Hel­Ho:2023:13

Seurakunta ja kantaja olivat sopineet tämän esiintymisestä viulistina orkesterin konsertissa. Hovioikeus katsoi, että seurakunnan direktio-oikeus oli sisällöltään sellainen, joka voi olla käsillä riippumatta siitä, oliko kysymys työsuhteesta vai muusta toimeksiantosopimuksesta. Kun työsopimuksen tunnusmerkit täyttyivät ja myös kokonaisarviointi puolsi sopimuksen pitämistä työsopimuksena, hovioikeus katsoi, että kysymys oli työsopimuksesta. Kantajalla oli oikeus odotuspäivien palkkaan.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 21.10.2021

Asia L 20/46976

Asian riidaton tausta

A on ammatiltaan viulisti. Hän työskentelee freelancer-muusikkona eri työnantajien lukuun.

Seurakunta ja A ovat 11.3.2020 sopineet, että A tulee esiintymään seurakunnan 15.3.2020 järjestämään konserttiin.

Konserttia ei järjestetty 15.3.2020 koronapandemiasta johtuvien viranomaisten määräämien rajoitusten vuoksi.

Seurakunta on 30.6.2020 maksanut A:lle 200 euron maksusuorituksen. Suorituksesta on laadittu palkkatodistus. Maksusuorituksesta on vähennetty ennakonpidätys ja sivukuluja (KiEL-maksu ja työttömyysvakuutusmaksu).

Kanne ja vastaus

A vaati kanteestaan tarkemmin ilmenevällä tavalla ja perusteilla vahvistettavaksi, että hänen ja seurakunnan välillä on sovittu työsopimuslain mukaisesta työsopimuksesta koskien 15.3.2020 tehtävää työsuoritusta, ja että seurakunta velvoitetaan maksamaan hänelle odotusajan palkkaa. Seurakunta vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että työsuhteen tunnusmerkistö ei asiassa täyttynyt.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus katsoi, että työsuhteen tunnusmerkit täyttyivät asiassa muutoin, mutta että A ei ollut työskennellyt seurakunnan johdon ja valvonnan alaisena.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Suvi Lahtinen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 27.10.2023

- -

Valitus ja vastaus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että hovioikeus vahvistaa A:n ja seurakunnan välillä sovitun työsopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaisesta työsopimuksesta koskien 15.3.2020 tehtävää työsuoritusta sekä velvoittaa seurakunnan maksamaan A:lle odotuspäivien palkkaa 1.200 euroa korkoineen haasteen tiedoksiannosta 19.10.2020 lukien.

- -

Seurakunta on vaatinut, että valitus hylätään - -.

- -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta, kysymyksenasettelu ja näyttö

Asian riidaton tausta on selostettu käräjäoikeuden tuomion sivulla 1.

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n ja seurakunnan välillä ollut A:n väittämin tavoin työsopimus vai seurakunnan väittämin tavoin muu toimeksiantosopimus. Jos sopimuksen katsotaan olleen työsopimus, kysymys on vielä siitä, onko A:lla oikeus odotuspäivien palkkaan.

Kuultavat ovat jäljempänä johtopäätöksistä ja kokonaisarvioinnista ilmenevin lisäyksin ja poikkeuksin kertoneet hovioikeudessa samoin kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee.

Onko osapuolten välinen sopimus ollut työsopimus

Sovellettava säännös ja direktio-oikeutta koskevia esityölausumia

Työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä säädetään työsopimuksen tunnusmerkeistä. Sanotun lainkohdan mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen, jolla työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Lakia on sovellettava, vaikka vastikkeesta ei ole sovittu, jos tosiseikoista käy ilmi, että työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta.

Säännöksen esitöiden (HE 157/2000 vp s. 56–57) mukaan työsuhteessa tehtävälle työlle on tyypillistä työn suorittajan epäitsenäinen asema työtä koskevissa asioissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijä on velvollinen noudattamaan niitä ohjeita ja määräyksiä, joita työnantaja antaa hänelle toimivaltansa rajoissa. Työnantaja voi johto- ja valvontaoikeutensa eli direktio-oikeutensa nojalla määrätä miten, missä ja milloin työ tulee suorittaa. Hänellä on myös oikeus valvoa sekä työntekoa että lopputuloksen laatua.

