HelHO:2021:13

Käräjäoikeus oli jättänyt tutkimatta summaarisena riita-asiana vireille saatetun huoneenvuokrasuhteeseen liittyvää vahingonkorvausta koskevan kanteen. Kysymys summaarisen menettelyn soveltamisalasta.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 25.11.2021 nro 1538

Ratkaisu, johon haettu muutosta

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus 21/18214 pvm 23.3.2021

Asian käsittely hovioikeudessa

A Oy:lle on 8.6.2021 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

A Oy (jäljempänä myös yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti edellyttäessään haastehakemuksen täydentämistä laajan riita-asian vaatimukset täyttäväksi ja jättäessään asian tutkimatta yhtiön kieltäydyttyä täydentämästä haastehakemusta.

Tietyn määräistä saatavaa koskeva vahingonkorvausasia oli saatettava vireille summaarisessa menettelyssä, mikäli asia oli kantajan näkemyksen mukaan riidaton. Ratkaisevaa asian luonteen ja käsittelyprosessin määräytymiselle oli se, että kyse oli tietyn määräisestä saatavasta, sekä kantajan näkemys asian riidattomuudesta. Vahingonkorvausasioita ei ollut rajattu pois summaarisen menettelyn soveltamisalasta.

Kysymyksessä oli tietyn määräinen huoneenvuokrasuhteesta johtuva saatava. A Oy oli lähettänyt B:lle perintäkirjeen, eikä B ollut riitauttanut saatavaa. Yhtiöllä ei siten ollut ollut perustetta laittaa asiaa vireille laajana riita-asiana.

Selvän ja riidattoman velkomusasian käsitteleminen laajana riita-asiana ei ollut myöskään vastaajan edun mukaista. Mikäli asia tällöin ratkaistaisiin yksipuolisella tuomiolla, vastaaja velvoitettaisiin korvaamaan oikeudenkäyntikulujen ohella summaarisesta asiasta määrättävää oikeudenkäyntimaksua korkeampi maksu.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Käräjäoikeuden päätös ja kysymyksenasettelu hovioikeudessa

A Oy on saattanut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaisena summaarisena riita-asiana vireille kanteen, jossa yhtiö on vaatinut B:ltä kanteen kohdassa 1 pääomana 1.437,20 euroa hakemuksessa yksilöityine korkoineen, kohdassa 2 oikeudenkäyntikuluja 175 euroa korkoineen ja kohdassa 3 perintäkuluja 50 euroa korkoineen. Haastehakemuksessa on yksilöity vuokrahuoneisto ja vuokrasuhteen tiedot. Vaatimusten perusteina on vaatimuskohdan 1 osalta lausuttu seuraava: ”Vastaajan poismuuton jälkeen on huoneistossa jouduttu tekemään seuraavia toimenpiteitä vastaajasta johtuvista syistä: huoneiston siivous koska se oli jätetty likaiseksi, asunto tyhjennetty koska sinne oli jätetty tavaraa, lukko on jouduttu sarjoittamaan, kylpyhuoneen tulovesi on jouduttu tulppaamaan.”

Käräjäoikeus on yhtiölle toimittamassaan täydennyskehotuksessa ilmoittanut, että asiaa ei siihen sisältyvän korvausvaatimuksen vuoksi voinut käsitellä summaarisena riita-asiana, ja pyytänyt yhtiötä perumaan kanteen ja laittamaan asian vireille laajana riita-asiana. Täydennyskehotuksessa on myös ilmoitettu, että toissijaisesti asia voidaan muuttaa laajaksi riita-asiaksi. Yhtiötä on pyydetty määräajassa ottamaan esitettyihin vaihtoehtoihin kantaa uhalla, että asia voitiin jättää väärällä tavalla vireillä pantuna tutkimatta.

A Oy on antanut täydennyskehotuksen johdosta vastauksen, jossa yhtiö on todennut muun muassa, että se on ollut velvollinen laittamaan asian vireille summaarisena riita-asiana, koska kysymys on tietyn määräisestä ja riidattomasta saatavasta. Yhtiön mukaan saatavan suuruudella ei ollut asiaa arvioitaessa merkitystä. B:lle oli lähetetty perintäkirje, eikä hän ollut riitauttanut saatavaa. A Oy oli ilmoittanut, ettei laita asiaa vireille laajana riita-asiana ja pyytänyt, että vastaajalle annetaan haaste summaarisen haastehakemuksen perusteella.

