HelHO:2021:11

Kysymys oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä säädetyn yleisen turvaamistoimen vaade-edellytyksen näyttökynnyksestä muussa kuin etukäteisnautintatilanteessa. Hovioikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että vaade-edellytyksen tueksi edellytetään tällaisessa tilanteessa todennäköisyysnäyttöä.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 4.11.2020

A Oy oli turvaamistoimihakemuksessaan vaatinut muun ohessa, että B Oy:tä kielletään sakon uhalla luovuttamasta kolmannelle tai panttaamasta asunto-osakeyhtiön tietyn liikehuoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita. A Oy oli perustanut vaatimuksensa siihen, että osapuolten välille oli syntynyt sitova sopimus tai toissijaisesti sitova esisopimus osakkeiden kaupasta.

Käräjäoikeus totesi, ettei kysymys ollut etukäteisnautinnasta, mutta hakijan väitetyn oikeuden olemassaolo ei saanut olla kuitenkaan siinä määrin epävarma, että sen olemassaolon todennäköisyys ei täyty. Koska hakija ei ollut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla saattanut todennäköiseksi, että sillä oli väittämänsä oikeus, turvaamistoimen vaade-edellytys ei täyttynyt ja käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Pirjo Keisu.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 28.9.2021

Valitus

A Oy (jäljempänä A tai ostaja) on vaatinut, että hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden tuomion ja kieltää 40.000 euron suuruisen tai muun tuomioistuimen tarpeelliseksi katsoman määräisen sakon uhalla B Oy:tä luovuttamasta kolmannelle tai panttaamasta Asunto-oy W:n osakkeita numerot 2304–2430 - -.

--

Asiassa oli sovellettava korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 1994:132 ja KKO 1994:133 ilmenevää näyttökynnystä, joka ylittyi, jos saamista ei voitu pitää esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti selvästi perusteettomana. Käsillä olevassa tapauksessa ei soveltunut korkeimman oikeuden myöhemmässä ratkaisukäytännössään (KKO 1998:143 ja KKO 2000:94) asettama jonkin verran korkeampi näyttökynnys, koska kysymys ei nyt ollut niin sanotusta etukäteisnautinnasta.

--

Vastaus

B Oy (jäljempänä B tai myyjä) on vaatinut, että valitus hylätään ja asiassa toimitetaan pääkäsittely.

--

Näyttökynnys asiassa ei ollut yhtä alhainen kuin oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 ja 2 §:issä tarkoitetuissa tapauksissa. Nyt sovellettavassa 3 §:ssä ei ollut kysymys sellaisesta yksilöidystä saatavasta, josta olisi mahdollista määrätä yksipuolisella tuomiolla. Pykälässä oli nimenomaisesti lisäedellytyksenä säädetty haittapunninnasta muutoin hyvin summaarisesta turvaamistoimesta päätettäessä.

B:n tarkoituksena oli myydä liikehuoneisto, ja haettu turvaamistoimi estäisi osakkeiden myynnin kenellekään muulle kuin A:lle. Näin ollen turvaamistoimihakemus merkitsisi menestyessään etukäteisnautintaa, koska A oli hovioikeudessa luopunut lopullisen sopimuksen olemassaoloa koskevasta väitteestään eikä enää väittänyt kaikista kaupan ehdoista sovitun esisopimuksellakaan.

--

Hovioikeuden ratkaisu

--

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Osapuolet ovat heinäkuussa 2020 käyneet neuvotteluja asunto-osakeyhtiössä olevan liiketilan hallintaan oikeuttavien osakkeiden kaupasta ja sopineet kaupantekopäiväksi 16.7.2020. Myyjä on 15.7.2020 vetäytynyt kaupasta. Ostajatahoa edustava A on katsonut, että osapuolten välille on syntynyt sitova esisopimus osakkeiden kaupasta ja vaatii, että myyjätahoa edustavaa B:tä kielletään panttaamasta tai myymästä osakkeita kolmannelle. B katsoo, ettei osapuolten kesken ollut syntynyt sitovaa esisopimusta, vaan kysymys on ollut yhä sopimusneuvotteluista.

Asiassa on ensin kysymys siitä, johtaisiko turvaamistoimihakemuksen menestyminen niin kutsuttuun etukäteisnautintaan. Toiseksi asiassa on arvioitava, mitä näyttökynnystä asiassa on sovellettava ja kolmanneksi, onko A esittänyt tässä asiassa tarvittavan näytön vaatimansa turvaamistoimen määräämiseksi. Jos vastaus edellä olevaan kysymykseen on myöntävä, asiassa on vielä arvioitava muiden turvaamistoimen myöntämisen edellytysten täyttyminen asiassa.

