Työntekijätarinoita

Valtaosa oikeusministeriön hallinnonalan henkilöstöstä toimii itsenäisissä oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä tai oikeudellisesti painottuneissa avustavissa tehtävissä. Lisäksi tehtäviä on tarjolla esimerkiksi hallinnon, it-palveluiden ja viestinnän aloilla.

Vaikka suuri osa ammateista edellyttää oikeustieteen maisterin eli juristin tutkintoa, hallinnonalamme tarjoaa monipuolisesti erilaisia työtehtäviä myös eri koulutustaustoilla. Tutustu oikeusalan ammatteihin koulutustaustoittain eriteltynä.

Olemme koonneet tälle sivulle linkkejä työntekijätarinoihin hallinnonalallamme työskentelystä. Tutustu myös hallinnonalamme työnantajiin.

Sivun sisältö

Oikeuspalveluvirasto‍

”Tämä on tietysti asiakaspalveluammatti, ja hyvin tärkeä ominaisuus on tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Luonnollisesti pitää osata myös juridiikkaa.”

julkinen oikeusavustaja
Sampsa Luttinen

”Tosi hyvä juttu on, että valtiolla järjestetään ja panostetaan pitkin vuotta koulutuksiin. Tärkeintä työssämme käytettävää ohjelmistoamme kehitetään myös koko ajan.”

edunvalvontasihteeri
Sanna Pekkinen

”Parasta on se, että omalla työllään pystyy jollakin tavalla auttamaan ihmisiä, jotka eivät pysty itse huolehtimaan omista taloudellisista asioistaan.”

osastovastaava, edunvalvontasihteeri
Kirsti Tikkanen

”Palkitsevinta on onnistumisen tunne, kun taloudellisessa ahdingossa olevan asiakkaan tilannetta saadaan selvitettyä ja asiakas saa apua ja helpotusta sekä pääsee uuteen alkuun.”

talous- ja velkaneuvoja
Päivi Salmela


Syyttäjälaitos


”Hain syyttäjäksi, koska halusin olla vaikuttamassa vastaanotettavaan näyttöön ja siihen, miten juttu ohjautuu tuomioistuimelle.”

aluesyyttäjä
Marie Pihlström


”Hyvä syyttäjän ja sihteerin yhteistyö rakentuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle.”

syyttäjänsihteeri
Reija Karjalainen


Tuomioistuinlaitos

”Minulle on annettu vastuuta ja mahdollisuuksia kehittää osaamistani, minkä olen kokenut motivoivaksi. Virastossa on hyvä porukka tekemässä hommia. Tänne on kiva tulla aamulla.”

hallintojuristi
Ville Huovinen

”Työ on itse asiassa osoittautunut vielä mielenkiintoisemmaksi ja monipuolisemmaksi kuin ennakkoon ajattelinkaan.”


käräjäsihteeri
Martta Lehtonen

”Samana päivänä voi joutua pohtimaan vaikkapa liito-oravien reviirejä, ison kauppakeskuksen rakentamista ja erittäin salaiseksi leimatun asiakirjan julkisuutta.”


hallinto-oikeustuomari
Esa Hakkola

”Työssä on hyödyksi hyvä taito kommunikoida asiakkaiden ja avustajien sekä syyttäjien kanssa. Työ on ajoittain nopeatempoista, vaatii ratkaisuja ja kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta.”

käräjätuomari
Henri Hyvärinen

”Työssä näkee konkreettisesti, kuinka tärkeä käsiteltävä asia on muutoksenhakijalle. Se on tärkeää muistaa. Se myös motivoi, kun huomaa pystyvänsä oikeasti auttamaan ihmisiä.”

vakuutusoikeuden esittelijä
Salla Matilainen

”Monipuolinen työ takaa, että harvoin vastaan tulee samanlaisia päiviä. Monipuolisuus ilmenee esimerkiksi, kun lainsäädäntö ajoittain muuttuu.”

haastemies
Wäinö Saarinen


Rikosseuraamuslaitos

”Vankilaan haetaan erityyppisiä ihmisiä ja jokainen tekeekin työtä omalla persoonallaan. Tässä työssä pärjää parhaiten, kun on oma itsensä eikä pyri olemaan joku muu.”

vanginvartija
Jukka Markus

”Haluan saada lisää ymmärrystä sosiaalialan nykytilasta ja oppia johtamistaitoja, minkä vuoksi opiskelen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa työn ohessa.”

rikosseuraamusesimies
Anna Nevalainen

”Onnistumisen tunne työssä tulee siitä, kun asiakkaat ovat päässeet elämässään eteenpäin eivätkä ole enää palanneet asiakkaiksemme.”

tukipartio-ohjaaja
Sinikka Turunen

”Notaarin työ täytäntöönpanoyksikössä on monipuolista. Notaari toimii päätöksentekijänä rangaistusaikaa koskevissa päätöksissä.”

notaari
Emmi Mäkinen


Ulosottolaitos

”Antoisinta kihlakunnanvoudin työssä on elämän maku. Harvassa ovat ne juristin työt, jotka vievät niin monenlaisiin ja ennalta-arvaamattomiin käytännön tilanteisiin kuin tämä työ.”

kihlakunnanvouti
Ulla

”Vahva kehittämisote yhteisissä palveluissa on hieno asia. Iso organisaatio tarjoaa mahdollisuuden edetä uralla ja kokeilla uutta niin halutessa.”

osastosihteeri
Miia

”Ulosottoylitarkastajan työ on monipuolista ja edellyttää laaja-alaista osaamista, niin lainsäädännön alalta kuin esimerkiksi erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä.”

ulosottoylitarkastaja
Piia


Oikeushallinnon erityisviranomaiset -virasto

Tietosuojavaltuutetun toimisto

”Kiinnostuin tietosuojasta oikeudenalana jo oikeustradenomiopintojeni alkuvaiheessa, jolloin tein samanaikaisesti vielä töitä sairaanhoitajana.”

oikeudellinen asiantuntija
Meea Heikkilä

”Valvontatyö on tutkijamaista. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja itsenäisyyttä. Lisäksi tarvitaan hyviä päätöksenteko-, kirjoittamis-, tiedonhaku- ja argumentointitaitoja.”

ylitarkastaja
Nina Jokela

”Parasta on se, että saan tehdä työtä tärkeiden asioiden ja arvojen hyväksi. Pääsen hyödyntämään luovuutta ja olemaan yhteydessä monenlaisten ihmisten kanssa.”

tarkastaja
Essi Holden

”Tietosuojatehtävien parissa riittää varmasti töitä, sillä tietosuoja on jatkuvasti kehittyvä ja monipuolinen oikeudenala.”

ylitarkastaja
Jasmiina Heinonen


Oikeusrekisterikeskus

”Tässä työssä pääsen hyödyntämään osaamistani toimittaja- sekä häiriönhallinnan, tehtävien koordinoimisen ja ongelmatilanteiden ratkomisen parissa.”

IT-suunnittelija
Heidi Jalokinos

”Työyhteisöön sopeutuminen on ollut alusta alkaen mutkatonta. Oikeusrekisterikeskuksessa harjoittelijan roolissa ei koe olevansa ulkopuolinen, vaan tarpeellinen osa tiimiä!”

Oikeusrekisterikeskuksen harjoittelijoiden kokemuksia

”Oikeusrekisterikeskuksesta tuli pikkuinen pätkä virkavapaata, kun 9 vuotta meni ulkomailla. Mutta kyllä viihdyn Oikeusreksiterikeskuksessa, tulinhan mä takaisinkin”

IT-asiantuntija
Niko Vuorenmaa