut oletukselle huoltoreservimaksujen luonteesta lopullisena vuokranluonteisena menona. Tämän oletuksen perusteella kirjanpitolautakunta on päätynyt siihen, että huoltoreservimaksut olisi tullut kirjata kuluksi.

Hovioikeudessa kuulluista tilintarkastajista ja kirjanpidon asiantuntijoista H, I, M, N ja O ovat yhtenevästi katsoneet, että ottaen huomioon huoltoreservimaksuista saatavat palautukset huoltoreservimaksut ovat kirjanpidollisesti olleet saamisia ja meno on syntynyt vasta huollon toteutuessa. Asiantuntijoiden mukaan A Oy:n käyttämä huoltoreservien kirjaustapa on ollut oikea eikä kuluksi kirjaaminen olisi ollut mahdollista kirjanpitolain mukaan. Verohallituksen edellä mainittu kannanotto osaltaan tukee edellä mainittujen asiantuntijoiden kantaa ja A Oy:n käyttämän kirjaustavan oikeellisuutta.

Vastaavasti L:n ja Kn laatimassa alustavassa erityistarkastuskertomuksessa huoltoreservimaksuja on lähtökohtaisesti pidetty luonteeltaan saamisena, vaikkakin heidän näkemyksensä mukaan saamista vastaan olisi pitänyt kirjata pakollinen varaus. L ja K ovat kuitenkin muuttaneet kantaansa kirjanpitolautakunnan lausunnon jälkeen ja päätyneet katsomaan, että kirjanpitolautakunnan kanta oli oikea. L:n ja K:n kanta perustuu siten kirjanpitolautakunnan tavoin käsitykselle huoltoreservimaksun luonteesta lopullisena menona.

Asiassa on selvitetty, että A Oy oli kirjannut huoltoreservimaksut kuluksi vuoden 2004 ensimmäiseen tilinpäätökseen. Hovioikeus katsoo E:n ja H:n yhtenevillä kertomuksilla sekä niitä osaltaan tukevalla J:n kertomuksella selvitetyksi, että huoltoreservimaksujen kuluksi kirjaaminen oli tuolloin johtunut siitä poikkeuksellisesta tilanteesta, ettei yhtiö ollut rahoituksen jatkumisen epävarmuuden vuoksi going concern -tilassa. Poikkeuksellisista olosuhteista johtuen vuoden 2004 ensimmäisessä tilinpäätöksessä käytetty kirjaustapa ei osoita sitä, että huoltoreservimaksut olisi myös muina vuosina tullut kirjata kuluksi.

Edelleen hovioikeus toteaa, että todisteena K21 esitetystä D:n muistiosta ilmenevin tavoin yhtiöllä olisi ollut verotuksellinen intressi kirjata huoltoreservimaksut kuluksi, mikäli se vain olisi ollut kirjanpidollisesti mahdollista. Hovioikeus katsoo, ettei mainittu muistio tue sitä, että A Oy olisi pyrkinyt ylläpitämään kirjanpitolain vastaista huoltoreservimaksujen kirjaustapaa.

Hovioikeudessa on esitetty huoltoreservimaksun luonteesta laajempaa selvitystä kuin kirjanpitolautakunnassa. Hovioikeus on edellä katsonut toisin kuin kirjanpitolautakunta, että huoltoreservimaksut ovat olleet A Oy:n vuokranantaja C:lle maksamia vakuusluonteisia maksuja, joista A Oy on huollon toteutuessa saanut palautuksia huollon kustannusten kattamiseksi, eivätkä huoltoreservimaksut siten ole niiden maksuhetkellä muodostuneet A Oy:n kannalta vuokrankaltaisiksi lopullisiksi kuluiksi. Kirjanpitolautakunnan lausunto on perustunut erilaiselle oletukselle huoltoreservimaksun luonteesta liiketapahtumana eikä kirjanpitolautakunnan lausunnon kirjausohje siten sovellu nyt kysymyksessä olevaan tilanteeseen.

Ottaen huomioon huoltoreservimaksun luonteesta hovioikeudessa esitetty selvitys sekä asiassa kuultujen asiantuntijoiden yhtenevät näkemykset huoltoreservimaksujen luonteesta, hovioikeus katsoo, että huoltoreservimaksut ovat olleet kirjanpidolliselta luonteeltaan saamisia. Niitä koskevissa liiketapahtumissa kysymys on siten ollut kirjanpitolain tarkoittamasta rahoitustapahtumasta.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että A Oy:n vuosien 2006 ja 2007 tilinpäätöksissä käyttämä huoltoreservimaksujen kirjaustapa on ollut oikea ja yhtiöllä on siten ollut vapaata pääomaa osinkojen maksamiseen ja pääomalainan takaisinmaksamiseen.

