Oikeudenkäynnin kustannukset rikosasiassa
Rikosasiassa oikeudenkäynnin kustannukset muodostuvat yleensä oikeudellisen avustajan palkkiosta ja todistajille maksettavista korvauksista. Jos syytetty tuomitaan rikoksesta, hän on lisäksi velvollinen korvaamaan rikoksen uhrin oikeudenkäyntikulut. Jos syytetty todetaan syyttömäksi, valtio vastaa hänelle aiheutuneista puolustautumiskustannuksista.
Oikeudellisen avustajan palkkio
Oikeudellisen avustajan palkkion maksaa yleensä se oikeudenkäynnin osapuoli, jota avustaja avustaa.
- Jos rikoksen uhrilla on oikeusturvavakuutus esimerkiksi kotivakuutuksessaan, hän voi saada korvausta oikeudenkäynnin kuluista vakuutusyhtiöltään. Lisätietoa oikeusturvavakuutuksesta (oikeuspalveluvirasto.fi).
- Jos uhri tai syytetty ei itse kykene maksamaan avustajan palkkiota, heillä on mahdollisuus saada oikeusapua. Lisätietoja oikeusavusta (oikeuspalveluvirasto.fi).
- Lähisuhdeväkivallan tai seksuaalirikoksen uhrin avustajan tai tukihenkilön palkkio maksetaan valtion varoista.
- Vakavaan rikokseen syyllistynyt voi saada valtion varoin palkatun puolustajan.
Todistajan palkkio
Todistaja saa korvauksen matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä oikeudenkäynnin ajalta. Korvauksen maksaa se oikeudenkäynnin osapuoli, joka on nimennyt todistajan oikeudenkäyntiin.
- Korvaus maksetaan valtion varoista, jos todistajan on nimennyt syyttäjä tai oikeudenkäynnin osapuoli, jolle on myönnetty oikeusapua.
Oikeudenkäyntimaksu
Rikosasiassa oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos syyttäjä ajaa syytettä.
Rikosuhrimaksu
Rikosuhrimaksu on kiinteämääräinen maksu. Se peritään tuomitulta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Lisätietoa rikosuhrimaksusta (riku.fi).