HelHO:2021:15

A ja B olivat asuneet samassa kerrostalossa ja nähneet toisiaan satunnaisesti naapureina rappukäytävässä ja pihalla. A olisi halunnut tutustua B:hen, josta hän oli kiinnostunut. A oli lähestynyt B:tä sosiaalisessa mediassa 3.6.2018 ja 22.7.2018 välisenä aikana. Hänen erilaisia yhteydenottojaan Facebookin kautta oli ollut seitsemän. Niistä yksi oli video, jossa A oli tyydyttänyt itseään.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko A:n menettely täyttänyt viestintärauhan rikkomisen ja kunnianloukkauksen tunnusmerkistöt. Asiassa oli lisäksi arvioitavana, oliko A tehnyt B:lle 22.7.2018 vähäisenä pidettävää ruumiillista väkivaltaa ja syyllistynyt siten lievään pahoinpitelyyn, kun osapuolet olivat kohdanneet toisensa asuintalonsa edessä.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että syyte oli kaikissa kohdissa hylättävä.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 21.5.2021

Asian käsittely hovioikeudessa

Syyttäjälle on myönnetty 21.5.2019 jatkokäsittelylupa.

Pääkäsittely on toimitettu 15.2.2021.

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän syytteen mukaisesti viestintärauhan rikkomisesta, kunnianloukkauksesta ja lievästä pahoinpitelystä yhteiseen päivissä mitattavaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen – – .

Käräjäoikeus oli arvioinut kaikissa kohdissa väärin A:n syyllisyyden ja tekojen oikeudenvastaisuuden.

Viestintärauhan rikkomisen osalta kohdassa 1 oli selvitetty A:n tekemien yhteydenottojen määrä ja laatu. A oli noin puolentoista kuukauden aikana pyytänyt B:tä Facebookissa kaverikseen, soittanut hänelle kahdesti Facebook Messengerin välityksellä sekä lähettänyt hänelle neljä viestiä ja kohdassa 2 tarkoitetun videon. Yhteydenottojen taustalla oli ollut A:n seksuaalinen kiinnostus B:tä kohtaan, vaikka B oli ollut passiivinen kohtaamisissaan itselleen entuudestaan tuntemattoman A:n kanssa. B oli saanut Facebookissa A:n jokaisesta yhteydenotosta reaaliajassa ilmoituksen ja tiennyt niiden koskevan A:n yhteydenottoja. B oli tullut tietoiseksi ja järkyttynyt yhteydenottojen sisällöstä tekoajan viimeisenä päivänä.

Käräjäoikeus ei ollut perustellut kantaansa, jonka mukaan viestien toistuvuutta koskevan tunnusmerkistötekijän täyttyminen olisi edellyttänyt yli kymmenen yhteydenottoa. Rikoslaissa ei ollut säädetty viestien toistuvuudelle mitään vähimmäislukumäärää, vaan rangaistavuuden ala määräytyi viime kädessä menettelyn häiritsevyyttä koskevan tunnusmerkin ja häirintätarkoituksen kautta. Häiritsevyyden osalta kysymys oli siitä, aiheutuiko yhteydenottojen kokonaisuudesta tyypillisesti huomattavaa häiriötä tai haittaa. Käräjäoikeus ei ollut perustellut sitä, miksi näin ei tässä tapauksessa olisi ollut. A:n yhteydenotoille ei ollut ollut asiallista eikä perusteltua syytä. Ne olivat olleet mainituissa olosuhteissa B:n kannalta ei-toivottuja, kiusallisia ja toistuvia sekä rikkoneet B:n oikeutta olla rauhassa yksityisyyteen kohdistuvilta oikeudettomilta yhteydenotoilta. Käräjäoikeudelta oli jäänyt kiinnittämättä kokonaisharkinnassa huomiota olosuhteisiin ja osapuolten keskinäiseen suhteeseen. A:n puolestaan oli vähintäänkin täytynyt ymmärtää yhteydenottojensa häiritsevyys ottaen huomioon, että B oli pysynyt sekä yhteydenottojen osalta että muutoinkin täysin passiivisena A:n suhteen.

Kohdassa 2 A oli lähettänyt B:lle Facebook Messengerin kautta videon, jossa A oli tyydyttänyt itseään. Videota oli käräjäoikeudenkin mukaan pidettävä sisältöönsä nähden epämiellyttävänä ja epämieluisana kiinnostuksen osoituksena B:tä kohtaan. Kunnianloukkausta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena oli suojata yksityisiä henkilöitä muun muassa häpäisemiseltä. Halventamisella oli tarkoitettu kuvata ja kattaa kaikki mahdolliset tekotavat, joilla loukattiin toisen kunniaa, ja halventamista voitiin luonnehtia myös ansaitsemattoman epäkunnioituksen osoittamiseksi toiselle.

B ei ollut edellä kuvatuissa olosuhteissa antanut A:lle mitään aihetta videon lähettämiselle eikä siten ollut oma-aloitteisesti altistanut itseään tällaisen materiaalin vastaanottamiselle. Tämä passiivisuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen A oli tarkoittanut halventaa B:tä tai hänen oli ainakin täytynyt ymmärtää videon halventavan B:tä. A oli osoittanut teollaan B:lle muun muassa sitä, ettei B:n itsemääräämisoikeudella, kunnialla ja arvolla ollut merkitystä A:lle. Tekonsa perusteella A oli pitänyt B:tä siinä määrin kunniattomana ja arvottomana henkilönä, että hän oli pitänyt perusteltuna lähettää B:lle videon itsensä tyydyttämisestä. A:n teko oli alistanut B:n materiaalille vastoin tahtoaan, osoittanut B:lle hänen A:n arvoa vähäisemmän arvonsa sekä ollut näissä olosuhteissa epäkunnioitusta osoittavaa ja B:n arvoa alentavaa eli halventavaa.

Kohdassa 3 käräjäoikeus oli hylännyt syytteen lievästä pahoinpitelystä katsottuaan, ettei tekoa voitu lukea A:n syyksi yksinomaan B:n kertomuksen perusteella A:n kiistettyä syyllisyytensä. Teosta oli kuitenkin kuultu vain B:n kertomus, koska A ei ollut halunnut tulla kuulluksi. Kysymys ei ollut siten ollut kertomusten välisestä uskottavuuden punnitsemisesta, eikä A ollut esittänyt sellaista vaihtoehtoista tapahtumien kulkua eikä muutakaan selvitystä, joka olisi heikentänyt B:n kertomuksen uskottavuutta. Asia olisi tullut ratkaista B:n yksityiskohtaisen ja johdonmukaisen kertomuksen perusteella.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeus oli arvioinut ja ratkaissut asian kaikissa kohdissa oikein.