3. A Oy:n maksukyky

Maksukykyä koskeva arvio

Edellä hovioikeus on katsonut, että pääomalainan palauttaminen on ollut osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:n mukaan mahdollista ja osingonjaot ovat olleet osakeyhtiölain 13 luvun 5 §:n mukaisen niin kutsutun tasetestin perusteella mahdollisia. Tämän jälkeen asiassa on vielä arvioitava osingonjakoja osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:ssä säädetyn maksukykyisyyttä koskevan kriteerin nojalla. Tämä maksukykyisyyttä koskeva kriteeri tulee sovellettavaksi ainoastaan osingonjakojen kohdalla eikä kriteeri tule sovellettavaksi pääomalainaa palautettaessa.

Käräjäoikeus on päätynyt tasetestin osalta siihen, että pääomalainan takaisinmaksu ja osingonjaot tuli palauttaa jo yksin sillä perusteella, että yhtiöllä ei ollut sellaista vapaata pääomaa, joka olisi mahdollistanut varojen jaon. Tämän lisäksi käräjäoikeus on arvioinut yhtiön maksukykyä päätyen siihen, että yhtiö oli ollut osinkoa 31.8.2007 jakaessaan maksukykyinen ja varojen jaon jälkeen myös säilynyt maksukykyisenä. Yhtiö oli ollut myös osinkoa 7.4.2008 jakaessaan maksukykyinen. Vuonna 2008 tapahtuneen osingonjaon jälkeen yhtiön toiminta oli muuttunut tappiolliseksi ja yhtiön tilivuoden 2008 tulos oli ollut noin 3 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön toiminta oli kuitenkin palautunut vuonna 2009 kannattavaksi ja yhtiön tilikauden 2009 tulos oli ollut noin 1,6 miljoonaa euroa voitollinen. Yhtiössä oli vuonna 2009 toteutettu osakeanti ja yhtiö oli sopinut eräiden velkojien kanssa maksuohjelman. Vuonna 2010 yhtiön tulos oli ollut niukasti voitollinen. Käräjäoikeus on katsonut, että yhtiön voitollinen tulos ja muut toimenpiteet olivat pitäneet yhtiön vuosina 2008-2010 niukasti maksukykyisenä ja vasta vuoden 2011 aikana yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi. Yhtiö ei käräjäoikeuden arvion mukaan ollut maksukyvytön osingonjaoista päättäessään eikä myöskään tullut osingonjakojen seurauksena välittömästi maksukyvyttömäksi.

A Oy:n konkurssipesä on vastauksessaan B Oy:n valitukseen vedonnut myös hovioikeudessa siihen, että A Oy oli ollut maksukyvytön osingonjaoista päätettäessä ja että yhtiö oli ollut maksukyvytön jo 31.12.2004 alkaen. B Oy on puolestaan katsonut, että A Oy ei ollut osingonjaoista päätettäessä maksukyvytön eikä myöskään tullut osingonjakojen johdosta maksukyvyttömäksi.

Osakeyhtiölain tarkoittama maksukyvyttömyys

Osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden.

Osakeyhtiölaissa ei ole erikseen säädetty, mitä maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että osakeyhtiölain tarkoittamaa maksukyvyttömyyttä tulisi arvioida vastaavalla tavalla kuin takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (jäljempänä takaisinsaantilaki) 4 §:ssä on säädetty (Airaksinen - Pulkkinen - Rasinaho: Osakeyhtiölaki II, 2010 s. 40). Takaisinsaantilain 4 §:n mukaan maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että velallinen muuten kuin tilapäisesti on kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Saman pykälän mukaan ylivelkaisuudella puolestaan tarkoitetaan sitä, että velallisen velat ovat suuremmat kuin hänen varansa. Osassa oikeuskirjallisuutta ei ole yhtä suorasti viitattu maksukyvyttömyydellä takaisinsaantilain sääntelyyn, vaan on korostettu tapauskohtaisen arvioinnin merkitystä ja pidetty lähtökohtana yhtiön vahvistettua ja tilintarkastettua tilinpäätöstä. Keskeisinä maksukykyisyystestin indikaattoreina on pidetty maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta koskevia tunnuslukuja (Mähönen - Villa: Osakeyhtiö II 2006 s. 319-320).

