HelHo:2023:9

Asianajaja A oli toistuvasti vuosina 2019–2022 ollut ulosottoperinnässä muun muassa maksamattomien verojen, eläkemaksujen ja elatusapumaksujen takia. Hänellä oli myös ollut muita yksityisoikeudellisia saatavia ulosotossa. Hovioikeus katsoi, että toistuva useita vuosia kestävä tarkoituksellinen saatavien maksaminen ulosottoperinnän kautta osoitti vakavaa piittaamattomuutta velvoitteiden hoitamisessa. A:n menettely oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta asianajajakuntaan. Suomen Asianajajaliiton hallitus oli harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa, ettei A enää täyttänyt asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä, ja siten erottaa A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä. (Vahvennettu istunto, ään.)

SUOMEN ASIANAJAJALIITON HALLITUS 5.5.2022 § 11

Suomen Asianajajaliiton hallituksen ratkaisu kuvataan tarpeellisilta osin hovioikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet hallituksen jäsenet Jussi Ikonen, Mari Lampenius, Veli-Matti Lanne, Martina Kronström, Lasse Tirronen ja Lotta Kroneld.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 1.9.2023

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeuden presidentti on 23.3.2023 siirtänyt oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 a §:n 1 ja 2 momentin nojalla asian käsiteltäväksi vahvennetussa kokoonpanossa.

--------

Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätös

Suomen Asianajajaliiton hallitus on varattuaan asianajaja A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi päätöksellään 5.5.2022 erottanut A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä ja poistanut hänet asianajajaluettelosta.

Päätöksensä perusteluissa Asianajajaliiton hallitus on muun ohella todennut, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt velkaantuminen, huomioiden erityisesti velkojen perusteiden luonne, osoitti piittaamattomuutta maksuvelvoitteiden hoitamisessa ja oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan.

A oli ollut ulosottoperinnässä olevien velkojensa vuoksi hallituksen seurannassa vuodesta 2019 alkaen. Ottaen huomioon velkaantumisseurannan ajallinen kesto ja muun muassa verovelkojen toistuva perintä ulosoton kautta hallitus katsoi, ettei A täyttänyt Asianajajaliiton kelpoisuusedellytyksiä.

A:n aikaisemman velkaantumisselvityksen yhteydessä 2019 ulosottoperinnässä olleiden velkojen määrä oli kasvanut lähes 44.000 euroon, kunnes A oli juuri ennen kuulemistilaisuutta maksanut pois kaikki ulosottoperinnässä olleet velkansa.

A on marraskuussa 2021 ollut ulosottoperinnässä yhteensä hieman alle 32.000 euroa, josta suurin osa oli verovelkaa ja tämän lisäksi pienempiä määriä muita lakisääteisiä maksuja sekä elatusapuvelkaa. Helmikuussa 2022 ulosottoperinnässä oleva velka oli kasvanut hieman yli 49.000 euroon, mikä määrä sisälsi edellä kuvattujen erien lisäksi myös yli 12.000 euroa yksityisoikeudellisia saatavia. Huhtikuussa 2022 velan määrä oli edelleen kasvanut hieman alle 51.000 euroon.

A on kutsuttu kuulemiseen 5.5.2022. Tätä ennen hän oli 4.5.2022 ilmoittanut maksaneensa pois kaikki ulosottoperinnässä olleet velkansa. Kuulemisessa A oli kertonut velkaantumisen taustalla olleen erään takausvastuun sekä erimielisyydet verottajan kanssa. Elatusapusaatavien osalta oli ollut epäselvyyksiä Kansaneläkelaitoksen kanssa maksussa käytettävän viitenumeron suhteen, ja huonot välit lapsen äidin kanssa olivat myös vaikeuttaneet asian hoitamista. Ulosoton ulkopuolella A:lla oli ollut noin 220.000 euroa velkaa liittyen hänen omistamiinsa asuntoihin, joiden reaaliarvo oli kuitenkin 320.000 euroa.

Valitus

Asianajaja A on vaatinut, että Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätös kumotaan.

Kaikki ratkaisussa mainitut velat oli maksettu pois jo ennen hänen kuulemistaan 5.5.2022. Ratkaisun antamishetkellä hänellä ei ollut ollut lainkaan velkoja ulosottoperinnässä. A:lla ei ollut tällä hetkellä ylisuuria velkoja eikä muita taloudellisia vastuita, ja kaikki voimassa olevat luotot olivat hoidossa takaisinmaksusuunnitelmien mukaisesti.

A:n menettely ei ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa tai heikentänyt luottamusta asianajajakuntaan. A:n tilanne ei ollut sellainen, että se antaisi aihetta epäillä hänen taloudellista riippumattomuuttaan suhteessa kolmansiin tahoihin.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

Suomen Asianajajaliiton hallitus on katsonut, ettei sen päätöstä ollut aihetta muuttaa.

A ei ollut valituksessaan tuonut esille seikkoja, jotka antaisivat aiheen arvioida hallituksen päätöstä toisin.

Lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri ei ole antanut asiassa lausumaa.

Oikeudenkäyntiaineisto

Hovioikeudella on ollut käytössään sille osoitettujen kirjelmien lisäksi Asianajajaliiton hallituksen käsittelyssä kertynyt aineisto.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko Suomen Asianajajaliiton hallitus harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa A:n sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa sillä perusteella, että A on toistuvasti ja tarkoituksellisesti maksanut saatavia vasta ulosoton kautta.

Sovellettavat säännökset ja johtopäätökset

Asianajajista annetun lain (asianajajalaki) 9 §:n 3 momentin mukaan hallituksen on erotettava asianajaja asianajajayhdistyksestä, jos hän ei enää täytä 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kelpoisuusvaatimuksia. Mainitun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asianajajaksi hyväksyttävältä edellytetään muun muassa sitä, että hän on rehelliseksi tunnettu ja muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa.

Asianajajalain 9 §:n 1 momentin mukaan asianajaja, joka on konkurssissa lakkaa olemasta asianajajayhdistyksen jäsen, ja hallituksen on poistettava hänet asianajajaluettelosta. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tämä säännös sinänsä estä erottamasta asianajajaa asianajajayhdistyksestä myös siinä tilanteessa, jossa asianajajalla on huomattava määrä joko asianajotoiminnassa syntyneitä tai muita velkoja ulosotossa (esim. KKO 1997:29). Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa Asianajajaliiton hallituksen päätös ei kuitenkaan perustu siihen, että A olisi maksukyvytön. A on sekä vuonna 2020 että vuonna 2022 juuri ennen henkilökohtaista kuulemistilaisuuttaan kyennyt maksamaan pois kaikki ulosottoperinnässä olevat velkansa. Asianajajaliiton hallituksen päätös on perustunut A:n tapaan hoitaa maksuvelvoitteensa.

Asianajajayhdistyksen hallitus päättää asianajajalain 4 §:n mukaisesti yhdistyksen jäseneksi hyväksymisestä ja edellä todetusti asianajajalain 9 §:n 3 momentin mukaan asianajajan erottamisesta asianajajayhdistyksestä, jos hän ei enää täytä laissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan asianajajalain 6 a §:n 1 momentin mukaan asianajajalaissa säädetyt asianajajien toiminnan valvontaan liittyvät tehtävät kuuluvat asianajajayhdistyksen yhteydessä toimiville riippumattomille valvontalautakunnalle ja valvontayksikölle. Valvontalautakunta on ratkaisukäytännössään määrännyt seuraamuksia esimerkiksi sen perusteella, että asianajaja oli maksanut julkisia saatavia ulosoton kautta katsoen menettelyn olleen asianajajalain 5 §:n 1 momentin mukaisen hyvän asianajajatavan vastaista ja olleen omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa tai vähentämään luottamusta asianajajakuntaan. Valvontalautakunta on perustanut hyvän asianajajatavan vastaisuutta koskevan arvionsa tapaohjeiden kohtaan 3.5, jonka mukaan asianajajan on asianajotoiminnassaan ja muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattaa alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan. Tapaohjeiden mukaan hyvä asianajajatapa käsittää siten asianajajan menettelyn myös muussa kuin varsinaisessa asianajotoiminnassa. Käsiteltävänä olevan kaltainen asia voi näin ollen tulla arvioitavaksi sekä valvonta-asiana että arvioitaessa sitä, täyttääkö henkilö asianajajan kelpoisuusvaatimuksia.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa on todettu, että asianajajalain mukaan asianajajien toiminnan valvonta kuuluu lähtökohtaisesti asianajajalaitokselle itselleen ja siellä asianajajaliiton yhteydessä toimivalle riippumattomalle valvontalautakunnalle. Korkein oikeus on katsonut, että tuomioistuimet toimivat valvonta-asioissa oikeussuojaa takaavina valitusasteina. Niissä korostuvat kysymykset kurinpitoratkaisujen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa (esim. KKO 2019:11, kohta 13).