Onko asiassa kysymys etukäteisnautinnasta?

B on esittänyt kantanaan, että A:n hovioikeudessa esittämä turvaamistoimivaatimus merkitsisi menestyessään etukäteisnautintaa.

Etukäteisnautinnalla tarkoitetaan tilannetta, jossa hakija pääsisi turvaamistoimen menestyessä jo oikeudenkäynnin aikana ennen pääasiaratkaisun antamista nauttimaan sitä oikeutta, jota hän vaatii kanteellaan pääasiassa (esim. KKO 2005:117, kohta 6).

A vaatii pääasiassa, että B velvoitetaan täyttämään osakkeiden kauppaa koskevat velvoitteensa ensisijaisesti pääsopimuksen nojalla ja toissijaisesti siten, että B velvoitetaan tekemään esisopimuksen mukainen pääsopimus A:n kanssa. A:n kanteellaan tavoittelema oikeus on siten riidan kohteena olevien asunto-osakkeiden omistus ja niiden kohteena olevan osakehuoneiston hallinta. Tässä turvaamistoimiasiassa A vaatii, että B:tä kielletään luovuttamasta tai panttaamasta riidan kohteena olevia osakkeita kolmannelle. Turvaamistoimena ei sitä vastoin vaadita osakkeiden tai niiden kohteena olevan osakehuoneiston luovuttamista A:n hallintaan. A ei turvaamistoimihakemuksen menestyessä pääsisi osaksikaan nauttimaan pääasiassa tavoittelemastaan oikeudesta.

Etukäteisnautintaa koskevassa arviossa olennaista on hakijan kanteellaan vaatiman oikeuden vertaaminen turvaamistoimihakemuksella tavoiteltuun oikeuteen. Tiettyä asiaintilaa ei näin ollen ole aihetta pitää etukäteisnautintana vain siksi, että turvaamistoimen velvoittama osapuoli joutuisi turvaamistoimen menestyessä sietämään samankaltaista haittaa kuin kanteen menestyessä. Näin ollen asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä B:n esittämällä näkökannalla, että sen tarkoituksena on osakkeiden myyminen ja että turvaamistoimen menestyminen estäisi myynnin kenellekään muulle kuin A:lle.

Sanotuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys etukäteisnautinnasta.

Sovellettava säännös ja turvaamistoimen vaade-edellytyksen näyttökynnystä koskevaa oikeuskäytäntöä

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaan, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolta vastaan muu kuin 1 tai 2 §:ssä tarkoitettu oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1–4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli tekemällä jotakin, ryhtymällä johonkin tai laiminlyömällä jotakin tai jollakin muulla tavoin estää tai heikentää hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentää sen arvoa tai merkitystä, tuomioistuin voi muun ohessa 1) sakon uhalla kieltää vastapuolta tekemästä jotakin tai ryhtymästä johonkin. Pykälän 2 momentin mukaan päättäessään 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamisesta tuomioistuimen tulee kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa.

Sovellettavana olevan yleisen turvaamistoimisäännöksen kuten kaikkien oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa säädettyjen turvaamistoimilajien niin kutsutun vaade-edellytyksen täyttyminen edellyttää säännösten sanamuodon perusteella todennäköisyyttä. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1–3 §:ien turvaamistoimisäännökset ja kyseinen näyttökynnyksen sanamuoto on alkujaan säädetty turvaamistointa koskevan lainsäädännön uudistamisen (jäljempänä myös turvaamistoimiuudistus) yhteydessä. Uudistusta koskevassa lainvalmisteluaineistossa (HE 179/1990 vp) ei tarkemmin käsitellä säännösten näyttökynnystä.

Turvaamistoimen vaade-edellytystä koskeva näyttökynnys onkin täsmentynyt korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä. Luvun 1 §:ssä tarkoitetun saamistakavarikon osalta on korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1994:132 ja KKO 1994:133 katsottu saamisen yksilöimisen ohella riittäväksi, ettei saamista esitetyn näytön valossa tai oikeudellisesti voitu pitää selvästi perusteettomana. Ratkaisujen perusteluissa on kiinnitetty huomiota muun ohessa siihen, että 7 luvun 1 §:n asiasisältö on lain esitöiden (HE 179/1990 vp s. 10 ja 12) mukaan tarkoitettu säilyttää samana kuin se oli aikaisemman lain aikana ja että turvaamistoimesta päättäminen on esitöiden mukaan pitkälle rinnastettavissa summaariseen riita-asioiden menettelyyn.