Maksukykyä koskevan testin tarkoituksena on estää osakkeenomistajien hyötyminen velkojien kustannuksella. Varoja yhtiöstä jaettaessa on velkojien intressissä varmistuttava siitä, että yhtiö säilyy maksukykyisenä. Hovioikeus toteaa, että ottaen huomioon osakeyhtiön maksukykytestin taustalla oleva pyrkimys turvata velkojien intressit, maksukyvyttömyyttä on johdonmukaista arvioida vastaavalla tavalla kuin takaisinsaantilaissa on edellä selostetulla tavalla säädetty. Tämän mukaisesti maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan kyvyttömyyttä maksaa erääntyneitä velvoitteita kohtuullisessa ajassa ja tämän tilan tiettyä pysyvyyttä siten, että kysymyksessä ei ole ainoastaan tilapäinen häiriö maksuvalmiudessa. Liiketoimintaa harjoittavalla yhtiöllä saattaa toiminnan aikana olla satunnaisesti niin paljon erääntyneitä maksuja, ettei yhtiö selviydy niistä täysin normaalilla tavalla. Tällöin yhtiö ei välttämättä ole maksujen kasautumisesta huolimatta maksukyvytön takaisinsaantilaissa eikä myöskään osakeyhtiölaissa tarkoitetuin tavoin. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että tilapäisestä maksukyvyttömyydestä voisi olla kysymys silloin, kun velkojen maksamiseen tarvittava tulo kertyy esimerkiksi velallisen toiminnan kausiluonteen vuoksi vasta jonkin aikaa velkojen erääntymisen jälkeen (Tuomisto, Jarmo: Takaisinsaannista 2002 s. 48-49). Jos maksujen kasautuminen muuttuu jatkuvaksi siten, ettei velallinen pysty maksamaan erääntyneitä velkojaan kohtuullisen ajan kuluessa, voidaan velallisen katsoa tulleen takaisinsaantilaissa ja osakeyhtiölaissa tarkoitetulla tavalla maksukyvyttömäksi. Maksukyvyttömyytenä voidaan pitää myös sellaista velallisen taloudellista tilaa, jossa olennainen osa erääntyneistä maksuista jää suorittamatta.

Osingonjakoon liittyvä yhtiön maksukykyä koskeva arvio tulee tehdä osingonjakoa koskevan päätöksentekohetken mukaan. Olennainen tieto yhtiön maksukyvystä saadaan yhtiön tilinpäätöstiedoista. Uusimmalle tilinpäätökselle voidaan antaa merkitystä, jos tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat eivät anna aihetta olettaa tilanteen olennaisella tavalla muuttuneen. Maksukykyä koskevassa arviossa on kuitenkin otettava huomioon myös sellaiset yhtiön tiedossa olevat seikat, jotka eivät ilmene tilinpäätöksestä. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi yhtiön erääntyvät velat ja muut suoritukset sekä niiden suhde yhtiön rahoitusmahdollisuuksiin (Mähönen - Villa: Osakeyhtiö II 2006 s. 320). Olennaista arviossa on se, mitä päätöstä tehtäessä on tiedetty tai olisi pitänyt tietää. Jos maksukyvyttömyys ilmenee pian osingonjakoa koskevan päätöksen jälkeen, tämä saattaa olla kuitenkin merkittävä osoitus siitä, että osingonjaosta vastuullisen tahon olisi pitänyt tietää osingonjaon johtavan maksukyvyttömyyteen (Airaksinen - Pulkkinen - Rasinaho: Osakeyhtiölaki II, 2010 s. 43-45).

A Oy:n maksukyky osingonjakoja koskevina ajankohtina

(a) Osingonjaot

Osingonjakoa koskevat päätökset on tehty vuosina 2007 ja 2008. A Oy on kesällä 2007 jakanut osinkoa yhteensä 190.000 euroa. B Oy:n osuus osingosta on ollut 104.500 euroa. A Oy on syksyllä 2007 maksanut B Oy:lle pääomalainaa takaisin 1.811.964,80 euroa. A Oy on 7.4.2008 jakanut osinkoa yhteensä 2.803.434,04 euroa ja tästä määrästä B Oy:n osuus on ollut 1.541.888,64 euroa.

(b) Tilinpäätöstiedot

Edellä niin kutsutun tasetestin osalta hovioikeus on päätynyt siihen, että A Oy on käsitellyt huoltoreservimaksuja kirjanpidossaan ja tilinpäätöksissään kirjanpitolain mukaisesti. Tämän vuoksi yhtiön maksukykyä koskevan arvioinnin lähtökohdaksi voidaan ottaa yhtiön tilinpäätökset ja niistä ilmenevät tiedot.

A Oy:n tilikauden 1.1 - 31.12.2006 tuloslaskelman (V5) mukaan yhtiön liikevaihto oli ollut lähes 50 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto noin 3,5 miljoonaa euroa. Tuloslaskelman 1.1. - 31.3.2007 perusteella yhtiön liikevaihto tänä kolmen kuukauden ajanjaksona on ollut noin 18,5 miljoonaa euroa ja voitto mainittuna ajanjaksona lähes 1,8 miljoonaa euroa (V6). Tilikauden 1.1. - 31.12.2007 liikevaihto oli lähes 60 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto puolestaan noin 3,3 miljoonaa euroa (V7). Rahoituslaskelman mukaan yhtiön likvidit varat ovat olleet 1.1.2007 ja 31.12.2007 molempina ajankohtina noin 4,3 miljoonaa euroa. Yhtiön tilikautta 1.1. - 31.12.2007 koskevassa tilintarkastuskertomuksessa ei ole huomautuksia. Yhtiön toisena tilintarkastajana toiminut H oli tilintarkastajana käynyt osana tarkastusprosessia läpi vuoden 2007 osingonjaon ja se oli ollut asianmukainen. Yhtiö ei ollut maksukyvytön tuolloin. Jos osingonjako olisi ollut osakeyhtiölain vastainen, tämä olisi merkitty tilitarkastuskertomukseen. Myöskään pääomalainan takaisinmaksun osalta ei ollut huomautettavaa.

