Alkuperäinen julkaisija: Helsingin syyttäjänvirasto

Helsingin syyttäjänviraston tiedote: Kansanedustaja Ville Vähämäelle ei syytettä

Julkaistu 5.3.2019

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen ei nosta syytettä kansanedustaja Ville Vähämäen kulukorvauksia koskevassa asiassa. Vähämäen epäiltiin esitutkinnassa nostaneen eduskunnalta korotettua kulukorvausta ns. kakkosasuntoa varten ilman laillista perustetta 4.9.2013-11.11.2015 välisenä aikana. Vähämäen ei katsottu hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttäneen eduskuntaa maksamaan perusteetonta kulukorvausta ja siten aiheuttaneen eduskunnalle taloudellista vahinkoa.

Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien ulkopuolella asuvana kansanedustajana Vähämäellä oli oikeus saada edustajanpalkkiolaissa säädettyä korotettua kulukorvausta edustajantoimen hoitamista varten hankittuun asuntoon. Vähämäki oli tätä tarkoitusta varten vuokrannut Helsingistä huoneiston, joka osoittautui saunatilaksi, jota ei olisi saanut käyttää asumiseen.

Huoneistoa koskevassa vuokrausilmoituksessa oli kerrottu, että huoneistossa voi yöpyä satunnaisesti, mutta ei asua ja että ulkopaikkakuntalainen voi käyttää huoneistoa satunnaisesti asuntona. Vähämäki oli toimittanut eduskunnalle sen ohjeistuksessa edellytetyn selvityksen. Helsingin kaupungin tarkastuslausunto, jossa huoneiston käyttö asumiseen kiellettiin, oli annettu vasta esitutkinnan alkamisen jälkeen.

Koska Vähämäen oikeus korotettuun kulukorvaukseen oli riidaton ja kulukorvaus oli kohdennettu nimenomaan vuokrattuun asuntoon, Vähämäellä ei ollut hyötymistarkoitusta eikä eduskunnalle aiheutunut taloudellista vahinkoa. Vähämäki oli lisäksi hallinnollisen selvittelyn yhteydessä maksanut summan takaisin. Vuokrausilmoituksen maininnat huomioon ottaen ja kun mikään taho ei ennen kaupungin lausuntoa ollut kiinnittänyt huomiota tilan käyttämiseen asumistarkoituksessa, ei ollut todennäköisiä syitä epäillä Vähämäen tahallaan erehdyttäneen eduskuntaa. Vähämäki oli lisäksi toimittanut eduskunnalle sen edellyttämät tiedot huoneistosta ja vuokrasopimuksesta.

Syyttämättäjättämispäätös 19/696 on tilattavissa Helsingin syyttäjänvirastosta, puh 029 56 22360 tai helsinki.sy(at)oikeus.fi

Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen, puh 029 56 22361

Sivun alkuun |