Hel­HO:2024:10

Työnantaja oli maksanut työntekijälle takuupalkkaeriä, joista oli sovittu työnantajayhtiön ja ammattiliittojen välisissä työehtosopimuspöytäkirjoissa. Takuupalkkojen maksaminen oli lopetettu työehtosopimuspöytäkirjojen voimassaolon päätyttyä.

Hovioikeus katsoi, että takuupalkkaerien ei ollut näytetty muodostuneen työntekijän työsopimuksen ehdoiksi työsuhteen ehtojen irtisanomisperusteisen muuttamisen, työnantajan yksipuolisen sitoumuksen eikä työsopimuksen veroiseksi käytännöksi muodostumisen perusteella. Takuupalkkojen maksamisen lopettamista ei myöskään ollut pidettävä työnantajan lojaliteettivelvoitteen rikkomisena.

Kysymys myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 2.9.2022

Asia Työntekijän palkkaedut

SELOSTUS ASIASTA

Asian tausta

A on työskennellyt sanomalehdenjakajana B Oy:n (jäljempänä myös työnantaja) palveluksessa Uudenmaan alueella toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa ensin C Oy:n palveluksessa 8.9.1992 alkaen.

C Oy on 1.1.2005 sulautunut D Oyj:hin liikkeenluovutuksella. Myöhemmin A:n työnantajaksi on vaihtunut tytäryhtiö E Oy ja tämä yhtiö on ollut A:n työnantaja siihen asti, kunnes 1.7.2017 tapahtuneella liikkeenluovutuksella E Oy on luovuttanut sanomalehtien varhaisjakelupalvelut B Oy:lle. Samassa yhteydessä A on siirtynyt muiden varhaisjakelijoiden kanssa vastaajayhtiön palvelukseen työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla liikkeenluovutuksella. A:n työsuhde jatkuu edelleen ja hänen työtehtävänsä eivät ole muuttuneet liikkeenluovutuksen myötä.

A:lle on maksettu palkkaetuja: vuodesta 2006 lukien ns. leijonatakuuta ja vuodesta 2012 lukien optimointitakuuta, joiden maksaminen on päättynyt 30.10.2017. Tämän jälkeen ajalla 1.11.2017–28.2.2018 työnantaja on maksanut A:lle leijonatakuun ja optimointitakuun määrää vastaavaa kompensaatiota, jonka maksaminen on päättynyt 28.2.2018.

KANNE JA VASTAUS

Kantaja on vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa vastaajan maksamaan hänelle:

1. Ajalta 1.3.2018–30.6.2022 kultakin täydeltä kalenterikuukaudelta 664,98 euroa eli yhteensä 34.578,96 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kunkin kalenterikuukauden viimeisestä päivästä lukien.

2. Ajalta 1.3.2018–30.6.2022 kultakin täydeltä kalenterikuukaudelta 167,42 euroa eli yhteensä 8.705,84 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kunkin kalenterikuukauden viimeisestä päivästä lukien.

3. Korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 19.906,70 euroa korkoineen.

Takuupalkasta oli tullut A:n työsopimuksen ehto joko työsopimuksen ehtojen irtisanomisperusteisen muuttamisen, työnantajan yksipuolisesti antaman sitoumuksen tai työsopimuksen veroiseksi käytännöksi muodostumisen perusteella. Toissijaisesti A:lla oli oikeus kanteessa esitettyihin suorituksiin työnantajan lojaliteettivelvoitteen rikkomiseen perustuvana vahingonkorvauksena.

Vastaaja on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 18.037,27 euroa korkoineen.

Takuupalkat olivat perustuneet työehtosopimuksiin. Niistä ei ollut sovittu työnantajan ja kunkin työntekijän välisellä työsopimuksella, eivätkä palkkaehdot olleet voimassa työsopimuksen veroisena käytäntönä tai perustuneet työnantajan työntekijäkohtaiseen sitoumukseen. Lojaliteettiperiaate ei oikeuttanut A:ta saamaan vahingonkorvausta työsopimuksen tai siihen rinnastettavan käytännön korvaajana.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Riidan kohde

Pääkäsittelyssä riidan kohteena on ollut se, mitä A:lle on ilmoitettu irtisanomisperusteisen työsopimuksen muuttamisen yhteydessä, mitkä ovat olleet A:n työsuhteen ehdot takuupalkan osalta, onko kyse ollut työnantajan antamasta yksipuolisesta sitoumuksesta ja onko takuupalkka muodostunut A:n työsopimuksen veroiseksi käytännöksi sekä minkä sisältöiseksi A:n työsopimuksen ehdot ovat muodostuneet. Riitaista on myös se, ovatko A:n työaika/jakoaika ja palkka määräytyneet työehtosopimuksen mukaan. Riitaista on edelleen se, onko A:n oikeus optimointitakuuseen perustunut yksinomaan työehtosopimukseen, A:n työsopimukseen taikka molempiin ja onko optimointitakuu työehtosopimuksen muutoksesta huolimatta ollut osa A:n työsopimusta tai tullut työsopimuksen vakiintuneeksi ehdoksi. Vielä riitaista on se, onko A:lla oikeus saada vahingonkorvausta työnantajan lojaliteettivelvollisuuden rikkomisena työsopimuslain nojalla, jos A:n oikeus takuupalkkaan on perustunut yksin työehtosopimukseen.

Mitä A:lle on ilmoitettu irtisanomisperusteisen työsopimuksen muuttamisen yhteydessä?

Vastaajayhtiön varhaisjakelujohtajana toiminut F ja työsuhdejohtaja G ovat kertoneet vastaajayhtiössä vuosina 2005–2006 sekä vuonna 2009 toteutetuista muutoksista, vuonna 2017 toteutuneesta liikkeenluovutuksesta ja uuteen työehtosopimukseen siirtymisestä, leijona- ja optimointitakuun takuupalkkajärjestelyistä ja työntekijöille muutoksista annetusta informaatiosta.

F:n ja G:n mukaan leijonatakuuseen johtaneen vuonna 2006 toteutetun piiriremontin tavoitteena oli muodostaa jakelupiirit tehokkaiksi ja tasaisiksi. Lehtien jakeluun käytettävissä oleva aika pyrittiin saamaan täyteen työtä. Jakajille pyrittiin turvaamaan entinen ansiotaso työtä tarjoamalla. Takuupalkkajärjestelyn tarkoituksena oli turvata työntekijän entinen ansiotaso tilanteessa, jossa työnantaja ei pystynyt tarjoamaan jakajalle samaa työaikaa kuin aiemmin. F:n mukaan A:lle oli tuloksetta yritetty kaikin keinoin löytää aiemman ansiotason edellyttämää aikaa vastaavasti työtä.

F:n mukaan jakajille järjestettiin muutoksista useita tiedotustilaisuuksia, joissa käytiin läpi ammattiliiton kanssa tehtyyn sopimukseen liittyneet asiat ja takuupalkan ehdot (V 20). F:n mukaan kyseiset tiedostustilaisuudet olivat olleet pakollisia työntekijöille ja lähes kaikki työntekijät olivat osallistuneet niihin. Muutoksista tehtiin myös laaja informaatiopaketti, joka oli lähetetty jokaisen työntekijän kotiosoitteeseen.

F:n mukaan myös A:lle oli lähetetty tämä aineisto, josta oli ilmennyt uusi tarjottu työaika, aiempi työaika, takuupalkan osuus ja kerrottu, että asia perustui siirtymäsopimukseen. F:n mukaan samassa kirjeessä (K2) jokaiselle ilmoitettiin, että mikäli postinjakaja ottaisi vastaan uuden tarjotun työsopimuksen hänelle kompensoitaisiin palkkaero aiemman palkan ja uuden välillä takuupalkkana. F:n mukaan materiaalista ilmeni selvästi, että kyse oli määräaikaisesta palkanlisästä. F:n mukaan esihenkilön kanssa oli mahdollista käydä keskustelemassa, jos työntekijälle heräsi kysymyksiä asiasta. F:n mukaan esihenkilöt kävivät jokaisen työntekijän kanssa läpi muutoksen vielä muutoksen astuessa voimaan. F:n ja G:n mukaan takuupalkan ehdot, kuten ettei se ole pysyvä ja se voi päättyä, eivät voineet jäädä kenellekään epäselväksi.

