Alkuperäinen julkaisija: Länsi-Suomen syyttäjänvirasto

Länsi-Suomen syyttäjänviraston tiedote: Esitutkintaa ei aloiteta poliisin ampuma-aseen käytöstä Huittisissa 16.9.2017

Julkaistu 27.9.2017

Poliisi joutui käyttämään asetta Huittisissa 16.9.2017 kiinniotettua henkilöä vastaan. Kiinniotettu henkilö haavoittui tilanteessa mutta ei saanut hengenvaarallisia vammoja. Poliisin aseenkäytöstä on suoritettu esitutkintalain 3 §:n mukainen esiselvitys. Tutkinnanjohtajana toiminut kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio on päättänyt esiselvityksen perusteella, ettei esitutkintaa toimiteta.

Asiassa on selvitetty, onko poliisin tilanteessa suorittama voimankäyttö ollut lain mukaista ja tarpeellista ja onko aseen käyttö kohdehenkilöä kohtaan ylittänyt hätävarjeluoikeuden rajat. Esiselvityksen perusteella tutkinnanjohtaja on arvioinut, että kiinniottotilanteeseen osallistuneet ja voimankäytöstä vastanneet poliisit eivät ole miltään osin toimineet lain- tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.

Kiinniotettu henkilö on ennen poliisin suorittamaa kiinniottoa käyttänyt asetta poliisia vastaan. Poliisi on ensin yrittänyt saada vastarinnan murrettua lievempiä voimakeinoja käyttäen, mutta lopulta poliisilla ei ole kiinniottotilanteessa ollut muuta mahdollisuutta kuin käyttää asetta kiinniotettua henkilöä vastaan. Tutkinnanjohtaja katsoo päätöksessään, että poliisin voimankäyttö on ollut tilanteessa puolustettavaa ja tarpeellista.

Poliisin aseenkäytön osalta ei toimiteta esitutkintaa, koska poliisin menettelyn osalta ei ole syytä epäillä rikosta.

Tutkinnanjohtajan päätökset (asianumero R 17/7135, päätösten numerot 17/1502, 17/1503, 17/1504, 17/1505 ja 17/1506) voi tilata Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta sähköpostilla osoitteesta lansi-suomi.sy@oikeus.fi tai puhelimitse numerosta 029 56 26524.

Tutkinta-aineisto ei ole vielä julkista, koska esitutkinta on muilta osin kesken.

Lisätietoja: tutkinnanjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio, Länsi-Suomen syyttäjänvirasto, puh. 029 56 26535.

Sivun alkuun |