VaaHO:2015:4

Muutoksenhaku vahingonkorvausta koskevassa asiassa

Diaarinumero: S 14/987
Antopäivä: 2.6.2015
Ratkaisunumero: 268

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys valtion korvausvelvollisuudesta koskien kolmannelle aiheutuneita esinevahinkoja tilanteessa, jossa valtio on rokotuksen toimeenpanijana ankarassa vastuussa.

KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 9.7.2014

Asia: Vahingonkorvaus

Kantaja: A

Vastaaja: Suomen valtio/Sosiaali- ja Terveysministeriö (valtio)

Kantajan poika: B

SELOSTUS ASIASTA

---

Kanne

Vaatimukset

A on vaatinut, että

1. valtio velvoitetaan korvaamaan A:lle B:n perheen kodissa aiheuttamat esinevahingot, joiden määrä 17.6.2014 mennessä on 31.807,39 euroa, korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien,

---

3. valtio velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 15.240 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

---

A on katsonut ensisijaisesti, että valtio on vastuussa rokotteen aiheuttamista esinevahingoista ankaraa vastuuta koskevien periaatteiden nojalla. Syy-yhteys rokotteen aiheuttaman sairauden ja syntyneiden esinevahinkojen välillä on selvä. Ennakkopäätöksessä KKO 1995:53 on katsottu, että rokotuksen toimeenpanijan tulee kantaa vastuu rokotuksen aiheuttamista yllättävistä vahingoista ja valtio on määrätty korvaamaan rokotuksesta aiheutunut henkilövahinko ankaran vastuun perusteella.

B on rokotushetkellä ollut 12-vuotias. Hänen vanhemmillaan saati hänellä itsellään ei ole ollut mitään mahdollisuutta tai edes syytä harkita perusteellisesti mahdollisia riskejä ennen rokotuksen ottamista. Mainitun ennakkopäätöksen oikeusohje soveltuu myös esinevahinkojen korvattavuuteen.

Ankaran vastuun johdosta vastaaja tulee katsoa velvolliseksi korvaamaan myös kolmannelle eli B:n isälle syntynyt yllättävä esinevahinko. Vastaajakin on myöntänyt, että kolmannen vahinko tulee korvattavaksi silloin kun siitä on erikseen säädetty. Kantajan vaatimukset perustuvat nimenomaan muuhun kuin pääsääntöön. Asian erityispiirteiden takia perusteet valtion korvausvelvollisuudelle ovat tässä tapauksessa olemassa.

---

Vastaus

Vaatimukset

---

Valtio on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja vaatinut, että kanne hylätään ja että kantaja velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut 45.541,33 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Suomen vahingonkorvausoikeudessa suhtaudutaan torjuvasti ensivahingosta mahdollisesti kolmannelle aiheutuneiden välillisten vahinkojen korvattavuuteen. Tällaisten vahinkojen korvaaminen ei lähtökohtaisesti kuulu vahingonaiheuttajan vastuupiiriin. Niiden ei katsota olevan sellaisessa adekvaattisessa syy-yhteydessä vahingon aiheuttaneeseen tekoon, että ne yleisesti tulisivat korvattaviksi.

Oikeuskirjallisuudessa on varsin yksimielisesti katsottu, että pääsääntöisesti vain vahingon välitön kärsijä on oikeutettu vahingonkorvaukseen. Kolmannen henkilön vahinko voi tulla korvattavaksi vain, jos siitä on erikseen säädetty.

Näin ollen valtion korvausvastuuta ei voida ulottaa koskemaan B:n aiheuttamia esinevahinkoja A:n omaisuudelle. B:lle aiheutuneesta henkilövahingosta ei edes suoraan seuraa A:lle esinevahinkoa, vaan ne ovat aiheutuneet henkilövahingon kärsineen kantajan pojan toimesta myöhemmin.

Kanteessa mainitussa poliorokotusta koskevassa ennakkopäätöksessä KKO 1995:53 vastuuperuste on sinänsä katsottu tuottamuksesta riippumattomaksi eli ankaraksi vastuuksi. Tuossa ennakkopäätöksessä on kuitenkin ollut kysymys kantajalle rokotteesta aiheutuneesta henkilövahingosta. Koska nyt ei ole kysymys kantajalle aiheutuneesta henkilövahingosta, korkeimman oikeuden oikeusohje ei koske nyt ratkaistavana olevaa tilannetta. Mainitusta ennakkopäätöksestä ei voida vetää sitä johtopäätöstä, että valtio olisi kolmansille aiheutuneista esinevahingoista ankarassa vastuussa. Ennakkopäätöksessä ei ole ollut ratkaistavana eikä päätös ole miltään osin kohdistunut kysymykseen kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvattavuudesta.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää myös ankaran vastuun alueella jonkinasteista ennalta-arvattavuutta. Lisäksi edellytetään, että normilla on pyritty suojaamaan sellaiselta vahingolta, joka sittemmin on tapahtunut, eli vahinko tapahtuu "ankaran vastuun vastuupiirissä".

Oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden perusteella voidaan todeta, että kun kysymys on kolmannen välillisestä esinevahingosta, niin ankara vastuu ei voi tulla kysymykseen. Kolmannelle ensivahingon seurauksena aiheutuneita vahinkoja ei korvata siinäkään tilanteessa, että vahingonaiheuttaja olisi toiminut tuottamuksellisesti.

Rokotettavilla esiintyvät terveydentilaan liittyvät vaikutukset ovat sellaisia, että niiden syntyminen ei ole täysin epätodennäköistä. Sen sijaan rokotteesta syntyneen henkilövahingon ja edelleen henkilövahingon kärsineen kolmannelle aiheuttamaa esinevahinkoa voidaan pitää niin ennalta-arvaamattomana, odottamattomana ja poikkeuksellisena, ettei vahingonkorvausvastuuta voi syntyä.

B:n aiheuttamat esinevahingot A:n omaisuudelle ovat olleet täysin ennalta-arvaamattomia seurauksia rokottamisesta ja siten normin suojatarkoituksen ulkopuolella. Tällaisista esinevahingoista valtio ei ole korvausvelvollinen.

---

TUOMION PERUSTELUT

---

Pääasiaa koskevat perustelut

---

Kirjoitetun lain säännöstä, johon tuottamuksesta riippumaton ankara vastuu voisi tässä tapauksessa perustua, ei ole. Ankaran vastuun on kuitenkin oikeuskäytännössä katsottu voivan tulla kysymykseen eräissä tapauksissa myös säädetyn lain ulkopuolella. Tyypillisimmillään kysymys on ollut erityisen vaaralliseen elinkeinotoimintaan liittyvästä vastuusta, mutta myös muita toiminnanaloja on sisällytetty sen piiriin.

Oikeuskirjallisuuden mukaan kehitys näyttää kulkevan ankaran vastuun lisääntymisen suuntaan. Ankaran vastuun soveltaminen merkitsee myös irtautumista vahingonkorvauslain soveltamisesta. Ankaran vastuun soveltaminen mahdollistaa näin ollen korvauksen määräämisen sellaisistakin vahingoista, jotka laatunsa tai lajinsa puolesta voisivat vahingonkorvauslain nojalla jäädä korvaamatta (Ståhlberg – Karhu: Suomen vahingonkorvausoikeus 2013, s. 177-178).

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 1995:53 ankaraa vastuuta on sovellettu rokotuksesta aiheutuneen henkilövahingon korvaamiseen. Kysymys on ollut uhkaavan polioepidemian torjumiseksi järjestetystä massarokotuksesta vuonna 1985. Rokotuksen saanut lapsi oli sairastunut vakavasti. Valtio rokotuksen toimeenpanijana velvoitettiin korvaamaan rokotuksen aiheuttama yllättävä vahinko, jota enempää rokotuksen toimeenpanija kuin rokotettava itse tai hänestä vastaavat henkilöt eivät olleet pystyneet ennakoimaan.

Terveysviranomaisten sikainfluenssan torjumiseksi järjestämässä rokotuksessa on ollut kysymys vuoden 1985 poliorokotukseen verrattavasta massarokotuksesta samanlaisin tarkoitusperin.

Kysymyksessä oleva tapaus eroaa mainitusta ennakkopäätöksestä siinä, että nyt ei ole kysymys henkilövahingon korvaamisesta, vaan niin sanotun ensivahingon kärsineen B:n omalla toiminnallaan kolmannelle taholle eli isälleen aiheuttamista esinevahingoista. Tulkintakysymyksenä on, voidaanko ankara vastuu korvausperusteena ulottaa myös noihin vahinkoihin, jotka vain välillisesti ovat rokotuksesta aiheutuneita.

Kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvauskelpoisuudesta on oikeuskirjallisuudessa esitetty melko torjuvia näkemyksiä. Kuitenkin kirjallisuudessa todetaan, että tuon vahinkolajin korvauskelpoisuutta ei tule torjua liian kategorisesti. On huomattava, että kolmannelle aiheutuneet vahingot ovat monimuotoinen ryhmä. Varsinkin ensivahingon tyyppi näyttää vaikuttavan vastuupohdintaan (Mika Hemmo: Vahingonkorvausoikeus 2005, s. 158).

B on ollut 12-vuotias, kun hän on rokotuksen saanut. Nyt hän on 17-vuotias. Vanhemmat lapsensa huoltajina ovat vastuussa siitä, että lapsi saa sairauteensa asianmukaista hoitoa.Ottaen huomioon A:n kuvaus siitä, millaisissa olosuhteissa B laitoshoitoon sijoitettuna joutuisi elämään, kotihoito on toistaiseksi ollut hänen terveydentilansa kannalta laitoshoitoa selvästi parempi ja inhimillisempi vaihtoehto. Näin ollen voidaan objektiivisestikin arvioiden pitää hyväksyttävänä sitä, että B:n vanhemmat ovat päätyneet hoitamaan lastaan kotona, jossa kustannuksetkin ovat pieni murto-osa laitoshoidosta yhteiskunnalla aiheutuvista kustannuksista.

Uskottavaa on, kuten A on kertonut, että B:n sairaus, joka estää normaaliin uneen pääsemisen, johtaa ajoittain sekavuustilaan ja hallusinaatioihin, jolloin hänen käyttäytymisensä on hallitsematonta ja hän aiheuttaa - paitsi henkilövahinkoja läheisilleen - myös esinevahinkoja kodissaan. Sairautensa vuoksi B:n ei voida katsoa itse olevan vastuussa käyttäytymisestään. Kysymyksessä vaikuttaa olevan syyntakeeton tila. Ainakin toistaiseksi vahingot ovat olleet valitusta hoitomuodosta eli kotihoidosta väistämättä aiheutuvia kustannuksia. Sellaista ei ole väitettykään, etteivätkö B:n vanhemmat mahdollisuuksiensa mukaan olisi pyrkineet vahinkoja estämään ja minimoimaan.

Asian arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös ensivahingon kärsineen ja kolmantena olevan vahingonkärsijän väliseen oikeussuhteeseen. Mitä läheisemmästä suhteesta on kysymys, sitä herkemmin voidaan korvausvastuun katsoa syntyvän. Tätä ilmentää esimerkiksi vahingonkorvauslain 5 luvun 2d §:n säännös henkilövahingon kärsineen läheisen oikeudesta korvaukseen hoitokuluista ja ansionmenetyksestä.

Tässä tapauksessa on kysymys lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta. B:n narkolepsia on lajissaan poikkeuksellisen vaikea.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, että tässä poikkeuksellisessa yksittäistapauksessa korvausvastuun puolesta puhuvat seikat ovat painavampia kuin sitä vastaan puhuvat, vastaajan esittämässä argumentaatiossa esille nostetut perusteet. Käräjäoikeus katsoo valtion siten olevan vastuussa kanteessa tarkoitettujen, määrältään riidattomien esinevahinkojen korvaamisesta.

---

TUOMIOLAUSELMA

1. Suomen valtio velvoitetaan maksamaan A:lle hänen poikansa B:n sairautensa johdosta perheen kodissa 17.6.2014 mennessä aiheuttamista esinevahingoista 31.807,39 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisina viivästyskorkoineen laskettuna

- 27.221,15 eurolIe haasteen tiedoksiannosta 24.10.2013 lukien ja

- 4.586,24 eurolIe lopullisen vaatimusmäärän esittämispäivästä 18.6.2014 lukien.

---

3. Valtio velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 15.240 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 9.8.2014 lukien.

---

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Valtio on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Valtio on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta 45.541,33 eurolla ja hovioikeudesta 5.952 eurolla sisältäen arvonlisäveron, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valtio on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen kiistämisperusteet ja vedonnut lisäksi erityisesti seuraaviin seikkoihin.

Valtio ei ole henkilövahinkoa koskevan ankaran vastuun perusteella velvollinen korvaamaan henkilövahingon kärsineen menettelystä myöhemmin kolmannelle henkilölle aiheutuneita esinevahinkoja. Lisäksi rokotteen antamisen ja A:lle aiheutuneiden esinevahinkojen syy-yhteys on niin kaukainen ja seuraus niin ennalta-arvaamaton, että syy-yhteys on katkennut.

