HelHO:2021:5
Käräjäoikeus oli aloitettuaan pääkäsittelyn vainoamista ja törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa saanut tietää, että pääkäsittelyssä tallennettu asianomistajan kertomuksen äänitallenne oli julkaistu sosiaalisessa mediassa, missä sitä oli kommentoitu loukkaavasti. Käräjäoikeus oli määrännyt pääkäsittelyssä myöhemmin tallennettavat asianosaisten ja todistajien kertomukset salassa pidettäväksi. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden salassapitomääräys oli lakiin perustumaton. Äänestys.
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 21.9.2020 NRO 2865
Selostus asiasta
Käräjäoikeus oli pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä 14.9.2020 ennen istunnon alkua sallinut valokuvaamisen istuntosalissa parin minuutin ajan. Samalla oikeuden puheenjohtaja oli ilmoittanut, että tämän jälkeen ja koskien myös muita istuntopäiviä kaikenlainen kuvan tai äänen tallentaminen oli oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 21 §:n nojalla kielletty
Pääkäsittelyn kolmantena päivänä 16.9.2020 aloitettiin henkilötodistelun vastaanottaminen. Kuultavana oli toinen asianomistajista. Kuulustelukertomus ei kyseisenä päivänä sisältänyt sellaisia oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n mukaisia tietoja, joiden vuoksi käsittely olisi tullut toimittaa yleisön läsnä olematta. Kuulustelussa käsitellyt asiat kuuluivat kuultavan yksityiselämän piiriin, mutta ne eivät olleet arkaluontoisia tietoja.
Käräjäoikeus tallensi kuulustelun äänitallenteeksi oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti. Koska käsittely oli julkinen, myös äänitallenne oli julkinen.
Pääkäsittelyn välipäivänä 18.9.2020 asianomistajien avustaja ilmoitti, että 16.9.2020 istunnossa tallennettu kuulustelu oli 17.9.2020 julkaistu Youtube-suoratoistopalvelussa oikeudenkäynnin kulkua käsittelevän julkaisun yhteydessä, jossa sitä oli kommentoitu loukkaavasti. Tapahtuneen vuoksi avustaja pyysi, että asianomistajien kuulustelut toimitettaisiin suljettujen ovien takana myös sellaisten teemojen osalta, jotka eivät sisältäneet salassa pidettävää tietoa.
Julkaistu äänitallenne oli käräjäoikeuden tallentama ja tilattu asianmukaisesti käräjäoikeudelta kuulustelun jälkeen. Tilaaja oli toimittaja, joka oli ollut läsnä oikeuden istunnossa ja joka oli pyytänyt käräjäoikeudelta myös kaikkien muiden todistelukertomusten tallenteita heti niiden valmistuttua.
Perustelut
Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 3 §:n mukaisten määritelmien mukaan oikeudenkäyntiasiakirjalla tarkoitetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettua asiakirjaa, joka on toimitettu tuomioistuimelle tai laadittu tuomioistuimessa oikeudenkäyntiä varten.
Saman lain 7 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirja on 8 §:ssä tarkoitetun ajankohdan jälkeen julkinen, jollei se ole 9 §:n mukaan salassa pidettävä tai jollei tuomioistuin 10 §:n nojalla määrää sitä salassa pidettäväksi. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta oikeudenkäyntiasiakirjasta.
Lain esitöiden mukaan oikeudenkäyntiasiakirjan käsite pitäisi sisällään myös esimerkiksi todistelun tallentamisessa syntyneet ääninauhat ja mahdolliset videotallenteet. (HE 2006/13 vp. s. 29)
Edellä selostettujen säännösten valossa on selvää, että käräjäoikeuden tekemät äänitallenteet ovat lähtökohtaisesti julkisia. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ei ole suoraan lain 9 §:ssä tai 10 §:ssä säädettyjä perusteita niiden salaamiselle.
Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 21 §:n mukaan muu kuin tuomioistuin saa julkisessa suullisessa käsittelyssä valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa sekä siirtää teknisin menetelmin kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.
Lainkohdan 2 momentin mukaan lupa tallentamiseen ennen asian käsittelyn alkua tai tuomioistuimen ratkaisua julistettaessa voidaan myöntää, jos: 1) tallentamisesta ei aiheudu merkittävää haittaa asianosaisen tai muun kuultavan yksityisyyden suojalle eikä se vaaranna hänen turvallisuuttaan; eikä 2) luvan epäämiseen ole muuta 1 kohtaan verrattavaa painavaa syytä.
Lainkohdan 3 momentin mukaan lupa oikeudenkäynnin tallentamiseen muilta osin voidaan myöntää, jos 2 momentissa säädetyt edellytykset ovat olemassa eikä tallentamisesta myöskään ole haittaa suullisen käsittelyn häiriöttömälle kululle ja oikeudenkäyntiin osalliset antavat siihen suostumuksensa.
Lain esitöiden mukaan oikeudenkäyntiin osallisilla tarkoitettaisiin paitsi varsinaisia asianosaisia, myös muita tallentamisen aikana kuultavia henkilöitä. Häiriöllä tarkoitettaisiin paitsi varsinaista mekaanista häiriön tai metelin aiheuttamista, myös sellaista muuta toimintaa, joka voi vaikuttaa häiritsevästi oikeudenkäynnissä esiintyvien käyttäytymiseen. (HE 2006/13 vp s. 62)
Käräjäoikeuden käsitys on, että edellä mainitun säännöksen tarkoituksena on paitsi varmistaa oikeudenkäynnin häiriötön kulku myös varmistaa, että todistelutarkoituksessa kuultavat voivat vapaasti antaa todistelukertomuksensa ilman pelkoa siitä, että kertomustallenteita tullaan käyttämään siten, että se loukkaa kuultavan yksityisyyden suojaa.
Laissa on nimenomainen säännös tämän estämiseksi videotallenteiden osalta. Lain 13 §:n 2 momentin mukaan videotallenteesta tai siihen rinnastettavasta muusta kuva- ja äänitallenteesta tieto voidaan kuitenkin antaa vain luovuttamalla tallenne tuomioistuimessa nähtäväksi, jos tallenteen sisältö huomioon ottaen on syytä olettaa, että tiedon antaminen muulla tavoin voisi johtaa tallenteessa esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojan loukkaamiseen.
Lain esitöiden mukaan säännös on katsottu tarpeelliseksi mm. siksi, että sinällään julkisetkin videotallenteet ovat niissä esiintyvien henkilöiden yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan kannalta erittäin merkittäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Aineiston väärinkäyttämisen mahdollisuus ja sen seurausten laajakantoisuus huomioon ottaen kyseisen aineiston luovuttaminen tuomioistuinten ulkopuolelle epäilemättä johtaisi yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan loukkauksiin. Toisaalta on huomattava, että oikeudenkäynnit videoyhteyksien välityksellä ovat lisääntymässä. Videoneuvotteluiden tallentaminen sellaisenaan on myös uuden tekniikan myötä helpottumassa ja todennäköinen tallentamistapa jo lähitulevaisuudessa. Jos näistä tuomioistuimen tekemistä tallenteista voisi saada kopion, merkitsisi se käytännössä ehdotetun lain 21 §:n kuvauskiellon murtumista. (HE 2006/13 vp. s. 49-50).
Käräjäoikeus toteaa, että mainittu säännös ei koske äänitallenteita. Esitöistä ei selviä, miksi video- ja äänitallenteiden on katsottu poikkeavan toisistaan, kun arvioidaan niiden luovuttamisesta aiheutuvaa riskiä yksityisyyden suojalle. Laki on säädetty 14 vuotta sitten, jolloin sosiaalinen media on ollut vielä suhteellisen marginaalinen tiedonvälityskanava. Sen piirissä toteutettua nykyisenkaltaista vihapuheella toteutettua häirintä tai kunnian- ja yksityisyyden suojan loukkaustoimintaa ei vielä ollut, eikä lainsäätäjä mahdollisesti sen vuoksi osannut ottaa huomioon, miten äänitallenteet muodostavat samanlaisen riskin kuin videotallenteet.
Käräjäoikeus katsoo, että aivan kuin edellä selostetussa hallituksen esityksessä on videotallenteiden osalta tulkittu, nyt kysymyksessä olevan oikeudenkäynnin kuulustelutallenteen julkaiseminen on tosiasiallisesti tarkoittanut sitä, että käräjäoikeuden määräämää tallennuskieltoa on kierretty. Asianosaiset ovat lain 21 §:n nojalla voineet etukäteen luottaa siihen, ettei kuulemisista tehdä julkisuuteen päätyviä tallenteita ilman käräjäoikeuden lupaa ja oikeudenkäyntiin osallisten suostumusta. Julkaiseminen on tosiasiallisesti aiheuttanut haittaa asianomistajan yksityisyyden suojalle, minkä lisäksi se haittaa suullisen käsittelyn häiriötöntä kulkua sen vuoksi, etteivät asianomistajat halua aiemmassa laajuudessa kertoa asioistaan julkisessa oikeudenkäynnissä. Poissuljettua ei ole, että myös asiassa myöhemmin kuultavat todistajat kertovat asioita eri tavalla, mikäli on tiedossa, että asian todistelutallenteet leviävät julkisuuteen.
Käräjäoikeutta on tapahtuneen johdosta pyydetty määräämään suullinen käsittely salaiseksi myös niiltä osin, kuin kuulusteluissa ei käsitellä laissa arkaluontoisiksi määriteltyjä tietoja. Pyyntö on ymmärrettävä. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että suullisen oikeuskäsittelyn julkisuus on länsimaisessa oikeusvaltiossa niin perustavanlaatuinen oikeus, ettei käräjäsalien ovien sulkemista laissa säädettyä laajemmin voida juuri missään olosuhteissa pitää perusteltuna. Näin ollen käräjäoikeus ei tule tässäkään tapauksessa rajoittamaan suullisen käsittelyn julkisuutta.
Toisaalta mikäli käräjäoikeus ei reagoisi lainkaan siihen, että jutun todistelutallenteet ovat päätyneet ja päätymässä julkisuuteen, riskinä on, että todistelukertomukset vääristyvät ja asianosaisten oikeusturva vaarantuu. Viime kädessä käräjäoikeuden täytyy siten harkita sellaista ratkaisua, joka huomioi mahdollisimman hyvin kahden perusoikeuden toteutumisen: yleisön oikeus saada tieto julkisesta oikeudenkäynnistä sekä yksilön oikeus oikeusvarmuuteen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
Oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteella tarkoitetaan sitä, että kenellä tahansa on oikeus ja mahdollisuus saada tieto oikeudenkäynneistä (diaarijulkisuus), käydä seuraamassa tuomioistuimissa järjestettäviä suullisia käsittelyjä (käsittelyjulkisuus), saada tieto tuomioistuimien tekemistä ratkaisuista (ratkaisujulkisuus) ja tutustua oikeudenkäynneissä kertyneisiin asiakirjoihin (asiakirjajulkisuus). Oikeudenkäynnin julkisuusperiaate on osa yleistä viranomaisten toiminnan julkisuusperiaatetta, jolla tarkoitetaan sitä, että jokaisella on oikeus saada tietoja viranomaisten toiminnasta ja asiakirjoista sekä omissa asioissaan että asioissa, jotka eivät koske suoranaisesti häntä itseään. Julkisuusperiaatteella tavoitellaan muun muassa jokaiselle oikeutta valvoa julkista valtaa sekä osallistumis- ja vaikuttamisoikeuksien tosiasiallista ja tehokasta käyttömahdollisuutta. (HE 2006/13 vp. s. 4)
Käräjäoikeus toteaa, että sinänsä julkisessa oikeuskäsittelyssä tallennetut todistelukertomukset eivät sisällä mitään sellaista tietoa, jota ei olisi saatavissa selville seuraamalla suullista käsittelyä. Tallenteen sisältämä tieto on siis täysin identtinen kuullun kertomuksen kanssa, eikä oikeudenkäyntiaineisto millään tavalla rikastu äänitallenteiden avulla. Oikeus valvoa julkista valtaa toteutuu todistelukertomusten osalta siten jo käsittelyjulkisuuden kautta. Varsinaisia oikeudenkäyntiasiakirjoja ei juurikaan käydä sanasta sanaan läpi suullisessa istunnoissa, ja niiden osalta asiakirjajulkisuudella on huomattavasti suurempi lisäarvo suhteessa käsittelyjulkisuuteen. Myös lainsäätäjä on pitänyt äänitallenteita muista oikeudenkäyntiasiakirjoista poikkeavina, koska lain mukaan äänitallenteita ei tarvitse säilyttää kuin kuusi kuukautta asian lainvoimaiseksi tulon jälkeen, kun muut oikeudenkäyntiasiakirjat ovat suureksi osin pysyvästi säilytettäviä. Oikeudenkäynnin julkisuuden nelikentässä todistelukertomusten äänitallenteet näyttäisivät siten pikemminkin kuuluvan käsittelyjulkisuuden kuin asiakirjajulkisuuden piiriin.
Käytännössä äänitallenteiden luovuttamisen rajoittaminen voidaan toteuttaa joko videotallenteiden osalta säädetyllä tavalla eli sallimalla niiden kuuleminen ainoastaan käräjäoikeuden tiloissa tai määräämällä tallenteet salaisiksi.
Tässä tapauksessa, jossa oikeudenkäynnin kohteena olevat väitetyt teot ja niiden seuraukset ovat tapahtuneet sosiaalisen median kontekstissa, käräjäoikeus katsoo, ettei luottamusta yksityisyyden suojan loukkaamattomuuteen saavuteta, mikäli oikeudenkäynnin asianosaisille jätetään mahdollisuus disponoida todistelutallenteista. Jutun osapuolilla on aina oikeus saada oikeudenkäyntiasiakirja haltuunsa. Mikäli äänitallennetta ei määrätä salaiseksi, se olisi siis joka tapauksessa asianosaisten välitettävissä julkisuuteen ja sosiaaliseen mediaan, vaikka yleisö ei saisi tallennetta haltuunsa. Ainoastaan salaamalla tallenteet saavutetaan tilanne, jossa julkaisemisen estää salassa pidettävää aineistoa koskevat määräykset.
Esitetyillä perusteilla ja asiaa kokonaisuudessaan harkittuaan ja punnittuaan käräjäoikeus katsoo, että tässä tapauksessa todistelutallenteiden salaiseksi määräämisestä aiheutuva haitta oikeudenkäynnin julkisuutta koskevalle oikeudelle on pienempi kuin haitta, joka niiden julkaisemisella olisi oikeusturvalle ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle. Tämän johdosta käräjäoikeus määrää tallenteet salaisiksi.
Päätöslauselma
Asian suullisen käsittelyn julkisuutta ei rajoiteta enempää kuin pääkäsittelyn alussa 14.9.2020 on päätetty. Päätös ilmenee pöytäkirjasta.
Käräjäoikeuden 21. - 23.9.2020 tekemät todistelukertomusten äänitallenteet määrätään salaisiksi.
Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Petra Spring.
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 21.6.2021 NRO 817
Asian käsittely hovioikeudessa
K:lle on myönnetty 20.1.2021 jatkokäsittelylupa.
Valitus
K on vaatinut, että asia siirretään käsiteltäväksi Helsingin hallinto-oikeuteen tai toissijaisesti että käräjäoikeuden päätös äänitallenteiden salassapidosta kumotaan ja että tallenteet luovutetaan hänelle. Lisäksi K on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa.
---
Käräjäoikeuden pääkäsittely oli ollut julkinen, jolloin myös pääkäsittelyssä kuultujen henkilöiden kuulemisista tehtyjen tallenteiden täytyi olla julkisia. Äänitallenteiden salaaminen rikkoi oikeudenkäynnin julkisuusperiaatetta. Medialla ei ollut aina mahdollisuutta tulla seuraamaan istuntoja paikan päälle. Äänitallenteiden julkisuus oli usein yleisön ainoa tapa valvoa julkista valtaa.
Vastaukset
Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.
Käräjäoikeuden päätös oli oikea. Käräjäoikeuden luovutettua ensimmäisenä asiassa kuullun asianomistajan äänitallenteen K:lle tallenne oli julkaistu YouTube -suoratoistopalvelussa, missä sitä oli kommentoitu loukkaavasti. Käräjäoikeudella oli siten ollut perusteltua aihetta epäillä, että muutkin tallenteet tulisivat luovutettaessa päätymään julkisuuteen ja halventavan kommentoinnin kohteeksi. K ei ollut ollut oikeudenkäynnissä asianosaisen asemassa, eivätkä asian asianosaiset olleet valittaneet päätöksestä. K halusi äänitallenteet vain siitä syystä, että hän voisi ”karnevalisoida” oikeudenkäyntiä ja pilkata asianomistajia. Pyynnöllä ei ollut mitään kestävää journalistista perustetta.
Asia oli periaatteellisesti tärkeä. Oikeudenkäynnissä kuultavilla oli oikeus yksityisyyteen eikä julkisuusperiaate voinut oikeuttaa edes julkisessa oikeudenkäynnissä käsiteltyjen tietojen rajatonta levittämistä. Viime kädessä kysymys oli asianosaisten oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Äänitallenteiden luovuttaminen tuomioistuimen ulkopuolelle saattoi johtaa yksityisyyden suojan loukkauksiin sekä siihen, että oikeudenkäynnissä kuultavat eivät uskaltaneet tai kyenneet kertomaan asioista haluamallaan tavalla.
Asianomistajat ovat vaatineet, että valitus jätetään tutkimatta tai toissijaisesti, että se hylätään. Lisäksi he ovat vaatineet, että K velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa asiassa.
---
Äänitallenteiden salassapidolle oli perusteet asian tausta huomioon ottaen. Asianomistajiin oli kohdistettu häirintää sosiaalisessa mediassa jo useiden vuosien ajan, ja he olivat joutuneet pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta. Erityisesti asianomistaja B:hen kohdistunut häirintä oli ollut ennennäkemätöntä. Heitä tukevia henkilöitä oli myös häiritty. K oli heti oikeudenkäynnin alussa julkaissut asianomistaja A:n ensimmäisestä kuulemisesta tehdyn äänitallenteen sosiaalisessa mediassa, missä sitä oli kommentoitu loukkaavasti. K oli ilmoittanut julkaisevansa loputkin tallenteet. Käräjäoikeudella oli siten ollut ennen päätöksentekoa konkreettinen tieto siitä, että tallenteita tullaan käyttämään väärin.
Asianomistajien kuulemisissa oli täytynyt käydä läpi sitä, minkälaista pelkoa ja ahdistusta teoista oli asianomistajille aiheutunut. Kysymys oli siten syvälle yksityisyyden suojaan menevistä aiheista. Mikäli valitus hyväksyttäisiin, K tulisi erittäin todennäköisesti julkaisemaan äänitallenteet sosiaalisessa mediassa. Tallenteiden julkisuus vaarantaisi asianomistajien ja todistajien yksityisyyden suojaa ja saattaisi aiheuttaa heille myös turvallisuusuhkaa.
Voimassa olevan lain säätämisen aikaan sosiaalisen median palvelut eivät olleet kaikkien käytettävissä, eikä vihapuhetta esiintynyt samalla tavalla kuin nykyään. Tietoisuus siitä, että henkilöiden kuulemisista tehtyjä äänitallenteita tullaan tässä tapauksessa levittämään sosiaalisessa mediassa, vaikutti väistämättä asianomistajien käyttäytymiseen ja heidän kertomustensa sisältöön. Tallenteiden julkisuus oli siten vakava este oikeudenkäynnin häiriöttömälle kululle. Se vaaransi asianomistajien oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja oikeusvarmuuteen. Tallenteiden julkisuus ja luovuttaminen merkitsisi lisäksi käräjäoikeuden määräämän tallentamiskiellon kiertämistä. Tallentamiskielto oli säädetty turvaamaan oikeudenkäynnin häiriötöntä kulkua ja sitä, että oikeudenkäynnissä kuultavat henkilöt voivat vapaasti antaa kertomuksensa.
Äänitallenteiden salassapito ei rajoittanut oikeudenkäynnin julkisuutta. Kuulemisten tallentamisen tarkoituksena oli palvella ensisijaisesti tuomioistuimia ja muutoksenhakua. Tallentaminen perustui oikeusvarmuuden toteuttamiseen, eikä sen tarkoituksena ollut oikeudenkäynnin julkisuuden turvaaminen. Julkisuus toteutui sitä kautta, että yleisöllä oli mahdollisuus tulla seuraamaan oikeudenkäyntiä.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu
Käräjäoikeus on 14.9.2020 aloittanut pääkäsittelyn vainoamista ja törkeää kunnianloukkausta koskevassa rikosasiassa. Käräjäoikeus on kolmantena istuntopäivänä 16.9.2020 kuullut asianomistaja A:ta, jonka kertomus on tallennettu oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 6 §:n mukaisesti. Pääkäsittelyn välipäivänä 18.9.2020 asianomistaja A:n avustaja on ilmoittanut käräjäoikeudelle, että istunnossa tallennettu asianomistaja A:n kertomus oli julkaistu YouTube-suoratoistopalvelussa, jossa sitä oli kommentoitu loukkaavasti. Hän on samalla pyytänyt, että asianomistajat voitaisiin jatkossa kuulla suljetuin ovin myös sellaisten teemojen osalta, jotka eivät sisältäneet salassa pidettävää tietoa.
Käräjäoikeus on valituksenalaisella päätöksellään 21.9.2020 katsonut, ettei asian käsittelylle suljetuin ovin ollut perustetta. Käräjäoikeus on kuitenkin määrännyt pääkäsittelyssä 21.–23.9.2020 tallennettavat asianosaisten ja todistajien kertomukset salassa pidettäväksi. Asiassa on K:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko käräjäoikeus voinut määrätä äänitallenteet salassa pidettäviksi.
2. Valituksen tutkimisen edellytykset
---
3. Äänitallenteiden salassapito
3.1 Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat
Oikeudenkäynnin julkisuus, jolla tarkoitetaan asian julkisuutta niin asian asianosaisiin kuin yleisöön nähden, on keskeinen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osa-alue. Oikeudenkäynnin julkisuudella on lisäksi vahvat kytkennät perustuslaissa turvattuun sananvapauteen. Perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
Oikeudenkäynnin julkisuus perusoikeutena merkitsee sitä, että salassapitomääräyksen antamiselle tulee löytyä oikeutus voimassa olevasta lain tasoisesta sääntelystä. Rajoituksista oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuuteen on säädetty ensisijaisesti oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (oikeudenkäynnin julkisuuslaki). Lain 1 §:n mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Saman lain 7 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiakirja on julkinen, jollei se ole 9 §:n mukaan salassa pidettävä tai jollei tuomioistuin 10 §:n nojalla määrää sitä salassa pidettäväksi. Lain 10 §:n nojalla tuomioistuin voi päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja, joiden julkisiksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Lain 13 §:n 2 momentissa on asiakirjan antamistapaa koskien säädetty, että videotallenteesta tai siihen rinnastettavasta muusta kuva- ja äänitallenteesta tieto voidaan kuitenkin antaa vain luovuttamalla tallenne tuomioistuimessa nähtäväksi, jos tallenteen sisältö huomioon ottaen on syytä olettaa, että tiedon antaminen muulla tavoin voisi johtaa tallenteessa esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojan loukkaamiseen.
Lain 13 §:n 2 momentin perusteella tuomioistuin voi siis antaa pelkästään tuomioistuimen tiloissa nähtäväksi esimerkiksi asianosaisen tai todistajan kuulemisesta tallennetun videotallenteen. Sitä vastoin säännöksen perusteella pelkän äänitallenteen antamista ei voida tällä tavoin rajoittaa. Tämä perustuu lain valmisteluvaiheessa (HE 13/2006 vp s. 49–50) tehtyyn arvioon siitä, että julkisetkin videotallenteet ovat niissä esiintyvien henkilöiden yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan kannalta erittäin merkittäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Hallituksen esityksen mukaan ei voitu pitää perusteltuna eikä oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta edes tarpeellisena, että tällaista aineistoa eli videotallenteita luovutettaisiin tuomioistuimen ulkopuolelle. Aineiston väärinkäyttämisen mahdollisuus ja sen seurausten laajakantoisuus huomioon ottaen kyseisen aineiston luovuttaminen tuomioistuinten ulkopuolelle katsottiin epäilemättä johtavan yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan loukkauksiin. Lisäksi hallituksen esityksessä katsottiin, että jos näistä tuomioistuimen tekemistä tallenteista voisi saada kopion, merkitsisi se käytännössä lain 21 §:n kuvauskiellon murtumista. Lain 21 §:n perusteella suullisen käsittelyn valokuvaaminen, nauhoittaminen ja muu tallentaminen on sallittua vain puheenjohtajan luvalla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.
Lakivaliokunta piti hallituksen esityksestä ilmi käyvää huolta yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan loukkauksista aiheellisena varsinkin, kun säännöksessä tarkoitettuja tallenteita oli myös käytännössä levitetty julkisuudessa (LaVM 24/2006 vp s. 6). Lakivaliokunta kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että periaatteessa jokaista videotallennetta tai siihen rinnastettavaa kuva- ja äänitallennetta voidaan sinänsä pitää jo luonteeltaan sellaisena, että se ainakin tietyllä tavalla käytettynä voi loukata tallenteessa esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojaa. Valiokunta piti tarpeellisena, että tuomioistuimia ohjattaisiin kiinnittämään hallituksen esityksessä ehdotettua enemmän huomiota tallenteen sisältöön. Tällöin siis edellytettäisiin, että tuomioistuin ennen tallenteen julkisuutta koskevaa ratkaisua tekisi asiassa erityisesti tallenteen sisällön huomioon ottavan arvion niistä seurauksista, joihin kopion luovuttaminen voisi johtaa. Tästä syystä valiokunta ehdotti eräitä muutoksia kyseisen momentin sanamuotoon, mitkä muutokset hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa. Toisaalta valiokunta korosti myös sitä, että vaikka tuomioistuin luovuttaisikin tallenteesta kopion, siitä ei vielä sinällään seuraa oikeutta saattaa tallenteen sisältö esimerkiksi joukkotiedotusvälineen avulla yleisön saataviin. Valiokunnan mukaan tätä kysymystä on arvioitava muun lainsäädännön ja tiedotusvälineiden itsesääntelynormiston avulla.
Lakia säädettäessä on siten tiedostettu, että sinänsä julkinen tuomioistuimessa tapahtuva henkilön kuuleminen todistelutarkoituksessa voi johtaa kuultavan yksityisyyden ja persoonallisuuden suojan loukkaamiseen, mikäli kuulemisesta tehty tallenne luovutettaisiin tuomioistuimen ulkopuolelle. Tuolloin kuitenkin katsottiin, että suojan piiriin tulee sisällyttää vain videotallenteet ja muut niihin rinnastettavat kuva- ja äänitallenteet. Sen sijaan pelkkiä äänitallenteita säännös ei sanamuotonsa mukaan koske, eikä esitöistäkään ilmene, että niitä olisi tarkoitettu sisällyttää suojan piiriin.
Lain säätämisen jälkeen sosiaalisen median merkitys tiedon levittämisessä on kasvanut selvästi. Tämä on tuonut enenevässä määrin mukanaan myös yksityisyyden ja persoonallisuuden suojaa loukkaavia tilanteita, joissa yksittäinen henkilö on voinut joutua antamiensa lausumien tai muiden syiden vuoksi hyvinkin voimakkaan negatiivisen julkisuuden kohteeksi. Oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevaa Suomen kansallista lainsäädäntöä ei ole tästä huolimatta muutettu.
3.2 Arviointi tässä tapauksessa
Käräjäoikeuden päätöksestä ei ilmene, että se olisi katsonut äänitallenteiden salassapidolle olevan jokin laissa säädetty peruste. Päätöksessä on päinvastoin todettu, ettei nyt kysymyksessä olevassa asiassa ole suoraan oikeudenkäynnin julkisuuslain 9 tai 10 §:ssä säädettyä perustetta tallenteiden salassapidolle. Päätöksen mukaan tallenteiden salassapito onkin perustunut arviolle siitä, että salassapidosta aiheutuva haitta oikeudenkäynnin julkisuudelle oli pienempi kuin niiden julkaisemisesta oikeusturvalle ja oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille aiheutuva haitta. Käräjäoikeuden päätös on siten perustunut epäilyyn siitä, että mikäli äänitallenteet olisivat julkisia, ne julkaistaisiin internetissä, kuten pääkäsittelyssä 16.9.2020 tallennetun asianomistajan kertomuksen sisältävän tallenteen osalta oli tapahtunut. Asiakirjoista ilmenevin tavoin käräjäoikeus on kuitenkin katsonut osan äänitallenteista sisältävän myös suoraan lain nojalla salassa pidettäviä tietoja. Nämä tallenteet käräjäoikeus on selkeästi erotellut niistä, jotka on määrätty salassa pidettäviksi käräjäoikeuden tekemän haitta-arvion perusteella.
Hovioikeus toteaa, että tuomioistuimen keskeisiin tehtäviin kuuluu perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta, minkä lisäksi tuomioistuin vastaa myös oikeudenkäynnin kulun häiriöttömyydestä. Oikeusvaltion kulmakiviin kuuluu kuitenkin perustuslain 2 §:n 3 momentista ilmenevä lakisidonnaisuuden vaatimus, jonka mukaan tuomioistuimen on kaikessa toiminnassaan tarkoin noudatettava lakia. Pääkäsittelyssä kuultujen henkilöiden kertomuksista tehdyt äänitallenteet ovat lähtökohtaisesti julkisia oikeudenkäyntiasiakirjoja, mihin tehtävistä poikkeuksista on säädetty edellä selostetusti täsmällisesti lailla. Salassapitosäännökset on lisäksi säädetty suojaamaan oikeudenkäyntiasiakirjan sisältämää tietoa, ei itse asiakirjaa. Hovioikeus katsoo, ettei oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta säädettyjä poikkeuksia ole mahdollista tulkita käräjäoikeuden tekemällä tavalla laajentavasti eikä erityisesti ilman nimenomaisen säännöksen tukea. Asiakirjojen salassapito ei voi myöskään perustua sinänsä aiheelliseenkaan epäilyyn niiden myöhemmästä asiattomasta levittämisestä, sillä tämä merkitsisi käytännössä ennakkosensuuria. Ennakkosensuurin kielto koskee myös sellaisten tietojen julkaisemista, jotka saattavat täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön tai loukata jonkun henkilön perusoikeuksia.
Voimassa olevan lain mukaan julkisia videotallenteita ei tiettyjen edellytysten täyttyessä tarvitse luovuttaa kopiona, vaan ne voidaan luovuttaa katsottavaksi vain tuomioistuimen tiloissa. Poikkeus on säädetty turvaamaan nimenomaan yksityisyyden suojaa ja se soveltuu lain esitöiden mukaan sinänsä sekä yleisöön että asian asianosaisiin (HE 13/2006 vp s. 49). Lain esitöissä äänitallenteiden luovuttamista ei ole pidetty yksityisyyden suojan kannalta ongelmallisena. Hovioikeus pitää käräjäoikeuden tavoin mahdollisena, ettei lakia säädettäessä lähes 15 vuotta sitten ole osattu varautua siihen, että äänitallenteita leviteltäisiin sosiaalisessa mediassa eikä etenkään siihen, millaisia seurauksia tällaisella toiminnalla voi olla oikeudenkäynnin kulun häiriöttömyydelle. Lain sanamuodon mukaisen tulkinnan mukaan julkinen äänitallenne on kuitenkin toistaiseksi aina luovutettava sitä pyytävälle. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että tällaisen tallenteen sisältämät tiedot olisivat sellaisenaan vapaasti julkaistavissa. Tästä huolimatta sen arvioiminen, onko tallenteen sisältämiä tietoja julkaistaessa loukattu toisen yksityiselämää tai kunniaa ja mitä siitä rikos- tai vahingonkorvausoikeudellisessa mielessä seuraa, tapahtuu vasta jälkikäteen.
Edellä mainittuihin seikkoihin nähden hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden salassapitomääräys on lakiin perustumaton. Mainituilla perusteilla käräjäoikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin siinä on määrätty salassa pidettäviksi äänitallenteita, joissa ei käsitellä suoraan lain nojalla salassa pidettäviä tietoja.
4. Oikeudenkäyntikulut
Asiassa on kysymys rikosasian oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta, josta voi päättää vain tuomioistuin. Asiaan on siten sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ää, jonka mukaan asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaisia korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus katsoo, ettei tässä asiassa ole erityistä syytä poiketa pääsäännöstä, jonka mukaan asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen K:n ja asianomistajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset on hylättävä.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin salassa pidettäväksi on määrätty muita kuin suoraan lain nojalla salassa pidettäviä äänitallenteita. Salassa pidettäväksi jäävät edelleen asianomistajia ja todistaja T:tä koskevat suoraan lain nojalla salassa pidettäväksi määrätyt äänitallenteet.
K:n ja asianomistajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään.
Hovioikeus määrää, että ratkaisua ei saa panna täytäntöön ennen sen lainvoimaiseksi tuloa, ellei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenneuvos Satu Saarensola
Hovioikeudenneuvos Kaarlo Hakamies
Hovioikeudenneuvos Outi Mikkola
Esittelijä:
Hovioikeuden esittelijä Laura Pihlamaa
Äänestys.
ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA R 20/2285
Hovioikeudenneuvos Kaarlo Hakamies:
Olen hovioikeuden enemmistön kanssa samaa mieltä perustelujen kohdista 1., 2. ja 3.1. Äänitallenteiden salassapitoa koskevan arvioinnin (kohta 3.2) osalta lausun seuraavaa:
Perustelujen kohdassa 3.1. todetut seikat oikeudenkäynnin julkisuuslain säännöksistä ja niiden esitöistä puoltavat sinänsä johtopäätöstä, että K:lle olisi tullut antaa hänen pyytämänsä tallenteet lukuun ottamatta niitä osia, jolloin henkilöiden kuuleminen on tapahtunut käräjäoikeudessa yleisön läsnä olematta. Koska hovioikeudessa on arvioitavana käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuus, asiassa on kuitenkin otettava huomioon kohdassa ”asian tausta” selostetut olosuhteet, joiden vuoksi käräjäoikeus on määrännyt pääkäsittelyssä 21.–23.9.2020 tallennettavat asianosaisten ja todistajien kertomukset salassa pidettäväksi. Tapauksen olosuhteiden vuoksi asiaa on arvioitava K:n tiedonsaantioikeutta laajemmasta näkökulmasta eli siltä kannalta, mikä merkitys tallenteiden luovuttamisella olisi ollut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta.
Hovioikeudessa on näin ollen punnittavana asianosaisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin suhteessa oikeudenkäynnin yleisöjulkisuuteen. Tätä punnintaa tehtäessä on otettava huomioon, että asianosaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu sekä perustuslain 21 §:ssä että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja on siten vahvasti suojattu perusoikeus.
Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut, että oikeudenkäynnin ulkopuolella tapahtunut vihamielinen mediakampanja voi tietyissä tilanteissa vaikuttaa haitallisesti oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja johtaa siihen, että valtion katsotaan rikkoneen ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteita. Arvioitavaksi voi muun muassa tulla, voidaanko tuomioistuimen katsoa toimineen puolueettomasti asiassa. Oikeudenkäynnin osapuoleen kohdistuvasta intensiivisestä kielteisestä julkisuudesta huolimatta oikeudenkäynti voi täyttää sille asetetut oikeudenmukaisuuden vaatimukset. Harkittaessa sitä, onko valtio rikkonut velvoitteitaan tällaisissa tilanteissa, arvioitavana on, onko menettely ollut kokonaisuutena oikeudenmukainen ja onko tuomioistuimen puolueettomuus objektiivisesti arvioiden vaarantunut. Tässä arvioinnissa on muiden seikkojen ohella merkitystä sillä, ovatko viranomaiset toimittaneet tietoja vihamielisen mediakampanjan käyttöön (ks. viimeksi Čivinskaitè v. Liettua, 15.9.2020, kohdat 120 ja 122, kootusti Paulikas v. Liettua, 24.1.2017, kohdat 57-59, ja siinä mainitut ratkaisut sekä Beggs v. Yhdistynyt kuningaskunta, 16.10.2012, kohta 124).
Oikeudenkäynti on ensisijaisesti siinä osapuolina olevien asianosaisten välinen konfliktinratkaisumekanismi ja yleisön oikeus saada tietoa oikeudenkäynnistä on siihen nähden toissijaista. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeinen osa on, että asianosainen saa esittää tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta merkitykselliset todisteet. Jotta tämä oikeus toteutuisi myös tosiasiallisesti, tuomioistuimen tehtävänä on järjestää asianosaisten ja todistajien kuuleminen sellaisissa olosuhteissa, että he voivat esittää kertomuksensa vapaasti tuomioistuimelle ilman ulkopuolista painostusta ja että kuultavien yksityiselämän suoja tulee riittävästi turvatuksi. Yleisöjulkisuuden toissijaisuus suhteessa tähän asianosaisen oikeuteen ilmenee kansallisessa lainsäädännössä siitä, että tuomioistuimelle on annettu oikeudenkäynnin julkisuuslain 9 §:n, 15 §:n ja 20 §:n säännösten perusteella suhteellisen laaja harkintavalta määrätä oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi ja rajoittaa yleisön läsnäoloa suullisessa käsittelyssä. Myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että käsittelyn julkisuutta voidaan rajoittaa todistajien turvallisuuden tai yksityisyyden turvaamiseksi taikka sen edistämiseksi, että tuomioistuin voi vapaasti saada tietoja kuultavilta ja että kuultavat tuntevat voivansa ilmaista itseään avoimesti henkilökohtaisissakin asioissa pelkäämättä, että heidän asiaansa käsitellään julkisuudessa (ks. esim. B. ja P. vs. Yhdistynyt kuningaskunta, 5.9.2001, kohdat 37 – 38, ja siinä mainitut ratkaisut). Asian arvioinnissa on annettava merkitystä lisäksi rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2012/29/EU, ns. rikosuhridirektiivi) 18 artiklan säännöksille. Artiklassa jäsenvaltioille asetetulla velvoitteella pyritään suojelemaan rikoksen uhria ja hänen perheenjäsentään myös siltä riskiltä, että heille aiheutuu emotionaalista tai psyykkistä haittaa kuulustelun ja todistelutarkoituksessa antamansa lausunnon antamisen yhteydessä.
Äänitallenteiden luovuttamisen asianmukaisuutta nyt käsiteltävässä asiassa on siten arvioitava myös näitä säädöksiä vasten. Katson, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta, joka sallii oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittamisen siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta, antavan jo sellaisenaan riittävän normiperustan sille, että käräjäoikeus on voinut tehdä kyseisen salassapitoratkaisun. Asiaa arvioitaessa on annettava merkitystä myös oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetylle perusteelle rajoittaa oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuutta rikoksen uhria koskevien tietojen osalta, jos tiedon antaminen loukkaisi rikoksen uhrin oikeuksia. Vaikka lain 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuilla tiedoilla rikoksen uhrista on lakia säädettäessä pidetty silmällä erityisesti henkirikoksen uhreja (HE 13/2006 vp s. 41), säännöksen sanamuoto on avoin ja jättää tuomioistuimelle harkintavaltaa. Tuomioistuimen velvollisuutena on kansallisten säännösten tulkinnassa ottaa huomioon myös Euroopan unionin oikeus. Rikosuhridirektiivin 18 artiklan säännöksen piiriin kuuluu muun ohella uhrin suojelu vihamieliseltä mediajulkisuudelta. Katson, että näiden säännösten nojalla käräjäoikeudella on ollut ratkaisulleen riittävä normatiivinen perusta eikä estettä kyseisen salassapitomääräyksen antamiselle ole ollut.
