Hel­HO:2021:19

Asiassa oli kysymys siitä, oliko A:n määräämiselle matkustuskieltoon ja siten hänen liikkumisvapautensa rajoittamiselle pakkokeinolaissa säädettyjä edellytyksiä.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 8.7.2021 21/130371

Asia R 21/1930

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n 3 vuoden 4 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen törkeästä ryöstöstä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta, pahoinpitelystä ja vahingonteosta. Syyttäjän vaadittua A:n määräämistä tuomiolla vangittavaksi käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Päätöksessä oli määrätty, että A ei voinut poistua alueelta, joka muodostui Keravan, Vantaan ja Helsingin kaupungeista.

Asian olivat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Mika Illman ja lautamiehet.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 16.9.2021

Asian käsittely hovioikeudessa

Valitus

A vaati hovioikeuteen 30.8.2021 saapuneeseen valitukseen sisältyneessä kantelussaan, että matkustuskieltopäätökseen sisältyviä velvoitteita muutetaan siten, että hänen sallitaan liikkua koko Uudenmaan alueella. Samalla A voitiin määrätä olemaan ottamatta yhteyttä asianomistaja B:hen ja kanssavastaaja C:hen.

A:n olosuhteet olivat muuttuneet. A oli työllistynyt lattiatöitä tekevän yhtiön palvelukseen. Työtehtävät suoritettiin pääasiallisesti Uudenmaan alueella. Voimassa oleva liikkumisrajoitus vaikeutti työskentelyä olennaisesti, koska A ei voinut itse vaikuttaa siihen, missä hänen työkohteensa sijaitsivat. Jos A joutuisi toistuvasti kieltäytymään töistä matkustuskiellon vuoksi, oli selvää, että hänen työsuhteensa päätettäisiin koeajan kuluessa. A:n käsityksen mukaan matkustuskiellon olennaisimpana tavoitteena oli ennaltaehkäistä hänen ja C:n sekä B:n väliset kohtaamiset.

Vastaus

Syyttäjä katsoi, että vaatimus matkustuskieltopäätökseen sisältyvien velvoitteiden muuttamisesta voitiin hyväksyä.

A ei jatkossa saisi poistua Uudenmaan maakunnan alueelta, eikä hän saisi olla yhteydessä kanssavastaaja C:hen eikä asianomistaja B:hen. Muut matkustuskieltoa koskevat ehdot eli kotona olemiseen, ilmoittautumisvelvollisuuteen sekä passiin liittyvät ehdot tuli pitää voimassa sellaisina kuin käräjäoikeus oli niistä määrännyt.

Lausumat

Syyttäjä katsoi 7.9.2021 hovioikeudelle toimittamassaan lausumassa, että vaikka käräjäoikeus ei ollut nimenomaisesti lausunut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttymisestä, se oli kuitenkin tuomion perusteluista välillisesti ilmenevällä tavalla katsonut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisten matkustuskiellon edellytysten olevan käsillä. Lakia tuli syyttäjän mukaan sinänsä tulkita kuitenkin niin, että jonkin pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n edellytyksen tuli täyttyä myös käräjäoikeuden tuomion jälkeen. Jos matkustuskieltoa muutettaisiin sallimalla A:lle liikkuminen laajemmalla alueella hänen työllistymisensä vuoksi, merkitsisi ehdotettu yhteydenottoa koskeva kielto A:n kannalta edullisempaa ratkaisua suhteessa käräjäoikeuden määräämään liikkumisrajoitukseen, joten yhteydenottorajoitus olisi siten mahdollista määrätä vasta hovioikeudessa. Kanssavastaaja C oli käräjäoikeudessa häntä kuultaessa kertonut häneen kohdistuneesta uhkailusta, ja A:n oli myös tuomittu C:n pahoinpitelystä. Mahdollisuudet vaikuttaa asianomistajaan ja kanssavastaajaan eivät olleet kokonaan poistuneet ennen kuin asia oli käsitelty hovioikeudessa. Vaikka vaikeuttamisvaara olikin vähentynyt käräjäoikeuden tuomion jälkeen, se oli edelleen kuitenkin siten olemassa, että yhteydenottoa koskevaa kieltoa oli pidettävä tarpeellisena.

A katsoi hovioikeudelle 8.9.2021 toimittamassaan lausumassa hänelle asetetun matkustuskiellon perustuvan pakkokeinolain 5 luvun 9 §:n 3 momenttiin. Matkustuskiellolle oli tällöinkin oltava myös 5 luvun 1 §:n mukaiset edellytykset. A:n käsityksen mukaan matkustuskiellon edellytyksiksi oli katsottu väitetty pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu asian selvittämisen vaikeuttaminen. Matkustuskielto sellaisena kuin se oli käräjäoikeudessa määrätty, oli A:lle edullisempi kuin syyttäjän vaatima tuomiolla vangitseminen, eikä se haitannut kohtuuttomasti hänen elämäänsä ennen hänen työllistymistään. Esitetty yhteydenottoa koskeva kielto ei tosiasiallisesti rajoittanut A:n elämää millään tavalla, koska hän ei aikonut olla yhteydessä C:hen tai B:hen. Jos asiassa katsottiin yleisen oikeuskäytännön mukaisesti vaikeuttamisvaaran lakanneen käräjäoikeuskäsittelyn päättymiseen, tuli hovioikeuden arvioida sitä, oliko matkustuskiellolle enää lainkaan perustetta.

***

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

A on tuomittu yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Vangittavaksi määräämisen edellytykset ovat siten olleet olemassa. Käräjäoikeus on määrännyt A:n vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Asiassa on A:n kantelun johdosta arvioitavana pakkokeinolain 5 luvun 2 §:ssä säädettyjen matkustuskieltopäätökseen sisältyvien velvoitteiden muuttaminen. Sitä ennen hovioikeuden on kuitenkin viran puolesta arvioitava, onko A:n määräämiselle matkustuskieltoon ja siten hänen liikkumisvapautensa rajoittamiselle pakkokeinolaissa säädettyjä edellytyksiä.

Käräjäoikeus on perustellut matkustuskieltoon määräämistä sillä, että A:n on vaadittu vangittavaksi ja että tuomioistuin saa määrätä vastaajan pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n mukaiseen matkustuskieltoon, mikäli hänet tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on siten perustellut matkustuskieltoon määräämisen edellytyksiä ainoastaan vankeusrangaistuksen pituudella. Syyttäjän hovioikeudelle antamasta lausumasta ja oikeudenkäyntiasiakirjoista on pääteltävissä, ettei matkustuskieltoon määräämisen perusteeksi ole käräjäoikeudessa esitetty muita seikkoja kuin A:lle tuomittu vankeusrangaistus.

Syyttäjä on hovioikeudelle antamassaan lausumassa katsonut, että matkustuskielto voidaan määrätä, jos epäillään, että henkilö pyrkii vaikuttamaan asianomistajaan tai rikoskumppaniinsa. Syyttäjän mukaan kanssavastaaja C on kuulemisessaan käräjäoikeudessa kertonut muiden kanssavastaajien taholta häneen kohdistuneesta uhkailusta, ja A on myös tuomittu C:n kohdistuneesta pahoinpitelystä. Syyttäjä on katsonut, että matkustuskiellon tarkoituksena on nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut estää A:n vaikuttaminen kanssavastaaja C:hen ja asianomistaja B:n ja että tämä vaikuttamispyrkimys ei poistu ennen kuin tuomio on lainvoimainen.

Matkustuskiellon edellytyksistä säädetään pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentissa. Säännöksen mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän: 1) lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa; 2) vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa; tai 3) jatkaa rikollista toimintaa.

Pakkokeinolain 5 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan vangitsemisvaatimusta sekä vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, ovatko 1 tai 1 a §:ssä säädetyt edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Kyseiseen lainkohtaan liittyvissä vanhan pakkokeinolain esitöissä (HE 52/2002 vp, s. 55) on lausuttu, että viittauksella 1 §:ssä säädettyihin edellytyksiin osoitettaisiin selvyyden vuoksi, että jolleivät matkustuskiellon erikseen säädetyt edellytykset täyty, vangitsemisen tai vangittuna pitämisen ainoa vaihtoehto on epäillyn määrääminen päästettäväksi vapaaksi.

Korkein oikeus on yhteydenpidon rajoittamista koskevassa ratkaisussaan KKO 2018:87 (kohta 15) katsonut asian selvittämisen vaikeuttamisen vaaran tyypillisesti vähenevän kuulustelujen ja muun tutkinnan edetessä, ellei muuta konkreettista selvitystä vaarasta esitetä. Kun esitutkinta on päättynyt ja syyte on nostettu, vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta on yleensä huomattavasti vähäisempi kuin esitutkinnan aikana. Ajan kuluminen, kuulemisten suorittaminen ja esitutkinnan valmistuminen eivät kuitenkaan välttämättä poissulje sotkemisvaaraa tilanteissa, joissa on useita vastaajia ja joissa todisteiden hankkiminen sekä vastaanottaminen ovat vaikeita tehtäviä. (KKO 2019:99, kohta 10 sekä siinä viitattu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Gábor Nagy v. Unkari, No. 2, 11.4.2017, kohta 73.)

Edellä lausuttu korkeimman oikeuden ratkaisu koskee vangitsemista ja vangitun yhteydenpidon rajoittamista. Hovioikeus katsoo kuitenkin, että ratkaisuista ilmenevät periaatteet ovat merkityksellisiä myös matkustuskiellon sisältöä ja edellytyksiä arvioitaessa. Myös lain esitöissä (HE 222/2010 vp, s. 18) on todettu matkustuskiellon edellytysten olevan pitkälti samat kuin nykyisen pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyt pidättämisen ja vangitsemisen edellytykset.

A:n on tuomittu asianomistaja B:n kohdistuneesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä ryöstöstä sekä kanssavastaaja C:hen kohdistuneesta pahoinpitelystä. Syyttäjä on hovioikeudelle antamassaan lausumassa viitannut myös C:hen kohdistuneeseen uhkailuun. Asiassa ei kuitenkaan ole esitetty selvitystä pidempiaikaisesta uhasta tai painostuksesta taikka yrityksestä vaikuttaa asian selvittämiseen edellä mainittujen tapahtumien jälkeen. Asiassa ei ole siten esitetty riittävää selvitystä sellaisista konkreettisista seikoista, joiden voitaisiin katsoa vaikeuttavan asian selvittämistä pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Edellä lausuttu huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei matkustuskiellon määräämiselle ole edellytyksiä. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen lausua pakkokeinolain 5 luvun 2 §:ssä säädettyjen matkustuskieltopäätökseen sisältyvien velvoitteiden muuttamisesta.

Tuomiolauselma

Kantelu hyväksytään.

Käräjäoikeuden A:lle määräämä matkustuskielto kumotaan.

Matkustuskieltopäätöksessä määrätyt velvoitteet määrätään päättyväksi heti.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso
Hovioikeudenneuvos Virva Nyman
Hovioikeudenneuvos Lalli Castrén

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.