Etusivu » Hakemusasiat » Hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä

Hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä

Oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvittää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella. Hyvityksen tarkoituksena on korvata viivästymisen aiheuttamaa huolta ja epävarmuutta.

Mahdollisuus hyvitykseen koskee yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviä riita-, hakemus- ja rikosasioita. Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus. Hyvitystä asian käsittelyn pitkittymisestä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä.

Viivästyminen voidaan hyvittää 1. kesäkuuta 2013 alkaen myös hallinto-oikeuksissa, vakuutusoikeudessa ja muissa erityistuomioistuimissa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä valitusasioita käsittelevissä muutoksenhakulautakunnissa.

Arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian laatu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys asianosaiselle. Lisäksi otetaan huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvityksen yhteismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos pääasia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Hyvitys on enintään 10 000 euroa ja hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää. Oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan tai hallinnollista seuraamusta lievennetään viivästymisen perusteella.


 
Julkaistu 4.4.2017