HelHO:2023:5

Hovioikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että aiheettomasti yhdyskuntapalvelurangaistusta suorittaneella ei ollut oikeutta korvaukseen hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla. Oikeus korvaukseen oli kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 11.5.2022

Asia Valtion korvausvastuu

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeus oli 30.7.2015 tuominnut A:n salakuljetuksesta ja huumausainerikoksesta yhteiseen kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli tuomittu 240 tuntia yhdyskuntapalvelua. Tuomion mukaan A oli lääkelain vastaisesti tuonut postitse Suomeen etyylifenidaattia, joka oli luokiteltu tekoaikana lääkkeeksi. A oli käräjäoikeudessa tunnustanut menetelleensä salakuljetusta koskevan syytekohdan teonkuvauksen mukaisesti, mutta kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. A ei hakenut muutosta käräjäoikeuden syyksilukevaan tuomioon ja yhdyskuntaseuraamus pantiin täytäntöön.

Korkein oikeus katsoi 20.5.2016 antamissaan ratkaisuissa KKO 2016:34 ja KKO 2016:35 muun ohella, että Euroopan unionin tuomioistuimen jo 10.7.2014 antamasta yhdistettyjä asioita Markus D. (C-358/13) ja G. (C-181/14) koskevasta ratkaisusta seurasi, että lääkedirektiiviin perustuvaa lääkelain säännöstä oli tulkittava unionin oikeuden mukaisesti ja että etyylifenidaattia ei voitu pitää lääkelain tarkoittamana lääkkeenä. Korkein oikeus purki 26.11.2019 A:n saaman tuomion salakuljetusta koskevan syytekohdan ja yhteisen vankeusrangaistuksen osalta ja oikaisi tuomiota siten, että syyte salakuljetuksesta hylättiin ja vankeusrangaistus alennettiin kuuteen kuukauteen, minkä asemesta A:lle tuomittiin yhdyskuntapalvelua 180 tuntia. A oli tullut suorittaneeksi yhdyskuntapalvelua 60 tuntia liikaa. Purkutuomion perusteluina korkein oikeus lausui, että käräjäoikeuden tuomio salakuljetuksesta oli perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen.

A esitti liikaa suorittamansa yhdyskuntapalvelun johdosta Valtiokonttorille korvaushakemuksen, jonka Valtiokonttori hylkäsi siltä osin, kun vaatimus oli perustunut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettuun lakiin (SyyttKorvL). Vahingonkorvauslakiin perustuva korvausvaatimus siirrettiin Valtiokonttorin sisällä toiselle yksikölle.

A nosti nyt arvioinnin kohteena olevan kanteen Helsingin käräjäoikeudessa, minkä jälkeen vahingonkorvauslakiin perustuvan hakemuksen käsittely Valtiokonttorissa lopetettiin. A vaati käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheettoman vapauden menetyksen johdosta aiheutuneesta kärsimyksestä 7.200 euroa. Käräjäoikeus hyväksyi kanteen osittain ja määräsi Suomen valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1.800 euroa.

Käräjäoikeus katsoi SyyttKorvL:n tulkintaa koskevaan korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön viitaten, että A:lla tuli olla aiheettomasti yhdyskuntapalvelurangaistusta suorittaneena vastaavanlainen tehokas oikeus vaatia kärsimyskorvausta SyyttKorvL:n nojalla kuin aiheettomasti vapautensa menettäneellä. A:n vapautta oli rajoitettu yhdyskuntapalvelun suorittamisessa siten, että vaikka kysymys ei ollut suoranaisesta vapaudenmenetyksestä, kysymys oli siihen rinnastuvasta rangaistuksen muodosta, joka oikeutti korvaukseen aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Kärsimyskorvauksen määrää arvioidessaan käräjäoikeus katsoi, että määrän tuli olla kohtuullinen ja oikeassa suhteessa perinteistä vapaudenmenetystä koskevaan korvaustasoon nähden. Käräjäoikeus piti selvänä, ettei yksi yhdyskuntapalvelutunti vastannut yhden vuorokauden konkreettista vapaudenmenetystä, eikä suoraan vertailukelpoisena korvaustasona voitu pitää myöskään Henkilöasiain neuvottelukunnan suosituksia. Lähtökohdaksi voitiin käräjäoikeuden arvion mukaan ottaa Valtiokonttorin korvauskäytännössä perusteettoman matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä suoritettava korvaus, joka oli lähtökohtaisesti 20 euroa vuorokaudelta. Käräjäoikeus katsoi, että yhdyskuntapalvelua voitiin kuitenkin pitää matkustuskieltoa ankarampana vapauden rajoituksena. Käräjäoikeus arvioi kohtuulliseksi ja oikeudenmukaiseksi korvaukseksi aiheettoman yhdyskuntapalvelun osalta 30 euroa kultakin A:n suorittamalta aiheettomalta yhdyskuntapalvelutunnilta.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Veera Kankaanrinta.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 8.6.2023

