HelHO:2019:7

Suomalaisen tuomioistuimen toimivalta - turvapaikanhakija - avioero - lapsen huolto- ja tapaamisoikeus

Diaarinumero: S 18/530
Antopäivä: 29.5.2019
Ratkaisunumero: 687


HYVINKÄÄN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 16.1.2018

Asia Avioero ym.

SELOSTUS ASIASTA

Asian käsittely

Avioeroa sekä alaikäisten lasten huoltoa ja asumista koskeva hakemus on saapunut käräjäoikeuteen 26.10.2017 (liite 1). Käräjäoikeus on pyytänyt täydentämään hakemusta ja hakemuksen täydennykset ovat saapuneet käräjäoikeudelle 20.11. ja 15.12.2017. Täydennystä on pyydetty mm. käräjäoikeuden toimivallasta ja hakijan turvapaikkaoikeudellisesta asemasta, joihin kysymyksiin hakijalta on tullut täydennykset.

Hakijasta ja asiaan osallisista ei ole Suomessa väestörekisteritietoja, eikä siten myöskään avioliitto-, lasten huolto- tai osoitemerkintöjä. Hakija on kertonut, että hakijan ja asiaan osallisten viimeinen yhteinen oleskelupaikka on ollut vastaanottokeskuksessa. Muuta kuin turvapaikan hakemiseen liittyvää sidettä ei heillä ole esitetty olevan Suomeen.

Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut hakijan ja asiaan osallisten olevan Irakin kansalaisia ja heidän olevan X Oy:n ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa.

Hakijan ja asiaan osallisten turvapaikkahakemukset on ensin hylätty ja päätöstä koskevan muutoksenhaun perusteella korkein hallinto-oikeus on 24.11.2017 palauttanut asian uudelleen Maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi. Asian käsittely on kesken.

Esitettyjen tietojen mukaan hakija ja asiaan osalliset ovat edelleen Suomessa.

-----

Asia on ratkaistu kirjallisen valmistelun jälkeen.

Perustelut

Toimivaltasäännökset

- avioero

Hakemus koskee muita kuin Suomen kansalaisia. Suoraan kansallisen lain mukaiset toimivaltasäännökset eivät nyt tule ensisijaisesti sovellettavaksi.

Bryssel lla-asetuksen (2201/2003) toimivaltasäännökset ovat sen 3-5 artikloissa, joiden mukaiset kotipaikka- ja asuinpaikkaedellytykset eivät nyt kuitenkaan täyty. Asetuksen 7 artiklan mukaan hakijan tilanteessa jää sovellettavaksi Suomen kansallinen lainsäädäntö.

Avioliittolain 119 § 1 momentin mukaan avioeroa koskeva asia voidaan tutkia Suomessa, jos
1) jommallakummalla puolisolla on kotipaikka Suomessa tai
2) hakijalla on ollut Suomessa kotipaikka tai muu läheinen yhteys Suomeen eikä hän voi saattaa avioeroa koskevaa asiaa tutkittavaksi siinä vieraassa valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla on kotipaikka, tai tämä aiheuttaisi hakijalle kohtuuttomia vaikeuksia, ja asian tutkimista Suomessa on olosuhteisiin katsoen pidettävä aiheellisena.

Hakija tai kukaan asiaan osallisista ei ole Suomen väestötietojärjestelmässä. Heille ei ole muodostunut kotipaikkaa Suomeen pelkästään turvapaikkamenettelyn vuoksi. Siten jää arvioitavaksi, onko muodostunut muuta sellaista läheistä yhteyttä Suomeen, jonka perusteella hakemus voitaisiin täällä tutkia. Turvapaikkamenettely on kesken, eikä sitä voida muutoinkaan yksin pitää sellaisena läheisenä yhteytenä, jota lainkohdassa on tarkoitettu.

Hakemustiedoista selviää, että hakemuksessa tarkoitettujen puolisoiden avioliitto on ilmeisesti solmittu Irakissa, jonne yhteydet ovat heillä läheisimmät.

Suomea ei voida pitää ainoana maana, jossa avioero voidaan saada menettelynä etenemään ja jossa sen tutkiminen olisi aiheellista.

-lasten huolto

Bryssel lla -asetuksen 13 artiklan mukaan lapsen oleskelu Suomessa voi määrittää tuomioistuimen toimivallan, kuitenkin sen 2 kohdan mukaan sitä sovelletaan lapsipakolaisiin ja maasta levottomuuksien vuoksi siirtymään joutuneisiin lapsiin. Hakija on esittänyt tiedot lapsia koskevasta turvapaikkamenettelystä Suomessa. Maahanmuuttovirasto on ensin päätöksellä, jonka hallinto-oikeus on hyväksynyt, molemmat olleet myöntämättä heille turvapaikkaa. Korkein hallinto-oikeus on palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi ottamatta kantaa siihen, ovatko lapset oikeutettuja turvapaikkaan. Siten ei ole selvitetty, että asetuksen 13 artiklan 2 kohdan mukaista asemaa lapsilla olisi nyt olemassa tai että heidän maahantulonsa olisi johtunut Irakin levottomuuksista.

