Hel­Ho:2023:12

Poliisi oli pyytänyt televalvontalupaa kuolemansyyn selvittämiseksi tilanteessa, jossa poliisitutkinnan lähtökohtana ei ollut ollut löydetty ruumis. Poliisi oli tutkintansa aikana päätynyt siihen, että A:n oli täytynyt kuolla ja ruumis oli tuntemattomassa paikassa. Poliisi ei kuitenkaan epäillyt, että A olisi kuollut rikoksen seurauksena.

Hovioikeus katsoi, että poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentissa tarkoitettu televalvontalupa voitiin myöntää myös silloin, kun salaisen tiedonhankintakeinon kohteen ruumista ei ollut löydetty ja hakija ei pystynyt osoittamaan kohteen kuolemaa täysin varmaksi. Hakijan oli kuitenkin esitettävä kohteen kuolemasta muu luotettava selvitys. Tuomioistuimen oli ratkaisua tehdessään arvioitava tapauskohtaisesti, oliko esitetyn selvityksen valossa erittäin todennäköistä, että salaisen tiedonhankintakeinon kohteena oleva henkilö oli kuollut. Arvioinnissa oli lisäksi otettava erityisesti huomioon se, ettei kysymyksessä olevaa salaista tiedonhankintakeinoa ollut tarkoitettu käytettäväksi omasta tahdostaan kadonneiden henkilöiden etsintäkeinoksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 6.9.2023

Käräjäoikeus hylkäsi salaista tiedonhankintakeinoa koskevan hakemuksen hovioikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Nelli Nystedt.

HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 18.9.2023

Asian käsittely hovioikeudessa

Salassapito

---

Kantelu

Rikoskomisario X on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja poliisille myönnetään lupa kohdistaa televalvontaa tarkemmin hakemuksesta ilmenevään A:n teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen.

---

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Hakija on pyytänyt televalvontalupaa kuolemansyyn selvittämiseksi. Tässä asiassa on kysymys sellaisesta poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa poliisitutkinnan lähtökohtana ei ole ollut löydetty ruumis. Poliisi on sen sijaan tutkintansa aikana päätynyt siihen lopputulokseen, että A:n on täytynyt kuolla ja että ruumis on tuntemattomassa paikassa. Poliisi ei asian tässä vaiheessa epäile, että A olisi kuollut rikoksen seurauksena.

Käräjäoikeus on katsonut, ettei lupaa pyydettyyn salaiseen tiedonhankintakeinoon voida määrätä, koska perusteltu syy epäillä henkilön menehtyneen ei ole riittävä peruste luvan myöntämiselle. Hovioikeuden arvioitavana on se, voidaanko poliisille myöntää lupa henkilön teleosoitteen tai päätelaitteen televalvontaan sellaisen kuolemansyyntutkinnan perusteella, jossa ruumista ei ole löydetty ja jos voidaan, millä edellytyksillä lupa voidaan myöntää.

2. Oikeudelliset lähtökohdat

Kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan kuolemansyyn selvittämiseksi on poliisin suoritettava tutkinta, 1) kun kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta tai kun vainaja ei viimeisen sairautensa aikana ole ollut lääkärin hoidossa, 2) kun kuoleman on aiheuttanut rikos, tapaturma, itsemurha, myrkytys, ammattitauti tai hoitotoimenpide tahi kun on aihetta epäillä kuoleman johtuneen jostakin sellaisesta syystä tai 3) kun kuolema muuten on tapahtunut yllättävästi.

Kuolemansyyn selvittämisestä annetun asetuksen (21.12.1973/948) 7 §:n mukaan mikäli poliisi 1 tai 6 §:ssä tarkoitetulla tahi muulla tavalla tietoonsa tulleen kuoleman osalta katsoo, että siinä on ilmennyt kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 7 §:ssä tarkoitettuja seikkoja, on poliisin ryhdyttävä oikeuslääketieteelliseen kuolemansyyn selvittämiseen siten, kuin siitä kuolemansyyn selvittämisestä annetussa laissa ja tässä asetuksessa säädetään tai muutoin määrätään. Asetuksen 1 § koskee tilannetta, jossa joku ilmoittaa henkilön kuolemasta lääkärille tai poliisille ja asetuksen 6 § koskee tilannetta, jossa lääkäri toteaa lääketieteellisessä kuolemansyynselvittämisessä kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 7 §:ssä tarkoitettuja seikkoja.

Poliisilain esitöiden (HE 224/2010 vp s. 99) perusteella kuolemansyyn selvittämisen intressin on nähty olevan niin tärkeä, että poliisille on ylipäätään voimassa olevaan lakiin haluttu ottaa oikeus televalvontatietojen käyttöön. Tätä oikeutta on lainsäädäntövaiheessa pidetty tärkeänä jo senkin vuoksi, että mahdollisuus henkirikokseen voitaisiin poissulkea. Televalvontatiedot voivat tuoda merkittävästi lisäselvitystä esimerkiksi vainajan viimeisten liikkeiden selvittämisen kautta. Näin voidaan saada selvitystä kuolemaan johtaneista olosuhteista.

Poliisilain tai kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain esityölausumissa ei ole otettu kantaa tilanteeseen, jossa poliisi on suoritetun tutkinnan jälkeen päätynyt siihen, että kadonnut henkilö on kuollut ja ryhtynyt selvittämään tämän kuolemansyytä. Hovioikeus toteaa, että kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 7 §:n ja asetuksen 7 §:n sanamuotojen perusteella voi syntyä tilanne, jossa poliisin on käynnistettävä kuolemansyyn selvittäminen, vaikka ruumista ei ole löytynyt, jos se katsoo kadonneen henkilön erittäin todennäköisesti kuolleen. Kuolemansyyn selvittämisen aloittamisen ei siten voida katsoa edellyttävän sitä, että henkilön voidaan varmuudella katsoa kuolleen. Voi siis syntyä sellaisia harvinaisempia tilanteita, jossa henkilön voidaan riittävällä varmuudella todeta kuolleen, mutta ruumiin olinpaikkaa ei tiedetä.

Kadonnut henkilö voidaan julistaa kuolleeksi tiettyjen edellytysten täyttyessä. Poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentti tai kuolemansyyn selvittämisestä annettu laki eivät edellytä kuolemansyynselvittämiseltä sitä, että kadonnut henkilö olisi ensin julistettu kuolleeksi. Kuolleeksi julistamisesta annetun lain säännöksistä voidaan kuitenkin hakea johtoa sille, missä tilanteessa poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentin mukainen televalvontalupa voidaan antaa, vaikka ei voida varmuudella tietää salaisen tiedonhankintakeinon kohteen kuolleen. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että lain esitöistäkin (HE 82/2004 vp s. 4) ilmenevällä tavalla kuolleeksi julistamisen tarkoituksena on poistaa henkilön kadoksissa olemisesta aiheutuva oikeudellinen epävarmuus tilanteissa, joissa voidaan perustellusti olettaa kadonneen henkilön kuolleen. Siten kadonneen henkilön kuolleeksi julistamisen oikeudelliset perusteet ovat eri kuin kuolemansyyn selvittämistä koskevien säännösten.

Kuolleeksi julistamisesta annetun lain 3 § mahdollistaa kadonneen henkilön julistamisen kuolleeksi ilman odotusaikaa, jos kadonnut henkilö on kadotessaan ollut välittömän hengenvaaran aiheuttaneessa onnettomuudessa tai muussa siihen rinnastettavassa tilanteessa eikä ole syytä olettaa hänen pelastuneen. Mainitun lain 4 §:n mukaan henkilö voidaan julistaa odotusajan jälkeen kuolleeksi, jos henkilö on kadotessaan ollut olosuhteissa, joihin liittyy hengenvaara, tai jos katoamiseen liittyvät olosuhteet ja muut seikat huomioon ottaen muutoin on erittäin todennäköistä, että hän on kuollut.