Käräjäoikeus on selostanut päätöksessään oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n sisällön ja säännöksen esitöitä ja katsonut, ettei summaarinen menettely ollut tarkoitettu soveltamisalaltaan laajemmaksi kuin aikaisempien maksamismääräysmenettelyn ja lainhakumenettelyn soveltamisalat. Yhtiön haastehakemuksen mukaista vahingonkorvausvaatimusta, jonka perusteena ei ollut asianosaisten välinen sopimus korvauksen suorittamisesta, ei olisi voinut käsitellä maksamismääräysmenettelyssä tai lainhakumenettelyssä. Sen vuoksi yhtiön haastehakemusta ei voinut käsitellä summaarisena riita-asiana. Käräjäoikeus on katsonut, että kysymyksessä oli oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukainen muu syy olla ottamatta asiaa tutkittavaksi, ja jättänyt kanteen tutkimatta.

A Oy:n valituksen johdosta hovioikeudessa on kysymys siitä, olisiko käräjäoikeuden pitänyt käsitellä huoneiston vuokrasuhteeseen liittyvä vahingonkorvausasia oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisessa summaarisessa menettelyssä.

Summaarista riita-asiaa koskeva sääntely ja esityöt

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:ssä on yksityiskohtaiset määräykset siitä, mitä riita-asian haastehakemuksessa on ilmoitettava. Kuitenkin luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, jos asia koskee tietyn määräistä saamista ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen (summaarinen riita-asia), haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Tällöin ei tarvitse ilmoittaa myöskään 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainittuja todisteita. Haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa. Edelleen luvun 4 §:n mukaan luvun 2 §:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen on lisäksi liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun uudistuksen yhteydessä kumotun maksamismääräyslain (16.7.1954/319) 1 §:n mukaan tietyn rahamäärän käsittävä saaminen, jota koskevaa kannetta olisi ajettava yleisessä alioikeudessa, voidaan määrätä velallisen suoritettavaksi antamalla hänelle velkojan pyynnöstä maksamismääräys. Jos saaminen koskee vahingonkorvausta, voidaan maksamismääräys antaa vain, milloin vaatimus perustuu asianosaisten kesken korvauksen suorittamisesta ja sen määrästä tehtyyn sopimukseen.

Niin ikään oikeudenkäymiskaaren 5 luvun uudistuksen yhteydessä kumotussa ulosottolain (3.12.1895/37) 2 luvussa säännellyssä lainhakumenettelyssä saattoi luvun 1 §:n mukaan ulosotonhaltijan luona ”velalliselta hakea vissimääräistä maksettavaksi langennutta raha- tai tavarasaamista, jos velkomus perustuu velkakirjaan tahi muihin kirjallisiin todistuskappaleisiin, jotka yksistään täysin todistavat sen saamisen”.

Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä koskevassa uudistuksessa yhtenä osana oli summaarisen menettelyn uudistaminen. Alun perin esityksessä (HE 15/1990 vp s. 14 ja 32) oli tarkoitus aikaisemmista summaarisista saatavan perintää koskevista menettelyistä kumota lainhakumenettely ja jättää maksamismääräysmenettely vielä rinnakkaiseksi ehdotetulle uudelle kirjallisen valmistelun mahdollistamalle summaariselle menettelylle. Esityksessä pidettiin tarkoituksenmukaisena vertailla käytännössä ehdotettavaa menettelyä ja maksamismääräysmenettelyä ja saatujen kokemusten jälkeen päättää, mitä maksamismääräysmenettelylle tehtäisiin.

Hallituksen esityksen yleisperusteluissa tuotiin esille, että yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että tuolloisten summaaristen menettelymuotojen edut säilytetään uudessa oikeudenkäyntimenettelyssä. Summaarinen menettely on tuomioistuimen kannalta tarkoituksenmukainen ja halpa menettely riidattomissa asioissa. Sen vuoksi ei voitu pitää perusteltuna, että kantaja saisi vapaasti valita varsinaisen oikeudenkäyntimenettelyn silloinkin, kun asia voitaisiin ratkaista yksinkertaisemmassa menettelyssä (HE 15/1990 vp s. 30). Samoin yleisperusteluissa katsottiin, että saatavan perinnässä asianosaisen kannalta on helpompaa ja tarkoituksenmukaisempaa, että hänellä on useiden vaihtoehtoisten menettelymuotojen asemesta käytettävissä yksi menettelymuoto, jossa asian käsittely määräytyy sen laadun mukaan. Siten vältytään esimerkiksi niiltä erehdyksiltä, että riidaton ja selvä asia pannaan tarpeettomasti vireille varsinaisessa oikeudenkäynnissä ja riitainen asia summaarisessa menettelyssä (HE 15/1990 vp s. 40).

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ää asiallisesti koskevissa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 15/1990 vp s. 52 koskien esityksessä luvun 4 §:ää) on lausuttu, että ehdotuksessa ehdotetaan niin sanottuja summaarisia menettelyjä koskevat ulosottolain säännökset kumottaviksi ja niitä vastaavat säännökset otettaviksi oikeudenkäymiskaareen. Ehdotettu pykälä sisälsi säännöksen siitä, minkälainen haastehakemuksen summaarista menettelyä vastaavissa asioissa tulee olla. Samalla pykälässä oli määritelty ne asiat, joissa summaarinen menettely ehdotuksen mukaan oli mahdollinen.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan summaarinen menettely on mahdollinen, jos asia koskee tietyn määräistä saamista. Säännös vastasi asiallisesti maksamismääräysmenettelyn ja lainhakumenettelyn soveltamisalaa koskevaa säännöstä. Momentin 2 kohta koski hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevia asioita ja 3 kohta häätöä koskevia asioita. Hallituksen esityksen mukaan pykälässä mainittujen asioiden käsittelemiseen ehdotetaan nykyisiä summaarisia menettelyjä vastaavia yksinkertaisia menettelysäännöksiä. Sen vuoksi ehdotetaan, että haastehakemuksessa vaatimuksen perusteena tarvitsee mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Tällöin ei tarvitse ilmoittaa myöskään 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja todisteita. Edellytyksenä ehdotuksen mukaan kuitenkin on, että kantaja ilmoittaa käsityksenään asian olevan riidaton. Ilmoitus on tarpeellinen sen vuoksi, että tuomioistuin voi harkita, onko haastehakemus riittävän täydellinen käsittelyn pohjaksi vai täytyykö hakijaa pyytää täydentämään haastehakemustaan ehdotuksen 5 §:n mukaisesti.

Lakivaliokunta ei pitänyt hallituksen esitykseen antamassaan mietinnössä (LaVM 16/1990 vp) siinä esitetyin perustein kahden rinnakkaisen menettelyn käyttämistä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Valiokunta lausui mietinnössään seuraavaa:

”Edellä kerrotun perusteella valiokunta edellyttää hallituksen huolehtivan siitä, että ennen alioikeusuudistuksen voimaantuloa summaarista menettelyä koskevia säännöksiä vielä täydennetään ja muutetaan siten, että maksamismääräyslaki sellaisenaan kumotaan ja nykyinen maksamismääräysmenettely ja ehdotettu uusi summaarinen menettely yhdistetään uudeksi summaariseksi menettelyksi, jossa noudatetaan seuraavia periaatteita:

- velkoja, joka katsoo, että hänellä on selvä ja riidaton saatava, velvoitetaan hakemaan saatavalleen täytäntöönpanokelpoisuus uudessa menettelyssä,

- järjestelmä on tiettyyn summaan saakka pakollinen ja se toimii atk-pohjaisena,

- hyväksytty hakemus ohjataan edelleen atk-pohjaiseen tiedoksiantoon,

- tiedoksiantoyrityksen epäonnistuessa hyväksytty hakemus raukeaa tai palautuu velkojalle hänen tiedoksiannettavakseen, ja

- vasta, kun velallinen vastustaa hakemusta määräajassa, asia siirtyy riita-asiaksi.”

Hyväksyessään riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevat lait eduskunta vastauksessaan 15.2.1991 toisti edellytyksenään edellä siteeratun lakivaliokunnan lausuman edellytyksen. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 § sai nykyistä sanamuotoa koskevan sisällön ilman myöhemmin sulkuihin lisättyä summaarisen riita-asian määritelmää ja lainkohdan viimeistä virkettä. Lisäksi luvun 4 §:n 1 momentissa säädettiin, että asiakirja, johon kantajan vaatimus perustuu, on liitettävä haastehakemukseen alkuperäisenä tai jäljennöksenä ja että haastehakemukseen on lisäksi liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin kantaja vetoaa.

Hallitus antoi sittemmin eduskunnalle esityksen laiksi alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä sekä eräiksi muiksi alioikeusuudistuksen voimaanpanoon liittyviksi laeiksi (HE 79/1993 vp). Tässä esityksessä ehdotettiin muun ohella maksamismääräyslaki kumottavaksi, säädettäväksi uusi laki sähköisen viestinnän ja automaattisen tietojenkäsittelyn käyttämisestä yleisissä tuomioistuimissa ja luvun 4 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että kantajan ei tarvitse liittää summaarista menettelyä tarkoittavaan haastehakemukseensa sellaista asiakirjaa, johon hän vetoaa. Viimemainittuun muutokseen liittyen ehdotettiin luvun 3 §:ään lisättäväksi pykälän nykyisinkin voimassa oleva viimeinen virke. Hallituksen esityksessä tätä ehdotusta on perusteltu seuraavasti: ”Jäljempänä ehdotetaan 4 §:ää muutettavaksi siten, että kantajan ei tarvitse liittää summaarista menettelyä tarkoittavaan haastehakemukseensa sellaista asiakirjaa, johon hän vetoaa. Jotta vastaaja tällöinkin saisi riittävän täsmälliset tiedot häntä vastaan esitetyn vaatimuksen perusteista voidakseen antaa häneltä pyydetyn perustellun vastauksen, pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että haastehakemuksessa on täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vaatimuksensa tueksi vetoaa. Silloin kun haastehakemukseen ei ole liitetty vaatimuksen perusteena olevaa asiakirjaa, haastehakemuksessa on täsmällisesti yksilöitävä vaatimusten perusteet.” (HE 79/1993 vp s. 19) Esityksessä myös katsottiin, että koska kaikkien summaaristen asioiden käsittely alkaa alioikeudessa samalla tavalla, järjestelmää ei ole tarvetta muodostaa sellaiseksi, että se olisi ainoastaan tiettyyn summaan saakka pakollinen (HE s. 6).

Hallituksen esityksen mukaisesti maksamismääräyslaki kumottiin 1.12.1993 voimaan tulleella lailla (593/1993) ja samana päivänä voimaan tulleella lailla 595/1993 lisättiin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n 1 momenttiin sen nykyisinkin voimassa oleva viimeinen virke ja muutettiin 4 §:n 1 momenttia ehdotetulla edellä kerrotulla tavalla.

Sittemmin, keskitettäessä summaaristen riita-asioiden käsittelyä rajoitettuun määrään käräjäoikeuksia, lailla 439/2018 oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ään lisättiin teknisenä lisäyksenä summaarisen riita-asian käsite sulkuihin ja lukuun lisättiin uusi 3 a § koskien velvoitetta toimittaa summaarista asiaa koskeva haastehakemus käräjäoikeuteen sähköisen tietojärjestelmäyhteyden tai asiointiliittymän välityksellä. Lain esitöissä (HE 190/2017 vp) ei kuitenkaan käsitelty kysymystä siitä, mitä tietyn määräisellä saamisella tässä yhteydessä tarkoitetaan, vaikka esityksessä toimivallan määräytymistä käsiteltäessä todettiin järjestelmän piiriin kuuluvat riita-asiat ja huoneenvuokrasaatavien osuus velkomusasioissa (s. 20 ja 41–44).