Nyt käsiteltävässä asiassa on ollut kysymys vainoamista koskevasta rikosasiasta. Rikoksesta syytetylle M:lle oli vaadittu rangaistusta muun ohella siitä, että hän oli julkaissut internetissä lukuisia asianomistaja B:n kunniaa loukkaavia kirjoituksia. Lisäksi hän oli syytteen mukaan häirinnyt asianomistaja A:ta sosiaalisen median eri kanavien kautta ja sähköpostitse sekä lisäksi saapunut tai pyrkinyt saapumaan tilaisuuksiin, joissa asianomistaja A:ta oli kuultu hänen ammattiinsa liittyvistä kysymyksistä. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 16.9.2020 oli kuultu todistelutarkoituksessa asianomistaja A:ta, jonka kertomuksen käräjäoikeus oli nauhoittanut äänitallenteelle. Käräjäoikeus oli luovuttanut kopion äänitallenteesta toimittajalle eli K:lle, joka oli pyytänyt käräjäoikeudelta myös kaikkien muiden todistelukertomusten tallenteita heti niiden valmistuttua. Asianomistajien avustaja oli 18.9.2020 ilmoittanut käräjäoikeudelle, että kyseinen äänitallenne asianomistaja A:n kuulemisesta oli julkaistu YouTube -suoratoistopalvelussa oikeudenkäynnin kulkua käsittelevän julkaisun yhteydessä, jossa sitä oli kommentoitu loukkaavasti.
Katson, että mikäli näissä olosuhteissa käräjäoikeus olisi sallinut myös muiden äänitallenteiden luovuttamisen K:lle, käräjäoikeus olisi toiminnallaan hyvin todennäköisesti edistänyt oikeudenkäynnin asianomistajiin kohdistunutta vihamielistä kohtelua sosiaalisessa mediassa ja vaarantanut siten yleistä luottamusta tuomioistuimeen ja sen puolueettomuuteen käsiteltävässä asiassa. Käräjäoikeus on voinut tuossa vaiheessa turvata luottamuksen puolueettomuuteensa vain estämällä kaikkien jutussa kertyvien äänitallenteiden julkaisemisen, jolloin tuomioistuimessa tehtyjä äänitallenteita ei ole voitu enempää käyttää vihamielisessä tarkoituksessa mitään oikeudenkäynnin osapuolta vastaan. Näin menetellessään käräjäoikeus on toiminut tilanteen edellyttämällä tavalla.
Käräjäoikeus on ratkaisussaan katsonut, että äänitallenteen julkaiseminen tulisi aiheuttamaan haittaa suullisen käsittelyn häiriöttömälle kululle sen vuoksi, etteivät asianomistajat halua aiemmassa laajuudessa kertoa asioistaan julkisessa oikeudenkäynnissä. Poissuljettua ei ollut, että myös asiassa myöhemmin kuultavat todistajat olisivat kertoneet asioita eri tavalla, mikäli olisi tiedossa, että asian todistelutallenteet leviävät julkisuuteen. Käräjäoikeus on siten lakivaliokunnan edellyttämällä tavalla ennen tallenteen julkisuutta koskevaa ratkaisua tehnyt asianmukaisen arvion niistä seurauksista, joihin kopion luovuttaminen voisi johtaa. Vaikka ratkaisu on ollut tuossa vaiheessa ennakollinen, koska kaikkia kuultavia henkilöitä ei ollut vielä kuultu pääkäsittelyssä, jutun laatu huomioon ottaen käräjäoikeus on voinut tehdä jo tuolloin kyseisen ratkaisun. Ottaen huomioon lisäksi edellä selostetussa ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa B. ja P. vs. Yhdistynyt kuningaskunta esitetyt näkökohdat, hyväksyn käräjäoikeuden ratkaisun myös tältä osin.
Katson edelleen, että käräjäoikeus on salassapitopäätöksessään punninnut asianmukaisesti asianosaisten oikeussuojan tarvetta suhteessa oikeudenkäynnin julkisuuteen. Käräjäoikeus on päätynyt menettelyyn, joka on pääkäsittelyn aikana turvannut riittävän hyvin asianosaisten oikeuden saada käsiteltyä asiansa oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä mutta aiheuttanut mahdollisimman vähän haittaa yleisöjulkisuudelle ja siten myös K:n mahdollisuuksille saada tietoa oikeudenkäynnistä. Käräjäoikeus on rajoittanut ainoastaan sivullisen mahdollisuuksia saada haltuunsa pääkäsittelyssä syntynyttä autenttista oikeudenkäyntimateriaalia eli äänitallenteita todistelutarkoituksessa kuultujen henkilöiden kertomuksista, mutta mahdollistanut muutoin oikeudenkäynnin seuraamisen. Käräjäoikeus on siten ratkaisullaan tässä tapauksessa rajoittanut perusoikeuksia niiden rajoitusedellytysten mukaisesti välttämättömistä syistä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti (ks. PeVM 25/1994 vp s. 5). Hyväksyn siten käräjäoikeuden ratkaisun päätöslauselman siltä osin, kun se on määrännyt käräjäoikeuden 21 – 23.9.2020 tekemät todistelukertomusten äänitallenteet pidettäväksi salassa.
Totean kuitenkin, että oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 11 §:n nojalla tuomioistuimen on oikeudenkäyntiasiakirjan salassapidosta määrätessään määrättävä myös sen salassapitoajasta. Käräjäoikeus ei ole tehnyt tätä. Sinänsä yksityisyyden suoja voi puoltaa myös käsillä olevan tapauksen kaltaisissa olosuhteissa, että salassapito jatkuu ainakin jonkin aikaa vielä senkin jälkeen, kun asian ratkaisu on saavuttanut lainvoiman. Pääasian ratkaisussa selostetut kertomukset huomioon ottaen voi olla, että joidenkin asiassa kuultujen henkilöiden osalta äänitallenteiden salassapitotarve on jo päättynyt. Käräjäoikeus on myös oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 32 §:n nojalla sittemmin erään todistajan pyynnöstä päättänyt, että hänen äänitallenteensa on julkinen. Salassapitomääräyksen antamiseen johtaneiden syiden vuoksi katson, että salassapitoajasta määrääminen tapahtuu soveliaimmin käräjäoikeudessa. Tämän vuoksi palautan asian takaisin käräjäoikeuteen sen arvioimiseksi, kuinka pitkään äänitallenteita on pidettävä salassa.
Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan asiassa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista olen samaa mieltä kuin enemmistö.
Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan 1.12.2021.