Ajokielto

Jos vastaaja tuomitaan rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta, tuomioistuin määrää hänet samalla ajokieltoon enintään viideksi vuodeksi.

Rattijuopumuksesta ajokielto on vähintään yhden kuukauden pituinen ja törkeästä rattijuopumuksesta tai törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään kolme kuukautta. Mikäli rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja viiden vuoden aikana uusii rikoksensa tai syyllistyy törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ajokielto kestää vähintään kuusi kuukautta. Mikäli viiden vuoden aikana tehdyt tällaiset rikokset ovat kumpikin törkeitä, ajokiellon vähimmäisaika on yksi vuosi.

Jos ajokortti on ajokieltoon määrättävälle välttämätön ammatin tai muun erityisen painavan syyn vuoksi, ajokielto voidaan joskus määrätä ehdollisena vähintään yhden vuoden koetusajaksi. Edellytyksenä on, ettei rikoksesta ole aiheutunut nimenomaista vaaraa toisten turvallisuudelle. Jos tuomittu koetusaikana uudelleen syyllistyy tällaiseen rikokseen, ajokielto muutetaan ehdottomaksi. Ehdollinen ajokielto voidaan määrätä vain kerran, eli jos rikos toistuu, ajokielto on aina ehdoton.

Alkolukko

Rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt määrätään hänen ennen tuomion antamista tekemästään pyynnöstä vähintään yhden vuoden pituiseen ehdolliseen ajokieltoon siten, että hän saa tuon ajan ajaa yhtä tai useampaa alkolukolla varustettua henkilö-, linja-, paketti- tai kuorma-autoa tai traktoria (valvottu ajo-oikeus). Myös poliisi voi määrätä tällaisen ajo-oikeuden jo ennen kuin tuomioistuin päättää ajokiellosta.

Alkolukko estää auton käynnistämisen, jos kuljettajan siihen puhaltamassa hengitysilmassa on vähintään 0,1 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Alkolukko vaatii kuljettajan puhaltamista myös satunnaisesti ajon aikana.

Alkolukolla valvottu ajo-oikeus edellyttää myös, että valvottavan on käytävä lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön luona keskustelemassa päihteiden käytöstä, niiden vaikutuksesta terveyteen ja niiden käyttöön liittyvistä hoitomadollisuuksista. Valvottuun ajo-oikeuteen määrätty vastaa itse kaikista siihen liittyvistä kustannuksista, joiden määrä on noin 2.000 euroa (voi olla suurempikin).

 
Julkaistu 12.9.2017