Kantaja ja G ovat vahvistaneet F:n kertoman siitä, että jakajille järjestettiin vuoden 2005 lopulla ja vuoden 2006 aikana tiedotustilaisuuksia, joissa kerrottiin siirtymäsopimuksen ehdoista. A on kertonut tienneensä työnantajan järjestämistä tiedotustilaisuuksista, mutta hän ei ollut osallistunut niihin. A on kertonut vastaanottaneensa kirjeen K2 ja että hän ei ollut ymmärtänyt takuupalkkojen liittyvän työehtosopimuksiin.

G ja F ovat kertoneet yhdenmukaisesti ja johdonmukaisesti leijonatakuun osalta työnantajan toimesta järjestetystä työntekijöiden tiedottamisesta. Myös kantajan oma kertomus tukee G:n ja F:n kertomusta sikäli, että hän on ollut tietoinen tiedotustilaisuuksista, mutta ei ole osallistunut niihin, ja hän on saanut kirjeen K2. Kantajan kertomus siitä, mitä hänelle on irtisanomisperusteisen työsopimuksen muuttamisen yhteydessä ilmoitettu, on ollut suppea ja vähäsanainen.

Käräjäoikeus katsoo, että työnantaja on näyttänyt tarjonneensa työntekijöille tietoa irtisanomisperusteisen työsopimuksen muuttamisen yhteydessä kattavasti ja eri tavoin. A on omankin kertomuksensa mukaan vastaanottanut työnantajan toimittaman informaation postitse. F:n mukaan työnantajan työntekijöille järjestämät tiedotustilaisuudet olivat pakollisia työntekijöille, ja muutoksen astuttua voimaan jokainen esihenkilö oli käynyt muutoksen läpi jokaisen työntekijän kanssa. Kantaja on kertonut käsittäneensä muutoksen siten, että takuupalkkaa ei muutettaisi niin kauan, kun hän toimii postinjakajana ja jakopiiriä ei muutettaisi. Käräjäoikeudelle on jäänyt epäselväksi mihin kantajan esittämä käsitys perustuu huomioiden, että hänelle on toimitettu postitse kotiin yksityiskohtainen, työnantajan järjestämissä tiedotustilaisuuksissa esitetty tietopaketti muutoksesta ja hänellä oli tieto kyseisistä tilaisuuksista sekä sen, että kantaja on jättänyt käyttämättä työnantajan järjestämät mahdollisuudet asiasta tiedon saamiseen, mukaan lukien työntekijöille pakolliseen tiedotustilaisuuteen osallistumisen. Hän ei kuitenkaan ole osallistunut työnantajan järjestämiin tilaisuuksiin, jolloin hänelle olisi voinut selvitä muutoksen sisältö yksityiskohtaisesti.

Miten A:n työaika/jakoaika ja palkka on määräytynyt vuoden 2006 muutoksen jälkeen?

F:n mukaan työntekijän työaika, tuntipalkka ja palkkiot ovat aina ilmenneet työehtosopimuksista, ei työsopimuksesta. G:n, H:n ja F:n mukaan työntekijöiden palkat ovat aina määräytyneet työehtosopimusten mukaan. H:n mukaan yhdessäkään työnantajan työsopimuksessa ei ole sovittu takuupalkoista. H:n mukaan työntekijän työsopimukseen kirjataan palkka, kun kyseisellä työntekijällä on henkilökohtainen palkka ja muussa tapauksessa työsopimukseen liitetään liiteasiakirja tai kirjataan viittaus työehtosopimukseen, jonka mukaan palkka määräytyy.

G:n ja H:n mukaan kaikki työsopimukset on tehty työnantajan ja työntekijöiden välillä kirjallisina. I:n mukaan työsopimus tehdään aina kirjallisena ja siinä viitataan siihen työehtosopimukseen, josta palkka ilmenee. Mikäli liittojen kautta sovittaisiin palkasta, tämä kirjattaisiin I:n mukaan selvästi sopimuksiin tai sen liitteisiin. G:n mukaan myös muissa eri työehtosopimuksesta toiseen siirtymiseen liittyvissä tilanteissa oli tehty palkkaa kompensoivia ratkaisuja, mutta ne eivät olleet koskaan tulleet osaksi työsopimusta, vaan aina on toimittu työehtosopimuksen perusteella.

F:n mukaan vuoden 2005/2006 muutoksen suurin muutos oli ollut se, että postinjakajien jakelupiirit olivat muuttuneet. G:n ja F:n mukaan työaika oli mitattu jokaiselle jakopiirille ja se oli osoittanut työntekijän palkan määrän. Mittausta ei F:n ja G:n mukaan ollut mainittu työsopimuksissa. Palkanmaksun perusteena olevaa palkkaa eli mitattua piiriä oli maksettu mitatun työajan mukaan. F:n mukaan myös optimointitakuun takuupalkka oli muuttuva erä, joka ajan myötä poistuisi. F:n mukaan optimointitakuu oli jatkumo vuoden 2006 siirtymän muutokselle. F:n mukaan jakopiirit elivät koko ajan ja sitten sanomalehtien volyymit laskivat voimakkaasti, noin 20–30 prosenttia. F:n mukaan tämän vuoksi aiemmat jakelureitit eivät olleet enää vuonna 2009 päteneet ja reittisuunnittelu oli tehtävä uudelleen kannattavuuden varmistamiseksi. F:n ja H:n mukaan muutos oli ollut niin merkittävä, että aiemmin kilometrin alueelle oli saatettu jakaa 50 lehteä ja volyyminlaskun myötä H:n mukaan 10 ja F:n mukaan jopa 2. Reiteistä olisi F:n mukaan tullut niin pitkiä, ettei työajan mukainen asian arviointi ollut toiminut. H:n mukaan työehtosopimusmaailmassa ollaan totuttu siihen, että tuottavuus kasvaa, mutta tuolloin se oli laskenut. H:n mukaan tähän oli ollut pakko reagoida, etteivät työpaikat ja koko toiminta olisi lakanneet.

F:n ja I:n mukaan siirtymäsopimuksessa oli 2009 sovittu, että mikäli reittioptimoinnin johdosta työntekijän palkka alenisi voisi hän saada optimointitakuuta takuupalkkana. F:n ja I:n mukaan optimointitakuuta ei ole ollut mainittu eikä työsopimuksessa eikä siihen sisällytetty. F:n mukaan V11, V12 ja V22 viittaus palkkaliitteeseen D tarkoittaa työehtosopimuksen mukaista palkkaliitettä eikä se liity takuupalkkaan. Työsopimuksessa oli F:n mukaan mainittu työaika ja liitteeseen alue, jolla jakaja työskenteli. I:n mukaan optimointitakuu oli ollut työehtosopimustasoinen palkkaerä, joka ei ollut perustunut työsopimukseen. I:n mukaan, jos työntekijä oli hyväksynyt uuden tarjotun työsopimuksen niin hän sai optimointitakuun takuupalkkana.

G:n ja I:n kertomukset tukevat F:n kertomaa siitä, että leijonatakuu ja optimointitakuu eivät olleet osa työsopimusta, ja kyseiset takuupalkat ovat perustuneet työehtosopimuksiin niiden voimassaolon ajan. Leijona- ja optimointitakuun sopimisen ajankohtina ammattiliiton puolella toimineen ja tässä roolissa työehtosopimusneuvotteluihin osallistuneen I:n kertomus siitä, että työehtosopimusneuvotteluissa liitot eivät olleet tarkoittaneet työehtosopimusneuvotteluissa sovittujen takuupalkkaerien muodostuvan työsopimuksen osaksi tukee G:n kertomusta siitä, että työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut sovittu millään tavoin takuupalkkojen olevan osa työsopimuksia. Kysymys oli I:n ja G:n mukaan nimenomaisesti työehtosopimuksista. Kirjallisista todisteista V11 ja V12 ei ilmene takuupalkoista kirjatun kantajan kirjallisiin työsopimuksiin nimenomaisin maininnoin tai viittauksin.

G:n, F:n ja I:n kertomusten sekä niitä tukevien kirjallisten todisteiden V11 ja V12 perusteella käräjäoikeus katsoo, että A:n työaika/jakoaika ja palkka ovat määräytyneet työehtosopimuksen mukaan. Asiassa esitetty näyttö ei tue kantajan väitettä siitä, että takuupalkat olisivat perustuneet työsopimukseen tai työehtosopimukseen ja työnantajan yksipuolisesti antamaan sitoumukseen, joka on velvoittanut työsopimuksen veroisena. Käräjäoikeus toteaa, että kantajalle muodostuneella käsityksellä palkan määräytymisestä ei ole keskeistä merkitystä asian arvioinnissa.

Seuraavaksi on arvioitava, ovatko kantajan takuupalkkaerät muodostuneet työsopimuksen veroiseksi käytännöksi.

Ovatko takuupalkat (leijonatakuu ja optimointitakuu) muodostuneet A:n työsopimuksen veroiseksi käytännöksi?

G:n, F:n, H:n ja I:n kertomukset puhuvat sen puolesta, että takuupalkat ovat olleet työehtosopimuksilla sovittuja palkkaeriä, joiden voimassaolo on ollut riippuvainen työehtosopimuksen voimassaolosta. G:n ja F:n kertomukset osoittavat lisäksi, että myös muut työnantajan työntekijät ovat saaneet takuupalkkaa siten, että joko työntekijän työpanosta on takuupalkkaa vastaavasti onnistuttu lisäämään taikka takuupalkka on ajan saatossa poistunut työntekijän muiden palkanlisien vähentämänä taikka työntekijän vaihtaessa työtä esimerkiksi toiselle kustannuspaikalle. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut A:n kohdalla, vaan hänen työsuhteensa osalta tilanne ja ansiotasonsa on tältä osin pysynyt samana koko ajan. Se, että A on riidattomasti saanut takuupalkkaa pitkän ajan: leijonatakuuta ajalla 2005–2017 ja optimointitakuuta ajalla 2009–2017, puhuu sen puolesta, että takuupalkka on voinut muodostua A:n työsopimuksen veroiseksi käytännöksi.

G:n ja H:n kertomuksista ilmenee, että takuupalkat ovat vuonna 2017 poistuneet työnantajan liikkeenluovutuksen yhteydessä ja työnantajan siirryttyä uuden työehtosopimuksen piiriin. H:n mukaan takuupalkoista oli keskusteltu yrityksessä liikkeenluovutuksen 2017 yhteydessä ja asiaa oli selvitetty muun ohella pyytämällä henkilöstön edustajia tuomaan esiin asiaa, jos he katsovat takuupalkan työsopimustason kirjauksiksi, mutta henkilöstön edustajien toimesta tällaista ei ollut esitetty. H:n mukaan vuonna 2017 liikkeenluovutuksen yhteydessä työehtosopimuksen siirtämisellä oli ollut työnantajan toimintaedellytyksille niin suuri merkitys kustannustasoa alentavana tekijänä, että ilman siirtoa yritys ei olisi pystynyt jatkamaan jakelutoimintaa, vaan sen olemassaolo oli uhattuna. H:n mukaan jakelutoiminnassa oli kyse matalakatteisesta tuotteesta, jonka yksittäisten jakelutuotteiden määrä oli laskeva.

A:n mukaan jakopiirit olivat muuttuneet vuonna 2017 ja takuupalkan merkitys hänen kokonaisansiossaan on suuri, sillä hänen palkkansa on pieni ja takuupalkkojen osuus siitä merkittävä. Hän on kertonut ymmärtäneensä, että hän saa takuupalkkaa niin kauan kun toimii postinjakajana ja jakopiirejä ei muutettaisi. F:n mukaan työnantajan näkökulmasta ei ollut järkevää maksaa palkkaa kantajalle tekemättömästä työstä.

A on vastaanottanut uuden työsopimuksen vuonna irtisanomisperusteisen työsuhteen muuttamisen yhteydessä 2006 ja sen johdosta hän on saanut leijonatakuun mukaista takuupalkkaa, jonka määrä on muodostunut hänen aiemman palkkansa ja muutoksen myötä hänelle lasketun palkan erotuksena. Vuonna 2009 A on vastaavasti vastaanottanut uuden työsopimuksen optimointitakuulla irtisanomisperusteisen työsuhteen muuttamisen yhteydessä. Mainitut takuupalkat ovat poistuneet vuonna 2017 työnantajan liikkeenluovutuksen ja eri työehtosopimuksen solmimisen myötä.

Oikeuskäytännössä on katsottu työsopimuksen veroiseksi käytännöksi muun ohella kolmen vuoden ajan vakiintunutta käytäntöä (KKO 1993:103) ja että työnantajan yksipuolisesti myöntämä etuus voi vakiintua työsuhteen sitovaksi ehdoksi (KKO 2021:76).

Kantaja on saanut takuupalkkoja työantajan hänelle työnantajan hänelle tarjoamana palkan aleneman kompensaationa. Käräjäoikeus katsoo, että yksin takuupalkan maksaminen kantajalle pitkän ajan tuolloin voimassaolleen työehtosopimuksen perusteella ei muodosta takuupalkkaerää työsopimuksen perusteiseksi käytännöksi. Käräjäoikeus toteaa, että työnantajalla on vapaus järjestäytyä työehtosopimuksin, mukaan lukien siirtyä työehtosopimuksen piiristä toisen piiriin. Käräjäoikeus toteaa, että tämä ei osoita työntekijän työsopimuksen tasoista käytäntöä.

Takuupalkat muodostavat A:n kokonaisansiosta merkittävän osan, jonka työnantaja on poistanut huomattavan pitkän ajan jälkeen yksin työnantajan liikkeenluovutuksen ja työehtosopimuksen muuttumisen johdosta. Käräjäoikeus katsoo, että se, että A on saanut takuupalkkaa leijonatakuun ja optimointitakuun muodossa pitkän ajan osoittaa sen muodostuneen A:n työsopimuksen osalta työsopimuksen veroiseksi käytännöksi. Käsillä olevassa tapauksessa vallitsevissa olosuhteissa kantajalla on ollut oikeus luottaa siihen, että hänellä vuodesta 1992 työnantajan palveluksessa ollut ansiotaso ja sen säilymiseksi hänelle vuoden 2006 jälkeen maksetut takuupalkat ovat pysyvä palkanlisä työsopimuksen veroisena käytäntönä.

Siten käräjäoikeus katsoo, että A:lla on oikeus mainittuihin takuupalkkaeriin työsopimuksen veroisen käytännön perusteella. Siten työnantajan velvollisuus maksaa takuupalkkaa A:lle ei ole perustunut yksinomaan työehtosopimuksen pöytäkirjaan. Tämän vuoksi asiassa ei ole keskeistä merkitystä sillä, etteivät takuupalkkoja koskeneet työehtosopimuspöytäkirjat ole olleet voimassa enää 30.10.2017 jälkeen. Sillä, että kantajan kertomuksen mukaan vuoden 2017 liikkeenluovutuksen yhteydessä jakopiirit ovat muuttuneet ja sillä, että työnantajan mukaan mikään muu palkanosa ei ole muuttunut työsopimustasoiseksi, ei ole merkitystä asian arvioinnissa.

Asian näin päättyessä ei ole tarpeen lausua muusta.

Oikeudenkäynnin kustannukset

Kantajan riidattomat oikeudenkäyntikulut ovat 19.906 euroa. Vastaaja on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1§:n nojalla velvollinen korvaamaan kantajan määrältään riidattomat oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Vastaaja velvoitetaan suorittamaan kantajalle kanteen mukaisesti:

1. Ajalta 1.3.2018–30.6.2022 kultakin täydeltä kalenterikuukaudelta 664,98 euroa eli yhteensä 34.578,96 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kunkin kalenterikuukauden viimeisestä päivästä lukien.

2. Ajalta 1.3.2018–30.6.2022 kultakin täydeltä kalenterikuukaudelta 167,42 euroa eli yhteensä 8.705,84 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kunkin kalenterikuukauden viimeisestä päivästä lukien.

3. Korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 19.906,70 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 30 päivää käräjäoikeuden ratkaisun antamisesta lukien.

Muut vaatimukset hylätään.

……

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Sanja Raunio.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 14.10.2024

Asian käsittely hovioikeudessa

B Oy:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 9.12.2022.

Pääkäsittely on toimitettu 12.9.2024.

Valitus

Vastaaja on vaatinut, että kanne hylätään ja B Oy vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta A:ta kohtaan. Lisäksi B Oy on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 18.037,27 eurolla ja hovioikeudessa 14.749,61 eurolla korkoineen.

Takuupalkkojen peruste

A:lle maksettuja palkanosia koskeneiden työehtosopimuspöytäkirjojen voimassaolo oli päättynyt leijonatakuun osalta 30.10.2017 ja optimointitakuun osalta 1.11.2017. Leijonatakuu ja optimointitakuu olivat perustuneet työehtosopimuksiin. Takuupalkoista ei ollut sovittu työsopimuksissa, eikä työntekijöiden ammattiyhdistyskään ollut tarkoittanut takuupalkkojen määräytyvän työsopimusten perusteella. Takuupalkat eivät olleet perustuneet myöskään työnantajan yksipuolisesti antamaan sitoumukseen, eikä työnantaja ollut hiljaisesti toiminnallaan tai käyttäytymisellään hyväksynyt takuupalkkojen kuuluvan työntekijöille työsopimustasoisina etuina. Takuupalkat eivät siten olleet muodostuneet työsopimuksen veroiseksi käytännöksi.

Takuupalkkojen maksaminen oli päättynyt laillisen työsopimuslaissa tarkoitetun liikkeenluovutuksen takia ja palkkojen perusteena olleiden työehtosopimuspöytäkirjojen voimassaolon lakattua. Takuupalkkoja oli riidattomasti maksettu A:lle pitkän aikaa palkkajärjestelmien vaihtumisesta syntyneiden palkkaerojen kompensoimiseksi. Takuupalkkoja ei tavanomaisesti ollut tarkoitettu pitkäaikaisiksi, eikä A ollut joutunut niiden lakkaamisen takia kohtuuttomaan tilanteeseen vaan vastaavaan asemaan muiden alan työntekijöiden kanssa.

A oli tiennyt hänelle maksettujen takuupalkkojen perustuneen työehtosopimuksiin tai ainakin hänen oli se pitänyt tietää. A:n oli täytynyt ymmärtää, että työehtosopimusten muuttuessa palkka saattoi muuttua myös hänen kannaltaan heikommaksi. Mikäli A:n katsottaisiin erehtyneen takuupalkkojen perusteesta, erehdys ei perustunut työnantajan menettelyyn eikä siten antanut aihetta A:n vilpittömän mielen tai luottamuksen suojaamiseen. A oli saanut oikeaa informaatiota takuupalkkojen perusteista tehdessään työsopimuksia työnantajan kanssa. E Oy:n sanomalehdenjakajia oli informoitu takuupalkkojen perusteista myös vuonna 2017 tapahtuneen liikkeenluovutuksen yhteydessä. Sanomalehdenjakelualan muutokseen ja heikentymiseen nähden A:n ei ollut ollut perusteltua olettaa työkokonaisuuden pysyvän muuttumattomana vuodesta 2006 alkaen tai palkan olevan pysyvästi vuoden 1992 mukainen.

Lojaliteettivelvoite

Työnantajan lojaliteettivelvoite ei itsenäisesti muodostanut A:lle oikeudellista perustetta takuupalkkoihin, joiden maksaminen oli päättynyt A:n työsopimukseen sovellettavan työehtosopimuksen vaihtuessa lain mukaisesti liikkeenluovutuksen yhteydessä. B Oy ei myöskään ollut ollut A:n työnantaja ennen liikkeenluovutusta, eikä se ollut menetellyt lain tai hyvän tavan vastaisesti.

Kannevaatimusten täydennys

A:n esittämien kannevaatimusten täydennysten tutkimiselle ei ollut prosessuaalista estettä, koska niiden peruste oli sama kuin alkuperäisessä kanteessa. Täydennetyt kannevaatimukset tuli kuitenkin jättää tutkimatta, koska B Oy:llä olisi ollut taloudelliset ja tuotannolliset perusteet irtisanoa takuupalkat yhtiön toiminnan tappiollisuuden vuoksi.

Oikeudenkäyntikulut

Asiassa ei ollut edellytyksiä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kohtuullistamiselle. Ammattiliiton tarjoaman oikeusturvaedun vuoksi asianosaiset eivät olleet keskenään epätasa-arvoisessa asemassa. Asia ei myöskään ollut oikeudellisesti epäselvä.

Vastaus

Kantaja on vaatinut, että valitus hylätään. Lisäksi A on kannevaatimustensa täydennyksenä vaatinut, että B Oy velvoitetaan maksamaan hänelle vaatimuskohdan 1 (leijonatakuu) osalta 664,98 euroa ja vaatimuskohdan 2 (optimointitakuu) osalta 167,42 euroa kultakin täydeltä kalenterikuukaudelta 1.7.2022 lukien 31.8.2024 asti korkoineen kunkin kalenterikuukauden viimeisestä päivästä lukien. Vielä A on vaatinut, että B Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 11.941,33 eurolla korkoineen.

Tausta

E Oy sekä sen edeltäjä D Oy olivat maksaneet A:lle leijonatakuuta vuodesta 2006 lukien ja optimointitakuuta 2012 lukien. B Oy, joka oli tullut A:n työnantajaksi vuonna 2017 tapahtuneen liikkeenluovutuksen yhteydessä, ei ollut enää maksanut näitä palkkaetuja 30.10.2017 lukien. B Oy oli kuitenkin 1.11.2017–28.2.2018 maksanut A:lle leijonatakuun ja optimointitakuun määrää vastaavaa kompensaatiota. Riidatonta oli, että A:n työtehtävät eivät olleet muuttuneet vuoden 2017 liikkeenluovutuksen yhteydessä.

Takuupalkkojen peruste

A:lle maksetut takuupalkat olivat olleet voimassa työsopimuksen tasoisina ehtoina tai ainakin sen veroisina käytäntöinä, eikä työantaja olisi saanut yksipuolisesti lakkauttaa niitä liikkeenluovutuksen jälkeen. Takuupalkoista oli sovittu työnantajan ja A:n välillä. Niiden maksaminen ei perustunut ainoastaan työehtosopimuksiin vaan A:n työsopimuksen ehtojen irtisanomisperusteiseen muuttamiseen, jonka yhteydessä takuupalkoista oli sovittu tai katsottava sovitun työsuhteen ehtoina. A oli ottanut hänelle tarjotut uudet työsuhteen ehdot takuupalkkoineen vastaan irtisanomisen vaihtoehtona. Mikäli työnantajan ja A:n välillä ei katsottaisi syntyneen työsopimuksen tasoista sopimusta takuupalkkojen maksamisesta, kysymys oli kuitenkin ollut työnantajan antamasta sitoumuksesta, joka oli velvoittanut työnantajaa työsopimuksen veroisena käytäntönä, ja palkkaetuuksista oli joka tapauksessa muodostunut työsopimuksen veroinen käytäntö jo ennen 30.10.2017.

Työnantaja ei ollut selvittänyt A:lle, että takuupalkat olisivat riippuvaisia työehtosopimuksen voimassaolosta tai että kysymys olisi määräaikaisista tai väliaikaisista palkanosista. Optimointitakuun maksamisen aloittamiseen ei myöskään ajallisesti liittynyt uuden eri työehtosopimuksen noudattaminen. A oli perustellusti voinut luottaa takuupalkkojen säilymiseen ottaen huomioon palkanosien suuruuden ja pitkäaikaisuuden sekä sen, että niitä oli alettu maksaa irtisanomisperusteisen työsuhteen ehtojen muuttamisen yhteydessä, työnantaja ei ollut ilmaissut varaumia takuupalkkojen maksun suhteen, säännönmukainen palkanmaksu oli työsuhteen olennaisin ehto ja A:n työtehtävät eivät olleet muuttuneet liikkeenluovutuksen yhteydessä.

Leijonatakuu muodosti noin 1/3 ja optimointitakuu noin 1/10 A:n palkasta. Tähän nähden sellaista työsuhteen ehtoa, että työnantaja voisi halutessaan lopettaa takuupalkkojen maksamisen, olisi pidettävä yllättävänä ja ankarana. Leijonatakuuta ja optimointitakuuta koskevaa näyttöä tuli arvioida erikseen, koska niiden maksaminen oli perustunut eri seikkoihin.

Lojaliteettivelvoite

Mikäli takuupalkkojen ei katsottaisi olleen voimassa työsopimuksen tasoisina ehtoina tai niiden veroisina käytäntöinä, A:lla oli oikeus kanteessa vaatimiinsa suorituksiin vahingonkorvauksena työnantajan lojaliteettivelvoitteen rikkomisen johdosta. Ennen palkanalennusta A oli työskennellyt E Oy:n ja C Oy:n palveluksessa noin 25 vuotta ja hänen ansiotasonsa oli pysynyt lähtökohtaisesti samana. A:lla oli ollut oikeus luottaa palkkaetujensa pysyvyyteen tai ainakin siihen, ettei hänen ansiotasonsa alentuisi 45 prosentilla. Työnantaja oli rikkonut lojaliteettivelvoitettaan, kun A:n palkanalennus oli toteutettu ilman, että hänen työtehtävänsä olisivat muuttuneet. Työnantajan menettely oli johtanut A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Kannevaatimusten täydennys

A ei ollut käräjäoikeudessa voinut esittää kannevaatimuksia 30.6.2022 jälkeiselle ajalle, koska käräjäoikeuden pääkäsittely oli pidetty 8.6.2022. A oli jatkanut samoissa työtehtävissä 1.7.2022 lukienkin, joten kanteen peruste oli säilynyt ennallaan ja hovioikeuden tuli tutkia 1.7.2022 jälkeiseen aikaan kohdistuvat vaatimukset. Kannevaatimusten täydennyksiä ei tullut jättää tutkimatta aineellisella perusteella. B Oy ei myöskään ollut irtisanonut takuupalkkoja väittämällään irtisanomisperusteella, joten tätä koskevalla väitteellä ei ollut asiassa merkitystä.

Oikeudenkäyntikulut

Mikäli kanne hylättäisiin, osapuolten tuli pitää omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan käräjä- ja hovioikeudessa, koska A:lla oli ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitettu perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

….

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Käräjäoikeuden tuomion alussa tarkemmin selostetuin tavoin A on työskennellyt B Oy:n ja sen edeltäjien palveluksessa vuodesta 1992 alkaen. Käsiteltävässä asiassa on kysymys A:lle maksetuista kahdesta palkanlisästä eli niin sanotuista leijonatakuusta ja optimointitakuusta. Leijonatakuuta on maksettu A:lle vuodesta 2006 lukien sen jälkeen, kun A:n työantajana aiemmin ollut C Oy on sulautunut osaksi E Oy:tä. Optimointitakuuta on puolestaan maksettu vuodesta 2012 lukien, kun A:n työkokonaisuuksiin on tullut muutoksia E Oy:ssä toteutetun niin sanotun reittioptimointihankkeen myötä. Takuupalkkojen maksaminen on lopetettu lokakuun 2017 lopussa sen jälkeen, kun E Oy on 1.7.2017 tapahtuneella liikkeenluovutuksella luovuttanut sanomalehtien varhaisjakelupalvelut B Oy:lle. A on kanteellaan vaatinut, että B Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle maksamatta jääneet palkanlisät korkoineen 1.3.2018 ja 30.6.2022 väliseltä ajalta sekä hovioikeudessa esittämällään kannevaatimuksen täydennyksellä aikaväliltä 1.7.2022–31.8.2024.

Hovioikeuden on ensin ratkaistava kysymys siitä, voidaanko A:n hovioikeudessa esittämät täydennetyt kannevaatimukset tutkia. Pääasian osalta kysymys on siitä, ovatko takuupalkat muodostuneet A:n työsuhteen ehdoksi joko työsuhteen ehtojen irtisanomisperusteisen muuttamisen, työnantajan yksipuolisen sitoumuksen tai työsopimuksen veroiseksi käytännöksi muodostumisen eli niin sanotun vakiintumisen perusteella ja onko työnantaja siten velvollinen suorittamaan A:lle tämän vaatimat summat työsopimuksen perusteella. Mikäli edellä mainittu ensisijainen kanneperuste ei menesty, kysymys on toissijaisesti siitä, onko B Oy velvollinen suorittamaan A:n vaatimat summat vahingonkorvauksena työnantajan lojaliteettivelvollisuuden rikkomisen perusteella. Lopuksi asiassa on kysymys vielä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

2. Kannevaatimuksen täydennyksen tutkiminen

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kantaja voi vaatia muuta kuin kanteessa tarkoitettua suoritusta muun ohella silloin, kun vaatimus perustuu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen olosuhteiden muutokseen. Korkein oikeus on katsonut, että sanottua lainkohtaa ei ole perusteltua tulkita niin suppeasti, ettei se oikeuttaisi muun suorituksen vaatimisen ohella myös aiemman vaatimuksen korottamiseen ja että olosuhteiden muutokseen perustuviin uusiin oikeustosiseikkoihin voidaan vedota vielä hovioikeudessa. Edelleen korkein oikeus on todennut vastaajan oikeusturvan ja lainkäytön tehokkuuden sekä yleisen oikeusvarmuuden edellyttävän, ettei pääosin samoihin seikkoihin ja samaan todisteluun perustuvia vaatimuksia käsitellä ilman pätevää syytä peräkkäisissä oikeudenkäynneissä. (KKO 2018:59 kohdat 13 ja 25–26.)

Käsiteltävässä asiassa A:n kannevaatimuksen täydennys perustuu samoihin oikeustosiseikkoihin kuin alkuperäinen kanne, mutta koskee myöhempää ajanjaksoa. Edellä mainittuun korkeimman oikeuden ratkaisuun viitaten hovioikeus katsoo, ettei ole perusteltua, että samoihin seikkoihin ja todisteluun perustuvat vaatimukset käsiteltäisiin myöhemmin uudessa oikeudenkäynnissä, kun ne on voitu esittää jo tämän asian yhteydessä. Myöskään B Oy:n mukaan täydennettyjen kannevaatimusten tutkimiselle ei ole oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvää estettä.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että A:n hovioikeudessa esittämät täydennetyt kannevaatimukset voidaan tutkia.

3. Takuupalkkojen peruste

3.1. Takuupalkkojen peruste yleisellä tasolla

A:lle maksettujen leijonatakuun ja optimointitakuun osalta voidaan tarkastella yhtäältä sitä, mihin takuupalkat ovat objektiivisesti arvioituna perustuneet, sekä toisaalta sitä, mihin A on subjektiivisesti voinut tai hänen olisi pitänyt ymmärtää niiden perustuvan. Aluksi hovioikeus toteaa takuupalkkojen perusteesta yleisellä tasolla esitetystä näytöstä seuraavaa.

Kirjallisina todisteina esitetyistä työehtosopimuspöytäkirjoista 26.10.2005 (V2), 16.2.2007 (V3), 7.4.2009 (V6) sekä sopimuksista 7.4.2009 (V7) ja 16.2.2010 (V8) ilmenee, että leijonatakuusta ja optimointitakuusta on alun perin sovittu työehtosopimustasolla. Työtuomioistuimen lausunnosta 24.11.2020 (V19) ilmenee, että edellä mainittujen leijonatakuuta koskevien pöytäkirjojen 26.10.2005 ja 16.2.2007 voimassaolo on päättynyt 30.10.2017. Kaikkien edellä mainittujen sekä leijonatakuuta että optimointitakuuta koskevien työehtosopimusasiakirjojen voimassaolon päättyminen on myös ollut asiassa riidatonta.

Hovioikeudessa todistajina kuullut G, F, H ja I ovat kertoneet yhdenmukaisesti, että leijonatakuun maksamisesta oli sovittu ammattiliiton aloitteesta yrityskohtaisella työehtosopimuksella, kun C Oy:n työntekijät olivat siirtyneet E Oy:lle ja heidän palkkansa olisivat toiseen työehtosopimukseen siirtymisen vuoksi alentuneet ilman takuupalkkajärjestelyä. Todistajien mukaan optimointitakuusta oli sovittu vastaavalla tavalla, kun E Oy:ssä oli sanomalehtimäärien voimakkaan laskun vuoksi toteutettu niin sanottu reittioptimointihanke, jonka seurauksena osalla lehdenjakajista palkat olisivat uusien työkokonaisuuksien myötä alentuneet. Todistajat ovat lisäksi kertoneet, että E Oy:ssä palkat yleensäkin määräytyivät työehtosopimusten perusteella eikä niistä sovittu työsopimuksissa. Takuupalkkoja koskevien neuvottelujen yhteydessä myöskään ammattiliittojen taholta ei ollut vaadittu, että takuuosuuksista olisi tullut sopia työsopimustasolla. Todistajien tiedossa ei ollut, että ennen käsiteltävänä olevaa tapausta kukaan olisi mieltänyt tai väittänyt takuupalkkoja työsopimustasoisiksi etuuksiksi.

Hovioikeus katsoo edellä selostetun todistelun perusteella olevan selvää, että objektiivisesti tarkastellen takuupalkat ovat olleet työehtosopimustasoisia etuuksia ja että sellaisiksi niitä on myös niistä sopineiden osapuolten eli E Oy:n ja ammattiliittojen välillä tarkoitettu. Seuraavaksi on arvioitava, ovatko takuupalkat tästä lähtökohdasta huolimatta tulleet A:n työsopimuksen ehdoiksi perustuen siihen, mihin A on voinut tai hänen olisi pitänyt mieltää takuupalkkojen perustuvan. Tässä arvioinnissa merkitystä on sillä, minkälaista tietoa työnantaja on A:lle takuupalkoista antanut.

3.2. Työsuhteen ehtojen irtisanomisperusteinen muuttaminen

3.2.1. A:n työsopimuksen muutokset

A on ensisijaisesti katsonut, että takuupalkat olivat tulleet hänen työsuhteensa ehdoiksi samassa yhteydessä, kun hänen työsuhteensa muita ehtoja oli irtisanomisperusteisesti muutettu.

Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut, että työnantaja voi irtisanomisen sijasta yksipuolisin toimenpitein irtisanomisperusteella ja irtisanomisaikaa noudattaen muuttaa työsuhteen olennaisia ehtoja kuten työtehtäviä, palkkaa ja työntekopaikkaa. Työsopimuksen olennaisen ehdon muuttamiseen tähtäävän ilmoituksen tulee sisältää riittävän selvät tiedot irtisanomisperusteesta, muutettavasta ehdosta ja sen voimaantuloajankohdasta samoin kuin siitä, mitä seuraa, ellei työntekijä hyväksy tarjousta. (KKO 2016:80 kohdat 13–17 ja niissä viitatut ratkaisut.)

Asiassa on riidatonta, että A:n työsuhteen ehtoja on muutettu irtisanomisperusteisesti hänen siirryttyään C Oy:ltä E Oy:n työntekijäksi sekä myöhemmin E Oy:ssä toteutetun reittioptimointihankkeen yhteydessä. A on hovioikeudessa kertonut, että koska leijonatakuuta ja optimointitakuuta oli alettu maksaa hänelle sanottujen muutosten yhteydessä, hän ei ollut mieltänyt, että takuupalkat liittyisivät työehtosopimuksiin. A oli kokenut, että takuupalkkoja oli tarjottu hänelle osana uusia työsopimuksen ehtoja.

Se, että takuupalkat on otettu käyttöön samanaikaisesti, kun muita A:n työsuhteen ehtoja on muutettu, voisi puoltaa sitä, että myös takuupalkat ovat tulleet A:n työsopimuksen ehdoksi. Asiassa on kuitenkin tarkasteltava myös sitä, mitä tietoa A:lle on takuupalkoista muutosten yhteydessä annettu. A:lle annettua informaatiota käsitellään seuraavaksi ensin leijonatakuun ja sitten optimointitakuun osalta.

3.2.2. Leijonatakuu

Leijonatakuusta on esitetty kirjallisena todisteena D Oyj:n A:lle osoittama kirje 22.12.2006 (K2/V5). A on hovioikeudessa kertonut, että hän oli saanut kyseisen kirjeen, mutta ei ollut sen perusteella ymmärtänyt, että hänelle tuleva takuupalkka perustuisi työehtosopimukseen. Hovioikeus toteaa, kirjeessä on viitattu henkilökohtaisiin takuutuntipalkkoihin. Toisaalta kirjeen alussa on todettu, että Uudenmaan alueen varhaisjakelussa oli siirrytty noudattamaan Postin työehtosopimusta ja että muutostilanteen siirtymäehdoissa oli sovittu muun muassa takuupalkkajärjestelmästä. Tähän nähden hovioikeus katsoo kirjeestä olevan pääteltävissä, että leijonatakuun maksaminen on perustunut työehtosopimustasoiseen järjestelyyn.

Lisäksi leijonatakuun osalta on esitetty D Oyj:n marraskuussa 2005 järjestämien henkilöstötilaisuuksien esitysmateriaali (V4). Esityksen otsikkona on Uudenmaan varhaisjakelun työehtosopimusmuutos 1.1.2006. Myös palkkatakuita koskevien sivujen otsikoissa on mainittu sanat ”Uusimaa TES muutostilanne” ja tekstissä on viitattu työehtosopimusten mukaan määräytyvään palkkaan. Hovioikeus katsoo, että myös esitysmateriaalin sisällöstä on siten ollut pääteltävissä, että takuupalkat ovat perustuneet työehtosopimukseen samoin kuin muutkin E Oy:ssä maksetut palkat. A ei ole hovioikeudessa kuultuna muistanut, oliko hän osallistunut henkilöstötilaisuuteen marraskuussa 2005 tai oliko hän saanut esityksen materiaalia itselleen. Todistajana kuullun F:n mukaan tilaisuudet olivat olleet pakollisia kaikille sanomalehdenjakajille ja että niiden materiaali oli jälkikäteen toimitettu kaikille jakajille näiden kotiosoitteisiin. F:n mukaan kaikille työntekijöille oli lisäksi järjestetty henkilökohtaiset keskustelutilaisuudet, joissa uudet työehdot ja takuupalkkajärjestelmä oli käyty työnantajan edustajan kanssa läpi. Ottaen huomioon F:n kertomus sekä se, että vielä käräjäoikeudessa A oli kertonut vastaanottaneensa työnantajan toimittaman informaation postitse, hovioikeus katsoo näytetyksi, että A on tullut tietoiseksi henkilöstötilaisuuksissa esitetyn materiaalin sisällöstä.

Leijonatakuun osalta on edelleen esitetty kirjallisena todisteena sanomalehdenjakajan esimerkkityösopimus vuodelta 2006 (V22). Sopimuslomakkeen palkkaa koskevassa kohdassa on todettu, että mahdollinen takuuansio määräytyi tehdyn siirtymäsopimuksen mukaisesti. Myös tämän voidaan katsoa osaltaan viittaavan siihen, että takuupalkasta ei ole sovittu työsopimustasoisesti. Todisteina esitetyissä myöhemmissä A:n työsopimuksissa vuosilta 2010 (V11) ja 2012 (V12) vastaavaa mainintaa taikka muutakaan viittausta takuupalkkaan ei kuitenkaan ole ollut. Asiassa on riitaa siitä, onko A:n kanssa tehty esimerkkisopimuksen mukainen työsopimus vuonna 2006. H:n mukaan E Oy:ssä kaikki työsopimukset tehtiin kirjallisesti ja mallipohjia käyttäen. Tietoturvasyistä vanhat työsopimukset oli hävitetty kymmenen vuoden jälkeen. Hovioikeus katsoo näin ollen olevan todennäköistä, että myös A:n kanssa on tehty esimerkkisopimusta vastaava työsopimus siirtymäsopimusviittauksineen, vaikka se ei vanhojen sopimusten hävittämisestä johtuen ole enää oikeudenkäynnin aikana ollut tallessa.

Hovioikeus toteaa, että C Oy:n työntekijöiden siirryttyä E Oy:lle työsopimusmuutokset sekä leijonatakuun käyttöönotto ovat koskeneet suurta määrää työntekijöitä. Tähän nähden ja edellä mainittujen A:n tietoon tulleiden asiakirjojen sisältö huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että työnantaja on kohtuullisena pidettävällä tavalla informoinut työntekijöitä muutoksista sekä leijonatakuun perustumisesta työehtosopimukseen. Vaikka edellä mainituissa työntekijöille annetuissa asiakirjoissa ei ole mainittu sen nimenomaisen työehtosopimuspöytäkirjan päivämäärää, johon leijonatakuun maksaminen on perustunut, ilmenee takuupalkan työehtosopimusperusteisuus asiakirjoista sillä tavoin selkeästi, että A ei ole voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että leijonatakuusta olisi sovittu hänen työsopimuksensa ehtona. Tätä johtopäätöstä tukee vielä se, että E Oy:ssä palkat ovat muutoinkin kaikilta osin perustuneet työehtosopimuksiin. Hyväksyessään työsuhteensa uudet ehdot A on siten samalla hyväksynyt, että hänelle maksetaan leijonatakuuta työehtosopimuksen nojalla.

3.2.3. Optimointitakuu

Optimointitakuun osalta on esitetty todisteena soveltamisohje 22.2.2010 (K3/V9). Ohjeen ensimmäisellä sivulla viitataan pöytäkirjaan 7.4.2009, jossa tarkoitetulla tavalla vakituisille työntekijöille taataan ansiotason säilyminen. Lisäksi todisteena on esitetty päiväämätön reittioptimointihanketta koskevan henkilöstötilaisuuden esitysmateriaali (V20). Materiaalin mukaan (sivu 5) vakituisille E Oyj:n palveluksessa 18.3.2009 olleille työntekijöille taataan ansiotason säilyminen työehto-osapuolten välillä laaditun pöytäkirjan tarkoittamalla tavalla. Hovioikeus katsoo, että sekä soveltamisohjeesta että esitysmateriaalista siten ilmenee, että optimointitakuusta on sovittu työehtosopimustasoisesti.

Asiassa ei ole väitetty, että reittioptimointitakuuta koskevan henkilöstötilaisuuden materiaali olisi lähetetty tai muuten toimitettu A:lle. F:n mukaan henkilöstötilaisuudet olivat kuitenkin olleet työntekijöille pakollisia. Sanomalehdenjakajille oli lisäksi vastaavalla tavalla kuin aiemman C Oy:n sulautumista koskeneen muutoksen yhteydessä pidetty henkilökohtaiset tilaisuudet, joissa työsopimuksen muutokset ja uuden takuuerän maksaminen oli käyty läpi työnantajan edustajan kanssa. Näin ollen hovioikeus katsoo A:n tulleen tietoiseksi edellä mainituista soveltamisohjeesta ja henkilöstötilaisuuden esitysmateriaalista ilmenevistä tiedoista.

Hovioikeus toteaa edellä mainitun näytön tukevan sitä, että työnantaja on myös optimointitakuun osalta informoinut työntekijöitä takuupalkan perustumisesta työehtosopimukseen. Kun optimointitakuun osalta on lisäksi ollut kysymys samankaltaisesta takuupalkkajärjestelystä kuin aiemmin käyttöön otetussa leijonatakuussa ja kun kaikki muutkin E Oy:ssä maksetut palkat ovat perustuneet työehtosopimuksiin, A:n on pitänyt jo lähtökohtaisesti olla tietoinen sitä, että takuupalkoissa on kysymys työehtosopimustasoista eduista. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että A ei ole voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että optimointitakuussa olisi kaikista muista E Oy:ssä maksetuista palkoista poiketen kysymys työsopimustasoisesta ehdosta.

3.2.4. Johtopäätös irtisanomisperusteisen muuttamisen osalta

Hovioikeus toteaa, että A:lla on näyttötaakka siitä, että leijonatakuu ja optimointitakuu olisivat tulleet hänen väittäminsä tavoin hänen työsopimuksensa ehdoiksi työsopimuksen irtisanomisperusteisen muuttamisen yhteydessä. Kun mitään näyttöä työnantajan sitoutumistahdosta tällaisiin työsopimustasoisiin ehtoihin ei ole esitetty ja kun takuupalkkojen perustuminen työehtosopimuksiin ei ole edellä käsitellyn A:lle annetun informaation perusteella voinut jäädä siten epäselväksi, että työntekijän luottamusta olisi perusteltua suojata, hovioikeus katsoo, ettei leijonatakuun ja optimointitakuun ole katsottava tulleen A:n työsuhteen ehdoksi työsopimuksen irtisanomisperusteisella muuttamisella.

3.3. Työantajan yksipuolinen sitoumus

A on katsonut, että takuupalkat ovat voineet tulla hänen työsuhteensa ehdoksi myös työnantajan yksipuolisella sitoumuksella. Edellä selostetuin tavoin takuupalkat ovat kuitenkin perustuneet E Oy:n ja ammattiliittojen välisiin yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin, joista on sovittu ammattiliittojen aloitteesta. A:n on lisäksi edellä käsitellyin tavoin hänelle annetun informaation perusteella täytynyt tulla tietoiseksi takuupalkkojen työehtosopimusperusteisuudesta. Näin ollen ja kun asiassa ei ole esitetty mitään selvitystä sellaisesta työnantajan yksipuolisesta sitoumuksesta, johon leijonatakuun ja optimointitakuun maksaminen olisi perustunut, hovioikeus katsoo, ettei takuupalkkojen ole näytetty tulleen A:n työsopimuksen ehdoksi myöskään tällaisen yksipuolisen sitoumuksen perusteella.

3.4. Vakiintuminen työsuhteen ehdoksi

Edelleen A on katsonut, että leijonatakuu ja optimointitakuu ovat voineet tulla hänen työsuhteensa ehdoksi työsuhteen veroisen käytännön eli niin sanotun vakiintumisen kautta.

Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on todettu, että vakiintunut käytäntö voi muuttaa ja täydentää työsopimuksessa sovittuja taikka työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja. Työnantajan ja työntekijän yhteisesti noudattama menettely voi siten muodostua sitovaksi käytännöksi työsopimussuhteessa. Samoin työnantajan yksipuolisesti myöntämä etuus voi vakiintua työsuhteen sitovaksi ehdoksi. Tällaisissa tapauksissa sopimusosapuolten sitoutumistarkoitus ja sopimuksen syntyminen eivät ilmene osapuolten nimenomaisista tahdonilmaisuista, vaan ne joudutaan päättelemään osapuolten tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella. Kysymys on tilanteesta, jossa sopimusosapuolten voidaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan katsoa hiljaisesti hyväksyneen käytännön ja sitä kautta sitoutuneen siihen. (Ks. esim. KKO 2021:76 kohta 11.)

Vakiintumisen edellytyksistä korkein oikeus on todennut, että käytännön tulee olla jatkunut pitkähkön ajan, jotta sitä voitaisiin pitää vakiintuneena. Keston lisäksi käytännön vakiintuneisuutta ja sitovuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä muun ohella käytännön toistuvuudelle, käytännön sisällön selvyydelle ja yksiselitteisyydelle, käytännön johdonmukaiselle noudattamiselle sekä osapuolten sitoutumistahdolle. Samoin vakiintumista koskevaan arviointiin ovat oikeuskäytännössä vaikuttaneet työntekijän suojelun tarve sekä vilpittömän mielen suojaa ja perusteltua luottamusta koskevat periaatteet. (KKO 2021:76 kohdat 12–13, KKO 2010:93 kohta 7 sekä niissä viitatut ratkaisut.) Oikeuskirjallisuudessa on esitetty kanta, jonka mukaan jos pitkään jatkunut olotila perustuu työehtosopimukseen tai siitä muutoin neuvotellaan aina uudelleen taikka tehdään säännöllisesti erillinen päätös, käytäntö ei lähtökohtaisesti vakiinnu työsuhteen ehdoksi (Valkonen, Mika teoksessa Koskinen ym.: Työoikeus, 5. uud. p., 2018, s. 650).

Hovioikeus toteaa, että käsiteltävässä asiassa leijonatakuuta ja optimointitakuuta on maksettu A:lle pitkään ja ne ovat olleet merkittävä osa hänen kokonaisansiotaan. Nämä seikat voisivat sinänsä tukea takuupalkkojen vakiintumista A:n työsuhteen ehdoksi. Leijonatakuu ja optimointitakuu ovat kuitenkin perustuneet työehtosopimusasiakirjoihin, eikä työnantajan ole näytetty maksaneen niitä A:lle millään muulla perusteella. Kysymys ei ole ollut osapuolten välillä hiljaisesti sovitusta menettelystä eikä myöskään työnantajan yksipuolisesti myöntämistä etuuksista. Edellä selostetun oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaisesti tämänkaltaiset työehtosopimukseen perustuvat etuudet eivät lähtökohtaisesti vakiinnu työsopimuksen ehdoiksi pitkänkään ajan kuluessa. Kun A:n on lisäksi edellä katsotuin tavoin täytynyt olla tietoinen takuupalkkojen perumisesta työehtosopimuksiin, eivät myöskään työntekijän suojelun tarve tai vilpittömän mielen ja luottamuksen suojaa koskevat periaatteet anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että takuupalkkojen ei ole näytetty tulleen A:n työsopimuksen ehdoksi myöskään vakiintumisen perusteella.

4. Lojaliteettivelvoite

A on toissijaisesti katsonut, että B Oy on joka tapauksessa toiminut työnantajana epälojaalisti, kun takuupalkkojen maksaminen on vuonna 2017 tapahtuneen liikkeenluovutuksen jälkeen lopetettu. A:n mukaan työnantaja ei olisi saanut ryhtyä järjestelyyn, jolla hänen palkkaansa on alennettu ilman, että kysymys olisi ollut työsopimuksen irtisanomisperusteisesta muuttamisesta.

Hovioikeus toteaa, että leijonatakuun ja optimointitakuun maksaminen on lopetettu niitä koskevien työehtosopimuspöytäkirjojen voimassaolon päättyessä leijonatakuun osalta 30.10.2017 ja optimointitakuun osalta 1.11.2017. Tämän jälkeen työnantaja on riidattomasti vielä maksanut A:lle 1.11.2017 ja 28.2.2018 väliseltä ajalta leijonatakuun ja optimointitakuun määrää vastaavaa kompensaatiota. Todistaja H:n mukaan kompensaatiosta oli sovittu B Oy:n ja ammattiliiton välillä liiton aloitteesta, ja sen tarkoituksena oli ollut, että takuupalkkoja saaneille työntekijöille maksettiin niitä vastaavia korvauksia vielä ikään kuin takuupalkkojen irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta.

Hovioikeus on edellä katsonut, että työnantaja on riittävällä tavalla informoinut A:ta takuupalkkojen työehtosopimusperusteisuudesta. A:n on siten pitänyt ymmärtää, että takuupalkkojen maksaminen voi lakata niitä koskevien työehtosopimusten voimassaolon päättyessä. A:lle on tästä huolimatta takuupalkkoja koskevien pöytäkirjojen voimassaolon päätyttyä maksettu kompensaatiota vielä neljän kuukauden ajalta. Lisäksi vaikka A on pitänyt työnantajan menettelyä epälojaalina, ei asiassa ole väitettykään, että E Oy:n ja B Oy:n välillä tapahtuneeseen liikkeenluovutukseen sekä toiseen työehtosopimuksen piiriin siirtymiseen olisi sinänsä liittynyt mitään lainvastaista. Edelleen hovioikeus katsoo, ettei pelkästään sen, että sanomalehdenjakajien palkat ovat alentuneet, mikä on todistajienkin kertoman mukaan johtunut erityisesti lehdenjakelualan tilanteen yleisestä heikentymisestä, ole katsottava tekevän työantajan menettelystä epälojaalia.

Asiassa on näin ollen jäänyt näyttämättä, että B Oy olisi menetellyt A:ta kohtaa sillä tavoin epälojaalisti, että A olisi tällä perusteella oikeutettu vahingonkorvaukseen.

5. Hovioikeuden johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, ettei A ole näyttänyt olevansa oikeutettu vaatimiinsa korvauksiin ensisijaisen eikä toissijaisen kanneperusteensa nojalla. Käräjäoikeuden tuomiota on siten muutettava niin, että A:n kanne hylätään ja B Oy vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta A:ta kohtaan. Samoilla perusteilla myös A:n hovioikeudessa esittämät täydennetyt kannevaatimukset on hylättävä.

6. Oikeudenkäyntikulut

Asian hävinneenä osapuolena A olisi lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla. A on kuitenkin katsonut, että osapuolten tulisi saman luvun 8 b §:n nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan käräjä- ja hovioikeudessa.

Hovioikeus toteaa, että A:n vetoamaa oikeudenkäymiskaaren säännöstä on muutettu lailla 143/2023, joka on tullut voimaan 1.5.2023. Siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa vireille tulleeseen asiaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Käsillä olevan asian vireille tullessa voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n (368/1999) mukaan jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.

Säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä ei sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. Oikeudenkäyntiin johtaneita seikkoja pohdittaessa merkitystä on annettava muun ohella asian tulkinnanvaraisuudelle sekä sille, onko hävinneellä osapuolella ollut riittävän perusteltu syy oikeudenkäyntiin. (HE 107/1998 vp s. 20–21.)

Käsiteltävässä asiassa on ollut kysymys A:n työnantajaltaan vaatimista korvauksista. Hovioikeus katsoo, että asianosaisten asema näin ollen lähtökohtaisesti puoltaa oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun kohtuullistamista. Tältä osin merkitystä ei ole katsottava olevan sillä, onko A mahdollisesti järjestänyt oikeudenkäyntikulujensa rahoituksen esimerkiksi ammattiliiton jäsenyyden tai oikeusturvavakuutuksen kautta. Oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun kohtuullistamista tukee myös asian merkitys A:lle, koska kysymys on ollut hänelle pitkän aikaa maksetuista takuupalkkaeristä, jotka ovat muodostaneet varsin suuren osan hänen kokonaisansiostaan. Edelleen, vaikka kanne on hylätty, on asiassa esitetty myös sellaisia seikkoja, jotka ovat tukeneet A:n kantaa, ja käräjäoikeus on aiemmin ratkaissut asian A:n eduksi. Näin ollen takuupalkkoja koskevan kanteen nostamiselle on katsottava olleen riittävän perusteltu syy.

Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoo, että A:n velvoittaminen korvaamaan työnantajansa B Oy:n oikeudenkäyntikulut olisi asian lopputuloksesta huolimatta ilmeisen kohtuutonta. Näin ollen asianosaiset saavat pitää asian käsittelystä käräjä- ja hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Kanne hylätään. B Oy vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta A:ta kohtaan.

A:n hovioikeudessa esittämät täydennetyt kannevaatimukset hylätään.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mirja-Leena Nurmi
Hovioikeudenneuvos Mari Vihla
Asessori Juho Ikkala

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen.