Ratkaisu

Hovioikeudessa asioiden ratkaisuun osallistuu pääsääntöisesti kolme tuomaria. Yksi heistä voi olla tuomarikoulutettava asessori.

Hovioikeudessa ei ole lautamiehiä. Sotilasoikeudenkäyntiasioissa on kuitenkin tuomareiden lisäksi asiaa ratkaisemassa kaksi sotilasjäsentä.

Periaatteellisesti tärkeissä tapauksissa hovioikeus voi ratkaista asian seitsemänjäsenisenä eli vahvennetussa kokoonpanossa tai kaikkien tuomareidensa kesken eli täysistunnossa.

Yksi tuomari voi ratkaista valmistelua koskevia kysymyksiä sekä tehdä joitakin laissa erikseen lueteltuja ratkaisuja. Näitä ovat esimerkiksi oikeusavun myöntämistä ja oikeudenkäyntiavustajan määräämistä koskeva asia samoin kuin eräät kiireelliset ja väliaikaiset ratkaisut.

Yksinkertaisimmissa pääkäsittelyasioissa ratkaisu voidaan julistaa heti käsittelyn jälkeen. Muulloin se annetaan hovioikeuden kansliassa. Ratkaisu on yleensä annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä.

 
Julkaistu 8.8.2018