Hovioikeuden arviointi

Summaarisen menettelyn soveltamisala

Hovioikeus toteaa, että aikaisempaan lainhakumenettelyyn liittynyttä edellytystä velkomuksen perustumisesta velkakirjaan tai muuhun kirjalliseen todistuskappaleeseen sekä aikaisempaan maksamismääräysmenettelyyn vahingonkorvaussaamisen osalta liittynyttä edellytystä vaatimuksen perustumisesta asianosaisten kesken korvauksen suorittamisesta ja määrästä tehtyyn sopimukseen ei ole säädetyn uuden lain sanamuodon mukaan sisällytetty summaarisen menettelyn soveltamisedellytyksiin. Toisaalta hallituksen esityksessä (HE 15/1990 vp) on lausuttu edellä kerrotuin tavoin, että ehdotettu säännös vastasi asiallisesti maksamismääräysmenettelyn ja lainhakumenettelyn soveltamisalaa koskevaa säännöstä. Alioikeusuudistuksen voimaansaattamisen yhteydessä 1.12.1993 voimaan astuneilla laeilla muun ohella kumottiin maksamismääräyslaki ja muutettiin aiemmin lailla 1052/1991 säädettyä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ää lisäten siihen edellä kerrotuin tavoin 1 momentin viimeinen, yksilöintiä koskeva virke.

Asiassa on siten ensiksi arvioitava, onko lainsäätäjän tarkoituksena ollut säilyttää uudessa summaarisessa menettelyssä, lain sanamuodon vaikenemisesta huolimatta, vahingonkorvaussaamisen kohdalla edellytys sen perustumisesta asianosaisten kesken korvauksen suorittamisesta ja määrästä tehtyyn sopimukseen siten kuin käräjäoikeus on katsonut.

Hovioikeus katsoo edellä kerrotuista lain esitöistä ilmenevän tarkoitus säilyttää summaaristen saatavien perintää koskevien menettelyjen edut myös uudessa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyssä. Tähän liittyen on tuotu esille summaarisen menettelyn nopeus, yksinkertaisuus ja halpuus verrattuna varsinaiseen oikeudenkäyntimenettelyyn sekä menettelyn tarkoituksenmukaisuus tällaisten saatavien kohdalla.

Toiseksi huomioon on otettava, että hallituksen esitykseen antamassaan mietinnössä lakivaliokunta edellä kerrotuin tavoin edellytti, hyväksyessään sinällään ehdotuksen mukaisen uuden summaarisen menettelyn, että ennen alioikeusuudistuksen voimaantuloa säännöksiä täydennetään ja muutetaan ja maksamismääräyslaki kumotaan. Lakivaliokunta asetti mietinnössään yhdistetylle uudelle summaariselle menettelylle periaatteet, jotka eduskunta sisällytti hallituksen esitykseen antamaansa vastaukseen. Kuten lakivaliokunnan mietinnöstä ja eduskunnan vastauksesta ilmenee, näissä periaatteissa ei suljettu menettelyn soveltamisalan ulkopuolelle mitään tiettyä saamisen perustetta tai lajia. Hovioikeus katsoo periaatteiden tukevan tulkintaa, että summaarisen menettelyn soveltamisen edellytyksenä on ainoastaan lain sanamuodon mukaisesti saatavan tietyn määräisyys ja riidattomuus.

Kolmanneksi, kun hallitus esityksellään HE 79/1993 vp muun ohella toteutti edellä kerrottua eduskunnan vastausta, esityksessä ei lausuttu mitään vahingonkorvaussaamisten mahdollisesta poikkeavasta käsittelystä summaarisessa menettelyssä. Esityksessä myös ehdotettiin poistettavaksi summaarisen menettelyn osalta vaatimus liittää haastehakemukseen asiakirja, johon kantaja vetosi, ja lisättäväksi oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n loppuun virke vedottavan sopimuksen, sitoumuksen tai muun kirjallisen todisteen täsmällisestä yksilöinnistä. Hovioikeus katsoo edellä kerrotun puoltavan sitä, että lainsäätäjä ei ole tarkoittanut rajata summaarisen menettelyn soveltamisalan ulkopuolelle vahingonkorvaussaamisia.