Kuolleeksi julistamisesta annetussa laissa kadonneena pidetään myös henkilöä, joka on katoamiseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen suurella varmuudella kuollut heti katoamishetkellään, mutta jonka kuolemaa ei ole voitu lääketieteellisesti todeta. Kuolleeksi julistamista koskeva 3 § on lain esitöiden perusteella tarkoitettu sovellettavaksi tilanteissa, joissa kadonneen henkilön kuolemaan johtanut tapahtumainkulku on kyetty selvittämään luotettavasti, mutta kuolintodistusta ei ole voitu laatia sen vuoksi, että hänen ruumiinsa on tuhoutunut tai sitä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty merestä tai vastaavasta paikasta. Pykälän soveltaminen edellyttää siis sitä, että henkilön mukanaolosta välittömän hengenvaaran aiheuttaneessa onnettomuudessa tai muussa siihen rinnastettavassa tilanteessa on esitetty luotettava selvitys. Viime kädessä arvio sen suhteen, voidaanko henkilön katsoa olleen mukana onnettomuudessa, olisi kuitenkin tehtävä tapauskohtaisesti. Sen sulkemiseksi pois, että henkilö on kuitenkin pelastunut, on selvitettävä myös, että kadonnutta henkilöä ei ole asianmukaisista etsinnöistä huolimatta löydetty. Sanotun lain 4 §:n mukaisessa tilanteessa henkilö voidaan julistaa kuolleeksi vuoden odotusajan jälkeen, jos henkilön katoamiselle voidaan esittää muitakin selityksiä kuin hänen kuolemansa. Edellytyksenä on edelläkin todetuin tavoin se, että katoamiseen liittyvät olosuhteet ja muut seikat huomioon ottaen muutoin on erittäin todennäköistä, että hän on kuollut. Olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella näiden vaihtoehtoisten selitysten tulisi kuitenkin olla selvästi epätodennäköisempiä kuin henkilön kuoleman. (HE 82/2004 vp s. 17–19.)

Televalvontaluvan myöntämistä harkittaessa käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa on myös erityisesti otettava huomioon poliisilain ja pakkokeinolain yleissäännökset sekä perus- ja ihmisoikeusnormisto.

Poliisilain 5 luvun 2 §:n salaisten tiedonhankintakeinojen yleiset edellytykset sopivat huonosti käsillä olevan kaltaiseen tilanteeseen, koska kysymys ei ole rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi taikka vaaran torjumiseksi tarvittavista tiedoista. Sen sijaan huomioon tulee ottaa poliisilain 1 luvun 3 §:n mukainen suhteellisuusperiaate ja 4 §:n mukainen vähimmän haitan periaate. Tämän lisäksi poliisilain 1 luvun 2 §:n mukaan poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista. Viimeksi todettua säännöstä on sovellettava myös arvioitaessa edellytyksiä salaisen tiedonhankintakeinon määräämiselle.

Salaisilla tiedonhankintakeinoilla puututaan lähtökohtaisesti perus- ja ihmisoikeuksien ydinalueeseen. Televalvontaa koskevien salaisten tiedonhankintakeinojen osalta kysymys on puuttumisesta yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan. Puuttuminen tällaisiin perus- ja ihmisoikeuksien ydinalueisiin edellyttää, että tällaisista salaisista tiedonhankintakeinoista on säädetty erityisen täsmällisesti (laillisuusperiaate). Keinojen käytölle on myös asetettava toissijaisuuden vaatimus eli niitä voi käyttää vain, mikäli muita vähemmän puuttuvia tutkintamenetelmiä ei voida käyttää.

Hovioikeus toteaa, että käsillä olevassa asiassa sovellettava poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentti jättää tulkinnanvaraa sen suhteen, tuleeko kohteen olla varmuudella kuollut vai riittääkö se, että siitä on luotettava selvitys tai se, että kuoleman on näytetty tapahtuneen erittäin todennäköisesti. Hovioikeus katsoo, että kysymys on tältä osin kuitenkin normaalista laintulkintatilanteesta eikä laillisuusperiaate siten estä televalvonnan määräämistä käsillä olevassa asiassa. Toissijaisuuden vaatimuksen arvioiminen liittyy myös käsillä olevan salaisen tiedonhankintakeinon poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentissa säädettyyn arviointiin siitä, voidaanko toimenpiteellä perustellusti olettaa saatavan kuolemansyyn selvittämisessä tarvittavia tietoja. Toissijaisuuden vaatimusta arvioidaan tarkemmin jäljempänä.

Edellä lausutuin perustein hovioikeus katsoo, että poliisilain 5 luvun 8 §:n 1 momentin mukainen televalvonta voidaan määrätä myös silloin, kun tiedonhankintakeinon kohteen ruumista ei ole löydetty ja hakija ei pysty osoittamaan kohteen kuolemaa täysin varmaksi. Tällaisissa harvinaisissa tilanteissa hakijan on kuitenkin esitettävä kohteen kuolemasta muu luotettava selvitys. Oikeuden on ratkaisua tehdessään arvioitava tapauskohtaisesti, onko esitetyn selvityksen valossa erittäin todennäköistä, että salaisen tiedonhankintakeinon kohteena oleva henkilö on kuollut. Jotta tiedonhankintakeino voidaan hakemuksen mukaisesti määrätä olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella, katoamisen muiden vaihtoehtoisten selitysten tulee olla selvästi epätodennäköisempiä kuin henkilön kuoleman. Mikäli asiassa päädytään siihen, että keinon kohde on erittäin todennäköisesti kuollut, on vielä arvioitava, voidaanko toimenpiteellä perustellusti olettaa saatavan kuolemansyyn selvittämisessä tarvittavia tietoja ja voidaanko tilanteessa käyttää muita perus- ja ihmisoikeuksiin vähemmän puuttuvia tutkintamenetelmiä. Arvioinnissa on myös otettava erityisesti huomioon se, ettei nyt kysymyksessä olevaa salaista tiedonhankintakeinoa ole tarkoitettu käytettäväksi omasta tahdostaan kadonneiden henkilöiden etsintäkeinoksi. Suomessa henkilöllä on oikeus kadota, vaikka se pahimmillaan tuottaakin suurta huolta kadonneen läheisille.

3. Hovioikeuden arviointi ja johtopäätökset käsillä olevassa asiassa

---

Hovioikeus katsoo edellä todettu huomioon ottaen olevan erittäin todennäköistä, että A on menehtynyt kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 7 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin yllättävästi. Siten käsillä on edellytykset arvioida poliisilain 5 luvun 8 §:n 5 momentin mukaista lupaa televalvontaan.

Ottaen huomioon, että A on poistunut kotoaan matkapuhelin mukanaan ja se että matkapuhelimeen on saatu yhteys vielä joitakin päiviä A:n katoamisen jälkeen, on todennäköistä, että matkapuhelimen sijaintitiedoilla voidaan löytää A:n ruumis. Televalvonnan perusteella maasto- ja vesistöetsinnät voidaan kohdentaa tietyille alueille. Siten toimenpiteellä voidaan perustellusti olettaa saatavan kuolemansyyn selvittämisessä tarvittavia tietoja. Muita vähemmän perus- ja ihmisoikeuksiin puuttuvia tutkintamenetelmiä ei voida käyttää tai niiden käyttäminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi ottaen huomioon laaja metsä- ja vesistöalue, jonne A:n on nähty poistuneen.

Koska A:n voidaan erittäin todennäköisesti katsoa menehtyneen, haetulla salaisella tiedonhankintakeinolla ei voida katsoa loukattavan merkittävästi A:n yksityiselämän tai luottamuksellisen viestin suojaa. Vaikka A ei olisikaan kuollut, on perus- ja ihmisoikeuspunninnassa otettava huomioon, että poliisi on hakenut televalvontalupaa vain ajalle 27.–31.7.2023 eli A:n katoamishetken ajankohtaan. Poliisitutkinnassa ei siten voitaisi selvittää A:n tämänhetkistä olinpaikkaa, jos hän olisi hengissä ja haluaisi pysyä kadoksissa. Kuolemansyyn selvittämisen intressi myös puhuu vahvasti televalvontaa koskevan luvan hyväksymisen puolesta.

Edellä todetuin perustein hovioikeus katsoo, että hakemuksen mukainen televalvontalupa voidaan myöntää.

Päätöslauselma

Kantelu hyväksytään ja haettu takautuva televalvontalupa myönnetään.

---

Asian ovat ratkaisseet: hovioikeudenneuvokset Juha Saarenvirta ja Jukka Loiva sekä asessori Miia Nurminen

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen