Etusivu » 2016 » Oululaista rehtoria syytetään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä
Alkuperäinen julkaisija: Oulun syyttäjänvirasto

Oululaista rehtoria syytetään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä

Julkaistu 11.10.2016

Johtava kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtanen on päättänyt nostaa syytteen oululaista 53-vuotiasta rehtoria vastaan törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Rehtorin epäillään kavaltaneen hallinnassaan olleita, koulun entisten ja nykyisten oppilaiden käyttöön tarkoitettujen stipendirahastojen varoja.

Rehtorin virkavelvollisuuksiin on kuulunut hoitaa ja hallinnoida rahastoja. Hänellä on myös ollut rahastojen pankkitilien käyttöoikeus. Stipendirahastojen rahavarat ovat olleet poikkeuksellisen suuret, koska niiden alkupääoma on muodostunut huomattavista testamenttilahjoituksista. Rehtori on syytteen mukaan tehnyt rikokset vuosina 2004-2014 ja kavallettujen varojen määrä on yhteensä noin 450.000 euroa.

Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta on keväällä 2014 pidättänyt rehtorin virantoimituksesta jutun tutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi.

Rehtori on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Asiaa koskeva haastehakemus on toimitettu 6.10.2016 Oulun käräjäoikeudelle (syyttäjän asianumero R 15/6968, käräjäoikeuden asianumero R 16/2112). Haastehakemus ja jutun muut asiakirjat on pidettävä salassa ainakin jutun valmisteluistuntoon asti, ellei tuomioistuin toisin päätä.

Lisätietoja antaa johtava kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtanen, puh 029 56 29029.