Toinen osingonjako on tapahtunut 7.4.2008, jolloin A Oy oli maksanut osinkoa kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa euroa, josta B Oy:lle 1.541.888,64 euroa. A Oy:n välitilinpäätöksen 31.3.2008 mukaan yhtiön liikevaihto ajalla 1.1. - 31.3.2008 on ollut noin 27 miljoonaa euroa ja tulos on ollut voitollinen noin 1 miljoonaa euroa (V11). Kevään 2008 jälkeen yhtiön toiminta oli ollut loppuvuoden tappiollista. Tuloslaskelman 1.1. - 31.12.2008 mukaan yhtiön tilikauden liikevaihto on ollut noin 57,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tappio noin 3 miljoonaa euroa. Tämä oli A Oy:n talousjohtajana toimineen E:n kertoman mukaan johtunut siitä, että yhtiön lentäjien lakon seurauksena henkilöstökulut olivat lisääntyneet, lomalentoja koskevia sopimuksia ei ollut uusittu ja uuden leasing lentokoneen sopimus oli purettu ja tästä oli aiheutunut kertaluonteisia kuluja. Nämä muutokset ilmenevät osin myös tilikauden 2008 tuloslaskelmasta. Esimerkiksi henkilöstökulut olivat vuonna 2008 lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna noin 1,5 miljoonaa euroa ja satunnaisena kuluna on kirjattu noin 1,4 miljoonaan euroa, kun tällaista satunnaista kulua ei ollut edellisenä tilikautena ollut. Vuoden 2008 osingonjaon osalta H on kertonut, että myös tuo osingonjako oli ollut osakeyhtiölain mukainen. Tilintarkastuskertomuksessa ei ollut moitittu osingonjakoa.

Tilinpäätöstietojen perusteella tarkasteltuna A Oy ei ole ollut osingonjakoja koskevina päätöksentekoajankohtina maksukyvytön.

(c) Yhtiön maksukykyä koskeva muu selvitys

A Oy:n konkurssipesä on vedonnut keskeisinä maksukyvyttömyyttä osoittavina todisteina tilintarkastusyhtiö X:n alustavaan ja lopulliseen erityistarkastuskertomukseen. Erityistarkastuskertomuksen mukaan A Oy on ollut maksukyvytön viimeistään 31.12.2004 ja ollut maksukyvytön siitä eteenpäin konkurssiin saakka (K1). Konkurssipesä on katsonut maksukyvyttömyyttä osoittavan erityisesti seuraavat tekijät. Yhtiön liiketoiminta ei ollut kannattavaa. Yhtiön lyhytaikaiset velat olivat olleet lyhytaikaisia varoja suuremmat. Taloudellisista tunnusluvuista current ratio oli ollut heikko ja quick ratio välttävä tai tyydyttävä. Yhtiön rahavirrat olivat olleet pääosin negatiiviset. Yhtiö oli joutunut tekemään maksusuunnitelmia eri tahojen kanssa ja yhtiö oli joutunut turvautumaan factoring-rahoitukseen. Yhtiön rahoitus ja liiketoiminnan jatkuminen oli perustunut lentolippujen ja valmismatkojen myynnistä saatuihin ennakkomaksuihin.

Tilintarkastusyhtiö X:n erityistarkastuksen laatimisesta vastuussa ollut K on kertonut, että tarkastuksessa oli ensin tarkoitus normaalin menettelytavan mukaisesti käydä läpi kolme kuukautta ennen takaisinsaantilain mukaista määräpäivää tapahtuneet tapahtumat sekä lähipiiritapahtumat vuodesta 2011 alkaen. Erikseen konkurssipesän pyynnöstä oli pohdittu huoltoreservin merkitystä yhtiössä. Tarkastuksen edetessä aikajännettä oli pidennetty taaksepäin niin, että ylivelkaisuutta ja maksukyvyttömyyttä oli ryhdytty tarkastelemaan vuodesta 2004 alkaen. Tarkastelun aikavälin muutos oli johtunut siitä, että huoltoreservin käsittely oli vaikuttanut siihen, milloin maksukyvyttömyyden ja ylivelkaisuuden voitiin katsoa alkaneen. Maksukyvyttömyyttä koskeva arvio perustui suurelta osin siihen, että yhtiön velat olivat suuremmat kuin varat. Maksukyvyttömyyden syynä oli se, että liiketoiminta oli kannattamatonta eli liiketoiminnan kautta ei ollut syntynyt tarpeeksi maksukykyä.

K on yhtiön maksukyvyttömyyden osalta kertonut edelleen, että A Oy:n toiminnan jatkuminen oli vaatinut jatkuvaa neuvottelua velkojien kanssa. Yhtiön saamilla ennakkomaksuilla oli maksettu vanhempia velkoja ja tämä oli ollut yhtiölle yksi keino siirtää maksuongelmia eteenpäin. Ennakkomaksujen määrä oli ollut kohtuullisen suuri yhtiön toimintaan nähden. Yhtiön toiminta oli ollut vuodesta 2004 kannattamatonta ja kannattamatonta toimintaa oli jatkettu erilaisin järjestelyin. Tällaisia järjestelyjä olivat olleet esimerkiksi rahoitus, jonka avulla A Oy oli saanut varat käyttöön ennen kuin peruste laskutukselle oli syntynyt. Alkuun vuonna 2010 käytössä ollut limiitti oli ollut 1 miljoona euroa ja sitten sitä oli nostettu ensin 1,5 miljoonaan euroon, myöhemmin 2,250 miljoonaan euroon ja lopulta 5,5 miljoonaan euroon. Yhtiöllä oli koko ajan ollut maksuviiveitä ja tästä oli aiheutunut viivästyskuluja. Osingonjakoon 2008 liittyen yhtiö oli realisoinut sijoituksia 1,6 miljoonan euron arvosta ja siirtänyt rahoitusarvopapereista 3,2 miljoonaa euroa. Nämä ovat olleet erityisiä toimenpiteitä osingonjaon mahdollistamiseksi. Vuoden 2008 loppupuolella yhtiö oli ottanut käyttöön factoring-rahoituksen. K on esittänyt näkemyksenään, että yhtiön maksukyvyttömyys oli alkanut vuonna 2004 ja vuoden 2008 osingonjako on myötävaikuttanut maksukyvyttömyyden syntyyn tai pahentanut sitä.

Tilintarkastusyhtiö X:n erityistarkastusta laatimassa ollut L on kertonut, että A Oy:n tarkastusta oli laajennettu alkuperäisestä toimeksiannosta poiketen aikaisemmille vuosille, koska sellaista ajankohtaa, jolloin yhtiö olisi ollut maksukykyinen, ei ollut löytynyt. L:n käsityksen mukaan A Oy oli ollut maksukyvytön vuosina 2007 ja 2008. Tähän arvioon oli osaksi vaikuttanut huoltoreservimaksujen kirjaustapa ja se, että huoltoreservimaksut olisi tullut L:n käsityksen mukaan kirjata alas. Lyhytaikaiset varat olivat olleet pienemmät kuin lyhytaikaiset velat. Yhtiö oli ottanut myös pankkilainaa ja sen maksuaikaa oli pidennetty. Maksukykyisyys ei voinut perustua jatkuvaan velkaantumiseen. Yhtiö oli käyttänyt myös saamiaan ennakkomaksuja vanhimpien velkojen maksamiseen ja näin oli yhtiössä toimittu toiminnan loppuun saakka.

A Oy:n hallituksessa vuoden 2004 syksystä kesään 2005 ollut J on kertonut, että yhtiön toiminta ei tuolloin ollut kannattavaa. Yhtiö oli mennyt eteenpäin ainoastaan päärahoittajan rahoituksen turvin ja vuonna 2005 oli mietitty sitä, mistä saataisiin pitkäaikainen rahoitus yhtiölle.

Tapahtuma-aikana A Oy:n talousjohtajana toiminut E on kertonut vuoden 2007 osingonjaosta, että kysymys oli ollut yhtiön ensimmäisestä osingonjaosta. Yhtiöllä oli tuolloin ollut varoja ja osingonjako oli ollut mahdollista yhtiön maksukyvyn kannalta. Jakokelpoisten varojen määrä oli selvitetty ja se ilmeni tilinpäätöksestä. Yhtiön maksukyky oli myös arvioitu ja tässä arviossa taustalla oli yhtiön hyvä tulos edelliseltä vuodelta. Vuoden 2007 tulos oli ollut myös hyvä ja yhtiön kassassa oli ollut runsaasti varoja. Yhtiön varoja oli sijoitettu esimerkiksi rahastoihin. Myös B Oy:n pääomalainan maksaminen takaisin vuoden 2007 elo-lokakuussa oli ollut mahdollista. Yhtiön velkoja oli muutenkin vähennetty 3,3 miljoonalla eurolla vuonna 2007.