Näistä syistä hovioikeus katsoo, että hallituksen esitykseen HE 15/1990 vp sisältynyt lausuma siitä, että ehdotettu summaarista menettelyä koskeva säännös vastasi asiallisesti aikaisempien maksamismääräysmenettelyn ja lainhakumenettelyn soveltamisalaa, ei osoita lainsäätäjän tarkoitusta säilyttää vahingonkorvausta koskevan saatavan osalta aikaisempien summaaristen menettelyjen mukaista lisäedellytystä saamisen perustumisesta sopimukseen tai muuhun saamisen yksin todistavaan asiakirjaan.

Eduskunnan lakivaliokunta, käsitellessään edellä kerrottua hallituksen esitystä (HE 15/1990 vp) riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi, katsoi mietinnössään (LaVM 16/1990 vp s. 3), että velkojalle tulee asettaa velvollisuus käyttää säädettävää summaarista menettelyä silloin, kun hän katsoo saatavansa selväksi ja riidattomaksi. Valiokunnan mietinnössä esitetty järjestelmän käytön pakollisuuden rajaaminen tiettyyn rahasummaan katsottiin sittemmin myöhemmässä lainvalmistelussa (HE 79/1993 vp s. 6) tarpeettomaksi. Hovioikeus katsoo, että lakivaliokunnan mietinnössä ja eduskunnan vastauksessa esitetyissä periaatteissa käytetty ilmaisu ”selvä ja riidaton saatava” ei tue sellaista tulkintaa, että vahingonkorvausta koskevaa saamista ei voi velkoa summaarisessa menettelyssä.

Edellä kerrotun perusteella hovioikeus katsoo, että summaarisen menettelyn soveltamisalan edellytyksiksi on siten lain sanamuodon mukaisesti jäänyt ainoastaan se, että saatava on tietyn määräinen ja velkojan käsityksen mukaan riidaton.

Saatavan tietty määrä ja riidattomuus

Lain esitöissä ei ole nimenomaisesti täsmennetty, mitä lainkohdassa saatavan ”tietyllä määrällä” tarkoitetaan. Myöskään summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittämistä koskevan uudistuksen yhteydessä ei ole tarkasteltu summaarisen riita-asian soveltamisedellytysten alaa sen perusteiden kannalta eikä täsmennetty tietyn määräisen saamisen käsitteen sisältöä. Aikaisemmassa maksamismääräyslaissa käytettiin ilmaisua ”tietty rahamäärä” ja lainhakumenettelyä koskevassa ulosottolain 2 luvun 1 §:ssä ”vissiä määrää”. Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämän kielitoimiston sanakirjan mukaan sanan ”tietty” merkityksiksi on esitetty muun ohella (ennalta) tiedetty, tiedossa oleva, määrä- sekä tunnettu, tiedetty, selvä. Hovioikeus katsoo sanan ”tietty” yleiskielen merkityksistä tässä yhteydessä korostuvan tiedossa olevaa ja selvyyttä tarkoittavat merkityssisällöt. Lakivaliokunnan mietinnössä ja eduskunnan vastauksessa esitetyissä periaatteissa käytetty ilmaisu ”selvä ja riidaton saatava” ei hovioikeuden arvion mukaan edellytä saatavan olevan ennalta määrätty siten, ettei esimerkiksi tietystä sopimussuhteesta johtuvaa selkeästi määriteltävissä olevaa korvausvaatimusta voisi kanteella vaatia summaarisessa menettelyssä. Hovioikeus katsoo, että kerrottu selvyyden edellytys merkitsee, että tietyn määräisen saamisen käsitteen tulkinnassa on keskeisellä sijalla vaaditun saamisen yksiselitteinen rahamäärä, jonka perusteiden tulee olla selkeät.

Huomioon ottaen edellä kerrotut lain esityöt hovioikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n edellytys saamisen riidattomuudesta merkitsee sitä, ettei velkojan tiedossa ole sellaista seikkaa, jonka perusteella hänen tulisi käsittää velkomus riitaiseksi.

