Koronavirusepidemian huomiointi toiminnassamme

Julkaistu 20.5.2020

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on varautunut koronavirusepidemian aiheuttamiin poikkeusoloihin rajoittamalla toimintaansa. Epidemiatilanteen vakauduttua käräjäoikeus lisää istuntojen määrää ja muutoinkin käynnistää toimintaansa. Käräjäoikeus ja sen työntekijät noudattavat terveysviranomaisten ohjeistusta. Käräjäoikeus huolehtii toimintansa järjestämisestä siten, että meillä asiointi on turvallista.

Käräjäoikeus lisää istuntojen määrää 1.6.2020 alkaen

Pääkäsittelyjä ja suullisia istuntoja järjestetään 1.6.2020 alkaen myös muissa kuin kiireellisissä asioissa seuraavasti:

  • jo sovitut istunnot järjestetään aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti
  • uusia istuntoja sovitaan kiireellisyysjärjestyksessä
  • toiminnassa suositaan edelleen etäyhteyksien käyttöä
  • istuntoon osallistuvien määrää rajoitetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että osa on läsnä etäyhteyksien välityksellä
  • istuntojen alkamisajankohtia porrastetaan odotustilojen ruuhkautumisen välttämiseksi
  • odotustiloissa ja istuntosaleissa huolehditaan riittävistä suojaetäisyyksistä
  • tarvittaessa oikeudenkäyntiin osallistuvia jaetaan useampaan saliin
  • riskiryhmiin kuuluvien henkilökohtaista saapumista käräjäoikeuteen pyritään välttämään

Vaikka istuntojen määrää nyt lisätään, käräjäoikeudessa varaudutaan myös siihen, että epidemiatilanteen muuttuminen tai käräjäoikeuden henkilökunnan sairastuminen voi johtaa jatkossa istuntojen peruuttamisiin ja muihin rajoitustoimenpiteisiin.

Haastemiesten tiedoksiantotoiminta palautuu ennalleen

Haastemiehet toimittavat tiedoksiantoja kaikissa asiaryhmissä kiireellisyysjärjestyksessä hyödyntäen ensisijaisesti edelleen puhelin- ja postitiedoksiantoa. Haastemiestiedoksiantoa käytettäessä noudatetaan erityistä varovaisuutta ja huolehditaan riittävistä suojaetäisyyksistä. Tarvittavia suojaustoimenpiteitä noudatetaan erityisesti laitoshoidossa olevien ja vanhustenhuollon piiriin kuuluvien kohdalla.

Muu asiointi käräjäoikeudessa

Tuomioistuimen asiakaspalvelu ja kirjaamo toimii normaalisti. Mahdollisuuksien mukaan asioinnissa tulee käyttää ensisijaisesti puhelinta, sähköpostia ja postia.

Tartunnalta suojautuminen tuomioistuimessa

Käräjäoikeus pyytää, että oikeudenkäyntiin osallistuvat viipyvät oikeuden tiloissa vain niin kauan kuin on välttämätöntä istuntoasian tai muun asioinnin hoitamiseksi. Sairaana tai altistuneena ei ole syytä saapua tuomioistuimen tiloihin. Huolehdithan myös hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Käräjäoikeuden tiloihin on tätä varten lisätty käsidesinfiointiannostelijoita. Muista myös säilyttää asianmukainen suojaetäisyys muihin asiakkaisiin ja käräjäoikeuden henkilöstöön. Käräjäoikeuden asiakastiloja siivotaan tehostetusti. Käräjäoikeus antaa istuntoon saapuville lisäohjeita käräjäoikeudessa asioinnista.

Lisätietoja antavat hallintojohtaja Jennimari Huovinen, jennimari.huovinen@oikeus.fi; 029 56 45 268 ja laamanni Timo Heikkinen, timo.r.heikkinen@oikeus.fi; 029 56 45 321.