B ei ollut hyväksynyt A:n Facebookissa esittämää kaveripyyntöä, joten A:n viestit eivät olleet tulleet B:n nähtäville yksi kerrallaan reaaliajassa eikä niistä ollut tullut B:lle mitään ilmoitustakaan, vaan B oli nähnyt kaikki viestit yhdellä kerralla vasta väitettyä pahoinpitelytekoa seuranneena päivänä hyväksyttyään viestit toimitettaviksi. A:n viestittelyä ei voitu pitää tästä syystä eikä viestien vähäiseen määrään nähden toistuvana. Myöskään häiritsevyyskriteeri ei ollut A:n teossa täyttynyt, koska viestit eivät olleet olleet objektiivisesti arvioituna sisällöltään loukkaavia eivätkä häiritseviä, kohdassa 2 tarkoitettua videota lukuun ottamatta. A:lla ei ollut liioin ollut häirintätarkoitusta, eikä hänen menettelynsä ollut ollut tahallista.

A:lla ei ollut kohdassa 2 ollut halventamistarkoitusta. Syyttäjän sellaisesta tarkoituksesta esittämät päätelmät olivat virheellisiä. Kuten B oli itsekin arvellut, A:n motiivina oli ollut hänen seksuaalinen kiinnostuksensa B:tä kohtaan. Vaikka A:n teko oli epäilemättä ollut B:n mielestä loukkaava, se ei ollut kohdistunut B:n kunniaan vaan enintään hänen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa. Kysymys oli ollut fyysisen koskettelun puuttuessa rankaisematta jäävästä seksuaalisesta ahdistelusta. Kunnianloukkauksen kriminalisoinnilla oli kuitenkin tarkoitettu suojata muuta oikeushyvää kuin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A:n yksin B:lle lähettämä yksityisviesti ei ollut merkinnyt B:n häpäisemistä.

A ei ollut kohdassa 3 tehnyt B:lle ruumiillista väkivaltaa. B oli itsekin kertonut, että hänen käsivarrestaan tarttuminen oli kestänyt lyhyen ajan eikä se ollut sattunut.

Todistelu

Syyttäjä on vedonnut käräjäoikeuden tuomiossa mainittuihin todisteisiin 1 ja 2 (kuvakaappaus yhteydenotoista ja videotallenne) sekä A:sta otettuun kuvaan. Myös A on vedonnut todisteeseen nro 1.

Pääkäsittelyssä on kuultu B:tä syyttäjän nimeämänä todistajana. A:n ja B:n esitutkinnassa antamiin kertomuksiin sekä B:n käräjäoikeudessa antamaan kertomukseen on vedottu pääkäsittelyn pöytäkirjasta ilmenevin tavoin.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja hovioikeudessa ratkaistavat kysymykset

A ja B ovat asuneet kesällä 2018 samassa kerrostalossa ja nähneet toisiaan satunnaisesti naapureina rappukäytävässä ja pihalla. A olisi halunnut tutustua B:hen, josta hän oli kiinnostunut.

Asiassa on ensiksi arvioitavana A:n menettely, jolla hän oli lähestynyt B:tä sosiaalisessa mediassa 3.6.2018 ja 22.7.2018 välisenä aikana. Syyttäjän rangaistusvaatimuksen johdosta kysymys on tältä osin siitä, onko A:n menettely täyttänyt viestintärauhan rikkomisen ja kunnianloukkauksen tunnusmerkistöt. Asiassa on lisäksi arvioitavana, oliko A tehnyt B:lle 22.7.2018 vähäisenä pidettävää ruumiillista väkivaltaa ja syyllistynyt siten lievään pahoinpitelyyn, kun osapuolet olivat kohdanneet toisensa asuintalonsa edessä.

Hovioikeudessa vastaanotettu todistelu

Hovioikeudessa on esitetty sama todistelu kuin käräjäoikeudessa.

B on kertonut tapahtumista olennaisilta asian ratkaisemiseen vaikuttavilta osin kuten hänen kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu. Hän on lisäksi kertonut nähneensä muutaman viikon aikana puhelimessaan viestejä, jotka hän oli niihin perehtymättä olettanut Facebookista tulleiksi muistutuksiksi A:n kaveripyynnöstä, jota hän ei ollut vielä hyväksynyt eikä hylännyt. Vasta myöhemmin B oli ymmärtänyt, että hänen puhelimeensa olikin tullut ilmoituksia A:n uusista Facebook-viesteistä. B oli ollut näiden ilmoitusten tullen harmissaan, turhautunut ja hermostunut, koska hän ei ollut halunnut A:lta mitään yhteydenottoja.

A:n kohtaamisesta 22.7.2018 B on kertonut, että A oli laittanut kätensä hänen olkapäälleen. B oli ollut jo muutoinkin hermostunut kohdatessaan miehen odottamatta niin myöhäiseen vuorokauden aikaan, eikä hän ollut ymmärtänyt A:n tarkoitusta tarttua hänen olkapäähänsä. B on kuvannut A:n otetta lujaksi (firm) ja riittävän voimakkaaksi, jotta hän oli pysynyt hetken ajan tilanteessa A:n jatkaessa puheitaan. Kipua tai vammoja otteesta ei ollut aiheutunut.

A:n lähettämän videon osalta B on kertonut, että hän oli ollut aluksi järkyttynyt siitä, että kukaan voisi tehdä sellaista, ja sen jälkeen kauhuissaan siitä, että hän oli vastannut A:n tervehdyksiin ystävällisesti usean viikon ajan tietämättä Facebook-tililleen saapuneesta masturbointivideosta. Hän olisi toivonut huomanneensa videon jo aikaisemmin, jolloin hän olisi suhtautunut A:n tervehdyksiin toisin.

Näytön arviointi ja johtopäätökset syyksilukemisesta

Kohta 1 – viestintärauhan rikkominen

Viestintärauhan rikkomisesta on rikoslain 24 luvun 1 a §:n mukaan tuomittava se, joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa. Rangaistussäännös on tullut voimaan vuoden 2014 alusta lukien. Sitä koskevassa hallituksen esityksessä on todettu säännöksen tarkoituksena olevan suojata henkilöitä häiriösoitoilta ja muulta asiattomalta, kiusalliselta ja ei-toivotulta viestinnältä. Ihmisillä on oikeus olla rauhassa yksityisyyteensä kohdistuvalta häiritsevältä oikeudettomalta viestinnältä, ja rangaistussäännös korostaa yksityisyyden ja yksityiselämän suojaa (HE 19/2013 vp s. 36).

Rangaistussäännöksen mainituissa esitöissä on edelleen todettu, että säännöksen tunnusmerkistö koostuu häirintätarkoituksesta, tekotapatunnusmerkeistä eli toistuvasta viestien lähettämisestä tai soittamisesta sekä abstraktia vaaraa ilmentävästä tunnusmerkistä. Menettelyn tulee olla oikeudenvastaista, jolloin asialliset ja perustellut yhteydenotot eivät toteuta rikosvastuun edellytyksiä. Häirintätarkoituksen tunnusmerkki ilmentää tätä oikeudenvastaisuuden vaatimusta. Vaikka häiritsemistarkoituksen arviointi asiayhteyden perusteella saattaa olla toisinaan vaikeaa, tarkoitusta voidaan arvioida yhteydenpidon sisällön ja intensiivisyyden perusteella. Voi olla tilanteita, joissa vastaanottaja tulkitsee viestin lähetetyn häirintätarkoituksessa, vaikka lähettäjällä on ollut perusteltu syy lähettää viesti, ja päin vastoin. Viestien tai soittojen toistuvuutta koskevan tunnusmerkin osalta tarkkoja lukumääriä ei voida esittää, vaan rangaistavuuden ala määräytyy lähemmin menettelyn häiritsevyyttä koskevan tunnusmerkin ja häirintätarkoituksen kautta. Abstraktia vaaraa ilmentävän tunnusmerkin osalta keskeistä on se, onko kysymyksessä oleva viestien tai soittojen kokonaisuus tyypillisesti huomattavasti häiritsevä tai aiheuttaako se tyypillisesti huomattavaa haittaa. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon viestien tai soittojen lukumäärä ja ajankohta, viestintävälineen luonne ja sijoittelu samoin kuin viestien sisältö. Erityyppisten viestintävälineiden käyttö voi aiheuttaa erityyppistä häiriötä tai haittaa, ja esimerkiksi sähköpostien lähettämisellä tunnusmerkistön toteutumisen kynnyksen tulee olla melko korkealla. (HE 19/2013 vp s. 36–37.)

Asiassa on riidatonta, että A on toteuttanut kaikki syytteessä tarkoitetut yhteydenottonsa ja yhteydenottoyrityksensä B:hen Facebookin kautta ja että yhteydenotot ilmenevät kirjallisena todisteena numero 1 olevasta kuvakaappauksesta Facebook-sivuilta. Todiste on jossain määrin tulkinnanvarainen sen suhteen, kuinka monta erillistä yhteydenottoa siitä ilmenee ja missä järjestyksessä yhteydenotot ovat tapahtuneet. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että todisteesta ilmenee A:n yrittäneen soittaa B:lle kahdesti sekä lähettäneen B:lle niin kutsutun kaveripyynnön, tervehdystä merkitsevän käden vilkutuksen (wave), syytekohdassa 2 tarkoitetun videon ja kaksi sanallista viestiä, joiden sisältöinä ovat olleet ”Hi, How are you” ja ”et ole hyvä”. Erilaisia yhteydenottoja on siten ollut seitsemän. Todisteesta ilmenevät myös soittoyritysten ajankohdat, jotka ovat olleet 8.6.2018 kello 23.28 ja 7.7.2018 kello 22.38. B:n kertomuksen perusteella on lisäksi selvitetty, että A on lähettänyt videonsa ja kaikki muut viestinsä ennen syytekohdassa 3 tarkoitettua kohtaamista 22.7.2018 mutta sanallisen viestinsä ”et ole hyvä” vasta kohtaamisen jälkeen aamuyöllä.

B on kertonut, että hän oli ottanut selvää A:n viimeisimmän viestin sisällöstä vasta herättyään aamulla 22.7.2018 ja muilta osin myöhemmin saman päivän aikana. Hän on lisäksi kertonut saaneensa tätä edeltäneiden viikkojen aikana puhelimeensa Facebook Messengerin kautta ilmoituksia. Niiden hän oli olettanut olevan muistutuksia A:n aikaisemmin lähettämästä kaveripyynnöstä, jonka ratkaiseminen Facebookissa oli ollut B:lla vielä tekemättä. B ei ole ainakaan kertonut havainneensa reaaliajassa A:n soittoyrityksiä. Hovioikeus toteaa, että sillä ajankohdalla, jolloin B on tullut tietoiseksi A:n soittoyrityksistä ja hänen viestiensä sisällöstä, ei kuitenkaan ole sellaisenaan merkitystä A:n menettelyn rangaistavuuden kannalta, koska yhteydenottojen häiritsevyyttä osana viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistöä on edellä selostetulla tavalla arvioitava abstraktia vaaraa ilmentävän tunnusmerkin kautta objektiivisesti.

Hovioikeus katsoo, että Facebookissa tehtyä kaveripyyntöä, ”Hi, How are you” -viestiä ja käden vilkutusta on pidettävä sosiaalisessa mediassa tavanomaisina yhteydenottoina ja tervehdyksinä. Vaikka B ei ollut itse tehnyt aloitteita A:n suuntaan eikä hyväksynyt tämän satunnaisissa kohtaamisessa esittämiä tapaamisehdotuksia, hän ei toisaalta ollut kertomuksensa mukaan myöskään kieltänyt A:ta ottamasta yhteyttä Facebookin kautta. Näissä olosuhteissa A:n kolmea juuri mainittua yhteydenottoa ei lähtökohtaisesti voida pitää perusteettomina eikä epäasiallisina. Toisaalta A:n iltamyöhään kello 22:n ja 24:n välisenä aikana tekemiä soittoyrityksiä käytännössä täysin vieraalle henkilölle voidaan pitää myöhäisen ajankohtansa vuoksi hyvän tavan vastaisina ja yksityiselämän suojan kannalta epäasiallisina, minkä lisäksi itsensä tyydyttämistä kuvaavan videon lähettäminen on ollut mitä suurimmassa määrin epäasiallista. Myös osapuolten kohtaamisen jälkeen aamuyöstä 22.7.2018 lähetetty sanallinen viesti ”et ole hyvä” on ollut epäasiallinen sekä lähettämisajankohtansa että juuri tapahtuneeseen kohtaamiseen liittyneen motiivinsa ja kielteisen sävynsä vuoksi.

A on näin ollen kohdistanut B:hen noin 1,5 kuukauden ajanjaksolla seitsemän yhteydenottoa, joista neljää on sellaisinaan pidettävä ajankohtansa tai sisältönsä perusteella epäasiallisina ja yleisesti katsoen myös ei-toivottuina. Vaikka huomioon otettaisiin myös A:n kolme muuta, lähtökohtaisesti asiallisena pidettävää yhteydenottoa, jollaisia on sinänsä mahdollista lähettää myös häirintätarkoituksessa, hovioikeus katsoo, ettei kysymyksessä olevaa viestien ja soittojen kokonaisuutta ole pidettävä sellaisena, että se aiheuttaisi vastaanottajalleen tyypillisesti huomattavaa häiriötä tai haittaa. A:n menettely ei ole siten täyttänyt viestintärauhan rikkomista koskevaan tunnusmerkistöön sisältyvää abstraktia vaaraa ilmentävää häiritsevyyskriteeriä. Vastaavista syistä hovioikeus katsoo, ettei A:n menettely ole täyttänyt sovellettavaa rangaistussäännöstä myöskään viestien ja soittojen toistuvuutta koskevan tunnusmerkin osalta.

Koska viestintärauhan rikkomista koskeva syyte on jo edellä mainitun kahden tunnusmerkin osalta perusteeton, asiassa ei ole tarvetta lausua erikseen A:n väitetystä häirintätarkoituksesta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ole kohdan 1 osalta syytä.

Kohta 2 – kunnianloukkaus

Kunnianloukkauksesta on rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tuomittava se, joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Syyttäjä on väittänyt A:n halventaneen B:tä momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla lähettämällä tälle Facebook Messengerin kautta videon, jossa hän on tyydyttänyt itseään. Videon sisältö ja lähettäminen ovat asiassa riidattomia seikkoja.

Kunnianloukkauksen rangaistussäännös on uudistettu osana rikoslain 24 luvun kokonaisuutta vuonna 2000, ja sitä on muutettu viimeksi vuoden 2014 alusta lukien. Lainvalmisteluasiakirjoissa (HE 184/1999 vp s. 33–34 ja HE 19/2013 vp s. 45–46) on todettu säännöksen 1 momentin 2 kohdan osalta, että sanonnalla ”halventaa” on tarkoitettu kuvata kaikkia mahdollisia tekotapoja, joilla loukataan toisen kunniaa. Kunnianloukkaus voidaan toteuttaa, paitsi sanallisesti kuten loukkaavilla mielipiteillä, myös esimerkiksi vihjailevilla ilmeillä, eleillä tai koskettelemisilla. Tällaisen halventamisen täytyy tulla ainakin loukatun tietoon. Kunnianloukkaus on vain tahallisena rangaistava, mutta eri tilanteisiin soveltuvaa tarkkaa tahallisuuden rajaa ei voida etukäteen tarkoin määrittää.

Hovioikeus toteaa, että itsensä tyydyttämistä koskevan videon lähettäminen toiselle voi kerrottujen esityölausumien perusteella sinänsä täyttää tekotapansa puolesta kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. A:n on kuitenkin esitetty lähettäneen videonsa B:lle tätä koskevan seksuaalisen kiinnostuksensa vuoksi. Tekoa on näin ollen pidettävä ainakin ensisijaiselta luonteeltaan seksuaalisena. Kunnianloukkausrikoksen täyttymistä arvioitaessa on siksi perusteltua tarkastella myös sitä, millä tavoin vastaavia tekoja on arvioitu muualla lainsäädännössä ja seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa.

Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 7 §:n 7 momentin mukaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.

Rikoslain 20 luvun 5 a §:ssä on 1.9.2014 lukien säädetty rangaistavaksi seksuaalinen ahdistelu, josta on tuomittava se, joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksen esitöissä (HE 216/2013 vp s. 12–18, 45–46 ja 49–53) on todettu muun ohella, että tasa-arvolaissa seksuaaliseksi häirinnäksi katsottuihin tekoihin voitiin puuttua monien rikoslain säännösten perusteella eikä ole edes välttämättä tarpeen, että kaikki ne olisivat myös rikosoikeudellisesti rangaistavia. Vakiintuneen käsityksen mukaan rikosoikeutta on käytettävä jonkin kielteiseksi koetun ilmiön rajoittamisen viimeisenä keinona (ultima ratio). Kansainvälinen vertailu osoitti, että seksuaalinen häirintä tai siihen rinnastuva säädytön käytös on säädetty eri maissa rangaistavaksi hyvin eri tavoin. Suomessa myös seksuaalisesti virittyneitä kirjeitä, puhelinsoittoja, sähköposti- ja tekstiviestejä voitiin arvioida monena eri rikoksena, joista kunnianloukkaus mainittiin yhtenä, ja seksuaalisena häirintänä tasa-arvolain mielessä pidettäviä tekoja oli esitöiden mukaan käsitelty usein ainakin poliisitutkinnassa kunnianloukkauksina. Ongelmana ei ollut nähtävissä tekojen rankaisematta jääminen vaan se, että esimerkiksi pahoinpitely- ja kunnianloukkaussäännöksiä sovelletaan vastoin häirinnän seksuaalista luonnetta varsin keinotekoisesti tekoihin, jotka eivät kuulu säännösten luonnolliseen soveltamisalaan. Oikeushyvien suojelun periaatteesta voitiin katsoa seuraavan, että jos kyse on häirinnän muodoista, jotka eivät niinkään loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta vaan lähinnä aiheuttavat mielipahaa, ei kyseessä välttämättä ole tarpeeksi selkeä kriminalisoinnilla suojattava oikeushyvä. Tarve seksuaalisen häirinnän kriminalisoinnille oli nähtävissä paitsi ruumiillisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden korostamisen kannalta, myös rikosoikeusjärjestelmän oman sisäisen johdonmukaisuuden edellyttämästä syystä. Ei voitu pitää tarkoituksenmukaisena erityisesti kunnianloukkausta ja pahoinpitelyä koskevien säännösten soveltamista tekoihin, joissa tekijän toiminta on luonteeltaan selkeästi seksuaalista eikä toisen kunniaa loukkaavaa tai terveyttä vahingoittamaan pyrkivää.

Hovioikeus toteaa seksuaalirikossäännösten edellä kuvatun uudistamisen johtaneen seksuaalista ahdistelua koskevaan rangaistussäännökseen, jossa ahdistelun tai häirinnän lukeminen syyksi edellyttää seksuaalisen teon tekemistä toiselle koskettelemalla. Säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät siten koskettelun puuttuessa muun muassa nyt esillä olevan kaltaiset luonteeltaan seksuaaliset videoiden tai kuvien näyttämiset. Selostetuista esityölausumista ilmenee varsin selvästi myös se, ettei tällaisen videon lähettämisen voida seksuaalisen luonteensa vuoksi katsoa kuuluvan myöskään kunnianloukkaussäännöksen luonnolliseen soveltamisalaan eikä kunnianloukkausäännöksen soveltaminen olisi perusteltua myöskään rikosoikeusjärjestelmän systematiikan kannalta. Esitöissä on vielä tuotu avoimesti esille sekin seikka, ettei oikeusjärjestys ylipäänsä edellytä kaikkien moraalisesti paheksuttavien seksuaalisluonteisten tekojen rangaistavaksi säätämistä ainakaan työelämän ja tasa-arvolain soveltamisalan ulkopuolella. Esitöissä todetuista epäkohdista huolimatta uudistuksessa ei ole kuitenkaan tarkistettu eikä täsmennetty kunnianloukkausta koskevan rangaistussäännöksen soveltamisalaa. Kunnianloukkaussäännös voi siten edelleen tulla lähtökohtaisesti sovellettavaksi myös nyt kysymyksessä olevan kaltaisiin tekoihin, jolloin teon rangaistavuus nimenomaan kunnianloukkauksena riippuu muun ohella tekijän tahallisuuden suuntautumisesta.

Kunnianloukkauksen osalta tulevat sovellettaviksi yleiset tahallisuuden sisältöä koskevat säännöt (HE 19/2013 vp s. 46). Nyt kysymyksessä olevan lainkohdan edellyttämää tahallisuutta arvioitaessa on edelleen perusteltua kiinnittää huomiota siihen, onko tekijän tarkoituksena ollut toisen loukkaaminen (KKO 2007:56, kohdat 3 ja 6). Tarkoitustahallisuus on puolestaan vakiintuneesti määritelty siten, että tietty laissa mainittu seuraus on toiminnan välitön ja ensisijainen päämäärä (KKO 2011:26, kohta 13).

Hovioikeus toteaa, että halventamista koskevan ja edellä mainitulla tavalla vain tahallisena tekona rangaistavan kunnianloukkauksen ollessa kysymyksessä merkitystä on annettava ensisijaisesti sille, mitä A:n on näytetty tai pääteltävä tarkoittaneen videon lähettäessään. A ei ole halunnut tulla asiassa henkilökohtaisesti kuulluksi, mutta hänen tiedetään edellä kohdassa 1 mainituin tavoin lähettäneen videonsa B:lle ennen asianosaisten syytekohdassa 3 tarkoitettua kohtaamista 22.7.2018. Videon lähettäessään A ei siten ole vielä tiennyt varmaksi, ettei B tulisi hyväksymään hänen Facebookissa tekemäänsä kaveripyyntöä, vaan A on erilaisilla Facebook-viesteillään pyrkinyt luomaan tuttavuutta B:n kanssa ja herättämään tämän kiinnostuksen itseensä. Näissä olosuhteissa A:n toiminnan välitön ja ensisijainen päämäärä on kysymyksessä olevan viestin lähettäessään ollut B:n loukkaamisen asemesta seksuaalisen kiinnostuksen osoittaminen häntä kohtaan. Tähän nähden A:n ei voida katsoa tarkoittaneen loukata B:tä eikä osoittaa hänelle epäkunnioitusta taikka käsitystä hänen arvottomuudestaan tai alempiarvoisuudestaan A:han nähden. Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan kunnianloukkauksen rangaistavuuteen liittyvä loukkaamistarkoitus on näin ollen jäänyt asiassa näyttämättä.

Siltä osin, kuin syyttäjä on vielä vedonnut A:n tahallisuuden osalta rikoslain 3 luvun 6 §:ssä määritettyyn todennäköisyystahallisuuteen, jonka mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä, hovioikeus toteaa ensiksi, että kunnianloukkaussäännöksen puheena olevassa 2 kohdassa tarkoitettu halventaminen voidaan uhrin näkökulmasta selittää halvennetuksi tulemisen subjektiiviseksi kokemukseksi. Halventavan teon seurauksena on siis epäkunnioitetuksi tai arvottomaksi itsensä kokemisen tunne. B on hovioikeudessa kertonut järkyttyneensä A:n videon nähdessään siitä, että kukaan voisi ylipäänsä sellaisia lähettää, mutta hänkään ei ole tuonut kertomuksessaan esille, että sanottuun järkytykseen, hämmästykseen tai paheksumiseen olisi liittynyt alempiarvoisuuden tai sitä vastaavien tunteiden kokemista. Esitettyyn selvitykseen ja kuvattuihin teko-olosuhteisiin nähden A:n ei ole katsottava pitäneen B:n halvennetuksi tulemista tekonsa varmana tai edes varsin todennäköisenä seurauksena, minkä vuoksi A:n teossa ei ole ollut kunnianloukkauksen kannalta käsillä tämäkään tahallisuuden aste.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei kunnianloukkauksen lukemiselle A:n syyksi ole perusteita eikä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen kohdan 2 osalta ole aihetta.

Kohta 3 – lievä pahoinpitely

Syyttäjä on esittänyt näyttönä kohdassa 3 tarkoitetusta lievästä pahoinpitelystä vain B:n kertomuksen. A puolestaan ei ole halunnut tulla kuulluksi tämänkään tapahtuman osalta. B on hovioikeudessa kertonut A:n laittaneen kätensä hänen olkapäälleen. Esitutkinnassa B oli ilmaissut asian niin, että A oli tarttunut häntä käsivarresta, sekä käräjäoikeudessa kertoen, että A oli ottanut häntä kiinni kädestä. Näistä pienistä sävyeroista huolimatta hovioikeus katsoo B:n muutoin muuttumattoman ja johdonmukaisen kertomuksen osoittavan uskottavasti ja luotettavasti, että A oli laittanut kätensä B:n olka- tai käsivarrelle ja saanut B:n tällä tavoin kädestä pitämällä pysymään lyhyen ajan paikallaan samalla, kun A oli kehunut B:n vartaloa ja pyrkinyt kysymään syytä siihen, ettei B ollut hyväksynyt häntä Facebook-kaverikseen. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, syytteessä tarkoitetusta tapahtumasta ja A:n menettelystä ei ole sinänsä jäänyt epäselvyyttä, vaan kysymys on yksin siitä, voidaanko sanotun kädestä kiinni pitämisen katsoa täyttävän pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön.

Pahoinpitelystä tuomitaan rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on saman luvun 7 §:n mukaan tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.

B on hovioikeudessakin vahvistanut sen aikaisemmin kertomansa seikan, ettei A:n otteesta ollut aiheutunut hänelle kipua eikä vammoja. Näin ollen A:n tuomitseminen pahoinpitelyrikoksesta edellyttäisi, että hänen olisi katsottava tehneen B:lle edellä selostetuissa rangaistussäännöksissä tarkoitettua ruumiillista väkivaltaa B:n terveyttä vahingoittamatta ja kipua aiheuttamatta. B:n kertomus ei kuitenkaan osoita, että A:n ote hänen kädestään olisi ollut siinä määrin puristava, että ruumiillisen väkivallan kriteerin olisi katsottava teossa täyttyneen.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei A ole syyllistynyt siihen lievään pahoinpitelyyn, josta syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei tältäkään osin ole.

Yhteenveto lopputuloksesta

Syyttäjän valitus on edellä lausutuilla perusteilla hylättävä kaikilta osin, joten käräjäoikeuden tuomio jää lopputuloksensa osalta voimaan.

– –

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

– –

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Tommi Vuorialho
Hovioikeudenneuvos Jussi Kivi
Asessori Peter Huhanantti

Ratkaisu on yksimielinen.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 18.02.2019 nro 107242

Asia R 18/9940

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Viestintärauhan rikkominen

Rikoslaki 24 luku 1a §

03.06.2018 - 22.07.2018 Helsinki

A on häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettänyt viestejä ja soittanut B:lle Facebookin messengerin kautta siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan B:lle huomattavaa häiriötä tai haittaa.

2. Kunnianloukkaus

Rikoslaki 24 luku 9 §

08.06.2018 Helsinki

A on halventanut B:tä lähettämällä tälle Facebookin messengerin kautta videon, jossa hän on tyydyttänyt itseään.

3. Lievä pahoinpitely

Rikoslaki 21 luku 7 §

22.07.2018 Helsinki

A on tehnyt yleisellä paikalla ruumiillista väkivaltaa B:lle tarttumalla B:tä tämän käsivarresta kiinni. Tekoa on käytetyn väkivallan vähäisyys sekä ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen ja muut rikokseen liittyvät seikat huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

– –

Vastaus

Syytekohta 1

Vastaaja A on kiistänyt syytteen. Vastaaja on kiistänyt, että hän olisi häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettänyt viestejä ja soittanut asianomistajalle sekä on kiistänyt, että teko olisi omiaan aiheuttamaan asianomistajalle huomattavaa häiriötä tai haittaa.

Syytekohta 2

Vastaaja A on kiistänyt syytteen. Vastaaja on kiistänyt halventaneensa asianomistajaa. Video on lähtenyt vahingossa asianomistajalle ja se on lähtenyt myös muille henkilöille. Vastaaja on joka tapauksessa katsonut, että videon lähettämistä ei ole arvioitava kunnianloukkauksena.

Syytekohta 3

Vastaaja A on kiistänyt syytteen. Vastaaja on kiistänyt tehneensä minkään laatuista väkivaltaa asianomistajalle.

– –

Todistelu

Henkilötodistelu

1. Asianomistaja B:n kuuleminen todistelutarkoituksessa

Kirjalliset todisteet

Syytekohdat 1 ja 2

1. Kuvakaappaus A:n yhteydenotoista (etptk:n liite 1)

Syytekohta 2

2. Facebookin messengeristä tallennettu video (etptk:n liite 2)

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

Syyte viestintärauhan rikkomisesta kohdassa 1 on hylätty.

Syyte kunnianloukkauksesta kohdassa 2 on hylätty.

Syyte lievästä pahoinpitelystä kohdassa 3 on hylätty.

Näyttö

Asianomistaja B on kertonut, että hän oli ensimmäisen kerran tavannut vastaaja A:n toukokuussa 2018 heidän molempien asuessa samassa talossa, jolloin A oli tiedustellut, asuuko B yksin ja kutsunut B:tä käymään hänen luonaan joku kerta. Seuraavan kerran hän oli tavannut A:n heidän asuintalonsa ilmoitustaulun kohdalla ja heillä oli ollut puhetta kyseisen asuintalon Facebook-ryhmästä ja mahdollisesta liittymisestä siihen. Muutaman päivän kuluttua tästä hän oli saanut Facebook-kaveripyynnön A:lta, josta B ei ollut omien sanojensa mukaan välittänyt ollenkaan.

Tapahtumista 22.7.2018 B on kertonut, että hän oli ollut tulossa kotiin ystävänsä luota ja törmännyt A:han heidän kotitalonsa edessä. A oli kysynyt B:ltä, mistä tämä oli tulossa ja tiedustellut samalla, miksei B lisää häntä Facebook-kaverikseen. B:n mukaan A oli ottanut häntä kädestä kiinni vasemmalla kädellään ja ollut asianomistajan vasemmalla puolella. A oli myös kehunut asianomistajan vartaloa ja tämä vartalon kommentointi oli erityisesti häirinnyt asianomistajaa ja hän oli vain halunnut päästä tilanteesta pois ja kotiinsa. Asianomistajan mukaan vastaajan ote hänestä oli ollut riittävän voimakas ja luja, jotta asianomistaja jäisi tilanteeseen. Tilanne oli ollut lyhyt eikä siitä ollut aiheutunut asianomistajalle vammoja eikä kipua. Tilanne oli päättynyt siihen, että vastaaja oli päästänyt asianomistajasta irti ja avannut asianomistajalle oven. Tämän jälkeen he olivat menneet rappuun sisään ja A oli edelleen tiedustellut Facebook-kaveripyyntöä koskevaa asiaa. B:n mukaan A oli noussut portaita hänen perässään heidän asuintalonsa portaikossa eikä A ollut jäänyt oman asuntonsa kohdalle, jolloin B oli kovaäänisesti kieltänyt A:ta tulemasta hänen perässään. Tällöin A oli käskenyt häntä olemaan hiljempaa.

Seuraavana aamuna B oli katsonut Facebook-tiliään ja huomannut yhden A:n viestin. Myöhemmin samana päivänä hän oli katsonut saapuneiden viestien laatikon ja ensimmäistä kertaa huomannut viestit, puheluyritykset, kaveripyynnöt ja myös videon. B oli oman kertomansa mukaan ollut järkyttynyt havainnosta, että A oli kiinnostunut hänestä eikä hän ollut kiinnostunut A:sta. B oli kertonut asiasta samana iltana ystävälleen ja tehnyt myös rikosilmoituksen. Hän oli lähettänyt tekstiviestin vuokranantajalleen ja kertonut tilanteesta ja lähettänyt viestin myös isännöitsijälle.

B on vielä kertonut, että A oli aina ollut aloitteellinen tapaamisten osalta ja että hän oli yrittänyt olla lyhyt ja ytimekäs joutuessaan tekemisiin A:n kanssa. B on kertonut A:n lähettämien viestien kasautuneen Facebook-kansioon eikä hän ollut edes avannut viestejä, koska ne olivat olleet A:lta. B on kertonut A:n yhteydenottojen olleen epämieluisia ja että hän ei ole pyytänyt vastaajaa lähettämään videota. B on kertonut A:n lähestymisten tarkoituksena olleen hänen näkemyksensä mukaan se, että A oli ollut seksuaalisesti kiinnostunut B:stä.

Vastaaja A ei ole halunnut tulla kuulluksi asiassa.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Asianomistaja B:n kertomus on ollut uskottava ja johdonmukainen. Käräjäoikeudella ei ole aihetta epäillä B:n antaman kertomuksen uskottavuutta.

Kohta 1

Rikoslain 24 luvun 1 a §:n mukaan joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa, on tuomittava viestintärauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Oikeuskirjallisuuden mukaan viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön mukaisuuden käsillä olemiseksi vaaditaan periaatteessa neljän ehdon samanaikaista täyttymistä. Ensinnäkin tekijän tulee lähettää viestejä tai soittaa jollekulle. Säännöstä koskevista lain esitöistä (HE 19/2013 vp s. 36) käy selville se, että säännöksen on tarkoitettu kattavan myös sosiaalisessa mediassa yksittäisille vastaanottajille lähetettävät viestit.

Toiseksi vaaditaan, että kysymys tulee olla toistuvista soitoista tai viesteistä. Tässä yhteydessä ”toistuva” merkitsee selvästi suurta määrää, lähtökohtaisesti yli kymmentä kappaletta. Esitöiden mukaan mitään tarkkoja lukumääriä ei kuitenkaan voida esittää, vaan rangaistavuuden ala määrittyy lähemmin menettelyn häiritsevyyttä koskevan tunnusmerkin ja häirintätarkoituksen kautta (HE 19/2013 vp s. 37).

Kolmanneksi toistuvien soittojen tai viestien on tullut olla omiaan aiheuttamaan uhrille huomattavaa häiriötä tai haittaa. Tämä vaatimus merkitsee tyyppitapausajattelua, joka ei riipu suoraan konkreettiselle uhrille aiheutuneista seurauksista. Sen sijaan kysytään, millaisiin seurauksiin kyseessä oleva teko tavallisesti johtaa. Tämän vaatimuksen osalta on vielä todettu voitavan sanoa, että suuri määrä saatuja tekstiviestejä on elämyksenä häiritsevää ja aiheuttaa haittaa sähköisen viestintävälineen käytössä. Sillä taas, että kysymys tulee olla huomattavasta häiriöstä tai haitasta, rima on asetettu sangen korkealle. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä koko ajan, että kysymyksen tulee olla tyyppitapauksesta. Näin ollen se, miten uhri kokee tosiasiassa tilanteen, ei ole ratkaisevaa rangaistusvastuun kannalta.

Neljänneksi viestintärauhan rikkominen edellyttää tekijän tahallisuutta. Tämä merkitsee sitä, että tekijän tulee pitää rikoksen objektiivisten tunnusmerkkien käsillä oloa varsin todennäköisenä (Keskeiset rikokset, 4. painos, 2018, s. 381–384).

Kohdassa 1 kirjallisena todisteena 1 esitetyn kuvankaappauksen A:n yhteydenotoista perusteella A on yrittänyt muutaman kerran soittaa asianomistajalle Facebookin messenger-sovelluksen kautta ja lähettänyt tälle viestejä.

Edellä on viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön mukaisuuden käsillä olemisen osalta todettu vaadittavan neljän ehdon samanaikaista täyttymistä. Soittojen tai viestien toistuvuuden osalta vaaditaan, että kysymys tulee olla toistuvista soitoista tai viesteistä ja tässä yhteydessä ”toistuva” merkitsee selvästi suurta määrää, lähtökohtaisesti yli kymmentä kappaletta. Lisäksi toistuvien soittojen tai viestien on tullut olla omiaan aiheuttamaan uhrille huomattavaa häiriötä tai haittaa.

Käräjäoikeus katsoo asiassa esitetty kirjallinen todiste huomioon ottaen, että A:n lähettämien viestien tai yhteydenottoyritysten määrä huomioiden kysymys ei ole ollut toistuvista soitoista tai viesteistä, sillä viestejä ja yhteydenottoyrityksiä ei ole suurta määrää vaan alle kymmenen kappaletta. Viestien ja yhteydenottoyritysten ei voida myöskään katsoa aiheuttaneen asianomistajalle huomattavaa häiriötä tai haittaa.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoo, ettei viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön voida katsoa tässä tapauksessa täyttyvän. Tämän vuoksi A:ta vastaan nostettu syyte viestintärauhan rikkomisesta kohdassa 1 on hylättävä.

Kohta 2

Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Oikeuskirjallisuuden mukaan valheiden lisäksi myös halventavat sanat, eleet tai kuvat johtavat rangaistusvastuuseen kunnianloukkauksesta. Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan osalta tulevat kyseeseen esimerkiksi epäkunnioituksen osoittaminen toiselle käyttämällä erilaisia kielessä viljalti esiintyviä haukkumasanoja. Kunnianloukkaussäännöksen toisen kohdan tunnusmerkistö voidaan kuitenkin täyttää myös häpäisevillä eleillä kuten keskisormea näyttämällä tai kuvilla, esimerkiksi eri negatiivien osia yhdistelemällä (Keskeiset rikokset, 4. painos, 2018, s. 454–455).

Lisäksi samassa teoksessa on kunnianloukkaustahallisuutta koskevan kysymyksen osalta todettu, että rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisessa toisen halventamisessa tahallisuus ei ole pääsääntöisesti merkityksellinen kysymys. Tekijällä on useimmissa tapauksissa tarkoitustahallisuus suhteessa itse halventamiseen, jota on pidettävä luonteeltaan psyykkisenä seurauksena. Näin on tietenkin silloin, kun käytetään häväistyssanoja. Kiperät tapaukset liittyvät tässä sellaisten totuudenmukaisten tietojen esittämiseen, jotka ovat omiaan aiheuttamaan kärsimystä tai halveksuntaa. Jos esittämisen tarkoituksena on ollut toisen halventaminen, ei tahallisuuden arviointi ole ongelmallista. Ulkoiset olosuhteet osoittavat usein sen, mikä on ollut tarkoitus. Vielä kyseisessä teoksessa on todettu, että loukkaamistarkoituksen puuttuminen voi kuitenkin näissä tapauksissa sulkea pois tahallisuuden (Keskeiset rikokset, 4. painos, 2018, s. 459–460).

Kohdassa 2 kirjallisena todisteena on esitetty kuvakaappaus A:n yhteydenotoista ja Facebookin messengeristä tallennettu video. Videon sisällöstä ja sen lähettäjästä ei ole riitaa vaan kyse on oikeudellisesta arvioista sen suhteen, onko videon lähettämistä arvioitava kunnianloukkauksena vai ei.

Asianomistaja B on kertonut, että hän ei ole pyytänyt vastaajaa lähettämään tällaista videota. Hän on myös kertonut A:n lähestymisten tarkoituksena olleen hänen näkemyksensä mukaan se, että A oli ollut seksuaalisesti kiinnostunut B:stä.

Käräjäoikeus toteaa, että videota voidaan sen sisältö huomioiden pitää sinällään epämiellyttävänä ja epämieluisana kiinnostuksen kohteen osoituksena asianomistajaa kohtaan. Asiassa ei ole kuitenkaan käräjäoikeuden näkemyksen mukaan näytetty, että A:lla olisi ollut videon lähettämisen myötä loukkaamistarkoitus ja tarkoitus videon lähettämisellä nimenomaan halventaa toista eli asianomistaja B:tä. Asiassa on näin ollen jäänyt näyttämättä, että A olisi rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventanut asianomistaja B:tä ja siten menettelyllään syyllistynyt kunnianloukkaukseen.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoo, ettei kunnianloukkauksen tunnusmerkistön voida katsoa tässä tapauksessa täyttyvän. Tämän vuoksi A:ta vastaan nostettu syyte kunnianloukkauksesta kohdassa 2 on hylättävä.

Kohta 3

Rikoslain 21 luvun 7 §:n mukaan jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.

Asianomistaja on kertonut tilanteesta siten, että A oli ottanut häntä kädestä kiinni vasemmalla kädellään, ollut asianomistajan vasemmalla puolella ja kysynyt, miksi asianomistaja ei lisää häntä Facebook-kaverikseen. Vastaaja oli myös kehunut asianomistajan vartaloa ja tämä vartalon kommentointi oli erityisesti häirinnyt asianomistajaa ja asianomistaja oli vain halunnut päästä tilanteesta pois ja kotiinsa. Asianomistajan mukaan vastaajan ote hänestä oli ollut riittävän voimakas ja luja, jotta asianomistaja jäisi tilanteeseen. Tilanne oli ollut lyhyt eikä siitä ollut aiheutunut asianomistajalle vammoja eikä kipua. Tilanne oli päättynyt siihen, että vastaaja oli päästänyt asianomistajasta irti ja avannut asianomistajalle oven.

Vastaaja A on kiistänyt syytteen kohdassa 3 ja kiistänyt tehneensä minkäänlaista väkivaltaa asianomistajalle.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan 2013:96 perustelujen kohdassa 7 todennut, että silloin kun väitetylle rikokselle ei ole ulkopuolisia todistajia tai kun teosta ei ole seurannut ulkoisesti havaittavia vammoja tai niitä ei ajan kulumisen seurauksena enää ole havaittavissa, näyttö perustuu suurelta osin asianosaisten kertomusten varaan. Riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

Käräjäoikeus toteaa, että asiassa on selvitetty se, että vastaaja on tarttunut asianomistaja kädestä kiinni. Asiassa on kuitenkin ainakin jossakin määrin jäänyt epäselväksi se, minkälainen tilanne asianomistajan ja vastaajan välillä tarkemmin on ollut ja täyttääkö vastaajan menettely tilanteessa lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Käräjäoikeus katsoo, että tässä tilanteessa yksistään asianomistajan kertomus väitetystä pahoinpitelytilanteesta, vastaajan kiistettyä tehneensä asianomistajalle minkäänlaista väkivaltaa, ei riitä näytöksi syyksi lukevaan tuomioon. Tämän johdosta vastaaja A:ta vastaan nostettu syyte lievästä pahoinpitelystä kohdassa 3 on hylättävä.

– –

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Hylätyt syytteet

1. Viestintärauhan rikkominen 03.06.2018 - 22.07.2018

2. Kunnianloukkaus 08.06.2018

3. Lievä pahoinpitely 22.07.2018

– –

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Sami Korhonen.

***

Hovioikeuden tuomio on lainvoimainen.