Vuoden 2008 osingonjaosta E on kertonut, että jakokelpoisten varojen määrä oli selvitetty ja yhtiössä oli selvitetty myös osingonjaon vaikutus maksukykyyn. Vuoden 2007 nettotulos oli ollut positiivinen 3,5 miljoonaa euroa ja oman pääoman tilanne oli ollut hyvä. Jakokelpoista omaa pääomaa oli ollut noin 3,8 miljoonaa euroa. Alkuvuoden nettotulos oli ollut myös positiivinen noin 1 miljoonaa euroa. Yhtiön kassatilanne huhtikuun 2008 alussa oli ollut hyvä eli noin 6 miljoonaa euroa. Osingonjakoa koskevan päätöksen aikaan mitään maksujärjestelysopimuksia velkojien kanssa ei ollut. Osingonjaon jälkeen syksyllä 2008 oli tullut negatiivisia yllätyksiä ja näistä suurin oli ollut maailmanlaajuinen finanssikriisi. A Oy:n eräs sopimuskumppani oli mennyt konkurssiin ja tästä oli aiheutunut tappioita A Oy:lle. Talvikauden 2008-2009 myynti oli jäänyt ennakoitua vähäisemmäksi ja tämä oli aiheutunut osaksi finanssikriisistä ja osaksi kevään lentäjälakon aiheuttamasta sopimuskumppaneiden luottamuspulasta. Keväällä 2008 aloitetun uuden laajarunkolentokoneen vuokraamista koskeneet neuvottelut oli jouduttu päättämään ja tästä oli aiheutunut sopimuksen purkamista koskeneita kertaluonteisia menoja noin 1,4 miljoonaa euroa. Syksyllä 2008 A Oy oli ryhtynyt sopeuttamaan toimintaansa ja yhtiössä oli pidetty yt-neuvottelut ja lomautettu henkilökuntaa. Kuluja oli karsittu ja rahoituksesta oli tehty sopimus rahoitusyhtiön kanssa, jolla oli voitu aikaistaa asiakasmaksujen saaminen yhtiölle. Kysymys oli ollut myyntilaskujen rahoittamisesta. Vuoden 2009 aikana yhtiön omistajat olivat sijoittaneet yhtiöön noin 1,3 miljoonaa euroa ja vuonna 2009 yhtiön tilanne oli ollut hallinnassa ja vuonna 2010 oli tehty vuotta 2009 parempi tulos. E on esittänyt käsityksenään, että A Oy ei ollut maksukyvytön vuosina 2008-2010.

Yhtiön toisena tilintarkastajana toiminut H on kertonut, että vuodet 2003 ja 2004 olivat A Oy:n alkuvaiheita ja yhtiö oli ollut riippuvainen päärahoittajastaan. Keväällä 2005 päärahoittaja ei ollut halunnut enää jatkaa yhtiön rahoittamista ja yhtiön liiketoiminnan jatkuminen oli ollut tuolloin uhattuna. Alkusyksystä 2005 oli varmistunut, että B Oy tuli rahoittajaksi ja tämä oli varmistanut A Oy:n rahoituksen jatkuvuuden. Syksystä 2005 aina kesään 2008 saakka yhtiön taloudellinen tilanne oli kehittynyt positiivisesti. Tulos ja kassavirta olivat parantuneet. H on kertonut, että tilintarkastusyhtiö X:n laatiman erityistarkastuksen johtopäätökset eivät olleet vastanneet hänen käsitystään. Tilintarkastuksien yhteydessä ei ollut tehty sellaista havaintoa, että yhtiö olisi ollut maksukyvytön. Vuodet 2003-2004 olivat olleet taloudellisesti heikkoja, mutta sen jälkeen oli mennyt hyvin aina vuonna 2008 tapahtuneeseen notkahdukseen saakka. Yhtiö ei ollut vuoden 2008 taloudellisen notkahduksen johdosta tullut maksukyvyttömäksi.

A Oy:n vastuullisena tilintarkastajana vuosina 2007-2010 toiminut I on kertonut, että osingonjakojen ja pääomalainan maksujen osalta tilintarkastuksessa ei ollut tullut esille mitään huomautettavaa. Yhtiö ei ollut tarkastusvuosina maksukyvytön. Vuoden 2008 tilinpäätös oli ollut kriittisin, mutta vuoden 2009 tilinpäätöstä viimeisteltäessä tilanne oli näyttänyt jo paremmalta. Lisäksi omistajat olivat sijoittaneet yhtiöön lisää pääomaa.

(d) Johtopäätökset yhtiön maksukyvyttömyydestä

Erityistarkastuskertomuksesta ilmenee, että siinä esitettyjä arvioita ja laskelmia tehtäessä lukuihin on tehty tiettyjä oikaisuja, jollaisia ei ole voitu tehdä liiketoiminnan aikaisessa toiminnassa. Lisäksi oikaisuja tehtäessä on lähdetty siitä, että huoltoreservimaksua ei ole voitu käsitellä tilinpäätöksessä siten kuin sitä on käsitelty. Erityistarkastusta laatimassa olleet K ja L ovat perustaneet maksukyvyttömyyttä koskevat johtopäätöksensä erityisesti siihen, että huoltoreservimaksut olisi tullut kirjata kuluksi ja toiseksi siihen, että yhtiön oli käyttänyt velvoitteidensa suorittamiseen merkittävästi saamiaan ennakkomaksuja.