Nyt sovellettavana olevan oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaisen yleisen turvaamistoimen edellyttämä näyttökynnys on ollut korkeimman oikeuden arvioitavana ensi kertaa ratkaisussa KKO 1998:143. Asiassa oli kysymys niin kutsutusta etukäteisnautintatilanteesta, eli turvaamistoimen myöntäminen olisi merkinnyt sitä, että hakija olisi saanut jo oikeudenkäynnin aikana nauttia täysimääräisesti sitä oikeutta, jota hän kanteellaan vaati. Korkein oikeus katsoi viitaten ratkaisuihin KKO 1994:132 ja 1994:133, että turvaamistoimen myöntämistä harkittaessa etukäteisnautintatapauksessa on hakijan oikeuden todennäköisyydelle asetettava huomattavasti suuremmat vaatimukset kuin saamisen todennäköisyydelle takavarikkoasiassa.

Käytännössään yleisestä turvaamistoimesta etukäteisnautintatilanteessa korkein oikeus on sittemmin vakiintuneesti viitannut ratkaisussa KKO 1998:143 muotoilemaansa oikeusohjeeseen vaade-edellytyksen näyttökynnyksestä (KKO 2000:94, KKO 2003:118 ja KKO 2018:61, kohta 5, KKO 2019:34, kohta 14, KKO 2020:50, kohta 7). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2000:94, jossa kysymys oli laivanvarustamon vaatimuksesta kieltää eräät työtaistelutoimenpiteet, korkein oikeus piti kieltomääräyksen antamista mahdollisena lähinnä silloin, kun toimenpiteen käyttämistä on nimenomaisesti lainsäädännössä tai unionin oikeudessa rajoitettu, tai jos vastaavanlainen toimenpide olisi oikeuskäytännössä vakiintuneesti katsottu oikeuden tai hyvän tavan vastaiseksi taikka kohtuuttomaksi. Korkein oikeus on sittemmin ratkaisuissa KKO 2018:61 (kohta 18) ja KKO 2020:50 (kohta 10) viitannut näihin perusteisiin.

Korkeimman oikeuden edellä selostetuissa ratkaisuissa ei ole otettu kantaa yleisen turvaamistoimen vaade-edellytyksen näyttökynnykseen nyt esillä olevan kaltaisessa asetelmassa, jossa kysymys ei ole etukäteisnautinnasta. Tällainen on korkeimmassa oikeudessa ollut asetelmana vain ratkaisussa KKO 2005:117. Koska turvaamistoimihakemuksen menestyminen ei toisin kuin ratkaisuissa KKO 1998:143 ja KKO 2000:94 olisi johtanut etukäteisnautintaan, korkein oikeus katsoi, ettei käsillä ollut sellainen tilanne, jossa mainitun oikeuskäytännön tavoin hakijan oikeuden todennäköisyydelle olisi asetettava huomattavasti suuremmat vaatimukset kuin saamisen todennäköisyydelle takavarikkoa haettaessa (kohta 8).

Yleisen turvaamistoimen vaade-edellytyksen näyttökynnyksestä nyt esillä olevan kaltaisessa asetelmassa ei ole Helsingin hovioikeuden oikeuskäytäntöä eikä julkaistuja ratkaisuja muista hovioikeuksista.

Hovioikeuden johtopäätökset yleisen turvaamistoimen vaade-edellytykselle asetettavasta näyttökynnyksestä

Asiassa on kysymys oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentin tulkinnasta. Korkeimman oikeuden ratkaisussaan KKO 2020:2 (kohta 21) toteamin tavoin tulkinnan mahdollisuudet vaihtelevat muun muassa säännöksen yksityiskohtaisuuden, joustavuuden ja oikeudenalan mukaan. Kiellettyä on ainakin lain sanamuodon vastainen tulkinta, joka muuttaa säännöksen keskeisen sisällön lainsäätäjän ilmaisemasta tarkoituksesta poikkeavaksi.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun turvaamistoimisäännösten sanamuodon mukaisella todennäköisyysnäytöllä tarkoitetaan yleisesti prosessioikeudessa sitä, että epätietoisissa tapauksissa tuomioistuimen tulisi päätyä näyttövelvolliselle asianosaisille edulliseen ratkaisuun. Ennen korkeimman oikeuden ratkaisuja KKO 1994:132 ja KKO 1994:133 oikeuskirjallisuudessa onkin turvaamistoimisäännösten sanamuodon mukaista näyttökynnystä pidetty korkeampana kuin vain selvän perusteettomuuden ylittävää kynnystä. (Havansi: Uusi turvaamistoimilainsäädäntö selityksineen, 2. painos, 1994, s. 15–16). Mainittujen ratkaisujen jälkeen oikeuskirjallisuudessa on vastaavasti katsottu korkeimman oikeuden näissä ratkaisuissaan poikenneen lain sanamuodosta ja luopuneen todennäköisyysnäytön esittämisestä (Virolainen: Uusi alioikeusprosessi riita-asioissa, Defensor Legis 1995, s. 372).

Toisaalta korkein oikeus on edellä selostetuissa etukäteisnautintaa koskeneissa ratkaisuissa KKO 2000:94, KKO 2018:61 ja KKO 2020:50 asettanut vaade-edellytyksen näyttökynnyksen asiallisesti tasolle, jossa turvaamistoimella kiellettäväksi vaaditun toimen on summaarisesti tutkittuna oltava oikeuden tai hyvän tavan vastainen.

Korkeimman oikeuden käytännössä näyttökynnys on siten säännösten sanamuodon yhtenevyydestä huolimatta asetettu etukäteisnautintatapauksissa sanamuodon edellyttämää todennäköisyysnäyttöä korkeammaksi ja saamistakavarikkoasioissa sanamuodon edellyttämää alemmaksi. Korkeimman oikeuden käytännöstä ei nimenomaisesti selviä, miten vaade-edellytyksen täyttymistä on arvioitava nyt esillä olevassa asetelmassa, jossa yleinen turvaamistoimihakemus ei menestyessään johtaisi etukäteisnautintaan.

Kuten ratkaisussa KKO 2005:117 (kohta 8) on kuitenkin todettu, tässä asetelmassa noudatettavaksi ei tule korkeimman oikeuden ennakkonautintaa koskevassa käytännössä muodostunut takavarikkoasioita selvästi korkeampi näyttökynnys. Ratkaistavana onkin, riittääkö nyt esillä olevassa yleistä turvaamistointa koskevassa asiassa vaade-edellytyksen täyttymiseksi se, ettei oikeutta voida pitää selvästi perusteettomana (KKO 1994:132 ja KKO 1994:133), vai onko vaade-edellytykseltä edellytettävä säännöksen sanamuodon mukaisesti todennäköisyysnäyttöä.

Ratkaisun KKO 2005:117 perusteluissa ei mainita eikä ratkaisusta ole pääteltävissä, että asiassa olisi sovellettu saamistakavarikkoasioissa noudatettavaa, ratkaisuista KKO 1994:132 ja KKO 1994:133 ilmenevää näyttökynnystä. Vaade-edellytyksen täyttymisen osalta korkein oikeus on viitannut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ään ja todennut, että hakijan tulee saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolta kohtaan pääasiassa vaatimansa oikeus (kohta 9). Tämä puoltaa tulkintaa, jonka mukaan vaade-edellytyksen täyttyminen yleisen turvaamistoimen tapauksessa edellyttää sanamuodon mukaista todennäköisyysnäyttöä.

Yleistä turvaamistointa koskevassa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 2 momentissa edellytetään, toisin kuin takavarikkoa koskevissa 1 ja 2 §:issä, tuomioistuimen kiinnittävän huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa. Tämä intressipunnintaa koskeva vaatimus osoittaa lainsäätäjän tarkoituksena olleen, että yleisen turvaamistoimen myöntämisen kynnys on jossain määrin korkeampi kuin takavarikon.

Korkeimman oikeuden saamistakavarikkoasioissa muodostama, oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n sanamuodosta poikkeava selvän perusteettomuuden ylittymistä edellyttävä näyttökynnys on perustunut turvaamistoimiasioissa vanhastaan noudatettuun tulkintalinjaan, jota turvaamistoimiuudistuksen esitöistä edellä selostetusti ilmenevin tavoin ei ole tarkoitettu muuttaa siirrettäessä turvaamistoimiasiat yleisten tuomioistuinten ratkaistaviksi. Yleisestä turvaamistoimesta, josta nyt on kysymys, sitä vastoin säädettiin ensi kertaa turvaamistoimiuudistuksen yhteydessä. Tulkinta, jonka mukaan yleisen turvaamistoimen vaade-edellytyksestä olisi esitettävä todennäköisyysnäyttö, ei siten ole ristiriidassa korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön kanssa.

Yhteenvetonaan hovioikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n tulkinnassa lähtökohtana on pidettävä säännöksen sanamuodon mukaista tulkintaa, jossa vaade-edellytyksen tueksi edellytetään todennäköisyysnäyttöä. Tätä tulkintaa on pidettävä myös säännöksen tarkoituksen mukaisena, eikä tulkinta ole ristiriidassa vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa. Hovioikeus katsoo näin ollen, että oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ä on tässä asiassa sovellettava sen sanamuodon mukaisesti, eli hakijan on edellytettävä esittävän oikeutensa tueksi todennäköisyysnäyttö.

