Vaasan HaO 21.5.2024 289/2022 ja 368/2022

Tiesuunnitelma koski valtatien 3 parantamista Laihian keskustan kohdalla. Asiaa oli valmisteltu kunnassa kaavoituksen osalta ja tiesuunnitelman muodossa Liikenne- ja viestintävirastossa. Asiasta ei ollut määrätty tarkemmin maakunta- tai yleiskaavassa. Tiesuunnitelman alue oli asemakaavoitettua aluetta.

Kunta oli 18.2.2019 hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka oli laadittu pitäen silmällä tiesuunnitelman toteuttamista. Tästä päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen, joka kumosi asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen 14.12.2021. Hallinto-oikeuden päätös sai lainvoiman.

Liikenne- ja viestintävirasto oli samana päivänä 14.12.2021 hyväksynyt tiesuunnitelman, josta valitettiin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus totesi, että kun tiesuunnitelmaa varten laadittu asemakaava oli kumottu, tiesuunnitelma ei perustunut maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen oikeusvaikutteiseen kaavaan. Kun lisäksi otettiin huomioon, että maantietä ei saa rakentaa vastoin oikeusvaikutteista asemakaavaa, tiesuunnitelman hyväksymistä koskeva päätös oli kumottava.

Lainkohdat

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 13 § 3 mom (980/2018) ja 17 § 1 ja 2 mom (572/2018)

Lainvoimainen