Hovioikeus toteaa edelleen, että huoneenvuokrasaatavia koskevissa summaarisissa velkomusasioissa on maksamattomien vuokrasaatavien ohella tarkoituksenmukaista käsitellä myös huoneenvuokrasuhteesta johtuvia asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 25 §:ään perustuvia mahdollisia vahingonkorvausvaatimuksia, kuten tyypillisesti esiintyviä huoneiston tyhjentämisestä ja siivoamisesta tai huoneistolle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta aiheutuneiden kustannusten korvausvaatimuksia. Edellä kerrotun perusteella estettä sille, että tällaiset korvausvaatimukset tutkitaan summaarista menettelyä koskevan haastehakemuksen perusteella, ei ole.

Kun oikeudenkäymiskaaren lailla 1052/1991 uudistetun 5 luvun 3 §:ää muutettiin lailla 595/1993, muutoksen esitöissä korostettiin edellä kerrotuin tavoin vastaajan oikeusturvaan liittyen hänen oikeuttaan saada riittävän täsmälliset tiedot häntä vastaan esitetyn vaatimuksen perusteista. Ollakseen edellä todetuin tavoin selvä ja täyttääkseen vaatimuksen perusteiden esittämiselle asetettavat riittävyyden vaatimukset hovioikeus katsoo, että vahingonkorvausvaatimuksen tulee olla yksilöity ja eritelty. Huoneistolle aiheutuneet vahingot on siten haastehakemuksessa selkeästi eriteltävä ja niitä koskevien vaatimusten määrät on ilmoitettava eritellysti, jotta vastaajalla on haasteen tiedoksiannon jälkeen mahdollisuus arvioida kuhunkin yksittäiseen vahinkoon perustuvan vaatimuksen oikeellisuutta ja sitä, onko vaatimus joltain osin syytä riitauttaa.

Hovioikeuden johtopäätökset

Yhtiö on haastehakemuksessaan esittänyt 1.437,20 euron vahingonkorvausvaatimuksen ja ilmoittanut perusteeksi huoneistossa tehdyt korjaus-, siivous- ja tyhjennystoimenpiteet. Toimenpiteet on tehty sen vuoksi, että B:n poismuuton jälkeen huoneisto on ollut likainen, sinne on jätetty tavaraa, lukko on jouduttu sarjoittamaan ja kylpyhuoneen tulovesi tulppaamaan. Haastehakemuksessa on lisäksi ilmoitettu, että B:lle on lähetetty perintäkirje asiamiehen toimesta. Haastehakemuksessa on edelleen ilmoitettu, että vuokrasuhde on perustunut kirjalliseen sopimukseen, ja siinä on yksilöity vuokratun asuinhuoneiston osoite ja vuokrasuhteen voimassaoloaika. Vastauksessaan haastehakemuksen täydennyskehotukseen A Oy on ilmoittanut, että B ei ole riitauttanut saatavaa.

Hovioikeus katsoo, että yhtiön haastehakemuksen mukainen velkomus on sinänsä ollut tutkittavissa oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n tarkoittamana summaarisena riita-asiana. Haastehakemuksessa ei kuitenkaan ole yksilöidysti eritelty vaatimuksen perusteissa kuvattuja eri vahinkoja ja niiden määriä, vaan ainoastaan ilmoitettu korvausvaatimuksen kokonaismäärä. Käräjäoikeuden ei siten olisi tullut jättää kannetta tutkimatta yksinomaan sillä perusteella, että vahingonkorvausta koskevaa haastehakemusta ei voida käsitellä summaarisena asiana, vaan kehottaa yhtiötä täydentämään haastehakemustaan edellä kerrotuin tavoin vaatimuksen ja sen perusteiden tarkemmaksi yksilöimiseksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan.

Asia palautetaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee tämän päätöksen saatua lainvoiman ottaa asia omasta aloitteestaan käsiteltäväksi huomioon ottaen tässä päätöksessä haastehakemuksen täydennyttämisestä kerrotut seikat.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenneuvos Timo Vuojolahti
hovioikeudenneuvos Minna Mattila
asessori Minna Kauranen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen 25.1.2022.