Kelpoisuusvaatimuksella, jonka mukaan henkilön tulee olla ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa, pyritään suojaamaan asianajajakunnan arvoa ja luottamusta asianajajakuntaan ja siten asianajajien julkisuuskuvaa. Tapaohjeilla ja asianajajaksi hyväksymistä koskevilla edellytyksillä on siten osaltaan samoja tavoitteita. Hovioikeus pitää perusteltuna, että arviointi sopivuudesta asianajajaksi kuuluu lähtökohtaisesti asianajajalaitokselle itselleen. Vaikka nyt kysymys ei sinänsä edellä todetusti ole valvonta-asiasta ja seuraamuksen määräämisestä hyvän asianajajatavan vastaisesta menettelystä, hovioikeuden roolin muutoksenhakuasteena voidaan katsoa olevan vastaavanlainen kuin valvonta-asioissa.

Suomen Asianajajaliiton hallitus on päätöksellään katsonut, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt velkaantuminen, huomioiden erityisesti velkojen perusteiden luonne, osoitti hänessä piittaamattomuutta maksuvelvoitteidensa hoitamisessa ja oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan ja että A ei sen vuoksi täyttänyt enää Asianajajaliiton kelpoisuusedellytyksiä. A on pitänyt päätöstä virheellisenä korostaen sitä, että hän oli maksanut kaikki velkansa pois ennen kuulemistaan.

Hovioikeus toteaa, että asianajajakunta muodostaa tärkeän osan oikeusvaltiota ja sillä on erityinen asema ja samalla vastuu hyvin toimivassa oikeusvaltiossa. Asianajajan tulee olla itsenäinen ja riippumaton. Asianajajan ammatillisiin velvollisuuksiin kuuluu myös taloudellisten asioiden hoitamista ja niihin liittyvien neuvojen antamista asiakkaille ja muun muassa asiakasvaroista huolehtiminen. Asianajajan on asianajotoiminnassaan ja muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattaa alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan. Ottaen huomioon mainittu asema ja asianajajan velvollisuudet, tulisi asianajajan huolehtia siitä, että paitsi asianajotoimiston myös hänen oma taloudenpitonsa on asianmukaisesti järjestetty. Tähän taloudenpitoon voidaan katsoa kuuluvaksi se, että sellaiset julkiset saatavat kuten verot ja eläkemaksut ovat ajallaan maksettu.

A on toistuvasti vuosina 2019-2022 ollut ulosottoperinnässä muun muassa maksamattomien verojen, eläkemaksujen ja elatusapumaksujen takia. Hänellä on myös ollut muita yksityisoikeudellisia saatavia ulosotossa. A ei ole toimittanut Asianajajaliitolle sen toistuvasti pyytämää selvitystä veloistaan määräaikaan mennessä vuonna 2020 tai vuonna 2022.

Suomen Asianajajaliiton hallitus valvoo jäsentensä velkaantumista, mistä seikasta asianajajat ovat jo lähtökohtaisesti tietoisia. Asianajat ovat myös tietoisia Asianajajaliiton kelpoisuusedellytyksistä. Suomen Asianajajaliitto on 15.3.2022 A:lle lähettämässään kirjeessä kutsunut hänet kuultavaksi hallituksen 5.5.2022 pidettävään kokoukseen. Kirjeessä on todettu, että kuulemisen tarkoituksena on selvittää, miten A aikoo hoitaa ulosottoperinnässä olevat velkansa sekä täyttääkö hän Asianajajaliiton jäsenedellytykset. Edelleen kirjeessä on lausuttu, että kysymys on siitä, voidaanko asianajajaa tällaisessa tilanteessa pitää asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopivana harjoittamaan asianajajan tointa, ja että jos asianajaja ei enää täytä laissa tarkoitettuja kelpoisuusehtoja, hallituksen on asianajajalain 9 §:n nojalla erotettava hänet yhdistyksestä. A:ta on kuultu henkilökohtaisesti hallituksen kokouksessa 5.5.2022.

A on toistuvasti pitkän aikaa jättänyt hoitamatta muun muassa julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan ja elatusapumaksujaan ajallaan ilman, että siihen olisi ollut hyväksyttävää syytä. Suomen Asianajajaliitto on käsitellyt A:n ulosottoperinnässä olevia saatavia useita kertoja ennen A:n erottamista koskevaa päätöstä. A ei ole voinut olla tietämätön siitä, että hänet voidaan erottaa Asianajajaliiton jäsenyydestä.

Hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa toistuva useita vuosia kestävä tarkoituksellinen saatavien maksaminen ulosottoperinnän kautta osoittaa vakavaa piittaamattomuutta velvoitteiden hoitamisessa. A:n menettely on omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta asianajajakuntaan. Näin ollen Suomen Asianajajaliiton hallitus on harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa, ettei A enää täyttänyt asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä. A:n erottamista asianajajayhdistyksestä ei ole edellä lausuttu huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomana.

Mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyy Suomen Asianajajaliiton hallituksen johtopäätöksen siitä, että A on sopimaton harjoittamaan asianajajan tointa, koska hän on toistuvasti ja tarkoituksellisesti maksanut velkojaan vasta ulosottoperinnän kautta.

Päätöslauselma

Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä erottaa A Suomen Asianajajaliitosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeuden presidentti Asko Välimaa
Hovioikeudenneuvos Pia Sandvik
Hovioikeudenneuvos Jussi Heiskanen
Hovioikeudenneuvos Maria Ahlström
Hovioikeudenneuvos Minna Mattila
Hovioikeudenneuvos Jaana Hemminki
Hovioikeudenneuvos Kristian Sjöblom

Esittelijä:
Käräjänotaari Tarik Ahsanullah

Esittelijän mietintö ja äänestys.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Käräjänotaari Tarik Ahsanullah:

Esittelijän mietintö oli hovioikeuden ratkaisun mukainen salassapitoa koskevilta osin. Siltä osin kuin kysymys on Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöksestä erottaa A Suomen Asianajajaliitosta, hovioikeus lausunee seuraavan.

Päätös ei perustu aikaisemmassa oikeuskäytännössä vahvistettuun lähtökohtaan, jonka mukaan muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys on ollut välttämätön perusedellytys sille, että asianajaja voidaan velkaantumisensa johdosta katsoa kelpoisuusvaatimusten arvioinnissa sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa.

Ratkaisussa sovellettu erottamisperuste vastaa valvonta-asioissa sovellettavaa asianajajalain 7 §:n 3 momentin säännöstä, jonka mukaan asianajaja voidaan erottaa asianajajayhdistyksen jäsenyydestä, jos asianajaja tekee teon, joka on omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa, ja menettely on toistuvaa tai siihen muuten liittyy raskauttavia seikkoja.

Valvontamenettelyä koskeneessa lakiuudistuksessa vuonna 2004 (HE 54/2004 vp) aiemmin edellä selostetun säännöksen yhteydessä ollut säännös asianajajan kelpoisuusedellytyksissä tapahtuvista muutoksista on siirretty sen nykyiselle paikalleen asianajajista annetun lain 9 §:n 3 momentissa hallituksen toimivaltaan kuuluvana asiana. Tässä yhteydessä 7 §:n alle on jäänyt valvontalautakunnassa käsiteltävät kysymykset, mukaan lukien asianajajakunnan arvoa alentavien tekojen arviointi.

Hyvän asianajajatavan vastaisen ja asianajajakunnan arvoa alentavan menettelyn arviointi ja siihen liittyvien seuraamusten määrääminen toteutetaan siten lähtökohtaisesti valvontamenettelyn puitteissa. Velkojen maksua ulosoton kautta onkin arvioitu myös valvontamenettelyssä käsitellyissä asioissa. Valvontalautakunta on näissä asioissa katsonut, että kyseisen kaltainen menettely oli hyvän asianajajatavan vastaista ja omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa tai vähentämään luottamusta asianajajakuntaan.

Valvontalautakunnan 19.4.2017, 1.3.2013 ja 17.9.2012 antamissa ratkaisuissa seuraamus on ollut huomautus (Valvontalautakunnan 4. jaosto 19.4.2017 § 12 sekä 1. jaosto 1.3.2013 § 30 ja 17.9.2012 § 25). Valvontalautakunnan 26.4.2019 antamassa ratkaisussa valvontalautakunta on katsonut, että huomautusta ei voitu pitää riittävänä seuraamuksena ja määräsi asianajajalle varoituksen (Valvontalautakunnan 4. jaosto 26.4.2019 § 14).

Kun samankaltainen menettely kuitenkin voi tulla arvioitavaksi sekä valvontamenettelyssä että kelpoisuusedellytysten arvioinnissa, on edellä kerrottu huomioon ottaen kiinnitettävä erityistä huomiota seuraamusten yhteismitallisuuteen menettelyiden välillä. Menettelyn kohteeksi joutuvan asianajajan näkökulmasta olisi kohtuutonta, jos samanlainen menettely johtaisi valvontamenettelyssä lievähköön seuraamukseen, mutta kelpoisuusedellytysten arvioinnissa se voisi johtaa liitosta erottamiseen. Edellä mainittua on pidettävä ongelmallisena erityisesti, kun asianajajan näkökulmasta häneen kohdistettavan menettelyn valinta näyttäytyy sattumanvaraiselta. Tästä johtuen myös valvontalautakunnan ratkaisukäytännölle vastaavan kaltaisissa asioissa on annettava merkitystä käsillä olevaa asiaa arvioitaessa.