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on myöntänyt Suomen valtiolle ja A:lle jatkokäsittelyluvan 7.9.2022.

Valitus

Suomen valtio on vaatinut ensisijaisesti, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A:n korvausvaatimus hylätään perusteettomana ja että A velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 935 eurolla ja hovioikeudessa esitettävän laskun mukaisesti molemmat määrät viivästyskorkoineen. Toissijaisesti valtio on vaatinut, että sen A:lle vapauden menetyksen johdosta maksettavaksi tuomittua korvausta alennetaan 130 euroon viivästyskorkoineen.

Oikeus vapauden menetyksen johdosta maksettavaan korvaukseen

Yhdyskuntapalvelussa ei ollut kysymys syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavan korvauksen piirin kuuluvasta vapaudenmenetyksestä. Yhdyskuntapalvelu ei rinnastunut myöskään korvauksen piiriin kuuluviin vapauden rajoittamisen tilanteisiin. Yhdyskuntapalvelu oli vapaudessa suoritettava rangaistusseuraamus, jossa tuomittu teki yleishyödyllistä työtä vapaa-aikanaan yleensä kaksi kertaa viikossa 3–4 tuntia kerrallaan. Tuomittu saattoi rangaistuksen suorittamisen aikana asua kotonaan sekä pitää koulutus- tai työpaikkansa. Yhdyskuntapalvelun vaikutus henkilön sosiaaliseen asemaan oli hyvin vähäinen. A:lle määrättyä yhdyskuntapalvelua ei myöskään ollut muutettu vankeudeksi.

Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta (SyyttKorvL) oli erityislaki, joka perusti valtiolle ankaran vahingonkorvausvastuun lain soveltamisalaan kuuluvissa vapaudenmenetystä ja vapauden rajoittamista koskevissa tilanteissa. Lain sanamuodon perusteella oli selvää, että laki piti ”vapaudenmenetyksenä” ainoastaan pidättämistä tai vangitsemista, jolla tarkoitettiin tutkintavankeudessa tai ehdottomassa vankeudessa pitämistä. Myös SyyttKorvL:n muuttamista koskevan hallituksen esityksen HE 204/1988 yleisperustelujen kohdassa 1.6.1. todettiin, että laissa säännellään nimenomaan vapaudenmenetyksen johdosta maksettavia korvauksia. Syyttömästi tuomitulle tai vangitulle saattoi aiheutua vahinkoa, joka ei ollut välittömästi yhteydessä vapaudenmenetykseen. Hallituksen esityksen mukaan ei kuitenkaan voitu pitää johdonmukaisena, että vapautensa menettänyt saisi korvausta sellaisista vahingoista, jotka eivät liittyneet vapaudenmenetykseen ja joista muut epäillyt, syytetyt tai tuomitut eivät saisi korvausta.

Myöskään käräjäoikeuden tuomiossa viitatusta korkeimman oikeuden oikeuskäytännöstä ei ollut saatavissa tukea sille päätelmälle, että SyyttKorvL tulisi sovellettavaksi yhdyskuntapalvelurangaistukseen. Viitatussa ratkaisukäytännössä oli ollut kysymys SyyttKorvL:ssa säänneltyjen ja siihen analogisesti ja laajentavasti tulkittavien vapaudenmenetysten aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta. Nyt kysymyksessä oleva tilanne ei rinnastunut niihin tapauksiin, joissa korvausta oli oikeuskäytännössä tuomittu suoritettavaksi SyyttKorvL:n nojalla. Ottaen huomioon myös SyyttKorvL:iin hiljattain vuonna 2018 tehty lakimuutos, jolla matkustuskielto, tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti oli lisätty kyseisen erityislain korvausvastuun piiriin, ei SyyttKorvL:n laajentamista perusteettomaan yhdyskuntapalvelurangaistukseen voitu pitää perusteltuna lainsäätäjän tarkoitus huomioon ottaen.

Vahingonkorvausoikeus

A:lla ei ollut korvausoikeutta vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n nojalla, sillä hän oli pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta siihen rikosasian käsitelleen käräjäoikeuden tuomioon, jonka nojalla yhdyskuntapalvelu oli pantu täytäntöön, vaikka oikeustila oli vielä vakiintumaton tuomion antamisen hetkellä.

Myöskään vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaiset edellytykset julkisen vallan vahingonkorvausvelvollisuudelle eivät tapauksessa täyttyneet. Vahingonkorvausoikeudessa virhevastuu julkisen vallan käytöstä oli katsottu syntyvän silloin, jos tuomioistuin tai muu viranomainen oli jättänyt noudattamatta selkeää lain tai asetuksen säännöstä. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa tuomioistuimen harkintavaltaan kuului asian oikeudellinen arviointi eikä tuomioistuimen tuomitsemistoiminnassa virhevastuu syntynyt yksinomaan sillä perusteella, että muutoksenhakutuomioistuin muutti alemman tuomioistuimen ratkaisua tai tässä tapauksessa sen perusteella, että korkein oikeus oli tuomion purkamishakemuksessaan arvioinut jälkikäteen purun edellytysten täyttyneen. A:n yhdyskuntapalveluun tuominnut käräjäoikeus ei ollut toiminut virheellisesti vaan oli noudattanut vähintäänkin kohtuudella asetettavia vaatimuksia, sillä A oli myöntänyt syytteessä olleen teon, ja oikeustila oli ylipäätään selkiytynyt vakiintuneeksi katsottavalla tavalla vasta tuomion antamisen jälkeen vuonna 2016 korkeimman oikeuden asiaan liittyvien prejudikaattien myötä. Tuomion virheellisyyttä ei tullut arvioida jälkikäteen korkeimman oikeuden sittemmin antamien vuosikirjaratkaisujen ja purkutuomion valossa.

Kysymys ei ollut myöskään sellaisesta vakavasta perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta, joka tuli hyvittää ilman nimenomaista lain säännöstä. Yhdyskuntapalvelurangaistus suoritettiin vapaudessa ja A olisi voinut estää syntyneen vahingon käyttämällä muutoksenhakuoikeuttaan.

Kärsimyskorvauksen määrä

Kärsimyskorvausta arvioitaessa oli otettava huomioon vapauden rajoituksen kesto ja ankaruus. Yhdyskuntapalvelun aikana henkilö teki yleishyödyllistä työtä ja oli velvollinen tekemään ainoastaan muutaman tunnin ajan työtä päivässä. Korvausmäärän arvioinnin lähtökohdaksi ei tullut ottaa tavanomaista tuntipalkkaa, koska tällöin korvaus olisi tosiasiallisesti verrattavissa ansionmenetystä vastaavaan vaatimukseen. Yhdyskuntapalvelu ei rajoittanut henkilön mahdollisuutta käydä töissä tai opiskella. Korvausta voitiin määrätä maksettavaksi korkeintaan 130 euroa.

Vastavalitus

A on vaatinut, että Suomen valtion hänelle vapaudenmenetyksen johdosta korvattavaksi määrättyä summaa korotetaan 7.200 euroksi.

Kärsimyskorvauksen määrä

Tuomittu 180 tunnin yhdyskuntapalvelu tuli jaksottaa 6 kuukauden vankeutta vastaavalle ajalle 8,6 kuukauden asemesta.

Yhdyskuntapalvelu oli rangaistuslajina vaihtoehto ehdottomalle vankeusrangaistukselle, ja se oli myös muutettavissa vankeudeksi. Yhdyskuntapalvelussa työtä tuli suorittaa palkatta toimeenpanosuunnitelman ja tietyn aikataulun mukaisesti. Palveluehdot edellyttivät pitkäaikaista sitoutumista ja päihteiden käytön hallintaa. Vaikka palvelua oli vain kaksi tuntia päivässä, se määritti palvelua suorittavan elämää koko vuorokauden ajan. A oli myös kokenut yhdyskuntapalvelun suorittamisen halventavana ja nöyryyttävänä.

Kärsimyskorvauksen määrän harkinnassa tuli ottaa huomioon henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset koskien kärsimyskorvauksia vapaudenriistosta, ihmiskaupasta ja työsyrjinnästä. Myös tavanomaisesti sovellettu muuntosuhde eli yhden vankeuspäivän muuntaminen yhdeksi tunniksi yhdyskuntapalvelua tuli huomioida arvioinnissa. Kärsimyskorvausta korottavana tuli lisäksi ottaa huomioon valtion hyväksi tehty työ, A:lle koitunut ajanhukka ja palvelupaikan saama perusteeton etu. Korvauksen tuli vastata vähintään vastaavasta työstä maksettavaa korvausta lisineen, eläkekuluineen ja lomakorvauksineen. Korvauksen tuli joka tapauksessa olla vähintään 120 euroa jokaiselta ylimääräiseltä palvelustunnilta ottaen huomioon, että vuorokausikorvaus perusteettomasta vankeuspäivästä oli nykyisin korkeampi kuin 120 euroa, joka oli vain kyseisiä korvauksia koskeva keskiarvo.

Vastaus valitukseen

A on vaatinut, että Suomen valtion valitus hylätään.
Menettely, josta A:lle oli perusteettomasti tuomittu rangaistukseksi yhdyskuntapalvelua, oli myöhemmin todettu lailliseksi. A:lla ei kuitenkaan ollut ollut velvollisuutta tuntea lakia siten, että hänen olisi tullut ymmärtää käräjäoikeuden soveltaneen lakia virheellisesti. Ylipäänsä vapaudenmenetyksen johdosta maksettavan korvauksen edellytyksenä ei ollut valittaminen tai kantelu myöhemmin vääräksi osoittautuneesta tuomiosta.

Yhdyskuntapalvelu vertautui vapaudenmenetykseen, koska sen suorittamatta jättäminen johti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Merkitystä ei ollut sillä, että henkilö saattoi yhdyskuntapalvelusta huolimatta käydä töissä, opiskella ja viettää vapaa-aikaa.

Korkein oikeus oli ratkaisussaan KKO 2008:10 todennut, että perusoikeuden suojaaman vapauden loukkaus tuli korvata ja että yhdyskuntapalvelusta aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain sanamuoto ei ollut esteenä vapaudenmenetyksen korvaamiselle. Näin ollen lakiin hiljattain tehdyillä muutoksilla ei ollut asiassa merkitystä. Jos yhdyskuntapalvelun aiheuttamaa vapaudenmenetystä ei olisi tarkoitettu korvattavaksi, se olisi mainittu lain esitöissä tai laissa erikseen.

Korvauksen määrän osalta A on viitannut omaan valitukseensa.

Vastaus vastavalitukseen

Suomen valtio on vaatinut, että A:n vastavalitus hylätään.

A:lle aiheutuneen kärsimyksen määrä ei ylittänyt 130 euroa koko ylimääräisenä pidettävän yhdyskuntapalvelun suoritusajalta.

A ei ollut ollut vangittuna eikä hänen yhdyskuntapalvelurangaistustaan ollut muutettu vankeudeksi. Korvauksen määrää arvioitaessa lähtökohdaksi ei tullut ottaa aiheettoman vankeusrangaistuksen vuoksi tuomittavan kärsimyskorvauksen määrää varsinkaan siten, että korvausta suoritettaisiin jokaiselta yhdyskuntapalvelutunnilta saman verran kuin sitä vakiintuneesti suoritettiin yhdeltä vapaudenmenetysvuorokaudelta.

Kärsimyskorvauksen tuli myös olla alhaisempi kuin matkustuskiellon osalta vakiintunut korvaustaso 20 euroa vuorokaudelta. Matkustuskielto rajoitti henkilön liikkumisvapautta ympäri vuorokauden ja huomattavasti enemmän kuin yhdyskuntapalvelun suorittaminen. Matkustuskieltoon sisältyi pääsääntöisesti myös ilmoittautumisvelvollisuus poliisille.

Korvausmäärää alentavana tuli lisäksi ottaa huomioon se, että kysymys oli ollut ylimääräisen yhdyskuntapalvelun suorittamisesta. Yhdyskuntapalvelun suorittamisen ehdoilla ei ollut asian arvioinnissa merkitystä, sillä A oli antanut yhdyskuntapalvelun suorittamiselle suostumuksensa. Valtio ei ollut hyötynyt A:n työpanoksesta. Palveluspaikka oli usein voittoa tavoittelematon yksityisoikeudellinen yhteisö tai seura.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset eivät soveltuneet käsillä olevaan asiaan. Suositukset koskivat rikoksen uhrina henkilövahingon kärsineelle suoritettavia korvauksia. Vapaudenriistoa, panttivangin ottamista, ihmiskauppaa ja pakottamista koskevilta osin suositukset pitivät sisällään hyvitystä myös tilanteisiin liittyvästä väkivallasta tai vähintään sen uhasta. Edellä mainittuja paremmin soveltuva vertailukohta voisi olla lyhytaikaisesta vapaudenriistosta tuomittavan kärsimyskorvauksen taso (kohta 1.5.1).

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu hovioikeudessa

Asian tausta ilmenee käräjäoikeuden tuomiosta. Asiassa on riidatonta, että korkeimman oikeuden purettua A:n tuomion salakuljetusta koskevan syytekohdan osalta ja alennettua sen seurauksena A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta, A on tullut suorittaneeksi 60 tuntia liikaa yhdyskuntapalvelua.

Asiassa on hovioikeudessa kysymys ensisijaisesti sen arvioinnista, onko A:lla oikeus saada vahingonkorvausta aiheettomasti suoritetusta yhdyskuntapalvelusta aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä myös SyyttKorvL) tai vahingonkorvauslain nojalla taikka jollakin muulla oikeudellisella perusteella. Edelleen, jos A:lla katsotaan olevan oikeus kärsimyskorvaukseen, asiassa on kysymys korvauksen määrästä.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Asian arvioinnin kannalta keskeisten oikeusohjeiden osalta hovioikeus viittaa käräjäoikeuden tuomioon ja toteaa lisäksi seuraavan.

SyyttKorvL on vahingonkorvausoikeudellinen erityislaki, jonka tarkoituksena on korvata aiheeton puuttuminen yksilön perus- ja ihmisoikeutena suojattuun henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Kysymys on valtion tuottamuksesta riippumattomasta eli ankarasta korvausvastuusta. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee kattavasti korkeimman oikeuden sanottua lakia koskeva oikeuskäytäntö. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että SyyttKorvL:n säännöksiä on mahdollista tulkita laajasti ja soveltaa analogisesti (mm. KKO 2002:86 ja KKO 1996:75). Lakia on oikeuskäytännössä sovellettu monissa laissa nimenomaisesti säänneltyihin tilanteisiin rinnastuvissa tapauksissa (KKO 2008:10, kohta 5 ja siinä mainittu käytäntö). Korkein oikeus ei kuitenkaan ole arvioinut lain soveltuvuutta nyt käsillä olevan kaltaisessa tapauksessa.

Silloin kun SyyttKorvL:n ei ole katsottu soveltuvan arvioinnin kohteena olleeseen tapaukseen, vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritettavan korvauksen edellytyksiä on arvioitu myös vahingonkorvauslain nojalla (KKO 2008:10). Kärsimyskorvausta on lisäksi tuomittu suoritettavaksi suoraan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla (KKO 2013:52). Edelleen perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta johtuneesta aineettomasta vahingosta on korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä pidetty mahdollisena määrätä suoritettavaksi korvausta myös ilman nimenomaista lain säännöstä silloin, kun korvausvastuulla on katsottu olevan riittävä oikeudellinen peruste (KKO 2008:10, kohdat 9 ja 21, KKO 2011:38, kohdat 11, 15 ja 16, KKO 2012:81, kohdat 15 ja 16 ja KKO 2016:20, kohdat 22 ja 31).

Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta

SyyttKorvL:n 1 §:ssä ja 1 a §:ssä on säädetty ne vapaudenrajoitukset, joiden osoittautuessa aiheettomaksi henkilöllä on oikeus SyyttKorvL:n mukaiseen korvaukseen. Lain 1 §:n mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on säädetyin edellytyksin oikeus korvaukseen vapaudenmenetyksestä. Lain 1 a §:n mukaiset korvaukseen oikeuttavat vapaudenrajoitukset ovat puolestaan matkustuskielto, tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Edelleen SyyttKorvL:n 3 § sisältää säännöksen oikeudesta korvaukseen tilanteessa, jossa henkilön kokonaan tai osittain suorittama vapausrangaistus on myöhemmin purettu tai poistettu.

SyyttKorvL:ssa ei ole nimenomaista säännöstä, jonka nojalla A:lla olisi oikeus saada korvausta aiheettoman yhdyskuntapalvelurangaistuksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Aiheettomasti suoritettua yhdyskuntapalvelua ei voida myöskään suoraan rinnastaa niihin seuraamuksiin, joissa korvausta on korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä tuomittu suoritettavaksi kyseisen lain nojalla (ks. KKO 2008:10, kohta 5). Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei A:lla ole oikeutta vaatimaansa vahingonkorvaukseen SyyttKorvL:n nojalla.

Vahingonkorvauslaki

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Saman pykälän 2 momentin mukaan mainittu vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu, jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu tai jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

Vahingonkorvauslain mukainen korvausvastuu perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta johtuvan aineettoman vahingon korvaamiseksi on siten varsin rajoitettua. Tilanteissa, joissa ei ole kysymys rangaistavaksi säädetystä teosta eikä muustakaan edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetusta tilanteesta, vahingonkorvauslain nojalla tuomittavan kärsimyskorvauksen edellytykset eivät täyty.

Nyt käsillä olevaan asiaan liittyvän rikosasian ratkaisseen käräjäoikeuden on selvitetty soveltaneen lakia virheellisesti sen tuomitessa A:lle rangaistuksen salakuljetusrikoksesta. Asiassa ei kuitenkaan ole väitettykään tehdyn rikosta tai tullut esille mitään lain tulkinnassa tehtyä tahallista virhettä tai törkeää huolimattomuutta. Hovioikeus katsoo, että kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle vahingonkorvauslaissa säädetyt edellytykset eivät siten täyty. A ei näin ollen ole oikeutettu vaatimaansa korvaukseen myöskään vahingonkorvauslain nojalla.

Perus- ja ihmisoikeussäännökset ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö

Asiassa on vielä arvioitava, onko A:n perus- ja ihmisoikeutena turvattua oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen loukattu tavalla, joka oikeuttaa korvaukseen jollain muulla oikeudellisella perusteella.

Oikeus korvaukseen aiheettomasta vapaudenmenetyksestä seuraa ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdasta, jonka mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty kyseisen artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen. Mainittu säännös on sisällöltään lähtökohtaisesti laaja, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä 5 artiklan soveltamisala on rajoitettu vapaudenmenetyksiin. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko kysymys artiklassa tarkoitetusta vapauden menettämisestä vai sen soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä vapauden rajoittamisesta, huomioon otetaan kuitenkin toimenpiteen aste tai intensiteetti, ei pelkkä toimenpiteen luonne ja sisältö (Austin ym. v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 15.3.2012, kohdat 57 ja 63). Ihmisoikeustuomioistuin on tässä tarkoituksessa arvioinut muun muassa erilaisia kotiaresteja. Vapaudenriistoksi on katsottu yhtäjaksoinen 24 tuntia kestänyt kotiaresti (N.C. v. Italia, 18.12.2002, kohta 33 ja Nikolova v. Bulgaria (no 2), 30.9.2004, kohta 60). Sen sijaan velvollisuutta olla kotona öisin ja raportoida poliisille kotoa poistumisesta tai kuukausia kestänyttä kotiarestia, jossa kotonaolovelvoite koski arki-iltoja ja öitä sekä viikonloppuja, ei pidetty vapaudenriistoina (Raimondo v. Italia, 22.2.1994, kohta 39 ja Trijonis v. Liettua, 17.3.2005). Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on kiinnitetty huomiota myös suostumuksen merkitykseen. Ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan ne tilanteet, joissa vapaudenmenetys on henkilön suostumukseen perustuva (Storck v. Saksa, 16.6.2005, kohta 76).

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen 5 artiklan 5 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäisi muun ohessa matkustuskielto, joka voidaan tulkita vapauden menettämisen sijaan vapauden rajoittamiseksi. Kansallisessa lainsäädännössä taas SyyttKorvL:n piiriin on nimenomaisella säännöksellä sisällytetty myös erityyppiset matkustuskiellot niiden asteesta tai intensiteetistä riippumatta. Vaikuttaa siis ilmeiseltä, että kansallisessa korvauslainsäädännössä on omaksuttu näiltä osin ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä korkeampi perus- ja ihmisoikeuksien suoja.

Ihmisoikeustuomioistuin ei ole aiheetonta vapaudenmenetystä koskevassa korvauskäytännössään arvioinut nimenomaisesti yhdyskuntapalvelurangaistuksen luonnetta. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin katsonut, että oikeus ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan mukaiseen korvaukseen seuraa silloinkin, kun kysymys ei ole 5 artiklan vastaisesta menettelystä, jos vapauden rajoittaminen on kansallisten tuomioistuinten toimesta todettu kansallisen lain vastaiseksi (Norik Poghosyan v. Armenia, 22.10.2020, kohdat 34–36).

Korkein oikeus on edeltä ilmenevästi purkanut A:n tuomion sen suorittamisen jälkeen, koska tuomion antaneen käräjäoikeuden on katsottu soveltaneen lakia virheellisesti. A:han on siten kohdistettu seuraamus, joka ei ole perustunut ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa edellytetyin tavoin lakiin. A on suorittanut lainvastaisen tuomion perusteella 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Edellä mainittu ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakannanotto huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että A:lla on lähtökohtaisesti oikeus korvaukseen, jos yhdyskuntapalvelu katsotaan vapauden rajoittamiseksi.

Yhdyskuntaseuraamus on lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä katsottu tuomitun vapauteen kohdistuvaksi rangaistukseksi, jonka sisältönä on esimerkiksi velvollisuus ilmoittautua tai käydä työssä taikka muussa toiminnassa tiettynä aikana, tietyssä paikassa ja päihteettömänä (HE 215/2014 vp s. 5). Yhdyskuntaseuraamuslain 37 §:n mukaan yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus, joka sisältää vähintään 14 ja enintään 240 tuntia valvonnan alaisena tehtävää säännöllistä, palkatonta työtä. Rikoslain 6 luvun 11 §:n mukaan yhdyskuntapalveluun voidaan tuomita enintään kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta ja ainoastaan, jos rikoksentekijä on antanut suostumuksensa rangaistuksen tuomitsemiseen yhdyskuntapalveluna. Yhdyskuntaseuraamuslain mukaan yhdyskuntapalvelu on tietyin edellytyksin muutettavissa valvontarangaistukseksi tai ehdottomaksi vankeudeksi (39 §:n 1 momentti ja 82 §:n 2 momentti).

Yhdyskuntapalvelun intensiteettiä arvioitaessa voidaan kiinnittää vertailun vuoksi huomiota matkustuskiellon luonteeseen. Matkustuskielto, joka perusteettomana oikeuttaa korvaukseen kansallisen lainsäädännön nojalla, lisättiin SyyttKorvL:iin vuonna 1989 (344/1989). Muutosta koskevan hallituksen esityksen mukaan korvausta tulee maksaa siitä, että matkustuskiellolla on rajoitettu rikoksesta epäillyn liikkumisvapautta (HE 204/1988 vp s. 3). Matkustuskiellossa on kysymys rikoksesta epäillyn vangitsemisen tai vangittuna pitämisen sijasta määrättävästä pakkokeinosta. Pakkokeinolain 5 luvun 2 §:n mukaan matkustuskiellossa määrätään kevyimmillään ainoastaan, miltä paikkakunnalta tai alueelta epäilty ei saa poistua. Kieltoon määrätty voidaan kuitenkin myös velvoittaa olemaan tiettynä aikana tavattavissa asunnossaan tai työpaikallaan, ilmoittautumaan määräajoin poliisille tai oleskelemaan laitoksessa tai sairaalassa. Pakkokeinolain 5 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan matkustuskielto on lähtökohtaisesti kumottava, jollei syytettä nosteta 60 päivän kuluessa kiellon määräämisestä.

Vertaillessaan edellä mainitun kahden seuraamuksen vaikutuksia yksilön kannalta, hovioikeus kiinnittää huomiota ensinnäkin siihen, että kumpikaan rajoitusmuoto ei lähtökohtaisesti estä yksilön työntekoa tai sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Toisaalta matkustuskielto rajoittaa yksilön liikkumisvapautta ympärivuorokautisesti koko voimassaoloaikansa. Yhdyskuntapalvelun vaikutukset taas keskittyvät niihin vuorokausiin, jolloin yksilöllä on työssäkäynti- tai ilmoittautumisvelvollisuus. Tavanomaisesti tällaisia päiviä on kaksi kertaa viikossa. Toisaalta matkustuskielto on lähtökohtaisesti voimassa korkeintaan 60 päivää kun taas yhdyskuntapalvelurangaistuksen kesto mitoitetaan siten, ettei suoritusaika alita tuomitun vankeusrangaistuksen alkuperäistä kestoa. Näin ollen yhdyskuntapalvelurangaistuksen yksilön vapautta rajoittavat vaikutukset voivat ajoittua kahdeksan kuukauden ajalle.

Kaikkia edellä sanottuja seikkoja kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoo, että yhdyskuntapalvelurangaistus puuttuu yksilön henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen vähintään samalla intensiteetillä kuin matkustuskielto. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin sillä perusteella, että yhdyskuntapalveluun tuomitseminen edellyttää tuomitun suostumusta. Suostumuksen voidaan katsoa kohdistuvan siihen, voidaanko ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomita yhdyskuntapalvelua. Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo yhdyskuntapalvelurangaistuksen puuttuvan yksilön perus- ja ihmisoikeutena turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sitä rajoittaen ja siten kuin sanotun oikeuden suojan taso on kansallisesti määritelty.

Hovioikeus katsoo näin ollen, että aiheettomasta vapauden rajoittamisesta on aiheutunut A:lle sellaista kärsimystä, josta hänellä on ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla oikeus saada korvaus.

Korvauksen määrä

Korvauksen määrän arvioinnin kannalta keskeiset oikeusohjeet ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta. Aiheettoman yhdyskuntaseuraamuksen perusteella tuomittavan kärsimyskorvauksen määrästä ei ole aiempaa oikeuskäytäntöä.

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että myös korvauksen määrän osalta vertailukohtana voidaan pitää aiheettomasta matkustuskiellosta tavanomaisesti suoritettavaa korvausta 20 euroa vuorokaudelta. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon korvausta korottavana seikkana se, että toisin kuin matkustuskielto, yhdyskuntapalvelu on rangaistusseuraamus, johon voidaan arvioida liittyvän yksilön kannalta voimakkaampi kielteinen yhteiskunnallinen leima. Näin ollen aiheettomasti tuomitun yhdyskuntapalvelun kielteisten vaikutusten voidaan arvioida tässä suhteessa olevan yksilön kannalta merkittävämmät kuin aiheettomasti määrätyn matkustuskiellon. Toisaalta nyt käsillä olevassa asiassa on otettava huomioon, että kysymys ei ole ollut kokonaan aiheettomasta rangaistuksesta vaan liikaa suoritetusta rangaistuksen osasta. Lisäksi, toisin kuin matkustuskiellon kohdalla, yhdyskuntapalvelun yksilön liikkumisvapautta rajoittava vaikutus keskittyy edellä todetuin tavoin lähinnä niihin vuorokausiin, jolloin rangaistusta suoritetaan. Kun yhdyskuntapalvelun suorittaminen suunnitellaan tapauskohtaisesti siten, että vuorokaudessa suoritettavien tuntien määrää vaihtelee, keskeisenä korvausmäärään vaikuttavana tekijänä on kuitenkin pidettävä aiheettomasti tuomittua tuntimäärää.

Edellä lausutut sekä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen korvaus aiheettomasti suoritetusta yhdyskuntapalvelusta on tässä tapauksessa 15 euroa tunnilta. Käräjäoikeuden tuomiota on siten näiltä osin muutettava ja korvauksen määrä on alennettava 900 euroon.

Tuomiolauselma

Suomen valtion / Valtiokonttorin A:lle vapaudenrajoituksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritettavaksi määrätty korvaus alennetaan 900 euroon.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Terhi Mattila
Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso
Asessori Sini Majlander

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

‍