HelHO:2021:18

Käräjäoikeus oli velvoittanut asianajaja A:n korvaamaan päämiehensä kanssa yhteisvastuullisesti J:n oikeudenkäyntikulut turvaamistoimen hakemista koskevassa asiassa. Kysymys oikeudenkäyntiasiamiehen kuluvastuun edellytyksistä.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.11.2020 NRO

Asia Helsingin käräjäoikeus 30.11.2020 nro 69809

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 22.12.2021

Asian käsittely hovioikeudessa

A:lle on 1.3.2021 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

A on vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata J:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa.

Turvaamistoimihakemusta ei ollut kohdistettu J:hin vaan pesänjakajaan. J ei ollut ollut asiassa vastapuoli.

A:n päämiehensä U:n puolesta laatima turvaamistoimihakemus ei ollut ollut lakiin perustumaton. Hakemuksen kohde oli ollut pesänjakajan kiinteistön myyntitoimien keskeyttäminen edunvalvojan U:lle määräämisen ajaksi. Pesänjakajan jo vireillä ollut ositustoimitus oli ollut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu pääasia, mikä väite oli esitetty jo käräjäoikeudessa.

Asiamiehen kuluvastuuta arvioitaessa oli tullut antaa merkitystä päämiehen A:lle antamalle ohjeelle, joka ei ollut ollut ilmeisen virheellinen tai lainvastainen. A:n päämies oli myöhemmin tehnyt kiinteistöstä korkeamman tarjouksen ja kiinteistö oli myyty hänelle. Turvaamistoimen hakeminen oli osaltaan turvannut päämiehen oikeuksien toteutumisen.

Vastaus

J on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Käräjäoikeudessa A:n päämiehensä puolesta laatiman turvaamistoimihakemuksen perusteena oli ollut, että edunvalvojan tuli voida ottaa kantaa kauppakirjan kolmeen ehtoon. Turvaamistoimihakemuksen tarkoitus oli ollut estää jo sovittu kiinteistökauppa. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeisillä tapahtumilla ei ollut merkitystä asiamiehen kuluvastuun arviointiin. Myyntitoimien lopputulos ei osoittanut mitään turvaamistoimihakemuksen lainmukaisuudesta.

Turvaamistoimihakemuksella ei voitu muuttaa lainvoimaista pesänjakajan myyntilupaa. A:n päämiehellä ei ollut ollut pesänjakajaa tai J:tä kohtaan sellaista oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua oikeutta, joka olisi voitu vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1–4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla.

Pesänjakajan määräys oli annettu 16.11.2018. Myyntilupapäätös oli annettu 12.12.2019 ja tullut lainvoimaiseksi 20.5.2020. Pesänjakaja oli hyväksynyt J:n ostotarjouksen 5.10.2020. U:lla ja hänen puolestaan toimineella asianajaja A:lla oli ollut vuosia aikaa järjestää U:n edunvalvonta, jonka sijasta A oli U:n puolesta 4.11.2020 eli vasta päivää ennen jo sovittua kiinteistökauppaa tehnyt perusteettoman turvaamistoimihakemuksen.

A oli perusteettomalla turvaamistoimihakemuksella tahallaan aiheuttanut J:lle oikeudenkäyntikuluja. A oli tiennyt vaatimansa kieltomääräyksen oikeudellisesti mahdottomaksi, joten A oli ottanut tietoisen riskin sekä päämiehensä että omasta kuluvastuustaan.

Päämiehen antamille ohjeille ei tullut antaa merkitystä, koska A ei ollut saanut noudattaa päämiehensä ilmeisen virheellistä ja lainvastaista ohjetta.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

---

Pääasiaratkaisu

Taustatiedot

Asianajaja X oli 16.11.2018 määrätty pesänjakajana toimittamaan ositus U:n ja J:n välillä. Käräjäoikeus oli lainvoimaisella ratkaisullaan (Helsingin käräjäoikeus 12.12.2019 nro 57712, Helsingin hovioikeus 20.5.2020, nro 695) antanut pesänjakaja X:lle luvan myydä U:n ja J:n yhdessä omistamat kiinteistöt. Pesänjakaja oli ilmoittanut osapuolille myyvänsä kiinteistöt J:lle 5.11.2020.

A oli 4.11.2020 hakenut U:n puolesta Helsingin käräjäoikeudelta turvaamistoimea oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n perusteella. A oli vaatinut käräjäoikeutta kieltämään asianajaja X:ltä kiinteistön myyntitoimet 20.000 euron sakon uhalla, kunnes U:lle määrättävä edunvalvoja oli ottanut kantaa myyntiehtoihin, kuitenkin enintään 15.12.2020 saakka. A oli nimennyt turvaamistoimihakemuksessaan asiaan osallisiksi pesänjakaja X:n ja J:n. A oli 4.11.2020 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen vireille saattamassaan hakemuksessa vaatinut, että U:lle määrätään edunvalvoja tämän terveydentilan takia. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli 5.11.2020 antanut pyydetyn väliaikaismääräyksen, ja asianajaja A oli jatkanut ositusta koskenutta toimeksiantoaan määrätyn edunvalvojan valtuuttamana.

Pesänjakaja X oli oma-aloitteisesti keskeyttänyt myyntitoimet saatuaan tietää turvaamistoimihakemuksesta. Ositustoimitus oli tämän jälkeen edennyt siten, että U oli tehnyt kiinteistöstä J:tä korkeamman myyntitarjouksen ja kiinteistö oli 22.12.2020 pesänjakajan toimesta myyty U:lle.

Oikeudelliset lähtökohdat

Asiassa on kysymys oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta asiamiehen kuluvastuusta. Mainitun lainkohdan mukaan asianosaisen edustaja, asiamies tai avustaja, joka saman luvun 4 tai 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla tahallisesti tai huolimattomuudesta on aiheuttanut toiselle asianosaiselle luvussa tarkoitettuja oikeudenkäyntikuluja, voidaan velvoittaa, sen jälkeen, kun hänelle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi, yhteisvastuullisesti asianosaisen kanssa korvaamaan kyseiset kulut.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n mukaan kuluvastuu voi syntyä muun ohella aloittamalla tarpeeton oikeudenkäynti ja 5 §:n mukaan esittämällä väite, jonka esittäjä on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi.

Lainkohdan esitöiden mukaan asiamiehen ja avustajan kulukorvausvastuuta on sovellettava tietyllä varovaisuudella. Asiamiehen kulukorvausvastuu vastapuolta kohtaan tulee rajoittaa vain sellaisiin tilanteisiin, joissa asiamies on toiminut tietoisesti asianosaiselle kuuluvien oikeudenkäyntivelvollisuuksien vastaisesti taikka joissa velvollisuuden rikkominen on johtunut huolimattomuudesta (HE 191/1993 vp s. 15).

Avustajan kuluvastuuta arvioitaessa lähtökohtana voidaan pitää, että avustaja voi ajaa päämiehelleen edullista ja optimistista laintulkintaa ilman pelkoa henkilökohtaisesta kuluvastuusta. Tämä on myös oikeusjärjestelmän kehitykselle tärkeää. Kulukorvausvastuu voi siis tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti (Jokela: Oikeudenkäyntikulut ja maksuton oikeudenkäynti 2019 s. 158 ja Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke 2011, oikeudenkäyntikulut s. 95–96 ja 98).

Korkein oikeus on käsitellyt avustajan kuluvastuuta ratkaisuissa KKO 2001:65, KKO 2003:46 ja KKO 2005:9.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2001:65 katsonut, että asiamiehen oikeudellisen arvion päämiehensä asian ajamisen edellytyksistä tulee olla ilmeisen virheellinen, jotta seurauksena hänelle voisi olla laissa tarkoitettu vastuu päämiehen vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Ratkaisussa KKO 2003:46 on vahvistettu sama periaate. Ratkaisun mukaan: ”Avustajan tai asiamiehen kulukorvausvastuuta koskevaa säännöstä on sovellettava varovaisesti, kuten myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ää koskevissa esitöissä (HE 191/1993 vp) on korostettu. Säännöksen väljä soveltaminen olisi omiaan kaventamaan oikeudenkäyntiavustajalle välttämätöntä riippumattomuutta. Sellainen kehitys olisi valitettava, jossa asianajajat henkilökohtaista kuluvastuuta välttääkseen kieltäytyisivät ajamasta lopputulokseltaan epävarmoja asioita tai avustamasta päämiestään muutoksenhaussa tämän hävittyä asiansa alioikeudessa”.

Edelleen ratkaisussa KKO 2005:9 on noudatettu edellä kerrottujen aikaisempien korkeimman oikeuden ratkaisujen linjaa. Korkein oikeus on lausunut, että ”asiamiehen vastuuta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n säännöstä tulee soveltaa pidättyvämmin kuin asianosaisen omaa kuluvastuuta koskevaa saman luvun 5 §:ää. Tämä on perustunut siihen lähtökohtaan, että asiamiehen tehtävänä ja velvollisuutena on valvoa ja ajaa päämiehensä etua eikä henkilökohtaisen kuluvastuun pelko saa muodostua tosiasialliseksi esteeksi päämiehen oikeuksien edistämiselle. Kuluvastuun onkin katsottu voivan syntyä vain, jos asiamiehen oikeudellinen arvio on ollut ilmeisen virheellinen (KKO 2001:65).”

Kysymyksenasettelu

Valitusvaatimuksen perusteella asiassa on ratkaistava, onko J ollut asiassa U:n vastapuoli vai onko turvaamistoimihakemus kohdistettu vain pesänjakajaan.

Mikäli asiassa katsotaan, että J on ollut vastapuoli, tulee arvioida, onko turvaamistoimihakemus ollut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säännösten soveltamisedellytykset huomioiden perusteeton ja oikeudellisesti ilmeisen virheellinen (KKO 2001:65, KKO 2003:46 ja KKO 2005:9) ja onko asianajaja A mainitun hakemuksen laatimalla aiheuttanut tahallisesti tai tuottamuksellisesti vastapuolelle oikeudenkäyntikuluja (OK 21:6).

Mikäli vastaus on myöntävä, asiassa on vielä arvioitava, onko A vapautettava kuluvastuusta, koska hakemuksen laatiminen oli perustunut päämiehen ohjeeseen, myyntitoimien keskeytyspyynnön peruste oli ollut edunvalvojan määrääminen ja koska keskeytyspyynnön jälkeen A:n päämies U oli tehnyt korkeamman ostotarjouksen, joka oli johtanut kiinteistön myymiseen hänelle.

Onko J ollut vastapuoli

A:n käräjäoikeudelle U:n puolesta laatimassa turvaamistoimihakemuksessa asiaan osallisiksi oli nimetty pesänjakaja X ja J. Tällä perusteella, kun hakemus siis oli suoraan kohdistettu myös J:hin, käräjäoikeus on voinut käsitellä J:tä asian vastaajana ja U:n vastapuolena. Turvaamistoimihakemuksella oli pyritty pesänjakajan ja J:n välille hakemusta seuraavana päivänä sovitun kiinteistökaupan estämiseen tai ainakin sen lykkäämiseen. Käräjäoikeus on pyytänyt J:ltä vastauksen, jonka laatimisesta hänelle on aiheutunut oikeudenkäyntikuluja.

Hovioikeus katsoo, että koska J on käräjäoikeudelle osoitetussa hakemuksessa nimetty asiaan osalliseksi, on häntä prosessuaalisesti pidettävä U:n vastapuolena siitä huolimatta, että hakemuksen kohdassa vaatimukset sakkouhkainen kieltovaatimus oli kohdistettu vain pesänjakaja X:ään. Merkityksellistä tässä arvioinnissa on, että U oli itse nimennyt asiaan osalliseksi myös J:n.

Avustajan kuluvastuu

Turvaamistoimihakemus on käräjäoikeudessa lainvoimaisesti hylätty. Hovioikeuden on kuitenkin avustajan kuluvastuuta harkitessaan arvioitava, oliko hakemus ollut ilmeisen perusteeton ja sitä koskeva oikeudellinen arvio ilmeisen virheellinen.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden päätöksen perustelut turvaamistoimen edellytyksistä. Kuten käräjäoikeus on todennut, turvaamistoimen edellytyksenä on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaan muun ohella, että hakijalla on todennäköisesti vastapuolta kohtaan oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1–4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla. Turvaamistoimen kohteena olevan oikeuden tulee liittyä johonkin asianosaisten meneillään olevaan tai tulevaan oikeudenkäyntiin (pääasia), joka johtaa täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n mukaan, mikäli hakemukseen suostutaan, hakijan on kuukauden kuluessa päätöksen antamisesta pantava pääasiaa koskeva kanne vireille tuomioistuimessa tai saatettava pääasia käsiteltäväksi muussa sellaisessa menettelyssä, joka voi johtaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun.

Hovioikeus toteaa, että kysymys siitä, voiko osituksesta seuraava vaade ylipäänsä olla ennakkoturvattavissa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun tarkoittamalla turvaamistoimella, ei ole lähtökohtaisesti oikeudellisesti yksiselitteinen. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tasinkosaatava on voitu ennakkoturvata oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaisella turvaamistoimihakemuksella (Rovaniemen hovioikeus 28.1.1999, nro 61). Ratkaisussa Rovaniemen hovioikeus on katsonut, että hakemalla pesänjakajan määräyksen pääasia oli saatettu käsiteltäväksi sellaisessa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetussa muussa menettelyssä, joka voi johtaa (tuolloin voimassa olleen) ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun.

Asianajaja A:n esittämä tulkinta siitä, että pesänjakoprosessi voisi olla oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu pääasia, on siis oikeudellisesti sinänsä mahdollinen siitä huolimatta, että pesänjakajan antama päätös ei ole ulosottokaaren 2 luvun tarkoittama ulosottoperuste (tällä kannalla Helsingin hovioikeus 15.12.2020, nro 1729).

Tarkastelun kohteena olevassa turvaamistoimihakemuksessa ei ollut kuitenkaan ollut kysymys tasinkosaamisen turvaamisesta vaan, kuten käräjäoikeus on todennut, kieltomääräysvaatimus oli kohdistunut pesänjakajan lainvoimaisen myyntiluvan täytäntöönpanoon. Turvaamistoimihakemuksen tarkoituksena oli ollut estää sovitun kiinteistökaupan toteutuminen ja lykätä pesänjakajan myyntitoimet noin puolentoista kuukauden määräajaksi. Hakemusta oli perusteltu tarpeella hakea U:lle edunvalvoja, jonka tuli ottaa kantaa myyntiehtoihin.

A:n päämies U oli valittanut Helsingin käräjäoikeuden 12.12.2019 antamasta myyntilupapäätöksestä hovioikeuteen ja myyntilupaa koskenut käräjäoikeuden päätös oli tullut muutoksenhaun jälkeen lainvoimaiseksi. Käsiteltävässä tapauksessa oli siten jo arvioitu, että myyntiluvalle oli ollut edellytykset. Pesänjakajan myyntitoimissa oli kysymys pesänjakajan yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvasta lopullisen osituksen toimittamisen mahdollistavasta esivaiheesta. Myyntiluvan saatuaan pesänjakajalla oli ollut yksinomainen toimivalta päättää omaisuuden myynnistä mukaan lukien kaupan ehdot.

Hovioikeus toteaa, että pesänjakajan lainvoimaiseen myyntilupaan perustuvat pesänjakajan myyntitoimenpiteet, kuten pesänjakajan myyntiluvan perusteella toteuttaman kaupan ehdot, eivät voi tulla arvioitavaksi erillisenä pääasiana. Tämän vuoksi käräjäoikeuden perusteluissa todettu turvaamistoimen määräämisen edellytyksenä oleva vaade-edellytys oli kokonaan puuttunut. Oikeus ei voi myyntiluvasta päättäessään, eikä erillisen kanteen perusteella myöhemminkään, antaa pesänjakajalle myyntitapaan, myyntihintaan tai muitakaan kauppaan liittyviä määräyksiä (KKO 1980 II 41 ja Aarnio - Kangas, Suomen Jäämistöoikeus I, s. 1384–1386).

A:n päämiehelle määrättävällä edunvalvojallakaan ei olisi ollut itsenäistä toimivaltaa puuttua pesänjakajan päätösvaltaan kuuluviin myyntiehtoihin. Koska oikeus ei ylipäänsä voisi antaa myyntiehtoja koskevia määräyksiä, pesänjakajan myyntitoimien kieltäminen tai keskeyttäminen oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla ei voinut perustua siihen, että ositustoimitus oli jo vireillä. Kieltomääräyksen antaminen turvaamistoimena merkitsisi tosiasiassa pesänjakajan yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaan myyntitapaan puuttumista, mitä määräystä oikeus ei voisi erillisenä pääasiana antaa. Asiassa ei siksi ole ollut sellaista pääasiaa, joka olisi voinut johtaa ulosottokelpoiseen ratkaisuun. A:n laatima hakemus oli tämän vuoksi ollut selvästi perusteeton ja virheellinen.

Osapuolet voivat hakea muutosta käräjäoikeudelta vasta sen jälkeen, kun pesänjakaja on antanut myyntitoimet loppuun saatettuaan osituspäätöksen.

Osapuolet voivat lisäksi perintökaaren 23 luvun 5:n nojalla toimituksen ollessa kesken hakea oikeudelta pesänjakajan vapauttamista, mikäli tämä osoittautuu toimeensa sopimattomaksi. Tällaista hakemusta asiassa ei ole tehty.

Sen lisäksi mitä edellä on pesänjakajaan kohdistuvasta vaadeoikeudesta lausuttu, asiassa ei ollut käräjäoikeuden toteamalla tavalla edes väitetty, että U:lla olisi ollut J:tä kohtaan oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua oikeutta. J:tä kohtaan esitettynä hakemus oli myös ollut selvästi perusteeton. Hovioikeudessa asianajaja A on itsekin lausunut, ettei hakemusta ollut edes tarkoitettu kohdistaa J:hin vaan yksin pesänjakajaan.

A oli laatinut turvaamistoimihakemuksen, jonka tarkoituksena oli ollut estää jo sovittu kauppa ja lykätä pesänjakajan myyntitoimet määräajaksi. Hakemus oli tehty J:n nimeämän kirjallisen todistelun osoittamalla tavalla vasta juuri ennen sovittua kiinteistökauppaa, mikä ajankohta oli ollut omiaan aiheuttamaan J:lle haittaa. Ositustoimitus oli ollut vireillä tätä ennen 16.11.2018 lukien eli lähes kaksi vuotta. A:n olisi tullut asianajajana ymmärtää ja selvittää, ettei pesänjakajan myyntitoimiin voitu puuttua oikeudenkäymiskaaren 7 luvun tarkoittamana turvaamistoimena vaadituilla perusteilla. Lisäksi hakemuksen kohdistaminen J:hin oli ollut ilmeisen perusteetonta. A oli tuottamuksellisesti aiheuttanut U:n puolesta laatimallaan perusteettomalla turvaamistoimivaatimuksella J:lle oikeudenkäyntikuluja.

Edellä kohdassa oikeudelliset lähtökohdat lausutun ja viitattujen korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella asiamiehen kuluvastuuta tulee soveltaa varovaisesti ja se tulee vain poikkeuksellisesti kysymykseen. Toisaalta korkeimman oikeuden ratkaisujen ilmentämän periaatteen mukaan asiamiehen kuluvastuuta tulee soveltaa, mikäli asiamiehen oikeudenkäynnin aloittamista koskenut oikeudellinen arvio on ollut ilmeisen virheellinen. A:n laatima turvaamistoimihakemus oli edellä kerrotun perusteella ollut oikeudellisesti selvästi perusteeton ja oikeudellinen arvio sen laatimisesta oli ollut ilmeisen virheellinen. Asiamiehen kuluvastuulle oli siksi olemassa edellytykset.

A on vedonnut lisäksi siihen, että hän oli toiminut päämiehensä antaman ohjeen mukaan, taustalla oli ollut kysymys edunvalvojan määräämisestä ja hakemuksen laatimisen jälkeen A:n päämies oli tehnyt kiinteistön kauppaan johtaneen korkeamman ostotarjouksen.

Hovioikeus toteaa, että A:n esittämät perusteet osoittavat A:n toimineen päämiehensä tahdon mukaan ja A:n asiassa tekemien toimenpiteiden voidaan arvioida olleen päämiehen edun mukaisia ja myös jälkikäteen koituneen hänen eduksensa hovioikeudessa esitetyn kirjallisen todisteen osoittamalla tavalla. Edunvalvojan hakeminen omalle päämiehelle oli lisäksi ollut poikkeuksellista. Avustajan kuluvastuuta on kuitenkin arvioitava tehdyn turvaamistoimihakemuksen oikeellisuuden ja ilmeisen virheellisyyden kannalta.

A:n esittämät hakemuksen laatimisen taustaa koskeneet perusteet eivät vaikuta edellä selvitettyyn hovioikeuden arvioon siitä, että turvaamistoimihakemus oli ollut oikeudellisesti arvioituna selvästi virheellinen. Kuluvastuuta koskevan säännöksen tarkoitus on tehostaa avustajan velvollisuuksia toimia oikeudenkäyntisäännösten mukaisesti. Hovioikeus katsoo, ettei tässä arviossa voida antaa ratkaisevaa merkitystä oikeudellisesti selvästi perusteettoman toimenpiteen taustatekijöille. Selvästi perusteettoman hakemuksen laatimisen taustalla olevat ymmärrettävät tai hyväksyttävätkään motiivit eivät ole peruste vapauttaa avustaja kuluvastuusta säännöksen soveltamisedellytysten muuten täyttyessä. Hakemusta laadittaessa oli ollut mahdollista huomioida perusteettomasta hakemuksesta mahdollisesti seuraava kuluvastuu ja punnita tätä taloudellista riskiä suhteessa hakemuksen tavoitteeseen.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole aihetta.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

---

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Päivi Saukonoja
Hovioikeudenneuvos Henri Hyvärinen
Asessori Minna Kauranen

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 21.2.2022.