Edellä todetulla tavalla huoltoreservimaksujen kirjaus yhtiössä on ollut kirjanpitolain mukainen. Tämän mukaisesti tarkastelun lähtökohtana on pidettävä yhtiön toimintansa aikana vahvistamia tilinpäätöksiä ja niistä ilmeneviä lukuja. Näihin lukuihin ei ole tarpeen tehdä erityistarkastuksessa tehtyjä oikaisuja. Näin ollen erityistarkastuksen taulukoille ei voida antaa juurikaan merkitystä maksukyvyttömyyttä koskevassa arvioinnissa.

Mainittujen tapahtumien jälkeen yhtiö on jatkanut liiketoimintaansa siten, että A Oy on asetettu konkurssiin 28.6.2012. Maksukyvyttömyyttä arvioitaessa on merkitystä annettava sille tiedolle, että A Oy on jatkanut liiketoimintaansa aina kesäkuussa 2012 tapahtuneeseen konkurssiin saakka. A Oy on siis kyennyt toimintansa aikana osingonjakojen aikana ja niiden jälkeen vuosina 2007 ja 2008 suorittamaan velkojien saatavat. Tämä puhuu vahvasti sitä vastaan, että A Oy olisi ollut vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneiden osingonjakoa koskevien päätösten aikaan maksukyvytön tai että yhtiö olisi suoritettujen osingonjakojen johdosta tullut maksukyvyttömäksi. Hovioikeus toteaa, että A Oy:n tasekirjan 31.12.2006 perusteella yhtiön likvidit varat ovat olleet noin 4,3 miljoonaa euroa (V5). Yhtiö on vuonna 2007 sijoittanut sijoitusrahastoihin varoja (V8). Yhtiö on myös vuonna 2007 lyhentänyt velkojaan noin 3,3 miljoonaa euroa (V7). Tilinpäätöksen 31.12.2007 perusteella yhtiön likvidit varat ja sijoitusvarat ovat olleet yhteensä noin 6 miljoonaa euroa (V7 ja V8). Nämä kaikki puhuvat sitä vastaan, että A Oy olisi ollut vuonna 2007 maksukyvytön tai osingonjaon johtaneen maksukyvyttömyyteen.

Kevään 2008 aikana yhtiön tulos on ollut ensimmäisellä vuosineljänneksellä noin 1 miljoonaa euroa voitollinen. Ennusteen mukaan tilikauden 2008 voitoksi on arvioitu noin 4,5 miljoonaa euroa. Edellä on selostettu niitä syitä, joiden vuoksi tilikauden 2008 tulos muodostui lopulta tappiolliseksi. Loppuvuoden 2008 taloudelliset vaikeudet eivät olleet nähtävissä keväällä 2008 eivätkä nämä vaikeudet aiheuttaneet myöskään A Oy:n maksukyvyttömäksi tulemista. Vuoden 2008 jälkeen yhtiön toiminta on vuosina 2009 ja 2010 ollut voitollista, kuten yhtiön tuloslaskelmista 1.1. - 31.12.2009 ja 1.1. - 31.12.2010 ilmenee (V16 ja V17). Nämä kaikki puhuvat sitä vastaan, että A Oy olisi ollut vuonna 2008 maksukyvytön tai osingonjaon johtaneen maksukyvyttömyyteen. Vuoden 2009 aikana A Oy:n omistajat olivat sijoittaneet yhtiöön lisää pääomaa noin 1,3 miljoonaa euroa. Tämäkin puhuu sitä vastaan, että yhtiö olisi ollut tuossa vaiheessa maksukyvytön.

Yhtiön liiketoiminta on ollut vuonna 2011 tappiollista eikä yhtiö ollut saanut enää liiketoimintaa kannattavaksi ja yhtiö on hakenut itse konkurssia 27.6.2012. A Oy:n konkurssin pesäluettelon mukaan yhtiön varat ovat konkurssiin asettamisen hetkellä olleet noin 8 miljoonaa euroa ja velat puolestaan lähes 30 miljoonaa euroa. Suurimmat velkaerät ovat olleet rahoituslaitosvelat, ostovelat ja muut velat. Konkurssiin ajautuminen vuoden 2012 kesällä ei ole osoitus siitä, että yhtiö olisi ollut vuonna 2007 tai 2008 maksukyvytön tai että osingonjaot olisivat aiheuttaneet konkurssin ja maksukyvyttömyyden.