Vaade-edellytyksen täyttyminen tässä tapauksessa

Keskeinen erimielisyys tässä asiassa koskee sitä, ovatko osapuolet tehneet liiketilan hallintaan oikeuttavien osakkeiden kaupasta esisopimuksen vai onko asiassa jääty neuvottelujen tasolle.

Asiassa on esitetty erisuuntaisia väitteitä muun ohessa sopimusneuvottelujen täsmällisestä kulusta ja hengestä, osapuolten menettelyn syistä, liikehuoneiston yhteydessä olevan porrastasanteen hallinnasta sekä siitä, mikä merkitys on ostajayhtiön kaupparekisteriin merkitsemisen ajankohdalla. Summaarisesti käsiteltävässä turvaamistoimiasiassa ei voida tarkemmin arvioida näitä osapuolten esittämiä väitteitä, vaan nämä kysymykset kuuluvat pääasian yhteydessä arvioitaviksi. Sama koskee B:n esittämiä väitteitä A:n pääasiakanteen väittämistä. Tässä asiassa ratkaistavana ei ole, onko osapuolten välille syntynyt esisopimus, vaan se, onko A saattanut todennäköiseksi, että sillä on B:tä kohtaan väittämänsä oikeus.

Sopimusoikeudessa pääsääntönä on, etteivät neuvottelut sido. Pelkkä neuvottelujen käyminen ilman sitoutumistahdonilmaisua ei voi johtaa oikeudelliseen vastuuseen kuin poikkeuksellisesti. Osapuoli voi siten halutessaan syytä esittämättä katkaista neuvottelut. Toisaalta esisopimus on sitova, ja se velvoittaa siinä sovitun pääsopimuksen tekemiseen esisopimuksessa sovituin ehdoin ja siinä muuten osoitettua menettelyä noudattaen. Esisopimus asunto-osakkeiden kaupassa syntyy esimerkiksi myös silloin, kun osapuoli hyväksyy toisen osapuolen tekemän tarjouksen.

Tässä asiassa A ei ole väittänytkään, että esisopimus olisi syntynyt tarjouksen ja siihen annetun vastauksen perusteella tai että osapuolet olisivat ilmaisseet tahtonsa tällaiseen sopimukseen sitoutumisesta. A ei ole myöskään esittänyt, millä osapuolten toimilla se katsoo niiden sitoutuneen esisopimukseen niiden päästyä neuvotteluissa väitettyyn yhteisymmärrykseen kaupan ehdoista tai minä ajankohtana esisopimus olisi syntynyt. Oikeuden todennäköisyyttä arvioitaessa voidaan myös ottaa huomioon se, että käräjäoikeudessa A on väittänyt kaikista kaupan ehdoista sovitun 9.7.2020 ja hovioikeudessa vasta 13.7.2020. Merkitystä sitä vastoin ei ole sillä B:n vetoamalla prosessuaalisella seikalla, että A ei ole enää hovioikeudessa turvaamistoimivaatimuksensa perusteena vedonnut pääsopimukseen, vaan ainoastaan esisopimukseen.

B on kiistämisensä tueksi väittänyt, että neuvotteluja kaupan ehdoista on yhä käyty vielä niidenkin ajankohtien jälkeen, jolloin A on väittänyt kaikista kaupan ehdoista sovitun, ja että ostaja on B:n väittämällä tavalla vastannut myyjän sopimusluonnokseen esittämällä siihen vielä muutoksia. Jälkimmäinen seikka ilmenee myös kummankin osapuolen esittämästä todistelusta.

Kun otetaan huomioon sopimusneuvottelujen sitomattomuuden vahva pääsääntö, A:n esittämiin perusteisiin liittyvät epävarmuustekijät ja B:n kiistämisensä tueksi esittämät seikat sekä asiassa esitetty näyttö, esisopimuksen syntyminen on jäänyt niin epävarmaksi, ettei A:n voida katsoa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla saattaneen todennäköiseksi, että sillä olisi B:tä vastaan väittämänsä sopimukseen perustuva oikeus. Edellytyksiä turvaamistoimen myöntämiselle ei näin ollen ole.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Tuula Myllykangas
Hovioikeudenneuvos Oskar Kulmala
Asessori Peter Huhanantti

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Pekka Pöyhönen

Ratkaisu on yksimielinen.

KKO ei ole myöntänyt valituslupaa päätöksellään 21.12.2021 nro 1954