Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi ilveksen metsästystä koskevat Suomen riistakeskuksen poikkeuslupapäätökset

Itä-Suomen hallinto-oikeus on tänään antamillaan 57 päätöksellä kumonnut Suomen riistakeskuksen tekemät ilveksen kannanhoidollista metsästystä koskevat päätökset, joista Suomen luonnonsuojeluliiton alueelliset piirit valittivat hallinto-oikeuteen. Suomen riistakeskus oli myöntänyt luvanhakijoille poikkeusluvat yhteensä 125 ilveksen tappamiseen Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ajalla 1.12.2023–29.2.2024. Hallinto-oikeus kielsi marraskuussa 2023 annetuilla välipäätöksillään riistakeskuksen päätösten täytäntöönpanon.

Riistakeskuksen päätöksissä poikkeusluvilla tavoitelluksi päämääräksi oli esitetty ”paikallisyhteisön sitouttaminen ilveskannan suotuisan suojelun tason säilyttämiseen toteuttamalla ilveskannan hoitosuunnitelmaa ilveskannan kasvunopeutta säätelemällä vuosittaisilla verotustason muutoksilla kannan kehityksen mukaan”.

Poikkeusluvat oli myönnetty metsästyslain 41 a §:n 3 momentin nojalla, millä on kansallisesti pantu täytäntöön luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta. Unionin tuomioistuimen tulkinnan mukaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa.

Hallinto-oikeus toteaa päätöksissään, ettei riistakeskuksen päätöksistä ilmene, että paikallisyhteisön sitoutuminen ilveksen suotuisan suojelun tason säilyttämiseen poikkeuslupa-alueilla olisi ollut puutteellista. Asioissa ei siten ole ilmennyt, että tältä osin olisi olemassa jokin erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. Riistakeskus ei ole päätöksissään myöskään esittänyt selviä ja täsmällisiä perusteluja sille, että ilman poikkeusluvan myöntämistä paikallisyhteisön sitoutuminen ilveksen suotuisan suojelun tason säilyttämiseen poikkeuslupa-alueilla heikkenisi tulevaisuudessa, tai esittänyt täsmällistä selvitystä siitä, missä määrin sitoutumisen heikkeneminen vaikuttaisi ilveksen suotuisan suojelun tason säilymiseen. Riistakeskus ei myöskään ole päätöksissään kyennyt täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella osoittamaan, että poikkeusluvilla kyetään saavuttamaan niille asetettu päämäärä. Näin ollen riistakeskus ei ole riittävällä tavalla perustellut poikkeuslupien päämäärää koskevan edellytyksen täyttymistä.

Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta on ollut esteenä poikkeuslupien myöntämiselle. Riistakeskuksen ei näin ollen ole tullut myöntää poikkeuslupia luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa vastaavan metsästyslain 41 a §:n 3 momentin nojalla.