Vahingonkorvausoikeuden periaatteiden ja oikeuskirjallisuuden kannanottojen mukaan kolmannelle aiheutunutta välillistä vahinkoa ei lähtökohtaisesti korvata ilman nimenomaista lainsäännöstä. Ankaran vastuun soveltaminen ei voi laajentaa kolmannelle aiheutuneen vahingon korvattavuutta siitä, mikä se olisi tuottamukseen perustuvan vastuun tilanteessa.

Rokotteen antamiseen on liitetty ankara vastuu, jolla on tarkoitus suojata tuottamuksesta riippumattomilta henkilövahingoilta. Tämä on todettu korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1995:53. Henkilövahinkoon hyvin etäisesti ja odottamattomasti liittyvät ja erillisistä vahinkotapahtumista kolmannelle henkilölle aiheutuneet esinevahingot eivät kuulu ankaran vastuun suojatarkoituksen piiriin.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d § ei koske kysymyksessä olevan esinevahingon korvaamista eikä siitä voida tehdä käräjäoikeuden toteamia johtopäätöksiä asiassa.

Vastaus

Vaatimukset

A on vaatinut, että valitus hylätään ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 6.975,00 eurolla sisältäen arvonlisäveron laillisine viivästyskorkoineen. Lisäksi A on vaatinut, että valtio joka tapauksessa vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Perusteet

B:lle annetusta rokotteesta aiheutunut sairaus on muuttanut hänen käyttäytymistään. Kysymyksessä olevat esinevahingot ovat aiheutuneet tästä muuttuneesta käyttäytymisestä, joten rokotteen ja esinevahinkojen välinen syy-yhteys ei ole etäinen. Ankaran vastuun tilanteissa seurauksen ennalta-arvaamattomuudella ei ole merkitystä.

Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen mukaan korvattavuuden piiriä on mahdollista laajentaa myös sellaisiin välillisiin vahinkoihin, joista ei ole nimenomaista lainsäännöstä.

Käräjäoikeuden toteamin tavoin kysymyksessä oleva tapaus on poikkeuksellinen ja korvausvastuun puolesta puhuvat seikat ovat painavampia kuin valtion esittämät argumentit.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1995:53 ankara vastuu on henkilövahinkojen lisäksi ulotettu kaikkiin mahdollisiin rokotuksesta aiheutuviin seurauksiin. Rokotuksen toimeenpanijalla tulee olla ankara vastuu kaikista rokotteesta aiheutuneista vahingoista.

Valtion on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a ja 8 b §:ien nojalla vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan. Asianosaisten resurssien välisen epäsuhdan vuoksi A:n velvoittaminen korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut olisi kohtuutonta.


Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu

A:n poika B on rokotettu sikainfluenssaa vastaan Pandemrix-rokotteella marraskuussa 2009, minkä jälkeen hän on alkuvuodesta 2010 sairastunut narkolepsiaan ja katapleksiaan. B:n sairastuminen on johtunut kyseisestä rokotteesta.

B on sairaudestaan johtuvalla käyttäytymisellään aiheuttanut kodissaan useita esinevahinkoja, joiden määrä on 17.6.2014 mennessä ollut yhteensä kanteessa vaaditut 31.807,39 euroa. Valtio on myöntänyt olevansa ankaran vastuun perusteella korvausvelvollinen rokotteesta aiheutuneista henkilövahingoista, mutta katsonut, ettei ankaran vastuun perusteella sen korvausvelvollisuutta voida ulottaa kysymyksessä olevien esinevahinkojen korvaamiseen.

Hovioikeudessa on näin ollen kysymys siitä, onko valtio ankaran vastuun perusteella korvausvelvollinen kanteessa tarkoitetusta A:lle aiheutuneesta esinevahingosta ja jos on, onko rokotteen ja esinevahinkojen välillä riittävä ja ennalta-arvattava syy-yhteys.

Kolmannelle aiheutuneiden eli välillisten vahinkojen korvattavuus

Oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus

Vahingonkorvauslain (VahL) 2 luvun 1 §:n mukaan oikeus korvaukseen on lähtökohtaisesti vain sillä, jolle vahinko on välittömästi aiheutettu. Vahingonkorvauslaki soveltuu välittömästi vain tuottamuksella aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen. Ankaraa vastuuta sovellettaessa korvattaviksi on mahdollista katsoa myös muita kuin vahingonkorvauslain mukaan korvattavia vahinkoja. (Ståhlberg - Karhu, Suomen vahingonkorvausoikeus, 2013, s. 178)

Välillisten vahinkojen korvaamisesta on oikeuskirjallisuudessa esitetty kielteisiä kannanottoja. Toisaalta oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei kyseisen vahinkolajin korvauskelpoisuutta tule torjua liian kategorisesti. (Hemmo, Vahingonkorvausoikeus, 2005, s. 158)

Välillisten vahinkojen korvauskelpoisuudesta henkilövahinkojen yhteydessä on oikeuskirjallisuudessa esitetty myös myönteisiä näkemyksiä. Korvausvastuun laajentaminen ainakin henkilövahinkojen osalta johonkin tiettyyn lähipiiriin kuten perheenjäseniin on katsottu mahdolliseksi. Tätä ei ole pidetty vahingonaiheuttajan kannalta liian yllättävänä seurauksena, koska tämän olisi sekä tuottamusarvioinnissa että ankarassa vastuussa vain otettava huomioon mahdollisuus korvausvastuun ulottumisesta nykyistä pitemmälle. Korvattaviksi voisivat tulla esimerkiksi lasten kuljettamisesta aiheutuvat työansionmenetykset tai lisääntyneet siivouskulut. (Virtanen, Vahingonkorvaus. Laki ja käytännöt, 2011, s. 381 ja 385)

Myös oikeuskäytännössä joitakin välillisiä vahinkoja on pidetty korvattavina ilman nimenomaista lain säännöstäkin, esimerkiksi ratkaisuissa KKO 1981 II 73 (huoltajan oikeus ansionmenetyskorvaukseen käytyään sairaalassa lapsensa luona) ja KKO 1994:48 (henkilövahingon kärsineen läheisten oikeus korvaukseen sairaalassa käynneistä aiheutuneista matkakuluista). Toisaalta korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1994:94 kolmannelle aiheutuneita vahinkoja ei pidetty ilmailulain mukaisina korvauskelpoisina esinevahinkoina tilanteessa, jossa helikopteri oli törmännyt voimalinjaan ja linjan katkeamisesta oli aiheutunut paperitehtaille vahinkoa vaikka tapauksessa sovellettavan ilmailulain mukaan ilma-aluksen omistajalla oli ankara vastuu vahingosta, joka ilma-aluksen käyttämisestä ilmailuun aiheutuu henkilölle tai omaisuudelle, jota ei kuljeteta ilma-aluksessa.

Muun muassa oikeuskäytännön linjausten vuoksi vahingonkorvauslakiin säädettiin kolmannelle oikeus korvaukseen henkilövahingosta aiheutuneista välillisistä varallisuusvahingoista tietyissä tilanteissa. Surmansa saaneen läheisen oikeudesta korvaukseen hautauskuluista on säädetty VahL 5 luvun 3 §:ssä, elatuksen menetyksestä VahL 5 luvun 4 §:ssä ja kärsimyksestä VahL 5 luvun 4 a §:ssä. Henkilövahingon kärsineen läheisen oikeudesta erityisestä syystä kohtuulliseen korvaukseen henkilövahingon kärsineen hoitamisesta aiheutuneista tarpeellisista kuluista ja ansionmenetyksestä sekä muista vahingosta johtuneista toimenpiteistä, jotka ovat olleet omiaan edistämään henkilövahingon kärsineen tervehtymistä tai kuntoutumista, on säädetty VahL 5 luvun 2 d §:ssä.

Viimeksi mainittu henkilövahingon kärsineen läheisen oikeus korvaukseen edellyttää kuitenkin erityistä syytä. Hallituksen esityksen 167/2003 mukaan erityistä syytä koskevaan harkintaan vaikuttavat ainakin henkilövahingon vakavuus, vahingonkärsijän ikä sekä vahingonkärsijän ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys.

Johtopäätökset

Käräjäoikeuden tuomiossa todetun mukaisesti laissa ei ole sellaista nimenomaista säännöstä, joka koskisi ankaraa vastuuta kysymyksessä olevasta esinevahingosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1995:53 on ollut kysymys poliorokotteesta rokotteensaajalle aiheutuneeksi väitetyn sairauden johdosta valtiolta pysyvästä ruumiillisesta viasta, vammasta ja haitasta, kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä sekä sairaanhoitokuluista vaadituista korvauksista. Ratkaisun mukaan kysymyksessä olevassa tilanteessa rokotuksen toimeenpanijan tulee kantaa vastuu rokotuksen aiheuttamista yllättävistä vahingoista, joita enempää rokotuksen toimeenpanijat kuin rokotettavat itse eivät ole pystyneet ennakoimaan.

Mainittu ratkaisu liittyy rokotteesta aiheutuneiden välittömien vahinkojen korvaamiseen. Ratkaisun perustelujen mukaan ankara vastuu kattaa rokotteesta aiheutuneet yllättävätkin vahingot. Tapauksessa ei ole kuitenkaan ollut kysymys rokotteesta aiheutuneiden välillisten vahinkojen korvausvelvollisuudesta.

Kolmannelle aiheutuneita vahinkoja on oikeuskäytännössä pidetty korvauskelpoisina ilman lain säännöstäkin. Lainsäädäntö onkin edellä todetuin tavoin osaksi kehittynyt oikeuskäytännön kautta. Vahingonkorvauslain säännökset välillisten vahinkojen korvaamisesta surmansa saaneen ja henkilövahingon kärsineen läheiselle osoittavat, että vahingoittuneen läheiselle ensivahingosta aiheutuneita välillisiä vahinkoja on tietyissä tilanteissa pidetty korvauskelpoisina. Erityisen perusteltua tämä on silloin, kun ensivahingon kärsinyt on lapsi ja hänen huoltajalleen aiheutuu kustannuksia lapsen vahingon vuoksi.

Valtio on ankarassa vastuussa B:lle aiheutuneesta henkilövahingosta. Vaikka ankaraa vastuuta sovellettaessa myös välilliset vahingot voidaan katsoa vahingonkorvauslakia laajemmin korvauskelpoisiksi, välillisten vahinkojen korvaamiseen on kuitenkin näissäkin tapauksissa suhtauduttu melko pidättyvästi. Voimassaolevista säännöksistä lähinnä VahL:n 5 luvun 2 d § voisi olla sovellettavissa nyt kyseessä olevaan tapaukseen. Kyseinen lainkohta koskee kuitenkin vain ensivahingosta läheiselle aiheutuneiden kulujen korvaamista, ja korvauskelpoisuus liittyy vain sairauden akuuttiin vaiheeseen ennen vahingonkärsineen tilan vakiintumista. Kanteessa tarkoitettu vahinko ei ole mainitussa lainkohdassa tarkoitettuihin kuluihin rinnastettava lapsen sairauden akuuttivaiheeseen liittyvä kustannus. Valtion korvausvelvollisuutta ei siten voi perustaa sanottuun säännökseen.

Vaikka B:lle rokotteesta aiheutunut henkilövahinko on poikkeuksellisen vakava ja vaikka hänen ja korvausta vaativan välillä on läheinen suhde, voimassaolevan vahingonkorvauslain säännösten perusteella valtion korvausvelvollisuuden ei voida katsoa ulottuvan tällaiseen kolmannelle aiheutuneiden esinevahinkojen korvaamiseen. Edellä mainituilla perusteilla A:n kanne on hylättävä. Asian näin päättyessä hovioikeuden ei ole enää tarpeen lausua rokotteen ja välillisten vahinkojen välisestä syy-yhteydestä.

Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputulokseen nähden A olisi velvollinen korvaamaan valtion kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa. Kun otetaan kuitenkin huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys A:lle, hovioikeus katsoo oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a ja 8 b §:ien perusteella kohtuulliseksi, että asianosaiset vastaavat itse omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan Suomen valtion A:lle maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta. Valtio vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta B:n sairautensa johdosta aiheuttamista esinevahingoista 31.807,39 euroa ja A:n oikeudenkäyntikuluista 15.240 euroa.

---

Valtio ja A vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet

Hovioikeudenlaamanni Raija Liljenfeldt, hovioikeudenneuvos Harri Kurkinen ja ma. hovioikeudenneuvos Eerika Hirvelä. Esittelijänä viskaali Heini Hakala.

Ratkaisu on yksimielinen.

A on hakenut valituslupaa KKO:lta.

KKO on myöntänyt asiassa valitusluvan 1.3.2016 (VL:2016-31).

Korkein oikeus on tuomiollaan 9.12.2016 (KKO:2016:86) kumonnut hovioikeuden tuomion ja jättänyt asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

+

 
Julkaistu 5.6.2015  Päivitetty 9.12.2016