A Oy on joutunut tekemään maksusuunnitelmia Verohallinnon kanssa joulukuussa 2008, joulukuussa 2009 ja syyskuussa 2011 (K23). Yhtiö on tehnyt maksusuunnitelman myös lentokoneita vuokranneen yhtiön C:n kanssa ja suullisen sopimuksen erään työeläkeyhtiön kanssa (K24). Maksusuunnitelmien laatiminen on yleensä osoitus maksukyvyn heikentymisestä. Maksusuunnitelma voi olla myös keino turvata yhtiön maksukyky ja nyt kysymyksessä olevassa asiassa A Oy on jatkanut vuosina 2008 ja 2009 tehtyjen maksusuunnitelmien jälkeen liiketoimintaansa siinä määrin pitkän ajan, että nämä vuosina 2008 ja 2009 tehdyt maksusuunnitelmat eivät osoita yhtiön olleen osingonjakoa koskevien päätösten hetkellä maksukyvytön tai osingonjakojen johtaneen maksukyvyttömyyteen. A Oy:llä on ollut toimintansa aikana vuosina 2008-2011 myös maksuviiveitä erään merkittävän sopimuskumppanin kanssa (K25), mutta ainakin osingonjakojen kannalta olennaisina ajankohtina A Oy on maksuviiveistä huolimatta kyennyt suorittamaan maksut.

Hovioikeus toteaa johtopäätöksenään, että A Oy:n tulos on ollut molempina osingonjakoa koskevina päätöksentekohetkinä voitollinen. Suoritetuista osingonjaoista huolimatta yhtiö on kyennyt selviytymään erääntyneistä maksuvelvoitteistaan vuosina 2007 ja 2008 sekä tämän jälkeen ainakin vuosina 2009 ja 2010. Yhtiön toiminta on perustunut merkittävässä määrin ennakkoon myydyistä matkoista saatuihin varoihin, mutta tätä ei voida pitää osoituksena yhtiön maksukyvyttömyydestä vuosina 2007 ja 2008. Myöskään velkojien kanssa laaditut maksusuunnitelmat ja maksujärjestelyt eivät osoita maksukyvyttömyyttä, koska yhtiö on kyennyt suoriutumaan velvoitteistaan maksusuunnitelmissa sovitulla tavalla. Maksusuunnitelmat on myös laadittu osingonjakoa koskevien päätösten jälkeen, joten tällaisia suunnitelmia ei ole näytetty olleen osingonjaoista päätettäessä.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, ettei A Oy ole ollut vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneiden osingonjakoa koskevien päätösten aikaan maksukyvytön. Yhtiö ei ole myöskään tullut osingonjakojen seurauksena maksukyvyttömäksi. Osinkojen jako vuosina 2007 ja 2008 ei ole näin ollen tapahtunut osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n vastaisesti eikä maksettujen osinkojen palauttamiseen ole tästä johtuvia perusteita.

III Vuoden 2008 osingonjaon takaisinsaanti

Takaisinsaantilain 5 §:n mukaan oikeustoimi peräytyy, jos sillä yksin tai yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, siirretty omaisuutta pois velkojien ulottuvilta tai lisätty velkoja velkojien vahingoksi. Peräytymisen edellytyksenä on, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai että oikeustoimi osaltaan johti velallisen maksukyvyttömyyteen. Lisäksi edellytetään, että toinen osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää maksukyvyttömyydestä tai ylivelkaisuudesta taikka oikeustoimen merkityksestä velallisen taloudellisille oloille sekä seikoista, joiden vuoksi oikeustoimi oli sopimaton.

Edellä hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut, ettei A Oy ollut vuonna 2008 maksetun osingonmaksun aikaan maksukyvytön eikä osingonjako myöskään johtanut yhtiön maksukyvyttömyyteen. Perusteita vuoden 2008 osingonjaon peräyttämiselle ei siten ole.

IV Lopputulos

Edellä lausuttujen perustelujen nojalla hovioikeus toteaa johtopäätöksenään, että A Oy:n vuosien 2006 ja 2007 tilinpäätöksissään käyttämä huoltoreservimaksujen kirjaustapa on ollut oikea ja A Oy:llä on ollut vapaata pääomaa osinkojen maksamiseen ja pääomalainan takaisinmaksuun. A Oy ei ole ollut myöskään vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneiden osingonjakojen aikaan maksukyvytön eikä yhtiö ole osingonjakojen seurauksena tullut maksukyvyttömäksi. Näin ollen osingonjakojen ja pääomalainan palauttamista koskevat konkurssipesän vaatimukset on hylättävä ja käräjäoikeuden tuomio kumottava.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin B Oy on velvoitettu palauttamaan A Oy:n konkurssipesälle osinkoja ja pääomalainaa. A Oy:n konkurssipesän kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenneuvos Timo Ojala
hovioikeudenneuvos Terhi Mattila
hovioikeudenneuvos Tuomo Kare

Valmistelija:

hovioikeuden esittelijä Laura Stenberg

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 5.6.2018.

 
Julkaistu 17.5.2018