Siten ei ole aihetta tarkemmin selvittää lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 18-20 §:n kansainvälisen toimivallan mahdollisuutta tässä tapauksessa. Käräjäoikeus toteaa kuitenkin, että erityisesti mainitun lain 19 §:n mukaisten edellytysten täyttymisessä on vastaavuus edellä olevan asetuksen 13 artiklan perustelujen yhteydessä jo lausuttuun.

- selvitys avioliitosta ja lasten huoltosuhteesta

Käräjäoikeus toteaa myös, että selvitys puuttuu avioliiton olemassaolosta, lapsien huoltosuhteista ja vanhemmuudesta. Nämä ovat myös edellytyksiä asian tutkimiselle tuomioistuimessa.

Johtopäätökset

Koska käräjäoikeudelta puuttuu kansainvälinen toimivalta tutkia avioerohakemusta ja lapsen asemaa koskevaa hakemusta, niin ei myöskään ole enää aihetta harkita sitä, onko Hyvinkään käräjäoikeus muutoinkaan toimivaltainen tuomioistuin oikeudenkäymiskaaren 10 luvun nojalla.

Päätöslauselma

Hakemus jätetään tutkimatta.

Lainkohdat

Bryssel IIa-asetus, avioliittolaki, laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta soveltuvin osin.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Arto Järvinen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 29.5.2019


Asian käsittely hovioikeudessa

-----

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi siten, että avioeron harkinta-ajan katsotaan alkaneen avioerohakemuksen vireilletulopäivästä 26.10.2017. A on lisäksi vaatinut vahvistettavaksi, että A:n ja B:n neljä alaikäistä lasta asuvat A:n luona ja B saa tavata lapsia ilman rajoituksia.

A ja B olivat irakilaisia turvapaikanhakijoita. Perheen passit olivat poliisin hallussa, joten A:n ja B:n henkilöllisyyksiä voitiin siten pitää varmistettuina. Molemmat asianosaiset olivat luku- ja kirjoitustaidottomia sekä kuuroja. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt perheen turvapaikkahakemuksen, eikä Helsingin hallinto-oikeus ollut muuttanut päätöstä. Korkein hallinto-oikeus oli palauttanut asian Maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi, ja asian käsittely oli edelleen kesken.

Perhe oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 15.9.2015. Heitä voitiin siten pitää siinä määrin vakiintuneesti Suomessa oleskelevina, että heidän avioero- ja lapsiasiansa voitiin ratkaista Suomessa. A:lla ei ollut mahdollisuuksia saattaa asiaa vireille kotimaassaan, koska nainen ei saanut Irakissa avioeroa yksipuolisella hakemuksella.

Mikäli A ja B tuomittaisiin avioeroon, he voisivat jatkaa turvapaikkaprosessejaan erillisinä prosesseina, ja A:n mahdollisuudet saada turvapaikka paranisivat. Mikäli avioero myönnettäisiin, myös lapsia koskeva turvapaikkahakemus ratkaistaisiin A:n turvapaikkapäätöksessä siihen saakka, kunnes lapset olisivat täysi-ikäisiä.

Vastaus

B ei ole vastustanut A:n avioerohakemusta.

Asia tuli käsitellä Suomessa. A ja B eivät voineet saattaa avioeroasiaansa tutkittavaksi kotimaassaan ilman kohtuuttomia hankaluuksia. Pitkä oleskelu Suomessa oli luonut asianosaisille avioliittolain 119 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittaman läheisen yhteyden Suomeen.

Myös lasten huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskeva asia tuli ottaa tutkittavaksi. B ei vastustanut sitä, että lapset asuivat A:n luona. Huoltomuodoksi tuli vahvistaa yhteishuolto. Lasten tuli voida tavata B:tä myös B:n luona sekä päivätapaamisina että säännöllisinä yön yli kestävinä tapaamisina. Yön yli kestävät tapaamiset eivät kuitenkaan tällä hetkellä onnistuneet vastaanottokeskuksessa, johon B oli sijoitettu. B oli halukas vaihtamaan sellaiseen vastaanottokeskukseen, jossa pidemmät tapaamiset olivat mahdollisia.

B on esittänyt tapaamisoikeutta vahvistettavaksi vastauksestaan tarkemmin ilmenevällä tavalla.

-----

Hovioikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A ja B ovat irakilaisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat oleskelleet Suomessa syyskuusta 2015 alkaen. A:n ja B:n sekä heidän neljän alaikäisen lapsensa turvapaikkahakemukset on hylätty Maahanmuuttovirastossa ja hallinto-oikeudessa. Korkein hallinto-oikeus on 24.11.2017 palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Asianosaiset ovat hovioikeuden pääkäsittelyssä ilmoittaneet, että turvapaikka-asian käsittely on edelleen kesken.

Asiassa on hovioikeudessa kysymys siitä, onko suomalainen tuomioistuin toimivaltainen käsittelemään asianosaisten avioeroa sekä lasten huoltoa, asumista ja tapaamista koskevan asian.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Tuomioistuimen toimivallan arviointiin vaikuttaa olennaisesti asianosaisten oikeusasema. Hakija, hänen puolisonsa ja lapsensa ovat Irakin kansalaisia. Koska asianosaiset eivät ole Euroopan unionin kansalaisia tai heihin rinnastettavia, he ovat ulkomaalaislain 3 §:n 1 momentin 2 a kohdan tarkoittamalla tavalla kolmannen maan kansalaisen asemassa. Heidän oikeudellista asemaansa arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että he ovat tulleet maahan turvapaikanhakijoina ja hakeneet ulkomaalaislain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetussa turvapaikkamenettelyssä oleskeluoikeutta kansainvälisen suojelun perusteella.

Kysymys suomalaisen tuomioistuimen kansainvälisestä prosessioikeudellisesta toimivallasta ratkaistaan kansainvälisten sopimusten sekä Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla.

Asianosaiset ovat Irakin kansalaisia. Kansainvälisissä sopimuksissa ei ole sovellettavaksi tulevia nimenomaisia tuomioistuimen toimivaltaa koskevia säännöksiä. Kansainvälisissä sopimuksissa on kuitenkin yleisiä periaatteellisia perhe-elämän suojaa ja lapsen etua koskevia säännöksiä, joille tulee antaa osaltaan merkitystä myös toimivaltaa koskevassa oikeudellisessa harkinnassa.

Ulkomaalaisia koskevia oikeudellisia kysymyksiä ratkaistaessa on otettava huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sopimus (SopS 7–8/1976, jäljempänä KP-sopimus) ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (SopS 18–19/1990, jäljempänä ihmisoikeussopimus). KP-sopimuksen 23 artiklan 4 kohdan mukaan sopimusvaltioiden on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen aviopuolisoille yhdenvertaisuuden oikeuksiin ja vastuuseen nähden muun ohessa avioliiton purkautuessa. Saman säännöksen mukaan avioliiton purkautuessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tarpeellisen suojelun turvaamiseksi lapsille. Ihmisoikeussopimuksen säännöksistä nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa merkitystä voidaan antaa lähinnä 8 artiklassa turvatulle yksityis- ja perhe-elämän suojalle. Säännöksen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksien yleissopimuksessa (SopS 59–60/1991) on säädetty yleisistä menettelysäännöistä, jotka vaikuttavat myös ulkomaalaisoikeuden alalla kaikkiin lapsia koskeviin kysymyksiin. Yleissopimuksen 3 artiklassa on säädetty periaatteesta, jonka mukaan muun ohessa kaikissa tuomioistuinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Euroopan unionin lainsäädännössä on nimenomaisia tuomioistuimen toimivaltaa koskevia säännöksiä. Niiden soveltamisessa on kuitenkin otettava huomioon, että unionin oikeusjärjestyksessä on erotettu sisämarkkinaoikeudellinen vapaan liikkuvuuden sääntely kolmansien maiden kansalaisia koskevasta maahanmuuttosääntelystä. Kolmansien maiden kansalaisia koskevat Euroopan unionin oikeudessa säädetyt ulkomaalaisten oikeudet toteutuvat lähtökohtaisesti vasta varsin pitkän oleskeluajan jälkeen tai perheyhteydessä Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisen kanssa (ks. esim. Juha Raitio: Eurooppaoikeus ja sisämarkkinat, 2013, s. 576–581 ja Jaana Palander: Ulkomaalaisoikeuden sääntelyjärjestelmä, teoksessa: Kallio, Heikki – Kotkas, Toomas – Palander Jaana (toim.), Ulkomaalaisoikeus, 2018, s. 14).

Tuomioistuimien kansainvälisestä toimivallasta on kansallisessa lainsäädännössä säädetty yleisesti oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa. Mainitun luvun 27 §:n mukaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun säännöksiä noudatetaan kuitenkin vain, jollei muusta laista, Euroopan yhteisön lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu. Suomen tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta on säädetty erikseen avioliittolaissa ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa, joten oikeudenkäymiskaaren 10 luvun säännökset eivät näin ollen tule nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa sovellettavaksi.

Avioero

Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta

Avioliittolain 119 §:n 1 momentin mukaan avioeroa koskeva asia voidaan tutkia Suomessa, jos jommallakummalla puolisolla on kotipaikka Suomessa tai hakijalla on ollut Suomessa kotipaikka tai muu läheinen yhteys Suomeen eikä hän voi saattaa avioeroa koskevaa asiaa tutkittavaksi siinä vieraassa valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla on kotipaikka, tai tämä aiheuttaisi hakijalle kohtuuttomia vaikeuksia, ja asian tutkimista Suomessa on olosuhteisiin nähden pidettävä aiheellisena.

Avioliittolain 119 §:n 5 momentissa on säädetty sovellettavien säännösten etusijaperiaatteesta. Säännöksen mukaan mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan ainoastaan, jollei tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja neuvoston asetuksesta (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a -asetus) tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

Avioeroa koskevat toimivaltasäännökset sisältyvät Bryssel II a -asetuksen 3–7 artikloihin. Asetuksen 3 artiklan 1 a kohdan nojalla jäsenvaltion tuomioistuin on toimivaltainen avioeroa koskevassa asiassa muun ohella silloin, kun puolisoilla on jäsenvaltion alueella asuinpaikka ja 1 b kohdan nojalla silloin, kun puolisoilla on jäsenvaltion kansalaisuus. Bryssel II a -asetus voi siten tulla sovellettavaksi, mikäli jompikumpi mainituista liitännöistä on olemassa. Asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan jos mikään jäsenvaltion tuomioistuin ei ole 3, 4 ja 5 artiklan mukaan toimivaltainen, toimivalta määräytyy kussakin jäsenvaltiossa kyseisen valtion oman lainsäädännön mukaan.

Bryssel II a -asetuksen tarkoittamaa asuinpaikka-käsitettä ei ole asetuksessa määritelty. Asuinpaikan sisältöä määritettäessä lähtökohtana on pidettävä sitä merkitystä, joka asuinpaikka-käsitteelle on annettu kansainvälisessä perheoikeudessa (Markku Helin: Suomen kansainvälinen perhe- ja perintöoikeus, 2013, s. 191 ja Tuulikki Mikkola: Kansainvälinen avioliitto- ja jäämistöoikeus, 2009, s. 163–164). Kansainvälisessä yksityisoikeudessa henkilön asuinpaikan katsotaan olevan siinä valtiossa, jossa on hänen keskeinen ja konkreettinen elinympäristönsä. Määritelmä perustuu siten henkilön tosiasialliseen elämäntilanteeseen.

Asuinpaikkaliittymän yleistyminen kansainvälisessä sääntelyssä on yleisesti johtunut muun ohessa pakolaisten ja valtiottomien henkilöiden asemaa koskevien kansainvälisten yleissopimusten hyväksymisestä (Ks. Helin: Suomen kansainvälinen perhe- ja perintöoikeus, 2013, s. 46). A ja B ovat tosiasiallisesti asuneet Suomessa lähes neljä vuotta, joka puoltaa sitä, että Bryssel II a -asetusta voitaisiin asuinpaikkaliitäntä huomioon ottaen soveltaa heidän avioeroasiassaan. Asiassa on kuitenkin otettava vielä huomioon, että Euroopan unionin lainsäädännössä on edellä todetuin tavoin erotettu vapaan liikkuvuuden sääntely kolmansien maiden kansalaisia koskevasta maahanmuuttosääntelystä.

Bryssel II a -asetuksen johdannon mukaan Euroopan unionin neuvosto on asetusta säätäessään katsonut, että Euroopan yhteisö on asettanut tavoitteekseen luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Johdannossa todetaan edelleen, että tätä varten yhteisö toteuttaa muun muassa siviilioikeudellisia asioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta. Henkilöiden vapaa liikkuvuus on turvattu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/38/EY ja se on implementoitu ulkomaalaislain 10 lukuun. Vapaan liikkuvuuden periaatteet koskevat direktiivin nojalla unionin kansalaista ja häneen rinnastettavaa henkilöä sekä näiden perheenjäseniä.

Hovioikeus katsoo, että Bryssel II a -asetuksen johdannossa todettu asetuksen tarkoitus huomioon ottaen sitä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi turvapaikanhakijoina jäsenvaltiossa olevien kolmansien maiden kansalaisten avioeroasioissa. Hovioikeus katsoo siten edellä mainituilla perusteilla, että toimivalta avioeroa koskevan asian käsittelyyn määräytyy Suomen kansallisen lainsäädännön nojalla ja asiassa tulee soveltaa avioliittolain 119 §:ää.

Avioliittolaissa säädettyjen toimivallan edellytysten arviointi

Asianosaiset ovat katsoneet, että heidän avioeroasiansa tulee ottaa suomalaisessa tuomioistuimessa tutkittavaksi, koska pitkä oleskelu Suomessa on luonut heille avioliittolain 119 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittaman läheisen yhteyden Suomeen. Asianosaiset ovat myös katsoneet, että he eivät voisi saattaa avioeroasiaa tutkittavaksi kotimaassaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Hallituksen esityksen (HE 62/1986 vp, s. 83) mukaan avioliittolain 119 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut vaikeudet voivat olla luonteeltaan joko oikeudellisia tai tosiasiallisia. Esteen asian tutkimiselle puolisoiden kotipaikkavaltiossa voi muodostaa esimerkiksi se, että avioero ei ole ylipäätään mahdollinen kyseisessä valtiossa. Edelleen jos avioeron saaminen kotipaikkavaltiossa esimerkiksi kestäisi kohtuuttoman kauan tai jos avioeron edellytysten tutkimiseksi vaadittaisiin näyttöä, jonka esittäminen aiheuttaisi puolisolle kohtuuttomia vaikeuksia taikka jos avioeroon kyseisen maan lainsäädännön mukaan kytkeytyisi sellaisia liitännäisseuraamuksia, joita Suomen oikeusjärjestyksen valossa ei voida pitää hyväksyttävinä, voisi asian tutkiminen Suomessa tulla kysymykseen. Myös tosiasialliset vaikeudet, kuten avioero-oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten suuruus tai muut oikeudenkäyntiin kotipaikkavaltiossa liittyvät käytännön hankaluudet olisi otettava huomioon säännöstä sovellettaessa.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että laissa tarkoitettuna toimivallan perustavana olosuhteena voitaneen pitää esimerkiksi sitä, että avioero on henkilön kotimaassa joko kokonaan kielletty tai niin vaikeasti saatavissa, että asia on tarkoituksenmukaisinta ratkaista Suomessa. (Ks. Mikkola: Kansainvälinen avioliitto- ja jäämistöoikeus, 2009, s. 154.) Säännöksen perusajatuksena on, että henkilön, jolla on läheinen yhteys Suomeen, tulee ilman kohtuuttomia vaikeuksia saada avioside katkaistuksi, vaikka se ei hänen kotipaikkavaltiossaan ole mahdollista. Toimivallan käytön aiheellisuus riippuu siitä, onko suomalaisella avioerolla vaikutuksia niissä maissa, joihin puolisoiden oikeudelliset intressit liittyvät. Eron myöntäminen saattaa siksi olla aiheellista, vaikka ratkaisua ei tunnustettaisikaan maassa, jossa puolisot ovat viettäneet yhteiselämää. (Ks. Helin: Suomen kansainvälinen perhe- ja perintöoikeus, 2013, s. 198–199.)

A ja B ovat hovioikeudessa yhdenmukaisesti kertoneet menneensä naimisiin Irakissa vuonna 2001. A ja B olivat tulleet Suomeen Turkin kautta neljän alaikäisen lapsensa kanssa, ja matkalla Suomeen he olivat olleet muissa maissa ainoastaan lyhyitä aikoja. Suomeen perhe oli tullut syyskuussa 2015. A on kertonut haluavansa avioeron, ja B on ilmoittanut, ettei vastusta avioeroa. A on kertonut edelleen, että hänen oli naisena mahdotonta saada avioeroa Irakissa. A:n mukaan pelkästään sen seikan kertominen, että haluaa avioeron, tarkoitti itsensä altistamista hengenvaaraan. A:n mukaan myös lapset vietäisiin häneltä erotilanteessa pois.

A ja B ovat molemmat luku- ja kirjoitustaidottomia sekä kuuroja. A ja B ovat vielä kertoneet, että muun ohella kuurous vaikeuttaisi asioiden hoitamista ja avioeron hakemista Irakissa. A:n mukaan kuuroja syrjittiin Irakissa, viranomaiset eivät halunneet kommunikoida heidän kanssaan eikä tulkkeja ollut lainkaan. B on kertonut viranomaisissa asioinnista A:n kanssa yhdenmukaisesti todetessaan, etteivät he tulisi saamaan asiansa hoitamiseen tulkkausapua, vaan ainoa mahdollisuus olisi hoitaa asiaa elein.

Hovioikeus toteaa, että Suomen tuomioistuimien toimivaltaa koskevan avioliittolain 119 §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamista turvapaikanhakijan avioeroa koskevassa asiassa voidaan pitää varsin tulkinnanvaraisena. Asiassa on yksittäistapauksellisesti harkittava säännöksessä tarkoitettujen edellytysten täyttymistä.

A ja B ovat olleet Suomessa hovioikeuden ratkaisua annettaessa yli 3,5 vuotta. Asianosaisten lapset käyvät Suomessa koulua. B on kertonut opiskelleensa Suomessa kuurojen kansanopistossa suomalaista viittomakieltä ja suomalaista kulttuuria helmikuusta 2016 lähtien. Hovioikeus katsoo, että hakijalla voidaan Suomessa oloajan pituuden perusteella katsoa olevan avioliittolain 119 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu läheinen yhteys Suomeen. Ottaen huomioon, että asianosaiset ovat saapuneet Suomeen turvapaikanhakijoina, sekä heidän kertomansa erityisesti kuurouteen liittyvät vaikeudet avioeroasian hoitamisessa kotimaassaan hovioikeus katsoo myös, että avioeroa koskevan asian saattaminen tutkittavaksi Irakissa aiheuttaisi hakijalle kohtuuttomia vaikeuksia. A:lla ja B:llä on neljä yhteistä lasta, ja A on avioeroasian liitännäisvaatimuksena esittänyt lasten huoltoa ja asumista koskevan vaatimuksen. Hovioikeus katsoo, että asian tutkimista Suomessa on myös perheen olosuhteisiin katsoen pidettävä aiheellisena.

Avioliiton pätevyys toimivallan edellytyksenä

Avioliiton purkamisen edellytyksenä on, että sen on täytynyt syntyä pätevällä tavalla. Eri valtioissa on erilaisia oikeudellisia säännöksiä, jotka osoittavat, mitkä tosiseikat saavat aikaan avioliiton. Ulkomaalaisen avioliiton tulee olla Suomessa pätevä, jotta osapuolet voidaan tuomita suomalaisessa tuomioistuimessa avioeroon. (Ks. myös Helin: Suomen kansainvälinen perhe- ja perintöoikeus, 2013, s. 183.)

Kansallisen avioerohakemuksen perustaksi ja avioliiton pätevyyden osoitukseksi riittää väestötietojärjestelmään tehty merkintä voimassa olevasta avioliitosta (ks. väestötietojärjestelmästä ja väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettu laki 18 § ja tästä järjestelmästä annettu valtioneuvoston asetus 5 §).

Ulkomaiseen asiakirjaan perustuva tieto avioliitosta merkitään väestötietojärjestelmään edellä mainitun lain 19 §:n 1 momentin mukaisesti. Säännöksen mukaan julkisesti luotettavana tietona väestötietojärjestelmään voidaan tallettaa asiakirjan perusteella vain sellainen tieto, jonka luotettavuus on varmistettu alkuperäisestä virallisesta asiakirjasta tai sen luotettavasti oikeaksi todistetusta jäljennöksestä taikka tiedon luotettavuus on aiemmin varmistettu suomalaisessa tuomioistuin- tai hallintomenettelyssä. Säännöksessä tarkoitetun asiakirjan on oltava laillistettu tai siihen on liitettävä asianomaisen valtion toimivaltaisen viranomaisen todistus sen alkuperästä, jollei muun ohessa Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen velvoitteiden täyttämisestä muuta johdu. Saman säännöksen 2 momentin mukaan jos edellä tarkoitettua asiakirjaa, asiakirjan laillistamista tai asianomaisen valtion toimivaltaisen viranomaisen todistusta asiakirjan alkuperästä ei voi saada asianomaisen valtion huonon turvallisuus- tai ihmisoikeustilanteen taikka muun erityisen syyn vuoksi, voi maistraatti hyväksyä myös muun luotettavan selvityksen väestötietojärjestelmään talletettavan tiedon perusteeksi. Tiedon tallettamista väestötietojärjestelmään pyytävän on esitettävä maistraatille selvitystä syistä, joiden vuoksi asiakirjan, asiakirjan laillistamisen tai asiakirjan alkuperää osoittavan todistuksen saaminen on hänelle mahdotonta.

Edellä mainittu sääntely koskee väestötietoviranomaisena toimivan maistraatin hallintomenettelyä sen tallettaessa tietoja väestötietojärjestelmään, mutta hovioikeus katsoo, että avioliiton pätevyys tulee prosessista riippumatta lähtökohtaisesti osoittaa samalla tavalla eli asianomaisen valtion toimivaltaisen viranomaisen todistuksella.

Erityisesti ulkomaalaisilla tulee kuitenkin olla mahdollisuus esittää selvitystä avioliiton pätevyydestä myös muutoin kuin asiakirjojen muodossa. Arvioitaessa turvapaikanhakijan velvollisuutta esittää selvitystä on otettava huomioon muun ohessa turvapaikkamenettelyä koskeva sääntely. Ulkomaalaislain 97 §:n mukaan viranomaiset eivät saa yksittäisessä kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa hankkia tietoa tavalla, jonka seurauksena vainoa harjoittavat tai vakavaa haittaa aiheuttavat toimijat saavat tietää kansainvälistä suojelua koskevasta asiasta ja joka vaarantaa asianomaisen tai hänen läheistensä turvallisuuden. Viranomaiset eivät voi siten myöskään edellyttää sellaisten asiakirjojen hankkimista, joista voi aiheutua vaaraa asianosaiselle tai hänen perheenjäsenelleen (ks. AOA 18.8.2009 Dnro 3565/4/07). Turvapaikkamenettelyssä on lisäksi katsottu, että myös kirjallinen selvitys voi olla epäluotettavaa ja sitä ei siten voida pitää riittävänä avioliiton aitoutta selvitettäessä. Asian arviointi edellyttää, että hakijaa kuullaan henkilökohtaisesti suullisesti (ks. esim. KHO 2015:177).

Hovioikeus toteaa, että A:sta, B:stä tai heidän avioliitostaan ei ole merkintöjä Suomen väestötietojärjestelmässä. Maahanmuuttoviraston käräjäoikeudelle antamasta vastauksesta tiedonsaantipyyntöön 1.12.2017 ilmenee, että A ja B ovat merkitty aviopuolisoiksi ulkomaalaisrekisteriin. A:lla ja B:llä ei ole myöskään todistusta avioliitostaan.

A ja B ovat heitä hovioikeudessa kuultaessa kertoneet, että he ovat naimisissa. A:n mukaan heidät oli vihitty Irakissa vuonna 2001 asiaan kuuluvine juhlineen. B:n mukaan vihkimistä oli edeltänyt keskustelut, ja vihkimisen oli toimittanut siihen toimivallan saanut tuomari. Vihkitoimitus ei ollut ollut uskonnollisen yhdyskunnan toimittama, vaan sen oli toimittanut virkamies ja se oli tapahtunut oikeustalolla. B:n mukaan he olivat saaneet avioliittoon vihkimisestä myös virallisen todistuksen. Todistus oli kuitenkin jäänyt Irakiin heidän lähtiessä hakemaan turvapaikkaa ulkomailta.

Hovioikeus toteaa, että kumpikaan asianosaisista ei ole kiistänyt avioliiton olemassa oloa tai pätevyyttä. Asianosaiset ovat saapuneet Suomeen yhdessä perheenä neljän lapsensa kanssa. Asianosaisten kertomuksissa avioliittoon vihkimisestä tai siihen liittyvissä yksityiskohdissa ei niin ikään ole ollut ristiriitaisuuksia. Kun lisäksi otetaan huomioon heidän asemansa kuuroina turvapaikanhakijoina ja siitä johtuvat heidän rajalliset mahdollisuutensa esittää asiassa kirjallista selvitystä, esitettyä selvitystä heidän avioliittonsa pätevyydestä on pidettävä avioerohakemuksen tutkimisen kannalta riittävänä.

Lasten huolto, asuminen ja tapaaminen

Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 19 §:n 1 momentin mukaan Suomen tuomioistuin voi tutkia lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan asian, jos lapsella asian tullessa vireille on Suomessa asuinpaikka. Säännöksen 3 momentin mukaan lapsella, joka on asunut Suomessa keskeytyksettä vähintään vuoden ajan välittömästi ennen asian vireille tuloa, on katsottava olevan täällä asuinpaikka, jollei asiassa muuta ilmene. Säännöksen 4 momentin mukaan Suomen viranomainen voi tutkia lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian niin kuin lapsella olisi asuinpaikka Suomessa, jos lapsi oleskelee Suomessa ja hän on kotimaassaan esiintyvien levottomuuksien vuoksi vailla asuinpaikkaa tai hänen asuinpaikkaansa ei kyetä selvittämään. Lain 20 §:n 1 momentissa on säädetty Suomen tuomioistuimen toimivallasta tilanteessa, jossa lapsella ei asian tullessa vireille ole asuinpaikkaa Suomessa.

Lain 29 a §:n mukaan mitä 19–21 ja 23–29 §:ssä säädetään, sovelletaan ainoastaan, jollei tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja neuvoston asetuksesta (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a -asetus) tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

Hovioikeus viittaa edellä Bryssel II a -asetuksen soveltamisen osalta asetuksen tarkoituksesta lausuttuun ja toteaa lisäksi seuraavaa. Vanhempainvastuuta koskevat toimivaltasäännökset sisältyvät Bryssel II a -asetuksen 8–14 artikloihin. Asetuksessa on yksittäinen nimenomaisesti lapsipakolaisia koskeva säännös sen 13 artiklan 2 kohdassa. Säännöksen mukaan myös lapsipakolaisiin ja maastaan levottomuuksien vuoksi siirtymään joutuneisiin lapsiin sovelletaan asetuksen 13 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään, että jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää asetuksen 12 artiklan nojalla, toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

Hovioikeus toteaa, että Bryssel II a -asetus voi siten tulla sovellettavaksi ratkaistaessa turvapaikanhakijoina maahan tulleiden lasten huoltoa koskevia asioita. Artikla 13 koskee kuitenkin sanamuotonsa perusteella ainoastaan niitä tilanteita, joissa lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä tuomioistuimen toimivaltaa voida määrittää asetuksen 12 artiklan nojalla. Hovioikeus katsoo siten, että myös lasten huoltoa ja asumista koskevan asian toimivalta määräytyy nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan, mikäli katsotaan, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 19 §:n mukaiset asuinpaikkaa koskevat edellytykset täyttyvät.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa säädettyjen toimivallan edellytysten arviointi

X:n vastaanottokeskuksen käräjäoikeudelle antamasta selvityksestä ilmenee, että C, D, E ja F ovat oleskelleet x:n vastaanottokeskuksessa. Selvityksessä todetaan, että ulkomaalaisrekisterissä olevien tietojen mukaan lasten äidin nimi on A.

Hovioikeus katsoo selvitetyksi, että A:n ja B:n lapset ovat oleskelleet Suomessa hovioikeuden ratkaisua annettaessa keskeytyksettä yli 3,5 vuotta ja käyvät täällä koulua. Lapsilla on siten ollut lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 19 §:n 1 momentin ja 3 momentin tarkoittamalla tavalla asuinpaikka Suomessa. Hovioikeus katsoo näin ollen, että lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa säädetyt tuomioistuimen toimivallan edellytykset täyttyvät.

Johtopäätökset suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta

Kun otetaan toisaalta huomioon hakijan kansainvälistä suojelua koskevan asian pitkä käsittelyaika, perhe-elämän suojaa ja lapsen etua koskevat ihmisoikeusperiaatteet, edellä toimivallasta lausuttu sekä säännökset vanhempainvastuuta koskevien vaatimusten esittämisestä avioerohakemuksen yhteydessä, hovioikeus katsoo, että hakijalla on oikeus saattaa avioeroa ja lasten huoltoa, asumista ja tapaamista koskeva hakemusasia vireille suomalaisessa tuomioistuimessa myös kysymyksessä olevassa tilanteessa, jossa hänen ja hänen perheenjäsentensä maassaolo-oikeutta ei ole vielä lainvoimaisesti ratkaistu.

A:n ja B:n avioeroa ja lasten huoltoa ja asumista koskevat asiat voidaan tutkia suomalaisessa tuomioistuimessa.

Avioerohakemuksen tiedoksianto käräjäoikeudessa

A:n käräjäoikeudelle toimittamaa hakemusta ei ole annettu B:lle tiedoksi. B on viimeistään hovioikeuden pääkäsittelyssä 1.3.2019 saanut käräjäoikeudelle toimitetun hakemuksen tiedokseen. Edellä lausuttu ja avioliittolain 26 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen harkinta-ajan ei voida katsoa alkaneen A:n vaatimin tavoin asian vireilletulopäivästä, vaan sen on katsottava alkaneen hakemuksen tiedoksisaannista 1.3.2019.

-----

Päätöslauselma ja väliaikaismääräys

Päätöslauselma

Hyvinkään käräjäoikeuden 16.1.2018 antama päätös nro 26 kumotaan. Asia palautetaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee tämän päätöksen saatua lainvoiman omasta aloitteestaan ottaa asia viipymättä uudelleen käsiteltäväkseen.

Avioeron harkinta-ajan on katsottava alkaneen 1.3.2019.

-----

Väliaikaismääräys

Hovioikeus antaa A:n ja B:n pyynnöstä väliaikaisen määräyksen lasten tapaamisoikeudesta:

C, D, E ja F tapaavat isäänsä rajoittamattomasti päivätapaamisina lasten kotipaikkakunnalla. Isä tapaa jokaista lasta kerran kuukaudessa perjantaista sunnuntaihin isän kotona ensisijaisesti siten, että kaikki neljä lasta ovat tapaamisissa yhdessä. Lasten loma-aikoina kukin lapsi viettää isänsä kanssa viikon maanantaista sunnuntaihin siten, että isän luona on kaksi lasta kerrallaan. Asianosaiset sopivat lasten tapaamisten ajankohdista videoviestein.

Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes tuomioistuin lopullisesti päättää asiasta, jollei määräystä tätä ennen peruuteta tai muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Tuula Myllykangas
Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso
Hovioikeudenneuvos Wilhelm Norrman

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Hanna-Riikka Pulkkinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen

 
Julkaistu 14.10.2019