Hel­HO:2024:4

Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan tapon yrityksestä 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vastaaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte hylätään tai rangaistusta ainakin alennetaan. Lisäksi vastaaja vaati, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely todistelun uudelleen arvioimiseksi.

Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella mitään varteenotettavaa epäilystä. Vastaajalta ei myöskään ollut tarpeen tiedustella, olisiko pääkäsittely kuitenkin toimitettava vastaajan kuulemiseksi rangaistuksen mittaamiseen liittyvien seikkojen vuoksi, sillä vastaajan valituksessa ei ollut otettu lähemmin kantaa rangaistukseen eikä ilmoitettu, että vastaaja haluaisi tulla kuulluksi.

Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta ja ratkaisi asian kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

ITÄ-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 12.9.2023 nro 134081

Käräjäoikeudessa syyttäjä on vaatinut vastaajalle (A) rangaistusta tapon yrityksestä seuraavan teonkuvauksen mukaisesti:

A on tahallaan yrittänyt tappaa X:n omakotitalon piha-alueella.

A on kyydinnyt siskonpoikansa B:n kotiin heidän saatuaan tietää, että X on B:n omakotitalon pihassa rautaputki mukanaan uhaten hajottaa B:n auton. A on hypännyt pihalla ulos autosta ja mennyt X:n luo, jolla ei ole ollut tuolloin rautaputkea käsissään. A on ottanut X:ää vasemmalla kädellä kiinni oikeasta hartiasta ja puukottanut X:ää oikeassa kädessään olleella veitsellä vasempaan kylkeen. Tämän jälkeen A on kuljettanut X:n kurkusta kiinni pitäen X:n autolle ja töninyt tätä autoa vasten. X on hetken päästä päässyt tilanteesta pois autoonsa istumaan ja odottamaan itselleen soittamaansa ambulanssia, joka on kuljettanut hänet sairaalahoitoon.

Veitseniskusta on aiheutunut X:lle vasempaan kylkeen noin 1,5–2 cm leveä ja 3 cm syvä verta vuotanut pistohaava, joka on kulkenut aivan pernan vierestä. Veitsi on osunut X:n paksusuoleen, johon on tullut muutaman millimetrin kokoinen reikä. Mikäli reikää ei olisi korjattu päivystysleikkauksella, olisi X todennäköisesti menehtynyt vatsakalvontulehdukseen.

Teko on jäänyt yritykseksi, koska sattumanvaraisista syistä veitsenisku ei ole aiheuttanut välittömään kuolemaan johtaneita vammoja ja koska X on toimitettu sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. A:n tarkoituksena on tilanteessa ollut tappaa X, tai ainakin hänen on täytynyt pitää X:n kuolemaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena.

Käräjäoikeudessa on toimitettu pääkäsittely, jossa on otettu vastaan kirjallista todistelua sekä kuultu B:tä, X:ää ja kuutta todistajaa. A ei ole halunnut tulla pääkäsittelyssä kuulluksi.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n tapon yrityksestä 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen sekä muun ohella määrännyt hänet maksamaan korvauksia asianomistaja X:lle.

Käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan syyksilukemisen osalta selostamalla ensin henkilötodistelun sisältöä ja lausumalla sitten seuraavaa:

X:ssä on lääkärintodistusten perusteella havaittu alimman kylkiluun kohdalta vatsaonteloon pernan lähelle ulottunut teräaseella tehdyksi sopiva paksusuoleen reiän tehnyt haava.

Asiassa on kiistatonta, että B:n pihalle paikalle tullut A on mennyt välittömästi X:n luokse, töninyt tätä hartioista ja vetänyt tämän kurkusta kiinni pitäen X:n seurueen autolle. X:n verta vuotanut haava on havaittu pian tämän jälkeen.

Todistaja NN on kertonut nähneensä seurueensa auton valoissa A:n lyöneen veitsellä X:ää. A on sen jälkeen todistaja PP:n kertoman mukaan kysynyt X:ltä, oliko tähän sattunut. Todistaja VV:n mukaan X oli pihalla kysynyt, miksi häntä oli lyöty puukolla. A oli muutoin ainoastaan läpsäissyt todistaja PP:tä eikä paikalla olleiden kesken ollut tapahtunut muuta väkivaltaa kuin A:n ja X:n välillä.

A:n autosta on löydetty kaksi veistä, jotka eivät dna-näytteiden perusteella ole olleet tekovälineitä. A on esitutkinnassa kertonut menettäneensä tilanteessa täysin malttinsa nähtyään B:n pihalla olleella X:llä rautaputken kädessään. A oli heittänyt työvaatteissaan olleen kääntöveitsen metsään.

Asiassa on edellä selostetuissa olosuhteissa ja NN:n kertomuksen perusteella selvää, että A on puukottanut teräaseella X:ää syytteessä kerrotulla tavalla keskivartaloon. Teräase on ollut lähellä osua pernaan ja myös muut X:n elintärkeät sisäelimet ovat olleet vaarassa vahingoittua. A:n on täytynyt käsittää tämä menettelynsä varsin todennäköisen seurauksen mahdollisuus, josta olisi voinut seurata X:n menehtyminen. A on sen takia tahallaan syyllistynyt tapon yritykseen.

Tilanne B:n pihamaalla on ollut rauhallinen A:n saavuttua paikalle. Etukäteistiedoista eli B:hen kohdistetuista uhkailuista ja X:n paikalla olemisesta rautaputken kanssa huolimatta välittömät voimatoimet eivät ole olleet tarpeen ja oikeutettuja. Mikään seikka ei viittaa sellaisiin olosuhteisiin, että A:n teräaseella X:ään kohdistama lyönti olisi ollut tarpeen toisten hengen tai omaisuuden suojelemiseksi. Kysymyksessä ei ole ollut hätävarjelutilanne.

Rangaistuksen osalta käräjäoikeus on todennut seuraavaa:

Oikeuskäytännön mukainen seuraamus keskivartaloon puukottamalla tehdystä tapon yrityksestä on 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Vesa Komulainen ja lautamiehet.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 10.4.2024 nro 115329

A:n valitus ja sen perusteet

A on vaatinut, että syyte tapon yrityksestä hylätään ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti A on vaatinut, että hänen katsotaan syyllistyneen enintään hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn tai rangaistusta ainakin alennetaan.

A ei ollut lyönyt X:ää millään teräaseella vaan oli taluttanut X:n tämän autolle. X:n vamman tarkka syntymismekanismi ei ollut selvinnyt, eikä tekovälinettä ollut löytynyt. X oli voinut satuttaa itsensä jo ennen saapumistaan tapahtumapaikalle. Tapahtumapaikalla oli ollut hyvin pimeää, joten paikalla olleilla ei voinut olla tarkkoja näköhavaintoja. Joka tapauksessa X:llä oli ollut vain yksi haava, joka ei sopinut voimakkaaseen iskuun teräaseella. Tapon yrityksen lukeminen A:n syyksi edellyttäisi, että hän olisi tekohetkellä mieltänyt X:n kuoleman vähintään tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi.

Siinä tapauksessa, että A:n katsottaisiin syyllistyneen rikokseen, kysymys oli hätävarjelun liioittelusta. Tilanteessa X oli saapunut rautaputkella aseistautuneena A:n sukulaisen pihaan yöaikaan mukanaan joukko päihtyneitä henkilöitä. Aikaisemmin X oli uhannut A:n sukulaista tappamisella. A ja hänen sukulaisensa olivat perustellusti pelänneet kohtaavansa väkivaltaa saapuessaan paikalle.

Syyttäjän vastaus ja sen perusteet

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.

Kun A oli mennyt X:n luokse, X:llä ei ollut ollut mitään kättä pidempää hallussaan, eikä X ollut yrittänytkään kohdistaa A:han väkivaltaa. X:llä ei ollut paikalle saapuessaan ollut mitään vammoja, mutta hänellä oli ollut verta vuotava haava kyljessä heti A:n käytyä häneen käsiksi. Yksi todistajista oli nähnyt puukotuksen. X oli heti hätäkeskuspuhelussa kertonut puukotuksesta ja nimennyt A:n tekijäksi. Puukotus oli kohdistunut keskivartaloon ja aiheuttanut hengenvaarallisen vamman. A:n oli täytynyt mieltää, että X:n kuolema oli ollut hänen menettelynsä varsin todennäköinen seuraus. A ei ollut halunnut tulla käräjäoikeudessa kuulluksi, mutta esitutkinnassa hän oli kertonut, että hänellä oli ollut veitsi, jonka hän oli katsonut aiheelliseksi tilanteessa hävittää.

Rangaistus oli oikeuskäytännön mukainen ottaen huomioon, että tapon yrityksen keskirangaistus vuonna 2021 oli ollut 3,7 vuotta vankeutta eikä asiassa ollut tullut ilmi mitään rangaistuksen määräämiseen lieventävästi vaikuttavia seikkoja.

Käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuus oli arvioitavissa pääkäsittelyä toimittamatta. Valituksessa oli riitautettu vain käräjäoikeuden näytöstä tekemät johtopäätökset.

X:n vastaus

X ei ole vastannut valitukseen.

Hovioikeuden ratkaisu

Pääkäsittelyn toimittaminen

A on vaatinut pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uudelleen arvioimiseksi.

Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei saman luvun 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan hovioikeudessa tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Mainitussa 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

Pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulee kysymykseen vain selvissä tapauksissa (HE 105/2009 vp s. 38 ja KKO 2018:53, kohta 11). Jos päädytään siihen, että valituksessa esitetyt perusteet eivät horjuta käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, pääkäsittelypyyntö voidaan hylätä siltä osin kuin kysymys on käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uudelleen arvioinnista (KKO 2014:74, kohta 20). Tässä arvioinnissa on osaltaan merkitystä sillä, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näytön arviointia koskevan ratkaisunsa. Jos valittaja ei valituskirjelmässään ole näytön riitauttamisen lisäksi esimerkiksi lainkaan esittänyt perusteita käräjäoikeuden näytön uskottavuutta koskevan arvioinnin horjuttamiseksi, ei pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa voida yleensä pitää tarpeellisena, ellei muista edellytyksistä muuta johdu. (KKO 2023:23, kohta 11.)

Tässä tapauksessa A on tuomittu tapon yrityksestä kolmen vuoden kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, eikä asia siten ole laadultaan vähäinen tai A:n kannalta vähämerkityksellinen. A:n puolustajan laatimassa valituksessa esitetyt perusteet syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämiseksi on selostettu edellä. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista näytön arvioinnin osalta (s. 9–10) ilmenee, millä perusteella käräjäoikeus on pitänyt selvänä, että A on vastoin kiistämistään puukottanut X:ää syytteessä kerrotulla tavalla. Tuomiosta ilmenevät niin ikään tahallisuusarvioinnin perusteet eli miksi käräjäoikeus on pitänyt keskivartaloon puukottamista tapon yrityksen tunnusmerkistön täyttävänä menettelynä. Lisäksi käräjäoikeuden perusteluissa on otettu kantaa siihen, miksi tämä A:n menettely ei ole ollut hänen toissijaisesti väittämällään tavalla hätävarjelua. Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomio on tältä osin perusteltu riittävällä tavalla huomioon ottaen yhtäältä asian selväpiirteisyys ja toisaalta asian vakavuus asianosaisten kannalta. A:n valituksessa esitetty ei horjuta käräjäoikeuden johtopäätöksiä näytön arvioinnin ja syyksilukemisen osalta, eikä käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta jää kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Näin ollen hovioikeus hylkää A:n pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta suullisen todistelun vastaanottamiseksi ja arvioimiseksi uudelleen.

A ei ole pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista muulla perusteella. Valituskirjelmän sisältöä koskevan oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 15 §:n 2 momentin mukaan valittajan on ilmoitettava yksilöity syy pääkäsittelyä koskevalle pyynnölle sekä muun ohella käsityksensä siitä, onko pääkäsittelyssä kuultava asianosaisia henkilökohtaisesti. Kuten korkein oikeus on todennut, pääkäsittelyn toimittamista koskevan sääntelyn tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että asianosaiset ja heidän avustajansa kulloinkin tuovat esiin ne syyt, joiden perusteella he pitävät pääkäsittelyn toimittamista tarpeellisena. Tapauskohtaisesti voi kuitenkin olla tarpeen, kun näytön vastaanottamiseen perustuva pääkäsittelypyyntö hylätään, että hovioikeus tiedustelee asianosaiselta, onko pääkäsittely kuitenkin toimitettava asianosaisen itsensä kuulemiseksi rangaistuksen määräämiseen liittyvien seikkojen vuoksi. (Ks. KKO 2014:74, kohdat 23–29.)

Tässä tapauksessa A ei ole halunnut tulla käräjäoikeudessa kuulluksi, eikä lainoppineen puolustajan laatiman valituksen perusteluissa ole otettu kantaa rangaistuksen määräämiseen liittyviin seikkoihin. Lisäksi asia on rangaistuksenkin kannalta varsin selväpiirteinen, sillä A:lle tuomittu rangaistus on käräjäoikeuden perusteluissaan toteamalla tavalla tällaista tapon yritystä koskevan oikeuskäytännön mukainen ja on vastannut pääkäsittelyn pöytäkirjasta ilmenevää syyttäjän seuraamuskannanottoa käräjäoikeudessa. Hovioikeus katsoo, että A:n puolustajalta ei ole tarpeen tiedustella, olisiko pääkäsittely kuitenkin toimitettava A:n kuulemiseksi rangaistuksen mittaamiseen liittyvien seikkojen vuoksi, varsinkin kun edellä mainittujen näkökohtien lisäksi otetaan huomioon, että A on asiassa itse muutoksenhakijana eikä valituksessa ole ilmoitettu, että hän haluaisi tulla kuulluksi myöskään hovioikeudessa.

Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo, että asia voidaan ratkaista pääkäsittelyä toimittamatta. Asia on näin ollen ratkaistu esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

Pääasia

Hovioikeus on tutkinut käräjäoikeuden tuomion oikeellisuuden, eikä aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota ole. A on syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan tapon yritykseen. Käräjäoikeuden tuomiossa todetut seikat huomioon ottaen kysymys ei myöskään ole ollut hätävarjelusta tai sen liioittelusta. Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus on oikeudenmukainen ja vakiintuneen rangaistuskäytännön mukainen seuraamus A:n syyksi luetusta rikoksesta, eikä rangaistusta siten ole aihetta alentaa. Asiassa ei ole syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota myöskään korvausvelvollisuuden osalta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Juha Terho
Hovioikeudenneuvos Helena Valkama (puheenjohtaja)
Asessori Anssi Rantala

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot: KKO 24.6.2024: ei valituslupaa