Edelleen esitöiden (s. 57) mukaan työntekosuhteen oikeudellista luonnetta joudutaan epäselvissä tai kiistanalaisissa tapauksissa arvioimaan kokonaisharkinnalla. Tällöin on otettava huomioon sopimusehdoista ja sopimuksen nimestä ilmenevän sopijapuolten tarkoituksen lisäksi myös ja erityisesti työnteon tosiasialliset olosuhteet. Työntekosuhteen oikeudellisen määräytymisen kannalta ratkaisevaa on aina se, täyttyvätkö työsopimuslain 1 luvun 1 §:n tunnusmerkit. Pelkästään sopimusehtojen muotoilulla ei työsopimuslain pakottavia säännöksiä voida kiertää. Työsopimukseen liittyy aina henkilökohtainen sitoutuminen työn tekemiseen.

Muut kuin työn johtoa ja valvontaa koskevat työsuhteen tunnusmerkit

Seurakunta on vedonnut siihen, että ainoastaan seurakuntaneuvostolla tai seurakuntaneuvoston delegoiman toimivallan nojalla kirkkoherralla on ollut valtuudet tehdä seurakunnan nimissä työsopimuksia. Tässä asiassa seurakuntaa edustaneella kanttorilla tällaista valtuutta ei ole Seurakunnan mukaan ollut. Tämän vuoksi hovioikeus toteaa selvyyden vuoksi asiassa olleen riidatonta, että asian osapuolten kesken on syntynyt sopimus. Sopimustunnusmerkin täyttyminen on siten riidatonta.

Tällä lisäyksellä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin se on katsonut, että sopimusta, ansiotyön tekemistä, vastikkeellisuutta ja työnantajan lukuun toimimista koskevat työsuhteen tunnusmerkit ovat asiassa täyttyneet (tuomion sivut 6–7).

Johtoa ja valvontaa koskeva työsuhteen tunnusmerkki sekä kokonaisarviointi

A:n työ ammattiviulistina on luonteeltaan sellaista, että se vaatii tekijältään tiettyä ammattitaitoa ja osaamista, ja näin ollen työn suorittajan henkilökohtainen osaaminen ja ammattitaito ovat työsuorituksessa merkittävässä asemassa. Hovioikeus toteaa, että tällaisessa tapauksessa itse työsuoritusta ja sen sisältöä ei usein ole mahdollista tai mielekästä johtaa tai valvoa. Johtoa ja valvontaa koskevan tunnusmerkin täyttyminen ei tällaisessa tapauksessa välttämättä edellytäkään työn sisällöllistä johtoa ja valvontaa, vaan työn johto ja valvonta kohdistuvat ensisijaisesti työn ulkoisiin puitteisiin.

Tässä asiassa kysymys on ollut vain yhtä päivää koskeneesta konserttiesiintymisestä, jonka ohjelma, aika ja paikka ovat olleet jo ennen esiintymissopimuksen tekemistä ennalta määrätyt, ja johon A on palkattu nimenomaan viulistiksi esiintymään osana orkesteria. Jo osapuolten sopimussuhteen näiden piirteiden vuoksi seurakunnan tosiasiallinen tarve enemmälti määrätä A:n työsuorituksen ulkoisista puitteistakin on ollut rajallinen riippumatta siitä, mikä sopimuksen oikeudellinen luonne on ollut. Näiden selvästi ulkoisten puitteiden lisäksi seurakunta on määrännyt orkesterin harjoitusaikataulusta, kuten A ja kanttori J ovat kertoneet. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että A:lla olisi ollut oikeus kieltäytyä sen paremmin seurakunnan määräämistä harjoituksista kuin esiintymistä koskevista määräyksistäkään tai päättää suorittamistaan tehtävistä. Direktio-oikeuden ei voida katsoa puuttuneen yksin siitä syystä, että näin lyhyessä ja yksittäistä suoritusta koskeneessa sopimussuhteessa seurakunnalla ei ole ollut tarvetta ainakaan ennalta määrätä A:n työsuorituksesta tämän laajemmin.

Hovioikeus katsoo edellä mainituin perustein, että seurakunnalla on ollut oikeus johtaa ja valvoa A:n työsuoritusta siinä määrin kuin se ammattimuusikon työn luonteeseen nähden on mahdollista. Direktio-oikeus on kuitenkin ollut sisällöltään sellainen, joka voi olla käsillä riippumatta siitä, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai muussa toimeksiantosuhteessa. Seurakunnan ja A:n välisestä sopimussuhteesta ei ole ilmennyt mitään sellaista, joka ehdottomasti sulkisi pois mahdollisuuden pitää sitä jompanakumpana. Asiassa on käynyt ilmi A:n ja todistaja K:n kertomana, että ammattimuusikoista osa tekeekin esiintymistyötä työsuhteissa ja osa yrittäjäasemassa. Ratkaisu sopimuksen luonteesta on siten tehtävä arvioimalla asiaa kokonaisuutena.

A:n kertomuksella ja palkkatodistuksilla on näytetty, että hän on aikaisemmin työskennellyt työsuhteessa. Hänellä ei kertomansa mukaan ole toiminimeä. Hovioikeus pitää näin ollen uskottavana, että hän on jo sopimuksen tekemisen aikaan käsittänyt, että kysymys on tässäkin tapauksessa työsuhteesta, ja että A ja seurakunta ovat tuolloin olleet aidosti eri käsityksessä sopimuksen luonteesta. He eivät ole tehneet A:n esiintymisestä kirjallista sopimusta tai keskustelleet ennalta sopimuksen ehdoista tai luonteesta. On suhtauduttava varauksella siihen, että työsuhteen tunnusmerkit muutoin täyttävää sopimusta tulisi tässä tilanteessa pitää toimeksiantosopimuksena. Ottaen huomioon työsopimuslainsäädännön pakottavuuden ja työntekijän suojelun periaatteen hovioikeus katsoo, että olisi tässä tapauksessa ollut ensisijaisesti seurakunnan asia varmistua sopimussuhteen laadusta.

Seurakunta on aiemmin todetuin tavoin vedonnut siihen, että kanttoreilla ei ole ollut toimivaltaa tehdä työsopimuksia. Hovioikeus toteaa, että kirkkoherra M:n ja kanttori J:n kertomuksilla on selvitetty, että seurakunnassa kanttorin työtehtäviin on kuulunut konserttien järjestäminen ja konserttiesiintymisistä sopiminen muusikoiden kanssa. J on siten toimivaltansa rajoissa tehnyt sopimuksen A:n konserttiesiintymisestä. Kyseinen sopimus täyttää kaikki työsopimuksen yksittäiset tunnusmerkit, eikä seurakunnan ole mahdollista sisäisillä järjestelyillään välttää pakottavan työlainsäädännön soveltamista. Kirkkoherra M:n ja seurakuntayhtymän lakimies W:n kuulemisissa on käynyt lisäksi ilmi, että heidän käsityksensä mukaan yksittäistä esiintymistä varten palkattu muusikko ei lähtökohtaisestikaan voi olla työsuhteinen. Esiintymissopimuksia hoitanut J on hovioikeudessa kertonut, ettei hän tiedä mikä on työsopimus. Näihinkään seikkoihin nähden sopimuksen luonteen arvioinnissa ei ole aihetta antaa tässä asiassa painoarvoa seurakunnassa vallinneelle käsitykselle, jonka mukaan esiintyjien kanssa tehtäviä sopimuksia ei ole mielletty työsopimuksiksi. Merkitystä tässä suhteessa ei ole myöskään seurakunnan väitteillä toimivallan puuttumisesta työsopimuksen tekemiseen.

Yhteenvetonaan hovioikeus toteaa, että A:n ja seurakunnan välinen sopimus täyttää kaikki työsopimuksen tunnusmerkit ja myös kokonaisarviointi puoltaa sopimuksen pitämistä työsopimuksena. Hovioikeus katsoo näin ollen toisin kuin käräjäoikeus, että kysymys on ollut työsopimuksesta.

Odotuspäivien palkkaa koskeva vaatimus

Sovellettavat säännökset

Työsopimuslain 2 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita.

Työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen viivästyessä työntekijällä on oikeus saada korkolain 4 §:ssä tarkoitetun viivästyskoron lisäksi täysi palkkansa odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos työsuhteesta johtuva saatava ei ole selvä ja riidaton tai jos suorituksen viivästyminen on johtunut laskuvirheestä tai tällaiseen rinnastettavasta erehdyksestä, työntekijällä on oikeus odotuspäivien palkkaan vain, jos hän on huomauttanut suorituksen viivästymisestä työnantajalle kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä eikä työnantaja ole suorittanut saatavaa kolmen arkipäivän kuluessa huomautuksesta.

A:n oikeus odotuspäivien palkkaan

A on vaatinut odotuspäivien palkkaa kuudelta päivältä sillä perusteella, että seurakunta oli maksanut hänen palkkansa vasta 30.6.2020.

Seurakunta on ensinnäkin vedonnut siihen, ettei A:n työsuhde ollut vielä alkanut, koska tämä ei ollut vielä aloittanut työntekoa seurakunnalle. Koska odotuspäivien palkkaa koskevat säännökset tulevat sanamuotonsa mukaan sovellettavaksi nimenomaan työsuhteen päättyessä, A:lla ei seurakunnan mukaan ole voinut olla oikeutta odotuspäivien palkkaan.

Kuten työsopimuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp s. 55–56) on todettu, työsopimuslain tai muunkaan työlainsäädännön ajallisen soveltamisen kannalta ei ole tehty eroa käsitteiden ”työsopimus” ja ”työsuhde” välillä, vaan käsitteitä käytetään työlainsäädännössä tältä kannalta toistensa synonyymeinä. Esitöiden mukaan kunkin työoikeudellisen lain tai sen yksittäisen säännöksen soveltamisen alkaminen ja päättyminen olisi näin ollen ratkaistava yksittäistapauksittain lähinnä lain tai sen säännöksen tarkoituksen perusteella.

Hovioikeus toteaa, että työntekijällä on jo työsopimuksen nojalla oikeus siihen perustuviin saataviinsa niiden erääntyessä riippumatta siitä, onko hän tosiasiallisesti aloittanut työnteon. Asiallista tai työntekijän suojelun periaatteen mukaista perustetta ei ole sille, että näitä saatavia turvaavan sääntelyn soveltaminen alkaisi vasta työntekijän aloitettua työnteon. Koska A ja seurakunta olivat tehneet työsopimuksen, odotuspäivien palkkaa koskevat säännökset tulevat tässä asiassa sovellettavaksi.

Seurakunta on vastustanut A:n odotuspäivien palkkaa koskevaa vaatimusta lisäksi sillä perusteella, että sen mukaan 15.3.2020 järjestettäväksi aiottua konserttia ei ollut peruutettu vaan siirretty, ja A olisi ollut oikeutettu korvaukseen esiintymisestään myöhemmässä konsertissa. Konsertin peruuntuminen tai siirtyminen on seurakunnan mukaan muutoinkin ollut sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.

Tältä osin hovioikeus toteaa, että työnantaja ei voi työnjohto-oikeutensa nojalla yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen olennaisia ehtoja (ks. esim. KKO 2021:71, kohta 18 sekä KKO 2017:26, kohta 11 ja siinä viitattu ratkaisukäytäntö). Tässä asiassa osapuolten sopimus on koskenut ainoastaan A:n esiintymistä 15.3.2020. Kysymys on siten ollut A:n koko sopimuksen mukaisen työsuorituksen ajankohdasta ja näin ollen työsopimuksen olennaisesta ehdosta. Hänen ei ole väitettykään suostuneen ajankohdan siirtämiseen. Seurakunta ei ole voinut A:ta sitovasti muuttaa esiintymisen ajankohtaa.

Työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla A:lla on työnteon estymisen syystä riippumatta ollut oikeus sopimuksen mukaiseen palkkaansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä. Konsertin peruuttamisen tai siirtämisen syyllä ei siten ole tässä asiassa merkitystä seurakunnan palkanmaksuvelvollisuuden kannalta.

Edellä todetuin perustein A:n työsopimus on sovitun mukaisesti päättynyt 15.3.2020, jolloin on työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 1 momentin mukaisesti päättynyt myös palkanmaksukausi. Koska muuta ei ole väitettykään sovitun, A:n palkka on työsopimuslain 2 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla erääntynyt maksettavaksi samana päivänä. Palkanmaksu on siten työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla viivästynyt seurakunnan maksettua palkan vasta 30.6.2020.

Seurakunta on vielä kiistänyt A:n olevan oikeutettu odotuspäivien palkkaan sillä perusteella, että A:n vaatima saatava ei työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 2 momentin tarkoittamin tavoin ole ollut selvä ja riidaton. Seurakunta ei kuitenkaan ole väittänytkään, ettei A olisi mainitun lainkohdan edellyttämällä tavalla huomauttanut saatavan viivästymisestä kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä.

Edellä mainituin perustein A:lla on oikeus vaatimaansa kuuden odotuspäivän täyteen palkkaan.

Odotuspäivien palkan määrä

A on pitänyt sopimuksen mukaista 200 euron korvausta päiväpalkkanaan ja kuuden päivän täytenä palkkana siten 1.200 euroa. Seurakunta on kiistänyt, että kysymys olisi ollut päiväpalkasta.

Hovioikeus toteaa, etteivät osapuolet ole tarkemmin määritelleet sovitun 200 euron palkkion luonnetta. Seurakunta ei kuitenkaan ole hovioikeudessa väittänytkään A:n olleen sopimuksen perusteella velvollinen työhön muulloin kuin 15.3.2020. Sovittua 200 euroa on siten tässä asiassa pidettävä A:n palkkana kyseiseltä päivältä. Näin ollen odotuspäivien palkan määrä kuudelta työpäivältä on 1.200 euroa.

- -

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

1. A:n ja seurakunnan välillä vahvistetaan sovitun työsopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaisesta työsopimuksesta koskien 15.3.2020 tehtävää työsuoritusta.

- -

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Kari Vesanen
Hovioikeudenneuvos Liisa Lehikoinen (puheenjohtaja)
Asessori Pekka Pöyhönen

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen.