HelHO:2024:13
12-vuotias C ja 9-vuotias D olivat olleet sijoitettuina A:n ja B:n perheeseen yli kahdeksan vuoden ajan. Aluksi C:n ja D:n biologiset vanhemmat olivat tavanneet lapsia valvotusti kerran kuukaudessa sekä olleet vähäisissä määrin myös muutoin yhteydessä lapsiin. C ei ollut tavannut biologisia vanhempiaan viimeisten noin neljän vuoden aikana eikä D elokuun 2023 jälkeen, koska lapset olivat kieltäytyneet tapaamasta biologisia vanhempiaan. Biologiset vanhemmat E ja F olivat vastustaneet adoption vahvistamista.
Hovioikeus katsoi, että A:n ja B:n sekä lasten välille oli muodostunut kiintymykseen perustunut lasten ja vanhempien välinen tosiasiallinen perhe-elämän suhde. Tämä suhde nautti Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettua perhe-elämän suojaa. Sen sijaan lasten ja heidän biologisten vanhempiensa välille ei ollut muodostunut tällaista suhdetta, mutta heidän välillään olevan oikeudellisen suhteen myötä heidän välinsä nauttivat joka tapauksessa jonkinasteista perhe-elämän suojaa. Ottaen huomioon lasten mielipiteen, heidän henkilökohtaisen tilanteensa ja taustansa sekä muut olosuhteet, hovioikeus katsoi, että käsillä olevassa asiassa lasten etu puolsi voimakkaasti adoption vahvistamista. Ottaen huomioon biologisten vanhempien ja lasten välisen suhteen laadun, lasten edun sekä toisaalta sen, että vanhemmat eivät olleet aktiivisesti pyrkineet edistämään tämän suhteen kehittymistä, hovioikeus katsoi, ettei biologisilla vanhemmilla ollut ollut adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua riittävää aihetta suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erittäin poikkeuksellisia syitä vahvistaa lasten sekä A:n ja B:n välinen adoptio ilman biologisten vanhempien suostumusta.
LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 11.7.2023
Asia Suomalaisen adoptio
SELOSTUS ASIASTA
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on vahvistanut alaikäiset lapset C:n ja D:n sijaisvanhempiensa A:n ja B:n yhteisiksi lapsiksi sekä vahvistanut heidän sukunimekseen A:n ja B:n sukunimen. Käräjäoikeus on katsonut päätöksessä eriteltyjen syiden muodostavan painavan syyn vahvistaa adoptio ilman biologisten vanhempien suostumusta. Käräjäoikeus on myös katsonut adoption vahvistamisen olevan lasten edun mukaista.
Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Ann-Sofie Högström.
HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 15.11.2024
Asian käsittely hovioikeudessa
Hovioikeus on 13.10.2023 myöntänyt E:lle jatkokäsittelyluvan.
Hovioikeus on 27.6.2024 pyytänyt Y adoptioneuvontaa kuulemaan C:tä ja D:tä heidän mielipiteistään ja suostumuksestaan adoptioon.
Pääkäsittely on toimitettu 14.8.2024.
Valitus
E on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja että A:n ja B:n C:n ja D:n adoption vahvistamista koskeva hakemus hylätään.
Biologiset vanhemmat olivat vastustaneet adoptiota eikä asiassa ollut erittäin poikkeuksellisia syitä adoption vahvistamiseen ilman biologisten vanhempien suostumusta. Lasten etu ei vaarantunut, vaikka adoptiota ei vahvistettaisi.
Biologiset vanhemmat olivat pitäneet yhteyttä lapsiinsa ja he halusivat olla mukana lastensa elämässä ja tavata lapsiaan. Biologiset vanhemmat olivat matkustaneet tapaamisiin pitkiä matkoja ja he toivoivat useampia tapaamisia. A ja B olivat omalla toiminnallaan vaikeuttaneet lasten ja biologisten vanhempien suhteen kehittymistä. A:lla ja B:llä oli vaikutusvalta lasten mielipiteisiin ja he olivat tarkoituksella pyrkineet vieraannuttamaan lapsia biologisista vanhemmistaan. Lisäksi tapaamisia oli biologisista vanhemmista riippumattomista syistä ollut vain harvoin ja ne olivat olleet valvottuja. Biologiset vanhemmat eivät siten olleet voineet luoda kiinteitä siteitä lapsiinsa. Tämänhetkiselle lasten ja biologisten vanhempien etäisemmälle suhteelle ei tullut antaa merkitystä, sillä biologiset vanhemmat olivat pyrkineet pitämään yllä suhdetta lapsiinsa, ja kanssakäymisen puute oli johtunut A:sta ja B:stä sekä tapaamisten vähäisyydestä.
Ottaen huomioon lasten ikä, lasten mielipiteelle ei voitu antaa asiassa merkittävää painoarvoa.
Vastaukset
A ja B ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että valitus hylätään.
Käräjäoikeuden päätös oli oikea. Asiassa oli erittäin poikkeuksellisia syitä vahvistaa alaikäisten lasten adoptio lasten biologisten vanhempien vastustuksesta huolimatta.
Lapset eivät olleet koskaan asuneet perheenä biologisten vanhempiensa kanssa, vaan he olivat asuneet lähes koko ikänsä A:n ja B:n luona. A ja B pystyivät turvaamaan lasten kasvun ja kehityksen sekä tukemaan heidän hyvinvointiaan. Lapset tarvitsivat vakaat ja pysyvät perheolosuhteet. Sosiaalitoimi päätti sijoituksesta, joten sijaishuolto ei riittävällä tavalla turvannut lapsille heidän täysi-ikäisyyteensä asti vakiintunutta ja turvallista kasvuympäristöä. Lapset olivat ilmaisseet pelkäävänsä joutuvansa asumaan muualle. Lapset olivat eri asemassa kuin heidän koulutoverinsa ja sijaisperheen muut lapset, ja lasten asioista päätti sosiaalitoimi. Lasten etu puolsi voimakkaasti adoption vahvistamista.
Biologiset vanhemmat eivät aina olleet reagoineet A:n ja B:n heille lapsista lähettämiin valokuviin, eikä biologinen isä juurikaan ollut huomioinut tapaamisissa lapsia. Lapset eivät halunneet tavata biologisia vanhempiaan. Sosiaalitoimi teki päätökset lasten ja biologisten vanhempien yhteydenpidosta, eivätkä A ja B olleet pyrkineet rajoittamaan yhteydenpitoa. Adoptio ei vaikuttanut ainakaan A:sta ja B:stä johtuvista syistä lasten ja biologisten vanhempien yhteydenpitoon. Ottaen huomioon lasten ja biologisten vanhempien tapaamisten harvalukuisuus, ne eivät antaneet biologisille vanhemmille riittävää aihetta suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen.
Lasten ikä huomioiden lasten mielipiteelle tuli antaa merkitystä. Lapset toivoivat adoptiota.
C:n ja D:n edunvalvojan sijainen asianajaja X on vaatinut, että valitus hylätään.
Sijoituksen alkaessa lapset olivat olleet 3- ja 1-vuotiaita. He olivat asuneet A:n ja B:n luona yli seitsemän vuoden ajan ja varttuneet A:n ja B:n perheessä. Lapsilla ei ollut suhdetta biologisiin vanhempiinsa, eivätkä lapset halunneet tavata biologisia vanhempiaan. Biologisilla vanhemmilla ja lapsilla ei ollut myöskään yhteistä kieltä. Biologisten vanhempien yhteydenotot lapsiin olivat rajoittuneet sosiaaliviranomaisten määrittämiin ja valvomiin tapaamisiin, eivätkä biologiset vanhemmat olleet muistaneet lapsia esimerkiksi syntymäpäivinä tai jouluina. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että biologiset vanhemmat olisivat pyrkineet laajentamaan tai muuttamaan tapaamisia tai saamaan huostaanoton kumotuksi. A ja B eivät olleet vaikeuttaneet lasten ja biologisten vanhempien suhteen kehittymistä.
Lasten käytännön asioiden hoitamisessa oli nykyisellään ongelmia. Lisäksi tuli huomioida, että lapset itse halusivat kuulua A:n ja B:n perheeseen ja he olivat oma-aloitteisesti ryhtyneet käyttämään koulussa heidän sukunimeään.
Lasten etu puolsi voimakkaasti adoption vahvistamista. Biologisten vanhempien suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen ei ollut riittävää aihetta. Asiassa oli erittäin poikkeukselliset syyt adoption vahvistamiselle biologisten vanhempien suostumuksen puutteesta huolimatta. Adoption vahvistamisen yleiset edellytykset täyttyivät.
F on ilmoittanut, ettei hän hyväksy adoptiota.
Hovioikeuden ratkaisu
Asian tausta ja kysymyksenasettelu hovioikeudessa
Asian taustaa on selostettu käräjäoikeuden päätöksen sivulla 3. Lapset ovat tällä hetkellä 9- ja 12-vuotiaita, ja he ovat olleet sijoitettuna A:n ja B:n perheeseen yli kahdeksan vuoden ajan. Tiedossa ei ole, että sijoitus olisi päättymässä.
Asiassa on riidatonta, että A ja B tarjoavat lapsille turvallisen ja lasten kehitystä tukevan kasvuympäristön ja että lapsille on muodostunut kiintymyssuhde A:han ja B:hen. Lasten ja A:n ja B:n välillä on luonnollinen ja turvallinen lasten ja vanhempien välinen suhde.
Biologisten vanhempien ja lasten tapaamisia on sovittu olevan kerran kuukaudessa siten, että tapaamiset kestävät kerralla 1,5 tuntia. Tapaamiset on sosiaalitoimen päätöksellä toteutettu valvottuina. C:n osalta tapaamisia ei ole ollut viimeisten noin neljän vuoden aikana eikä D:n osalta elokuun 2023 jälkeen, sillä molemmat lapset ovat kieltäytyneet tapaamisista, eivätkä he halua tällä hetkellä tavata biologisia vanhempiaan. Biologisten vanhempien yhteydenpito lapsiin sosiaalitoimen kanssa sovittujen tapaamisaikojen ulkopuolella on ollut vähäistä.
Hovioikeudessa on arvioitavana kysymys siitä, onko asiassa adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erittäin poikkeuksellisia syitä vahvistaa adoptio biologisten vanhempien vastustuksesta huolimatta.
Sovellettavat adoptiolain säännökset ja adoptiota koskeva kansallinen oikeuskäytäntö
Adoptiolain 1 §:n mukaan adoption tarkoituksena on edistää lapsen parasta vahvistamalla lapsen ja vanhemman suhde adoptoitavan ja adoptionhakijan välille.
Adoptiolain 2, 3 ja 11 §:n sisältö on selostettu käräjäoikeuden päätöksen sivulla 4.
Adoptiolain 10 §:n mukaan adoptiota ei voida vahvistaa ilman adoptoitavan suostumusta, jos hän on täyttänyt 12 vuotta. Suostumus ei kuitenkaan ole tarpeen, jos adoptoitava ei voi sairautensa tai vammansa vuoksi ilmaista tahtoaan. Adoptiota ei myöskään voida vahvistaa vastoin 12 vuotta nuoremman lapsen tahtoa, jos lapsi on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota. Mainitun lain 16 §:n mukaan suostumus adoptioon on annettava kirjallisesti.
Adoptiolain ja aikaisemmin voimassa olleen lapseksiottamisesta annetun lain esitöitä on selostettu käräjäoikeuden päätöksen sivuilla 4–5.
Adoptiolain esitöissä (HE 47/2011 vp s. 21) on korostettu lapsen edun ensisijaisuutta. Periaatteen kirjaamisella lakiin on pyritty ohjaamaan tuomioistuimia arvioimaan asiaa ennen kaikkea lapsen näkökulmasta sekä hakemaan sellaista ratkaisua tai toimenpidevaihtoehtoa, joka kussakin yksittäistapauksessa parhaiten vastaa lapsen etua. Sama periaate on vahvistettu muun muassa Suomea sitovissa Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 ja 21 artiklan sekä Euroopan neuvoston adoptiosopimuksen 4 artiklan 1 kappaleen määräyksissä. Viimeksi mainitun sopimuksen 4 artiklan 2 kappaleen mukaan toimivaltaisen viranomaisen tulee jokaisessa tapauksessa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että adoption tärkeänä tavoitteena on tarjota lapselle vakaa ja tasapainoinen koti.
Adoptiolain esitöiden (HE 47/2011 vp s. 45) mukaan arvioitaessa, mitä lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen kussakin tapauksessa edellyttää, voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon, mitä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 1 §:ssä säädetään lapsen huollon tavoitteista. Adoptiolain 2 §:n 2 momentista ilmenee myös se keskeinen lähtökohta, että adoptiota tulisi harkita vain tapauksissa, joissa lapsi ei voi kasvaa omassa perheessään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ensisijaisesti olisi muun muassa lastensuojelun keinoin pyrittävä tukemaan lapsen omien vanhempien vanhemmuutta, jotta he voisivat itse huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta.
Adoptiolain 11 §:n 2 momentin esitöiden (HE 47/2011 vp s. 49) mukaan arvioitaessa sitä, voidaanko adoptio vahvistaa vanhemman sitä vastustaessa, on kiinnitettävä huomiota paitsi lapsen ja vanhemman välisen tosiasiallisesti toteutuneen kanssakäymisen tiiviyteen ja heidän välillään tosiasiallisesti vallitsevan suhteen laatuun myös siihen, onko vanhempi pyrkinyt pitämään yhteyttä lapseen ja kehittämään heidän välistään suhdetta. Jos syynä kanssakäymisen puuttumiseen tai vähäisyyteen on se, että lapsen kanssa asuva vanhempi on estänyt lasta pitämästä yhteyttä toiseen vanhempaansa, kanssakäymisen puuttumista tai vähäisyyttä ei sinänsä voida pitää sellaisena seikkana, jonka vuoksi vanhemman katsottaisiin kieltäytyneen suostumuksen antamisesta ilman riittävää aihetta. Esitöiden mukaan säännös vastaa asiallisesti voimassa olevaa lakia, ja sitä sovellettaessa voidaan siten ottaa huomioon, mitä hallituksen esityksessä HE 147/1978 vp on lakiehdotuksen 9 §:n perusteluissa esitetty vastaavan aikaisemman säännöksen soveltamisesta.
Mainituissa esitöissä viitatun lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n perusteluissa (HE 147/1978 vp s. 26) on todettu, että arvioitaessa mikä merkitys lapseksiottamisen vahvistamisella on lapsen edun kannalta, on otettava huomioon sekä ne näkökohdat, jotka puoltavat lapseksiottamisen vahvistamista, että ne seikat, jotka puhuvat vahvistamista vastaan. Tällöin tulee ensimmäiseksi selvittää ne syyt, joiden perusteella vanhempi on kieltäytynyt antamasta suostumustaan. Painavia näkökohtia ovat muun muassa, kuinka pitkäaikainen ja läheinen suhde on jo muodostunut yhtäältä lapsen ja vanhemman välille ja toisaalta lapsen ja lapseksiottajan välille sekä miten suhteen katkeaminen voi vaikuttaa häiritsevästi lapsen vastaiseen kehitykseen ja turvallisten ihmissuhteiden muodostumiseen. Jollei lapsi ole sen vanhemman hoidossa, jonka suostumus lapseksiottamiseen puuttuu, tärkeä näkökohta on myös, miten lapseksiottamisen vahvistaminen tai vahvistamatta jättäminen tulisi muuttamaan lapsen olosuhteita.
Adoption vahvistamista vastoin biologisen vanhemman suostumusta on käsitelty muutamissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa. Ratkaisussa KKO 1987:41 on ollut kyse huostaanotetun lapsen lapseksiottamisesta. Lapsi J oli otettu huostaan vuonna 1977 ja hänet oli seuraavana vuonna sijoitettu K:n perheeseen. Kysymys ottolapsisuhteen perustamisesta oli tullut esille vuonna 1985. Lapsen biologinen äiti ei ollut antanut suostumustaan adoptioon. Korkein oikeus totesi, että lapseksiottamisella on tarkoitus oikeudellisesti vahvistaa J:n ja hänen kasvattajinaan vuodesta 1978 alkaen toimineiden K:den välille jo syntynyt lapsen ja vanhempien suhde. J:n isä on kuollut vuonna 1976, ja J:n äiti oli vuoden 1978 jälkeen tavannut lasta vain muutamia kertoja. Korkein oikeus katsoi, että lapseksiottaminen oli ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista eikä suostumuksen antamatta jättämiseen ollut riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja hänen äitinsä välinen kanssakäyminen, heidän välillään vallitseva suhde ja sen laatu. Lapseksiottamisen vahvistamiseen oli erittäin painavia syitä.
Ratkaisussa KKO 2009:40 korkein oikeus katsoi perheen sisäisen adoption olevan lapsen edun mukaista ja adoption olevan omiaan lisäämään lapsen turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta tilanteessa, jossa lapsen biologista isää ei tiedetty, eikä hänen suostumustaan adoptioon ollut voitu selvittää. Adoptio on vahvistettu myös tilanteessa, jossa lapsen juridinen vanhempi on vastustanut lapsen biologisen vanhemman adoption vahvistamista koskevaa hakemusta, kun lapsi asui kummankin biologisen vanhempansa kanssa, mutta myös hänen ja juridisen vanhempansa välille oli muodostunut lapsen ja vanhemman suhde (KKO 2024:46). Sen sijaan lapseksiottamisen vahvistamiselle ei ole katsottu olleen edellytyksiä tilanteessa, jossa lasten biologisen äidin uusi puoliso oli ajoittain melkein yksin huolehtinut lasten kasvatuksesta ja hoidosta ja jossa lapset toivoivat lapseksiottamista, mutta jossa lasten ja heidän biologisen isänsä välillä vallitsi hyvä suhde ja lapset tapasivat isäänsä (KKO 1981 II 185).
Perus- ja ihmisoikeussääntely ja sitä koskeva oikeuskäytäntö
Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kappaleen mukaan annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa. Lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 12 katsonut, että lapsen näkemyksen huomioon ottaminen on ratkaisevan tärkeää juuri adoptiota koskevissa asioissa (kappale 55).
Perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvataan jokaiselle oikeus yksityiselämän suojaan, jonka piiriin myös perhe-elämän suoja kuuluu (HE 309/1993 vp s. 53).
Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklan 1 kohdassa säädetään jokaisen oikeudesta nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
Voimassa olevaa adoptiolakia valmisteltaessa perustuslakivaliokunta korosti suostumukseen perustumattoman adoption ihmisoikeusvaikutuksia sekä adoptiolain 11 §:n luonnetta poikkeussäännöksenä. Se totesi, että adoptio ilman vanhempien suostumusta merkitsee erittäin tuntuvaa puuttumista perustuslain 10 §:ssä sekä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun perhe-elämän suojaan (PeVL 15/2011 vp s. 4). Lakivaliokunnassa ilman vanhemman suostumusta tapahtuvan adoption edellytysten ehdotettua sanamuotoa ”erittäin painavista syistä” tiukennettiin vielä nykymuotoonsa ”erittäin poikkeuksellisiin syihin”, minkä ajateltiin paremmin korostavan sitä, että suostumukseen perustumaton adoptio tulee kyseeseen vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa (LaVM 9/2011 vp s. 9–10).
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on sopimuksen 8 artiklaa koskevassa ratkaisukäytännössään arvioinut, mitä perhe-elämältä tulee edellyttää, jotta sen voidaan katsoa kuuluvan artiklan takaaman suojan piiriin. EIT on todennut, että lapset, jotka syntyvät avioliitossa oleville pariskunnille, kuuluvat jo tällä perusteella perheyhteyteen syntymähetkestä alkaen, ja että lapsella on perhe-elämä kummankin vanhempansa kanssa siitä riippumatta, asuvako vanhemmat keskenään yhdessä tai yhdessä lapsen kanssa olkoonkin, että perheside voi myöhemmin katketa (Berrehab v. Alankomaat 21.6.1988, kohta 21). Lisäksi EIT on katsonut, että perhe-elämän suojan piiriin kuuluu paitsi avioliitossa syntyneiden lasten ja heidän vanhempiensa väliset perhesuhteet, myös avioliittoon perustumattomat tosiasialliset perhesuhteet, esimerkiksi lapsen ja tämän sosiaalisen vanhemman välinen suhde (esim. Nazarenko v. Venäjä 16.7.2015). Toisaalta pelkkä biologinen suhde lapsen ja vanhemman välillä ilman oikeudellista tai tosiasiallista suhdetta ei kuulu perhe-elämän suojan piiriin (esim. Anayo v. Saksa 21.12.2010, kohdat 55 ja 56; Schneider v. Saksa 15.9.2011, kohta 80 ja Krisztián Barnabás Tóth v. Unkari 12.2.2013, kohta 27).
Perhe-elämän olemassaolo 8 artiklassa tarkoitetuin tavoin riippuu lähtökohtaisesti siitä, onko lapsen ja vanhemman välillä todellisia läheisiä henkilökohtaisia siteitä (ks. suuren jaoston ratkaisu K. ja T. v. Suomi 12.7.2001, kohta 150 ja siinä mainitut ratkaisut). Ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että tilanteessa, jossa lapsen ja aikuisen välillä on perheyhteys, valtion tulee toimia siten, että tuo side voi kehittyä ja sen tulee toimillaan taata, että lapsi voi integroitua perheeseensä joko heti syntymästään lukien tai myöhemmin, kun se on käytännössä mahdollista (esim. Kroon ja muut v. Alankomaat 27.10.1994, kohta 32).
EIT on ratkaisukäytännössään todennut kansainvälisessä oikeudessa vallitsevan laaja yksimielisyys siitä, että kaikissa lasta koskevissa päätöksissä lapsen etu on ensiarvoisen tärkeä. Tilanteissa, joissa lasten ja heidän vanhempiensa intressit ovat ristiriidassa, on viranomaisten löydettävä oikeudenmukainen tasapaino näiden intressien välillä ja tällöin erityinen painoarvo annetaan lapsen edulle, joka sen laadusta ja tärkeydestä riippuen saattaa syrjäyttää vanhempien edut. Toisaalta lapsen edun on lähtökohtaisesti aina katsottu olevan se, että siteet hänen perheeseensä säilytetään, lukuun ottamatta tapauksia, joissa perhe on osoittautunut erityisen epäsopivaksi, sillä perheyhteyden katkaiseminen tarkoittaa lapsen irrottamista juuriltaan. Tästä seuraa, että perhesiteet voidaan katkaista vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa. Toisaalta EIT on todennut olevan lapsen edun mukaista varmistaa lapsen kehittyminen terveessä ympäristössä, eikä vanhemmalla voi olla EIS 8 artiklan nojalla oikeutta ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vahingoittaisivat lapsen terveyttä ja kehitystä. (Esim. Strand Lobben ja muut v. Norja 10.9.2019, kohdat 204–207.)
EIT on todennut, että huostaanoton tulee olla lähtökohtaisesti väliaikaista ja sen tavoitteena tulee olla vanhempien ja lapsen yhdistäminen olosuhteiden sen salliessa. Kuitenkin kun lapsen huostaanotosta on kulunut pitkä aika lapsen etu siitä, ettei hänen tosiasiallista perhetilannettaan muuteta uudelleen, voi syrjäyttää vanhempien edun perheen yhdistämisestä. Sijaiskotijärjestelyn korvaaminen kauaskantoisemmalla toimenpiteellä, kuten adoptiolla, tulee kuitenkin kyseeseen vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja se voi olla perusteltua vain lapsen edun niin vaatiessa (esim. Strand Lobben ja muut v. Norja 10.9.2019, kohdat 208–209). Riittävää ei myöskään ole pelkästään sen osoittaminen, että lapsi voitaisiin sijoittaa hänen kasvatukselleen suotuisampaan ympäristöön. Kuitenkin, jos perheyhteyden säilyttäminen vahingoittaisi lapsen terveyttä ja kehitystä, vanhemmalla ei ole EIS 8 artiklan nojalla oikeutta vaatia tällaisen yhteyden ylläpitämistä. (K.S. v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.7.2012, kohta 39).
Hovioikeuden lasten mielipiteestä hankkima selvitys
Hovioikeus on pitänyt tarpeellisena sitä, että asiantuntijat selvittävät lasten mielipiteet adoptioon ja siksi adoptiolain 53 §:n nojalla päättänyt viran puolesta pyytää Y adoptioneuvonnalta selvityksen lasten mielipiteistä adoptioon.
C:tä koskevan lausunnon mukaan C on pystynyt ilmaisemaan mielipiteensä adoption suhteen. Hän ei ole osannut selittää adoptiota, mutta on kertonut haluavansa kuulua A:n ja B:n perheeseen ja toivovansa, että adoptio toteutuu. Hän haluasi, että A ja B saavat päättää hänen asioistaan. C on lisäksi kertonut, ettei ole moneen vuoteen halunnut tavata biologisia vanhempiaan, ja että biologiset vanhemmat olivat vain katsoneet puhelintaan tapaamisilla. C ei ole kiinnostunut biologisista vanhemmistaan, eikä oikein muista heitä. C on kertonut, että hänellä on pikkuveljen lisäksi isoveli ja isosisko eli sijaisperheen biologiset lapset. Lausunnon yhteydessä on toimitettu 5.8.2024 päivätty C:n allekirjoittama kirjallinen suostumus adoptioon.
D:tä koskevan lausunnon mukaan myös D on pystynyt ilmaisemaan mielipiteensä adoption suhteen. Adoptio terminä on ollut D:lle vieras, ja lausunnon laatijoiden mukaan on vaikuttanut siltä, että hänelle on itsestään selvää, että hän kuuluu A:n ja B:n perheeseen. D on kertonut, että hänellä oli C-veljen lisäksi isoveli ja isosisko eli sijaisperheen biologiset lapset. D on kertonut tavanneensa biologisia vanhempiaan, mutta ei ole osannut kertoa heistä enempää. D ei ole halunnut mennä tapaamaan biologisia vanhempiaan, mutta hänestä on tuntunut, että hänen on ollut pakko mennä.
---
Lasten mielipiteet ja niiden merkitys
Perustuslain 6 §:n 3 momentin, adoptiolain 3 § 2 momentti sekä Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kappale edellyttävät, että lasten näkemykset otetaan huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Adoptiota ei lähtökohtaisesti ole mahdollista vahvistaa vastoin 12-vuotiaan ja määrättyjen edellytysten täyttyessä tätä nuoremmankaan lapsen tahtoa. Adoptiolain esitöiden (HE 47/2011 vp s. 45) mukaan lapsen toivomusten ja mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita, että lapsella olisi päätösvalta asiassa. Käytännössä säännös kuitenkin merkitsee velvollisuutta perustelujen esittämiseen, jos lapsen toivomuksia ja mielipidettä ei ole ratkaisua tehtäessä voitu noudattaa. Asian ratkaiseminen kuuluu aina tuomioistuimelle. Esitöissä (HE 47/2011 vp s. 48) on edelleen todettu, että 10 §:n säännös, joka koskee 12-vuotiaalta vaadittavaa suostumusta, vastaa aiempaa lapseksiottamisesta annetun lain 8 §:ää. Mainittua säännöstä koskevien esitöiden (HE 147/1978 vp s. 24) mukaan säännöksessä määrätyn iän saavuttaneen lapsen tahdolle on lapseksiottamista vahvistettaessa annettava ratkaiseva merkitys.
Adoptioneuvonnan antamista koskevien todistusten 7.2.2022 mukaan C on tuolloin kyennyt ilmaisemaan mielipiteensä adoption suhteen. C on toivonut, että adoptio vahvistetaan, ja että A ja B voisivat päättää hänen asioistaan. D:n osalta on voitu todeta, että hän pitää A:ta ja B:tä vanhempinaan. Sosiaalityöntekijä on tavannut molemmat lapset kotikäynnillä 5.8.2024, jolloin lasten kanssa on erikseen keskusteltu heidän mielipiteistään adoptioon. Y on antanut näiden keskustelujen perusteella 6.8.2024 päivätyt lausunnot. Selvitysten mukaan kummatkin lapset ovat selkeästi ilmaisseet halunsa kuulua A:n ja B:n perheeseen.
Lapsille adoptioasian käsittelyä varten määrätty edunvalvojan sijainen on tavannut lapset kolmesti vuosien 2022–2024 aikana ja tapaamisilla selvittänyt lasten suhtautumista adoptioon. Edunvalvojan sijaisen mukaan lapset olivat pitäneet tärkeänä kuulua A:n ja B:n perheeseen ja he pitivät A:ta ja B:tä ainoina vanhempinaan. Lapset eivät olleet halunneet tavata biologisia vanhempiaan, koska nämä olivat täysin vieraita, eikä yhteisiä asioita ollut. Lapsilla ei ollut ikävä biologisia vanhempiaan. Lasten kanta adoptioon oli pysynyt samana vuodesta 2022. Edunvalvojan sijaisen johtopäätös oli, että lapset halusivat adoptiohakemuksen hyväksymistä ja antoivat suostumuksensa adoptiolle.
Sekä Y:n lausunnoista että edunvalvojan sijaisen kertomana on ilmennyt, että kumpikaan lapsista ei ikänsä vuoksi kykene täysin ymmärtämään adoption oikeudellista merkitystä. Asiassa saatuun selvitykseen nähden hovioikeus kuitenkin pitää selvänä, että lapset kykenevät ikätasoisesti ymmärtämään adoption välittömät vaikutukset elämässään eli sen, että tapaamiset biologisten vanhempien kanssa mahdollisesti päättyisivät, että A ja B saisivat päättää heidän asioistaan ja että heidän sukunimekseen tulisi A:n ja B:n sukunimi. Selvityksen perusteella on edelleen selvää, että molemmilla lapsilla on voimakas halu kuulua A:n ja B:n perheeseen. Hovioikeus toteaa, että molempien lasten suhtautuminen adoptioon on ollut johdonmukaista ja heidän mielipiteensä adoptioon on pysynyt muuttumattomana viimeisten kahden vuoden ajan, kun heidän mielipiteitään asiaan on selvitetty. Asian käsittelyn aikana 12 vuotta täyttänyt C on myös antanut kirjallisen suostumuksensa adoptioon. Hovioikeus toteaa edelleen, että on luonnollista, että lapset pyrkivät miellyttämään heille tärkeitä aikuisia ja että aikuisten mielipiteet vaikuttavat tällöin myös lasten omaan mielipiteenmuodostukseen. Asiassa ei kuitenkaan ole tullut ilmi, että A ja B olisivat pyrkineet epäasiallisesti vaikuttamaan lasten mielipiteisiin adoptiosta. Pikemminkin A:n ja B:n kertomusten sekä asiassa esitettyjen kirjallisten todisteiden (todisteet 1, 2, 5 ja 8) perusteella vaikuttaa siltä, että toivomus A:n ja B:n perheeseen kuulumisesta ja siten adoptiohakemuksen tekemisestä on lähtenyt lapsien omasta toiveesta. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on hovioikeuden arvion mukaan ilmeistä, että adoption vahvistaminen olisi lasten tahdon mukaista.
Lasten mielipiteet adoption vahvistamisesta on edellä selostettujen oikeusohjeiden perusteella otettava asian arvioinnissa huomioon, ja niille on myös nyt käsillä olevassa asiassa annettava painoarvoa. C:n mielipiteelle on annettava asiassa ratkaiseva merkitys, vaikka hän ei Y:n lausunnon mukaan ole ikänsä vuoksi kyennyt täysin ymmärtämään adoption oikeusvaikutuksia. Ottaen huomioon adoptiolain 12 vuotta täyttäneeltä lapselta edellyttämä suostumus, hovioikeus katsoo, että asian ratkaiseminen vastoin C:n tahtoa edellyttää painavia lapsen etuun liittyviä perusteluita. Ottaen huomioon D:n ikä sekä hänen ikätasoisesti rajoittunut kykynsä ymmärtää adoption oikeusvaikutuksia, D:n mielipiteelle ei puolestaan voida nyt käsillä olevassa asiassa antaa yhtä suurta merkitystä, vaikka siitäkin poikkeaminen edellyttää perusteluja.
Lasten suhteet biologisiin vanhempiinsa ja sijaisvanhempiinsa
Asiassa on riidatonta, että C ei ole tavannut biologisia vanhempiaan noin neljään vuoteen ja että D ei ole tavannut biologisia vanhempiaan noin vuoteen sen johdosta, että molemmat lapset ovat kieltäytyneet menemästä tapaamisiin. Z:n (todiste 5) ja Y:n lausunnoista ilmenevästi lasten syyt kieltäytyä tapaamisiin menosta ovat liittyneet muun muassa biologisten vanhempien puhelimen käyttöön sekä biologisten vanhempien lapsille tuottamiin pettymyksiin tapaamisten aikana. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön lausunnon (todiste 8) mukaan sosiaalityöntekijän näkemys on ollut, että lasten halu lopettaa tapaamiset on liittynyt vanhempien passiivisuuteen, yhteisen kielen puutteeseen sekä vanhempien kyvyttömyyteen asettua lapsen leikkiin.
Asiassa on esitetty ristiriitaista selvitystä siitä, onko biologisilla vanhemmilla ollut tapaamisten ohella mahdollisuus muuhun yhteydenpitoon lasten kanssa. A ja B ovat kertoneet, että biologisten vanhempien kanssa oli jo sijoituksen alussa sovittu viikoittaisesta puhelinajasta, mistä oli myös myöhemmin keskusteltu vuosittaisissa sosiaalitoimen asiakastapaamisissa, joissa biologiset vanhemmat olivat olleet läsnä. Biologinen äiti oli A:n ja B:n mukaan sijoituksen alkuaikoina soittanut lapsille aktiivisemmin, mutta sittemmin puhelut olivat jääneet kokonaan pois. Biologinen isä ei ollut soittanut kertaakaan. E on sen sijaan kertonut, ettei ollut ollut tietoinen puhelinajasta ennen hovioikeuden pääkäsittelyä. Hän on kuitenkin myös kertonut, että yhdessä biologisen äidin kanssa hänellä oli ollut mahdollisuus soittaa lapsille ja että hän oli voinut soittaa A:lle.
A:n ja B:n, F:n ja osin myös E:n kertomuksilla hovioikeus katsoo selvitetyksi, että biologisilla vanhemmilla on ollut mahdollisuus olla puhelimitse viikoittain yhteydessä lapsiin, mitä mahdollisuutta isä ei ole käyttänyt kertaakaan, eikä biologinen äitikään enää vuosiin. Hovioikeus toteaa lisäksi, että puhelinaikoja on käsitelty myös käräjäoikeudessa, minkä jälkeenkään biologiset vanhemmat eivät ole edes väittäneet pyrkineensä olemaan puhelimitse yhteydessä lapsiin.
Asiassa biologisten vanhempien ja lasten suhteesta saatu selvitys osoittaa, että biologisten vanhempien ja lasten välille ei ole muodostunut tosiasiallista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta, eikä lapsilla ole kiintymyssuhdetta biologisiin vanhempiinsa. Lapset eivät miellä biologisia vanhempiaan tosiasiallisiksi vanhemmikseen. Lasten suhde biologisiin vanhempiin on vieras, eivätkä lapset ole Y:n lausunnoista ilmenevästi kiinnostuneita biologisista vanhemmistaan. Lapset eivät ole tavanneet biologisia vanhempiaan pitkään aikaan, eikä lasten ja biologisten vanhempien välillä ole ollut muutakaan yhteydenpitoa. Ennen tapaamisten keskeytymistä lapset ovat riidattomasti tavanneet vanhempiaan säännöllisesti sosiaalitoimen asettamissa rajoissa. Säännöllisistä tapaamisista huolimatta lasten ja biologisten vanhempien välille ei ole muodostunut edellä todetuin tavoin tosiasiallista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta.
Asiassa esitetty väite siitä, että A ja B olisivat omilla toimillaan tai lapsiin heijastuvilla asenteillaan pyrkineet estämään lasten ja biologisten vanhempien tapaamisia tai hankaloittamaan lasten ja biologisten vanhempien suhteen muodostumista, ei saa tukea asiassa esitetystä muusta selvityksestä. A ja B ovat kertoneet toimistaan, joilla he olivat pyrkineet edistämään lasten ja biologisten vanhempien tapaamisten toteutumista sekä lasten ja biologisten vanhempien suhteen muodostumista. Lisäksi lapset olivat A:n ja B:n mukaan tavanneet säännöllisesti koko sijoituksen ajan äidinäitiään. A:n ja B:n kertoma saa tukea kirjallisina todisteina esitetyistä sosiaalitoimen lausunnoista (todisteet 2 ja 8). Hovioikeudella ei ole asiassa esitettyyn selvitykseen nähden syytä epäillä, että A ja B olisivat vaikuttaneet tai pyrkineet vaikuttamaan negatiivisesti lasten ja biologisten vanhempien suhteen muodostumiseen tai ylläpitämiseen.
Asiassa on riidatonta, että A ja B tarjoavat lapsille hyvät kasvuolosuhteet. Lapset ovat asuneet A:n ja B:n luona käytännössä koko elämänsä ja lasten ja A:n ja B:n välille on muodostunut läheinen lasten ja vanhempien välinen suhde ja vakiintunutta tosiasiallista perhe-elämää sekä kiintymyssuhde. Y:n lausuntojen, lastensuojelun ja perhesosiaalityön lausunnon (todiste 8) sekä adoptioneuvonnan antamista koskevien todistusten (todiste 1) perusteella molemmat lapset pitävät A:ta ja B:tä vanhempinaan ja sijaisperheen biologisia lapsia sisaruksinaan. Molemmat lapset haluavat kuulua A:n ja B:n perheeseen, ja lapsille on tärkeää käyttää samaa sukunimeä kuin sijaisperheen muut jäsenet.
Hovioikeus katsoo, että lasten suhde sijaisvanhempiinsa nauttii edellä todettujen seikkojen johdosta EIS 8 artiklassa tarkoitettua yksityis- ja perhe-elämän suojaa, mikä seikka on otettava huomioon arvioitaessa adoption vahvistamisen edellytyksiä. Lasten ja heidän biologisten vanhempiensa välillä ei edellä todetuin tavoin ole tosiasiallista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. EIT:n edellä selostetun oikeuskäytännön perusteella pelkkä biologinen suhde ei saa artiklassa tarkoitettua perhe-elämän suojaa. Tässä tapauksessa, kun biologisten vanhempien ja lasten välillä on myös oikeudellinen suhde, hovioikeus katsoo sen saavan jonkinasteista perhe-elämän suojaa. Suojan painoarvoon asian kokonaisarviossa vaikuttaa kuitenkin biologisten vanhempien ja lasten välisen suhteen tosiasiallinen laatu (ks. Aune v. Norja 28.10.2010, kohta 69).
Adoption edellytysten arviointi
Lasten etu
Lapset ovat olleet 1- ja 3-vuotiaita sijoituksen alkaessa ja he ovat olleet sijoitettuna A:n ja B:n perheeseen noin kahdeksan vuoden ajan. Lapset eivät ole siten käytännössä asuneet perheenä biologisten vanhempiensa luona. Marraskuussa 2023 päivätyissä viimeisimmissä lapsia koskevissa asiakassuunnitelmissa (todiste 7) on todettu huostaanottoon liittyvien syiden olevan edelleen olemassa, eikä lasten kotiutuminen biologisten vanhempien luokse ole sijoituksen sosiaalityön näkemyksen mukaan mahdollista tai lasten edun mukaista. Hovioikeus pitää epätodennäköisenä, erityisesti ottaen huomioon sijoituksen pitkän keston, että lapset tultaisiin palauttamaan biologisten vanhempiensa luokse. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on todennäköistä, että lapset tulevat varttumaan A:n ja B:n perheessä. Hovioikeus katsoo, että tältä osin lasten etu puoltaisi lasten juridisten perhesuhteiden vakiinnuttamista vastaamaan lasten tosiasiallista vakiintunutta perhe-elämää sekä tosiasiallisia suhteita sijaisvanhempiinsa.
Kirjallisena todisteena esitetyistä sosiaalityöntekijän lausunnoista (todiste 2) ilmenee, että lapset ovat ennen A:lle ja B:lle tuloa joutuneet muuttamaan useaan kertaan, ja lapsista huolta pitävät aikuiset ovat lasten ympärillä vaihtuneet useasti lasten ollessa pieniä. Z:n lausunnon (todiste 5) sekä A:n ja B:n kertomusten perusteella lasten varhaislapsuuden negatiiviset kokemukset ovat luoneet lapsille turvattomuutta ja hankaloittaneet lasten kiintymyssuhteiden muodostumista. Lasten on ollut vaikea luottaa aikuisiin ja siihen, että heille tärkeät ja läheiset ihmiset pysyvät heidän elämässään. A ja B ovat lisäksi kertoneet, että sijoitukseen liittyvä vuosittainen sosiaalitoimen arviointi aiheuttaa lapsissa pelkoa siitä, että heidät otetaan pois A:n ja B:n perheestä.
Ottaen huomioon lasten varhaislapsuuden kokemukset sekä lasten muut olosuhteet, hovioikeus katsoo, että adoptio olisi omiaan lisäämään lasten turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta ja siten turvaamaan lasten tasapainoista kasvua. Hovioikeus pitää lasten edun mukaisena, että lapsilla on myös jatkossa vakaa ja turvallinen kasvuympäristö, jonka pysyvyyteen he voivat luottaa. Ottaen huomioon lasten varhaislapsuuden negatiivisten kokemusten vaikutukset lasten kiintymyssuhteiden ja turvallisuudentunteen muodostamiseen, lasten edun mukaisena ei voida pitää sitä, että he joutuvat jatkuvasti olemaan huolissaan siitä, saavatko he asua A:n ja B:n luona, joita lapset pitävät vanhempinaan.
Adoptioneuvonnasta annetun todistuksen (todiste 1) mukaan C on kertonut adoptioneuvonnan antajalle, että adoptio antaisi hänelle turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta. Lisäksi edellä lasten mielipiteistä lausutun perusteella lapset ovat useassa eri yhteydessä ilmaisseet vahvan halunsa kuulua A:n ja B:n perheeseen. Myös lasten edunvalvojan sijainen on katsonut, että lasten etu voimakkaasti puoltaa adoptiota. Edunvalvojan sijaisen mukaan lapset mieltävät A:n ja B:n vanhemmikseen ja haluavat kuulua näiden perheeseen. Hovioikeus toteaa, että tästä käytännön osoituksena on muun ohella lasten vaatimus saada koulussa ja harrastuksissa käyttää A:n ja B:n sukunimeä sekä se, että heistä kumpikin on jo pidemmän aikaa johdonmukaisesti kieltäytynyt tapaamasta biologisia vanhempiaan. Ottaen huomioon edellä A:n ja B:n toiminnasta tapaamisten osalta lausuttu ja se, että tapaamisia koskeva vastustus on erityisesti C:n osalta jatkunut jo pitkään, hovioikeus katsoo, ettei vastustuksessa ole kysymys ohimenevästä vaiheesta tai siitä, että A ja B olisivat vaikuttaneet lasten mielipiteeseen, vaan lasten aidosta reaktiosta. Siten hovioikeus katsoo, että lasten kieltäytyminen osoittaa tapaamisten olleen lapsille kuormittavia ja aiheuttaneen heille epävarmuutta omasta perhetilanteestaan. Hovioikeus katsoo olevan ilmeistä, että adoption vahvistaminen on lasten tahdon mukaista, ja että lasten omat toiveet sekä edunvalvojan sijaisen näkemys lasten edusta puoltavat tässä asiassa adoption vahvistamista.
Lasten etua arvioitaessa on toisaalta otettava huomioon lähtökohta siitä, että lasten juurien säilyttämistä on yleensä pidettävä lasten edun mukaisena. Hovioikeus toteaa, että adoption vahvistaminen tarkoittaisi oikeudellisten siteiden katkaisemista lasten ja biologisten vanhempien välillä ja näin ollen lasten juridisen siteen katkaisemista juuriinsa. Adoption vahvistaminen ei sinällään kuitenkaan estä lasten yhteydenpitoa biologisiin vanhempiinsa, vaan tapaamisoikeuden vahvistamisesta on mahdollista adoptiosta huolimatta sopia. Tapaamisoikeuden vahvistaminen vaatii kuitenkin lähtökohtaisesti adoptiovanhempien suostumuksen. Nyt käsillä olevassa asiassa ei ole pyydetty tapaamisoikeuden vahvistamista siinä tapauksessa, että adoptio vahvistetaan. Tapaamisista sopiminen jäisi adoption myötä näin ollen biologisten vanhempien ja adoptiovanhempien myöhemmän sopimisen varaan. Näin ollen asiassa ei voida täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että adoption vahvistamisella myös lasten tosiasialliset siteet biologisiin vanhempiinsa katkeaisivat. Hovioikeus katsoo, että tämä puhuu adoption vahvistamista vastaan.
A ja B ovat kertoneet, että he haluavat tukea biologisten vanhempien ja lasten välisen suhteen muodostumista ja ylläpitämistä. A ja B ovat pitäneet tärkeänä, että lapsilla on mahdollisuus tuntea juurensa, ja että lapset saavat tavata biologista sukuaan. Hovioikeus katsoo, että A ja B ovat jo nykyisellään mahdollistaneet vähimmäistason ylittävällä tavalla lasten yhteydenpidon biologiseen perheeseensä. A:n ja B:n kertomusten sekä adoptioneuvonnasta annettujen todistusten (todiste 1), sosiaalihuollon antamien lausumien (todisteet 2 ja 8) sekä Y:n C:tä koskevan lausunnon mukaan A ja B ovat muun muassa tukeneet lasten ja biologisen äidinäidin suhteen ylläpitämistä äidinäidin säännöllisillä vierailuilla sijaisperheen kotona. A ja B ovat myös lähettäneet lapsista valokuvia biologisille vanhemmille. Lisäksi A:n ja B:n kertomuksista, asiakassuunnitelmista (todiste 7) sekä lastensuojelun ja perhesosiaalityön lausunnosta (todiste 8) ilmenevästi A ja B ovat kannustaneet lapsia tapaamaan biologisia vanhempiaan. Y:n lausunnosta ilmenee D:n kokeneen, että tapaamisiin olisi pakko mennä, mikä hovioikeuden arvion mukaan viittaa niin ikään siihen, että lapsia on voimakkaasti kannustettu tapaamisiin. Mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeudella ei ole aihetta epäillä A:n ja B:n kertomaa halustaan ja valmiudestaan tukea lasten ja biologisten vanhempien suhteen kehittymistä. Asiassa saadun selvityksen valossa hovioikeus pitää todennäköisenä, että lapsilla tulisi olemaan adoption vahvistamisen jälkeenkin niin halutessaan mahdollisuus oppia tuntemaan juurensa sekä pitää yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukuunsa ja kehittää suhdettaan heihin. Ottaen huomioon, että lapsilla ei edellä todetuin tavoin ole tosiasiallista suhdetta tai kiintymyssuhdetta biologisiin vanhempiinsa, hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa lasten ja biologisten vanhempien oikeudellisen siteen katkeamiselle adoption myötä ei tule antaa ratkaisevaa painoarvoa lasten etua arvioitaessa.
Viitaten edellä selostettuun oikeuskäytäntöön, hovioikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella biologiset vanhemmat eivät ole kohdistaneet lapsiinsa kaltionkohtelua, vaikka sijoituksen edellytykset ovatkin yhä voimassa, eikä perheenyhdistäminen ole näköpiirissä. Lasten sijoittaminen sijaisperheeseen on perustunut muihin syihin. A:n ja B:n kertomusten sekä lasten asiakassuunnitelmien (todiste 7) ja sosiaalitoimen lausuntojen (todisteet 2 ja 8) perusteella pitkään jatkunut sijoitus on ollut toimiva ja kyennyt turvaamaan lapsille sujuvan arjen. Hovioikeus katsoo, että näiden seikkojen perusteella nykyinen järjestely, jossa lapset asuvat sijaisperheessä ja jossa heillä edelleen säilyy oikeudellinen yhteys biologisiin vanhempiinsa, ei ole vaaraksi lasten terveydelle ja hyvinvoinnille. Tämä johtopäätös osaltaan puhuu adoption vahvistamista vastaan.
A ja B ovat vedonneet asiassa siihen, että lasten asioiden hoitamisessa on paikoin ollut käytännön haasteita, kun päätökset lasten asioissa teki sosiaalitoimi. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty, että lasten asioita olisi joltain osin jäänyt hoitamatta, eikä mahdollisilla käytännön asioiden hoitamisessa ilmenevillä haasteilla ole siten selvitetty olevan vaikutusta lasten edun kannalta. Hovioikeus katsoo, että mahdollisilla sijoitukseen liittyvillä käytännön haasteilla lasten asioiden hoidossa ei ole merkitystä adoptiota koskevan asian arvioinnin kannalta.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että adoptio toisi paremmin lapsille heidän tarvitsemaansa turvaa ja pysyvyyttä kuin mitä nykyisellä sijaisperhejärjestelyllä on mahdollista saavuttaa. Adoptio on lisäksi hovioikeuden arvion mukaan omiaan edistämään lasten identiteetin muodostumista, ja adoption vahvistamisella lasten vanhemmuuden oikeudellinen tila saatettaisiin vastaamaan vallitsevaa ja vakiintunutta tosiasiallista tilannetta. Adoption myötä lapset saavuttaisivat myös yhdenvertaisen aseman suhteessa sijaisperheen biologisiin lapsiin. Adoption vahvistaminen on myös edellä todetuin tavoin lasten tahdon mukaista, millä seikalla on katsottava olevan ratkaiseva merkitys etenkin 12 vuotta täyttäneen C:n osalta. Hovioikeus katsoo, että adoption vahvistamisen puolesta puhuvat lasten etuun liittyvät näkökohdat ovat painavampia kuin adoption vahvistamista vastaan puhuvat seikat. Ottaen huomioon lasten tilanne ja olosuhteet kokonaisuutena, hovioikeus katsoo, että käsillä olevassa asiassa lasten etu puoltaa voimakkaasti adoption vahvistamista.
Riittävä aihe suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen
Arvioitaessa riittävää aihetta suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen, huomiota on edellä lausutusti kiinnitettävä lapsen ja vanhemman välisen tosiasiallisesti toteutuneen kanssakäymisen tiiviyteen, heidän välillään tosiasiallisesti vallitsevan suhteen laatuun sekä siihen, onko vanhempi pyrkinyt pitämään yhteyttä lapseen ja kehittämään heidän välistään suhdetta. Arvioinnissa on myös otettava huomioon asianosaisten perhe-elämän suojaan liittyvät seikat (KKO 2024:46, kohta 42).
Lapsilla ja biologisilla vanhemmilla ei ole edellä todetusti tosiasiallista lapsivanhempi suhdetta tällä hetkellä, eivätkä lapset ole omasta toiveestaan tavanneet biologisia vanhempiaan pitkään aikaan. Biologisten vanhempien ja lasten välillä ei ole vuosiin ollut myöskään muuta yhteydenpitoa. Lapsilla ei ole kiintymyssuhdetta biologisiin vanhempiinsa, ja biologisten vanhempien ja lasten välinen suhde on vieras ja etäinen.
Vanhemmat ovat sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa ilmaisseet halunsa tavata lapsiaan ja elää yhdessä lastensa kanssa. Biologiset vanhemmat ovat lisäksi tuoneet esiin, että heillä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta muodostaa suhdetta lapsiin. Tältä osin hovioikeus toteaa, että olosuhteet biologisten vanhempien ja lasten välisen suhteen muodostamiselle ovat biologisten vanhempienkin esiin tuomin tavoin todennäköisesti olleet jossain määrin haasteelliset. Biologisilla vanhemmilla ja lapsilla ei ole yhteistä kieltä, biologisten vanhempien ja lasten välisiä tapaamisia on ollut vain kerran kuukaudessa, ne ovat olleet suhteellisen lyhyitä ja ne on jouduttu pitämään valvottuina siten, että paikalla on ollut aina vähintään yksi ulkopuolinen henkilö. Suurimmalla osalla tapaamisista paikalla on sosiaalitoimen päätöksellä ollut myös ainakin toinen sijaisvanhempi. Nämä seikat tulee ottaa huomioon arvioitaessa riittävää aihetta suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen.
Toisaalta hovioikeus toteaa, että A:n ja B:n kertomuksista ja kirjallisesta todistelusta ilmenevästi (todiste 8) biologisten vanhempien huomio on tapaamisilla kohdistunut muuhun kuin lapsiin ja biologisten vanhempien orientoituminen lapsiin sekä vuorovaikutus lasten kanssa on ollut heikkoa. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön lausunnosta (todiste 8) ilmenevästi varsinkin biologinen isä on ollut tapaamisilla passiivinen lapsia kohtaan. Biologisen äidin kertomuksesta ilmenevästi ainakin biologinen äiti on lisäksi asettanut omia vapaa-ajan menojaan etusijalle suhteessa lasten tapaamisiin, mikä on johtanut tapaamisten peruuntumisiin. Tapaamiset ovat lisäksi monesti jääneet suunniteltua lyhyemmiksi osin lasten toiveesta, mutta osin myös biologisista vanhemmista johtuvista syistä (todiste 8). Biologiset vanhemmat eivät ole myöskään sosiaalitoimen kanssa sovittujen tapaamisten ulkopuolella pyrkineet olemaan yhteydessä lapsiin ja edistämään suhteen kehittymistä.
Vaikka biologiset vanhemmat ovat ilmaisseet halunsa tavata lapsia ja kehittää heidän välistään suhdetta, hovioikeus katsoo, ettei biologisten vanhempien tosiasiallinen toiminta ole ollut johdonmukaista tämän tavoitteen edistämiseksi. Hovioikeus katsoo, että asiassa on annettava merkitystä biologisten vanhempien toiveelle kehittää suhdetta lapsiinsa, mutta suurempi painoarvo on kuitenkin annettava tosiasiallisille toimille suhteen kehittämiseksi. Siten hovioikeus katsoo, että vaikka biologisten vanhempien ja lasten välistä perhe-elämän suojaa on EIS 8 artiklan mukaisesti lähtökohtaisesti kunnioitettava, lasten ja sijaisvanhempien tosiasialliseen vanhemmuuteen ja kiintymykseen perustuvalle perhe-elämän suojalle on annettava asiassa painavampi merkitys.
Hovioikeus katsoo, että lasten etuun liittyvät seikat ovat tässä asiassa painavampia kuin biologisten vanhempien toive siitä, että he saisivat tavata lapsiaan ja kehittää suhdetta lapsiinsa. Ottaen huomioon biologisten vanhempien ja lasten välisen suhteen laadun, lasten edun sekä toisaalta sen, että biologiset vanhemmat eivät ole aktiivisesti pyrkineet edistämään suhteen kehittymistä, hovioikeus katsoo, että biologisilla vanhemmilla ei ole adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua riittävää aihetta suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen.
Johtopäätös
Edellä mainittujen seikkojen perusteella hovioikeus katsoo, että adoption vahvistamiseen biologisten vanhempien vastustuksesta huolimatta on erittäin poikkeukselliset syyt. Aihetta käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole.
---
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenneuvos Maria Ahlström
Hovioikeudenneuvos Tom Laitinen
Asessori Janniina Heinonen
Valmistelija:
Hovioikeuden esittelijä Ulriikka Tammi
Ratkaisu on yksimielinen.
Ei lainvoimainen.