HelHO:2024:1

Hovioikeus katsoi, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukainen erityinen syy velvoittaa hakija korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, kun hakemus oli käräjäoikeudessa jätetty tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 13.2.2023

Käräjäoikeus jätti tutkimatta A:n hakemuksen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa, koska sama asia oli vireillä hakemuksen vireilletulon aikaan korkeimmassa oikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen ja määräsi osapuolet vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n tarkoittamaa erityistä syytä poiketa kuluvastuun pääsäännöstä. Erityisten syiden käsillä oloa arvioidessaan käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että kysymys oli prosessuaalisesta tutkimisen esteestä, joka oli sittemmin poistunut. Asiassa esitettyjen seikkojen perusteella ei ollut ilmennyt aihetta katsoa, että kysymyksessä olisi ollut tarkoituksella tehty tarpeeton hakemus.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Laura Nisula.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 12.2.2024

Valitus

B on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Käräjäoikeuden päätös oli oikeudenkäyntikulujen osalta virheellinen. A:n hakemus käräjäoikeudessa oli jätetty tutkimatta, minkä vuoksi A:n tuli korvata B:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Asiassa oli ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n tarkoittama erityinen syy velvoittaa A korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut, koska A oli laittanut hakemuksen uudelleen vireille, vaikka sama asia oli ollut jo vireillä. Jos asia olisi otettu käräjäoikeudessa tutkittavaksi, hakemus olisi tullut joka tapauksessa hylätä perusteettomana, kun hakemus oli laitettu vireille uudelleen heti huoltoriidan päätyttyä. A:n oli tullut lausua asiassa, koska osapuolet olivat olleet eri mieltä siitä, voitiinko lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia ottaa uudelleen käsiteltäväksi siitä huolimatta, että asian käsittely aiemman päätöksen osalta oli ollut kesken.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään ja B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa.

Käräjäoikeuden päätös oli oikeudenkäyntikulujen osalta oikea. Asiassa ei ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n tarkoittamaa erityistä syytä velvoittaa A:ta korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevalla hakemusasialla ei ollut kanneasioita vastaavaa vireilläolovaikutusta, koska hakemusasian muuttaminen oli aina mahdollista olosuhteiden muutoksen vuoksi. Käräjäoikeuden ratkaisu tutkimatta jättämisen osalta oli ollut siten virheellinen.

Mikäli hakemusasioilla katsottiin olevan vireilläolovaikutus, asia ei joka tapauksessa ollut enää vireillä missään muussa tuomioistuimessa. Käräjäoikeus olisi siten voinut ottaa asian ratkaistavakseen. Korkeimmassa oikeudessa vireillä ollut valituslupahakemus oli koskenut asiallisesti eri asiaa. Sanottu asia oli koskenut lapsen asumismääräystä, kun taas nyt kysymyksessä oleva hakemus käräjäoikeudessa oli koskenut tapaamisoikeutta. Lapsen edun vastaista olisi, jos tapaamista koskevaa asiaa ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi olisi mahdollista ottaa käsiteltäväksi vastapuolen tekemän valitusprosessin vuoksi. Tapaamisoikeutta oli muutettu heti käräjäoikeuden päätöksen jälkeen uuden hakemuksen johdosta, mikä osoitti, ettei A:n hakemus ollut ollut perusteeton.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta A:n hakemuksen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa, koska sama asia oli ollut vireillä hakemuksen vireilletulon aikaan korkeimmassa oikeudessa. Käräjäoikeus on hylännyt B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen ja määrännyt osapuolet vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan. Käräjäoikeuden ratkaisu on jäänyt lainvoimaiseksi muilta kuin oikeudenkäyntikuluja koskevilta osin.

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko A velvoitettava edellä kuvatussa tilanteessa korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Lisäksi kysymys on oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hovioikeudessa.

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.

Säännöstä koskevien esitöiden (HE 107/1998 vp s. 17–18) mukaan, jos asianosaiset ovat yhtä mieltä jutun lopputuloksesta, voi usein olla sattumanvaraista, kumpi asianosaisista on saattanut asian vireille. Jos kantajan vaatimusta ei tällaisissa tapauksissa vastusteta eikä asia siten tule riitaiseksi, on kohtuullista, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan eikä vastaajaa velvoiteta korvaamaan kantajan kuluja yksinomaan sillä perusteella, että asiassa annetaan kantajan pyynnön mukainen ratkaisu. Jos asianosaiset ovat eri mieltä jutun lopputuloksesta eli kysymys on riitainen, voi olla perusteltua, että asianosainen velvoitetaan osaksi tai kokonaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Puheena olevissa asioissa saattaa esiintyä myös oikeudenkäynnin väärinkäyttöä. Tuomioistuimen vahvistama lapsen tapaamisoikeus voidaan esimerkiksi viivytystarkoituksessa saattaa uudelleen vireille tuomioistuimessa vaikkapa täytäntöönpanoa koskevana riita-asiana.

Korkein oikeus on lapsen asumista koskevassa ratkaisussaan KKO 2005:41 katsonut, ettei vielä yksin se, että asianosaiset ovat eri mieltä asian lopputuloksesta, johtaisi kulujen korvausvelvollisuuteen. Tällöinkin sitä, onko olemassa erityistä syytä kulujen korvaamiselle, on arvioitava sen nojalla, millaiset perusteet asianosaisilla on ollut asian riitauttamiseen ja miten asia noihin asianosaisten esiintuomiin perusteisiin nähden on ratkaistu. Kyseisessä asiassa asian kokonaan hävinnyt osapuoli velvoitettiin korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. (KKO 2005:41, kohdat 5–6.) Erityinen syy velvoittaa vastapuoli korvaamaan oikeudenkäyntikulut on ollut myös tilanteessa, jossa kanne oli nostettu riittämättömin perustein (KKO 2000:129). Uudemmassa ratkaisussaan korkein oikeus on katsonut, että riitaisessa lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa oli ollut erityinen syy velvoittaa asian käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa hävinnyt osapuoli korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, kun hävinneen osapuolen vaatimukset olivat jääneet joko näyttämättä tai niissä vaadittuihin ratkaisuihin ei ollut perusteita (KKO 2014:96).

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n mukaan asianosaisen, jonka kanne jätetään tutkimatta, katsotaan hävinneen asian. Jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.

Säännöstä koskevien esitöiden (HE 191/1993 vp s. 15) mukaan asianosainen, jonka kanne jätetään tutkimatta, on pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei 2–5 §:n säännöksistä muuta johdu. Korkein oikeus on katsonut, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n säännöksestä tai muistakaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksistä ei ilmene, ettei sitä olisi sinänsä tarkoitettu sovellettavaksi myös asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu (KKO 2005:59, kohta 4).

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu kanne jätetään tutkimatta tai sillensä, lähtökohtana on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä pääsäännöksi asetettu kulujen kuittaaminen. Selvää kuitenkin on, että kanteen jäädessä tutkimatta tai sillensä, voidaan useissa tapauksissa katsoa olevan erityinen syy velvoittaa kantaja korvaamaan ainakin osaksi vastaajan kulut. (Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas: Oikeudenkäynnin kustannukset. Teoksessa Vuorenpää, Mikko ym.: Prosessioikeus 2021, s. 817.)

Asian arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että nyt käsillä olevaan asiaan on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n säännöstä. Asianosaiset vastaavat sen mukaan lähtökohtaisesti itse oikeudenkäyntikuluistaan. Asiassa on kuitenkin arvioitava, mikä merkitys sille, että A:n hakemus on jätetty tutkimatta, on annettava arvioitaessa säännöksessä tarkoitetun erityisen syyn olemassaoloa.

Asianosaiset ovat olleet käräjäoikeudessa erimielisiä siitä, voitiinko hakemus tutkia. Käräjäoikeus on jättänyt hakemuksen tutkimatta, ja ratkaisu on näiltä osin lainvoimainen. Siten niillä A:n vetoamilla seikoilla, että käräjäoikeuden päätös tutkimatta jättämisestä oli virheellinen, ei ole merkitystä arvioitaessa kuluvastuun jakautumista.

Hovioikeus toteaa, että A:n hakemus on jätetty niin sanotun vireilläolovaikutuksen vuoksi tutkimatta, koska sama asia on ollut vireillä korkeimmassa oikeudessa. Vireilläolovaikutuksessa on kysymys ehdottomasta prosessiedellytyksestä. Asianosaisen saattaessa vireille uuden hakemuksen tietoisena tai ainakin velvollisena olla tietoinen saman asian vireilläolosta toisessa tuomioistuimessa tämä ottaa riskin siitä, että vastapuolelle voi syntyä turhaan oikeudenkäyntikuluja, mikäli tuomioistuin tietämättään asian vireilläolosta toisessa tuomioistuimessa ehtii toimittamaan vastauspyynnön vastapuolelle. Tähän nähden voidaan pitää kohtuuttomana, jos vastapuoli joutuisi tällaisessa tilanteessa vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Kun hakemus on jätetty tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi, asiassa ei ole merkitystä sillä, olisiko hakemus tullessaan tutkituksi voinut menestyä taikka mikä hakijan tarkoitus hakemuksen tekemiselle on ollut. Sillä, että kyse on käräjäoikeuden mainitsemalla tavalla prosessuaalisesta tutkimisen esteestä, joka on sittemmin poistunut, ei ole merkitystä erityistä syytä vastaan puhuvana seikkana. Edellä sanottu huomioon ottaen hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että asiassa on erityinen syy velvoittaa A asian hävinneenä osapuolena korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

A on paljoksunut B:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta käräjäoikeudessa kahden tunnin ylittäviltä osin. Hyväksytty osuus laskusta on vastannut tutkimatta jättämistä koskevaa vaatimusta. A on joka tapauksessa paljoksunut oikeudenkäyntikuluvaatimusta viiden tunnin ylittäviltä osin siinäkin tapauksessa, että B:llä olisi ollut asiallinen peruste laskuttaa myös pääasiaan vastaamisesta.

Hovioikeus katsoo, että A:n hakemuksen sisältö ja käräjäoikeuden sen perusteella toimittama lausumapyyntö huomioon ottaen B:llä on ollut perusteltu syy vastata hakemukseen myös siltä varalta, että hänen tutkimatta jättämistä koskeva vaatimuksensa ei olisi menestynyt. B on siten lähtökohtaisesti oikeutettu oikeudenkäyntikulujen korvaukseen myös pääasiaan vastaamisesta.

Hovioikeudessa on ollut kysymys ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. A on hävinnyt asian hovioikeudessa. Näin ollen A on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan B:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan oikeudenkäyntikulujen osalta.

A velvoitetaan korvaamaan B:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa -- euroa ja korvauksena oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa -- euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamisesta lukien.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso
Hovioikeudenneuvos Antto Orasmaa
Asessori Noora Suokas

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen.