Lehdistötiedote

Julkaistu 11.2.2019

Suomen tasavallan järjestyksessä kolmannen presidentin P.E. Svinhufvudin kuolemasta tulee kuluvan vuoden helmi-maaliskuun vaihteessa kuluneeksi 75 vuotta. Samalla on kulunut 130 vuotta siitä, kun Svinhufvud vuonna 1889 aloitti työt Turun hovioikeudessa suomen kielen kielenkääntäjänä sekä 116 vuotta siitä, kun hän omasta pyynnöstään erosi hovioikeuden asessorin virasta 28.2.1903. Tosin Svinhufvud oli jo 23.2.1903 erotettu virastaan keisari Nikolai II:n ja senaatin tekemällä päätöksellä.

P.E. Svinhufvudin työskentely Turun hovioikeudessa osui historiallisesti merkittävään ajanjaksoon, ensimmäiseen sortokauteen. Svinhufvud oli vuosina 1902-1903 yksi merkittävimpiä ns. perustuslaillisten edustajia hovioikeudessa. Perustuslaillisten mielestä venäläistämiseen tähtääviä, laittomina pidettyjä lakeja ja asetuksia ei tullut noudattaa. Tämä vastarinta johti lopulta useiden hovioikeuden virkamiesten erottamiseen, heidän joukossaan myös P.E. Svinhufvud.

Hovioikeus muistaa P.E. Svinhufvudia 28.2.2019 paljastamalla kipsisen reliefikuvan, johon on liitetty laatta kertomaan Svinhufvudin toiminnasta Turun hovioikeudessa tuomarina (asessorina) 15.1.1902-28.2.1903.

Lisätietoa hovioikeuden presidentti Kenneth Nygårdilta, sähköpostiosoite kenneth.nygard@oikeus.fi tai ma. kansliapäällikkö Nina Ovaskalta, sähköpostiosoite nina.ovaska@oikeus.fi