Turun HAO 22.3.2022 H487/2022

Yliopiston valintakokeessa oli matemaattinen tehtävä, jossa piti laskea aineiston perusteella ja merkitä vastauslomakkeelle kohtiin a)–e) numeerinen arvo pyydetyistä tunnusluvuista. Tehtävässä kehotettiin myös rastittamaan numeerista arvoa vastaavat neliöt optiseen vastausosaan.

Hakija oli merkinnyt kohtiin a)–e) mallivastauksenkin mukaan oikeat numeeriset vastaukset, mutta ei ollut kohdassa a) rastittanut optiseen vastausosaan yhtä numeroa vastaavaa neliötä. Optinen lukija oli tulkinnut kohdan a) vastauksen muuksi kuin numeerisesti merkitty vastaus. Valintakoeryhmä esitti ohjelmoidun pisteytysalgoritmin johtaneen siihen, että mikäli tehtävä a) oli väärin, täysiä pisteitä ei saanut myöskään myöhemmistä kohdista. Valintakoeryhmä esitti myös muita lähinnä linjakkuuteen liittyviä syitä, joiden vuoksi hakija ei saanut pisteitä näistä kohdista. Tehtävänannossa oli todettu osatehtävien (a–f) olevan osittain kumulatiivisia siten, että tehtävän vastaukset voivat vaikuttaa toisiinsa ja myöhemmistä tehtävistä ei saa täysiä pisteitä, elleivät aikaisemmat kohdat ole oikein. Hakijoita oli tuhansia.

Hallinto-oikeus katsoi, että automaattisen pisteytysalgoritmin käyttäminen on sinänsä hyväksyttävä tapa tarkastaa valintakokeet. Valittu kokeiden tarkastamisen tapa ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että selkeästi oikeat vastaukset määritellään tai määräytyvät vääriksi. Tämä on kohtuutonta, valintakokeen tarkoitukselle vierasta eikä tätä voitu oikeuttaa edes varoittamalla siitä tehtävänannossa. Automaattisen pisteytysalgoritmin käyttäminen ei oikeuttanut jättämään hakijaa pisteittä täysin oikeista vastauksista, eikä kyse ollut mistään linjakkuusvirheestä. Hakijalle oli myönnettävä vaatimansa pisteet oikeista numeerisista vastauksista.

Yliopistolaki 36 § 1 ja 3 mom