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kelpoisuusedellytysten näkökulmasta asianajajan velkaantumisen on katsottu voivan vaikuttaa asianajajan sopivuuteen ensisijaisesti siitä syystä, että tämä voi vakavissa tapauksissa vaarantaa asianajajalta vaadittavan riippumattomuuden. Näissä asioissa edellytetyn muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden johdosta tilanne on lähellä sitä, että asianajaja ei hallitse omaisuuttaan eli on konkurssissa, minkä johdosta asianajaja suoraan asianajajalain 9 §:n 1 momentin perusteella lakkaisi olemasta Suomen Asianajajaliiton jäsen. Kysymys on näin ollen asianajotoiminnan perusedellytyksen vakavasta vaarantumisesta. A on maksanut kaikki ulosottovelkansa ennen erottamispäätöstä, eikä hänen riippumattomuutensa voida katsoa vaarantuneen nyt käsillä olevan maksukäyttäytymisen vuoksi.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen ratkaisu poikkeaa aiemmasta pitkäaikaisesta käytännöstä koskien kelpoisuusedellytysten arviointia velkaantumistilanteissa. Ratkaisussa ei ole myöskään arvioitu tilannetta A:n elämäntapoihin tai ominaisuuksiin perustuen, vaan valvonta-asian tavoin arvioitu hänen velkojen hoitotapaansa suhteessa siihen, miten se on omiaan vaikuttamaan asianajajakunnan arvoon. Ratkaisussa ei ole perusteltu lainkaan sitä, miksi hallitus aiemmasta ratkaisukäytännöstä poiketen ei ole edellyttänyt korkeimman oikeuden ratkaisussa vahvistetun maksukyvyttömyysedellytyksen täyttymistä, kun velkaantumista arvioidaan kelpoisuusedellytyksiin liittyvänä kysymyksenä. Ratkaisusta ei myöskään ilmene, miksi valvontamenettelyssä huomautuksen tai varoituksen arvoisena pidettävästä moitittavasta menettelystä kelpoisuusvaatimuksia arvioitaessa seuraisi liitosta erottaminen. Mitään kategorista estettä aiemman linjan muuttamiselle ei sinänsä ole, mutta tällöin ratkaisukäytännön muuttamiselle ja tämän kaltaisen seikan arvioinnille kelpoisuusedellytysten täyttymisen kannalta tulisi esittää päätöksessä vakuuttavat perusteet.

Mikäli asianajajan kelpoisuusedellytyksiä arvioidaan varsin tulkinnanvaraisen sopivuuskriteerin perusteella, syyn tulisi olla merkitykseltään varsin painava ottaen huomioon se, että ainoa mahdollinen seuraamus tässä menettelyssä on liitosta erottaminen. Yksinomaan asianajajakunnan arvoa alentavaan menettelyyn syyllistyminen ei valvontamenettelyssäkään automaattisesti johda erottamiseen.

Vaikka toistuvan useita vuosia kestävän tarkoituksellisen julkisten saatavien maksamisen ulosottoperinnän kautta voidaan perustellusti katsoa alentavan asianajajakunnan arvoa ja vähentävän luottamusta asianajajakuntaan, ratkaisussa määrätty seuraamus eli liitosta erottaminen on yllättävän ankara suhteessa valvontalautakunnan toistuviin ratkaisuihin vastaavan kaltaisissa velkaantumistapauksissa. Kun päätöksessä ei myöskään ole esitetty siinä määrin yksityiskohtaisia ja avoimia perusteluita kuin tämän kaltaiselta ratkaisulta voitaisiin edellyttää, ratkaisu on A:n näkökulmasta ennalta arvaamaton ja sen vuoksi kohtuuton.

Edellä esitetyin perusteluin hovioikeus katsonee, että Suomen Asianajajaliiton hallituksen 18.6.2021 tekemä päätös A:n erottamisesta Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä ja asianajajaluettelosta poistamisesta on kumottava.

Hovioikeudenneuvos Kristian Sjöblom:

Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Lainvoimaisuustiedot: Ei lainvoimainen (muutoksenhaun määräaika päättyy 31.10.2023)