I-SHO:2021:5

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli 8.1.2020 kuljettaessaan henkilöautoa yleisesti liikenteeseen käytettävällä pysäköintialueella menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt pysäköitynä olleeseen henkilöautoon sillä seurauksella, että ajoneuvoihin oli tullut vaurioita. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkorangaistukseen. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A:n menettely olisi ollut omiaan aiheuttamaan vähäistä suurempaa vaaraa toisen turvallisuudelle, joten A:n menettely ei täyttänyt liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöä.

A:n menettely olisi tullut tekoaikana voimassa olleiden tieliikennelain 3 §:n 1 momentin ja 103 §:n 1 momentin (567/2005) nojalla rangaistavaksi liikennerikkomuksena. Liikennerikkomuksesta tuomitseminen ei ole tuolloin edellyttänyt yksilöidyn liikennesäännön rikkomista, vaan yleisen huolellisuusvelvoitteen rikkominen on ollut riittävä peruste rangaistusvastuulle. Tekoajankohtana voimassa ollut tieliikennelaki (267/1981) on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella uudella tieliikennelailla (729/2018).

Vastaava yleistä huolellisuusvelvoitetta osoittava säännös on nyt voimassa olevan tieliikennelain 3 §:n 1 momentissa, jonka mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Säännös sijaitsee tieliikennelain 2 luvussa, joka koskee tieliikenteen periaatteita. Liikennerikkomuksesta ja liikennevirhemaksusta säädetään voimassa olevan tieliikennelain 6 luvussa. Tieliikennelain 160 §:n 1 momentin mukaan liikennevirhemaksu saadaan määrätä sanotussa laissa säädettyjen liikennerikkomusten seuraamuksena. Teot, joista liikennevirhemaksu voidaan määrätä, on lueteltu tieliikennelain 161-172 §:issä. Tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkomista ei ole näissä pykälissä mainittu. Tämän mukaisesti tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkominen ei ole voimassa olevan lain mukaan rangaistavaa liikennerikkomuksena.

Hovioikeus katsoo, että A on menettelyllään syyllistynyt vanhan tieliikennelain 3 §:n 1 momentin ja 103 §:n mukaan rangaistavaan liikennerikkomukseen. Voimassa olevan tieliikennelain mukaan sanotusta menettelystä ei kuitenkaan voida määrätä liikennevirhemaksua. Hovioikeus tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsoo, että A:n menettelyyn on voimassa olevan tieliikennelain 195 §:n 12 kohdan sanamuodosta huolimatta sovellettava tekohetkellä voimassa olleen tieliikennelain säännöksiä ja lievemmän lain periaate otetaan huomioon rangaistusta määrättäessä. Kun A:n menettelystä voimassa olevan tieliikennelain mukaan ei voida tuomita rangaistusta, on syyte hylättävä.

ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 1.12.2020

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Rikoslaki 23 luku 1 §
Tieliikennelaki 3 § 1
08.01.2020 Lappeenranta

A on tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelakia siten, että hän on kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa yleisesti liikenteeseen käytettävällä parkkipaikalla jättänyt noudattamatta olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sillä seurauksella, että A on menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt sillä B:n omistamaan henkilöautoon. Törmäyksen seurauksena A:n ja B:n ajoneuvoihin on tullut vaurioita.

A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vähäistä suurempaa vaaraa toisen turvallisuudelle, koska ajoneuvon hallinnan menettäminen on tapahtunut Lappeenrannan keskusta-alueen parkkipaikalla iltapäivällä.

- - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Syyksi luettu rikos
1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 08.01.2020
Rikoslaki 23 luku 1 §
Tieliikennelaki 3 § 1

Rangaistusseuraamukset
Sakko
Syyksi luetut rikokset 1
25 päiväsakkoa à 6,00 euroa = 150,00 euroa

- - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjänotaari Aki Mäkeläinen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 6.7.2021

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että syyte ja asianomistajan korvausvaatimus hylätään tai että rangaistusta ainakin alennetaan.

A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vain vähäisen vaaran toisen turvallisuudelle. Törmäys toiseen autoon on tapahtunut hiljaisella vauhdilla eikä asianomistajan pysäköitynä olleen auton kyydissä ole ollut ketään. Autoihin on tullut vain vähäisiä vaurioita. Rikoksen tunnusmerkistö ei täyty eikä rikosta voida siten lukea A:n syyksi.

Tieliikennelain muutos lähtee siitä, että vain menettelystä, joka rikkoo yksilöityä liikennesääntöä, voidaan tuomita rangaistukseen tai määrätä hallinnollinen liikennevirhemaksu. Tieliikennelain 3 §:n 1 momenttiin kirjatun periaatteen rikkomista ei voida rangaista rikoksena yksilöimättä sitä, mitä liikennesääntöä menettely olisi rikkonut. Uuden tieliikennelainsäädännön muutoksella on vähäiset liikenneonnettomuudet, jotka ennen olivat rangaistavia liikennerikkomuksena dekriminalisoitu (HE 180/2017 vp).

Asianomistaja B ei ole esittänyt vaadittavaa liikennevakuutusyhtiön antamaa kieltäytymistodistusta. Asianomistajan korvausvaatimus olisi tullut jättää tutkimatta.

Vastaukset

Syyttäjä on vastustanut muutosvaatimuksia.

Käräjäoikeus on ratkaissut asian oikein. A on menettänyt ajoneuvonsa hallinnan yleisellä pysäköintialueella keskiviikkona iltapäivällä noin klo 13.45. Teko ei ole ollut pelkästään omiaan aiheuttamaan vaaraa, vaan siitä on konkreettisesti syntynyt vahinkoa asianomistajan autoon törmäyksen seurauksena. Tapahtuma-ajan ja -paikan perusteella on selvää, että ajoneuvon hallinnan menettäminen on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa myös muille mahdollisille pysäköintialueen käyttäjille.

A:n menettelyssä on ollut kyse ainakin liikennerikkomuksesta. Teko on tehty vanhan tieliikennelain (267/1981) voimassa ollessa, joten vastaaja voidaan tuomita sakkorangaistukseen liikennerikkomuksesta. Ennen uuden tieliikennelain voimaantuloa tehtyihin rikkomuksiin sovelletaan uuden tieliikennelain voimaan tullessa voimassa olleita rikesakkorikkomuksista annetun lain ja kumotun tieliikennelain rangaistusvastuuta koskevia säännöksiä. Mikäli uuden lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen, on se otettava huomioon vasta rangaistusta määrättäessä. Lainmuutoksella ei ole ollut tarkoitus dekriminalisoida vanhan tieliikennelain voimassa ollessa tehtyjä liikennerikkomuksia, jotka uuden lain mukaan kuuluvat liikennevirhemaksun piiriin.

B ei ole antanut valituksen johdosta häneltä pyydettyä vastausta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Syyksilukeminen

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riidatonta, että A on kuljettanut ajoneuvoa yleisesti liikenteeseen käytettävällä pysäköintialueella iltapäivällä ja törmännyt ajoneuvolla pysäköitynä olleeseen B:n henkilöautoon, jonka seurauksena ajoneuvoihin on tullut vaurioita. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tieliikennelain 3 §:n 1 momentin ja rikoslain 23 luvun 1 §:n perusteella liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kysymys on siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mikäli A:n menettelyn ei katsottaisi täyttävän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöä, kysymys on toissijaisesti siitä, onko hänet tuomittava rangaistukseen liikennerikkomuksesta tekoaikana voimassa olleen säännöksen nojalla.

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Rikoslain 23 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Pykälän 3 momentin mukaan tätä pykälää ei sovelleta, jos 1 momentissa tarkoitettu menettely on omiaan aiheuttamaan ainoastaan vähäisen vaaran.

Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 32/1997 vp s. 13) todetaan siinä ehdotettavan, että rangaistus voisi perustua myös kunkin liikennemuodon osalta säädetyn yleisen huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuuden laiminlyömiseen, mikäli teolla on aiheutettu vaaraa toisen turvallisuudelle. Esimerkiksi tieliikenteen osalta tällainen velvollisuus asetetaan tieliikennelain 3 §:n 1 momentissa. Edelleen on todettu, että liikennesääntöjä tai huolellisuusvelvollisuutta pitää rikkoa tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Rangaistavuus ei edellytä yksittäistapauksessa aiheutunutta konkreettista vaaraa. Säännöksen sanonta ”vaaraa toisen turvallisuudelle” tarkoittaa hengelle tai terveydelle aiheutuvaa vaaraa. Pelkästään omaisuudelle aiheutuvaa vaaraa säännös ei tarkoita. Käytännössä tällaisen omaisuudelle aiheutuvan vaaran rajaaminen säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle lienee useimmiten vähämerkityksistä, sillä vähänkin olennaisempi omaisuuden vahingoittaminen liikenteessä yleensä merkitsee samalla vaaraa myös ihmisten turvallisuudelle. Tunnusmerkistössä oleva maininta ”toisen” turvallisuudesta tarkoittaa sitä, ettei pelkästään oman hengen vaarantaminen kuulu 1 §:n soveltamisalaan (s. 12). Esitöiden mukaan pykälän 3 momentin rajoitussäännöksen mukaisesti liikenneturvallisuuden vaarantamissäännöstä ei sovellettaisi menettelyyn, joka on omiaan aiheuttamaan ainoastaan vähäisen vaaran. Rajauksen perusteena on pelkästään teolla aiheutettu vaara, jonka vähäisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon muun ohessa tapahtumaolosuhteet ja teosta mahdollisesti aiheutuvan vahingon vakavuus (s. 15 s.).

Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus).

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että A on jättänyt noudattamatta olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi ja on aiheuttanut törmäyksen pysäköintialueella. Vaikka vahinkoa onkin aiheutettu vain toiselle ajoneuvolle, on A:n menettely ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle ottaen huomioon tapahtumapaikka ja -aika. Aiheutuneen vähäisen vahingon perusteella hovioikeus katsoo, että A:n ajonopeus on ollut ilmeisen hiljainen. Tämän vuoksi ja kun asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä ajo-olosuhteista, hovioikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:n menettely olisi ollut omiaan aiheuttamaan vähäistä suurempaa vaaraa toisen turvallisuudelle. Näin ollen A:n menettely ei täytä liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöä.

Tieliikennelainsäädännön soveltaminen

Tekoaikana voimassa ollut lainsäädäntö

Tekoajankohtana voimassa ollut tieliikennelaki (267/1981) on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella tieliikennelailla (729/2018).

Tekoaikana voimassa olleen tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Saman lain 103 §:n 1 momentin (567/2005) mukaan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta muuten kuin 98-102 tai 105 a §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tieliikennelakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon. Pykälän 2 momentin mukaan rikesakosta eräiden liikennerikkomusten ainoana rangaistuksena on säädetty rikesakkorikkomuksista annetussa laissa. Lainkohta on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella uudella tieliikennelailla.

A:n menettely olisi tullut tekoaikana voimassa olleiden edellä selostettujen säännösten nojalla rangaistavaksi liikennerikkomuksena. Liikennerikkomuksesta tuomitseminen ei ole tuolloin edellyttänyt yksilöidyn liikennesäännön rikkomista, vaan yleisen huolellisuusvelvoitteen rikkominen on ollut riittävä peruste rangaistusvastuulle.

Siirtymäsäännös ja lievemmän lain periaate

Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan, jos tuomitessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Pykälän 4 momentin mukaan, jos lakiin sisältyvä rikossäännös saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä, teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräysten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen.

Hallituksen esityksessä (44/2002 vp s. 39) todetaan 4 momentin osalta, että useissa erilaisia käyttäytymissääntöjä ja velvoitteita sisältävissä laeissa on säädetty näiden velvollisuuksien vastainen menettely rangaistavaksi avoimella rangaistussäännöksellä, joka saa täsmällisen sisältönsä lakiin sisältyvistä käyttäytymisnormeista. Tällaisten käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä ole sellainen rikoslainsäädännön muutos, joka olisi tulkittava muuttuneeksi suhtautumiseksi aikaisemmin voimassa olleen käyttäytymissäännöksen rikkomisen suhteen. Esimerkiksi liikennesääntöjen rikkominen arvosteltaisiin yleensä tekohetken sääntöjen nojalla. Jos sen sijaan rikkomiseen liittyvä rangaistussäännös lievenisi esimerkiksi siten, että rangaistusasteikkoa lievennettäisiin, kysymys olisi rikoslainsäädännön muuttamisesta lievemmäksi.

Voimassa olevan tieliikennelain 195 §:n 12 momentin (360/2020) mukaan ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin tässä laissa tarkoitettuihin rikkomuksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita rikesakkorikkomuksista annetun lain (986/2016) 2-11 §:n ja kumotun lain rangaistusvastuuta koskevia säännöksiä. Jos tämän lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen, on tämä otettava huomioon rangaistusta määrättäessä.

Lain esitöiden mukaan siirtymäsäännös selventäisi, että ennen lain voimaantuloa tehdyistä liikennerikkomuksista määrätään – rikosoikeudellisesta lievemmän lain periaatteesta huolimatta – nimenomaan rikosoikeudellinen rangaistus. Rikosoikeudellisen sääntelyn korvaaminen hallinnollisella ei merkitsisi rangaistusvastuusta vapautumista, vaan lievemmän lain periaate otettaisiin huomioon rangaistusta määrättäessä. Edelleen hallituksen esityksen mukaan säännös olisi poikkeus rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentista ilmenevään pääsääntöön. Dekriminalisointi ei tässä tapauksessa lähtökohtaisesti merkitse, että suhtautuminen rangaistavaksi säädettyihin tekoihin tai laiminlyönteihin olisi lieventynyt, eikä rangaistussäännöksen kumoaminen merkitse, että teot jäisivät jatkossa vaille seuraamuksia. Ennen voimaantuloa tehdyistä teoista ja laiminlyönneistä määrättäisiin siten lähtökohtaisesti rikosoikeudellinen rangaistus. Jos uuden lain mukainen hallinnollinen seuraamus olisi kuitenkin yksittäistapauksessa tosiasiallisesti lievempi kuin aikaisemman lain mukainen rikosoikeudellinen seuraamus, olisi siirtymäsäännöstä tulkittava kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklan 1 kohdan kanssa yhteensopivasti. Esimerkiksi päiväsakkojen lukumäärää voitaisiin tarvittaessa alentaa. (HE 180/2017 vp s. 285-286)

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, ovatko hallituksen esityksen perustelut ristiriidassa siirtymäsäännöksen sanamuodon kanssa. Hallituksen esityksen lähtökohtana on ollut, että ennen uuden tieliikennelain voimaantuloa tehtyihin tekoihin sovelletaan tekohetkellä voimassa ollutta lakia ja lievemmän lain periaate tulee huomioon otetuksi rangaistusta määrättäessä. Tieliikennelain 195 §:n 12 momentin siirtymäsäännös sitä vastoin näyttäisi edellyttävän, että tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen tulisi kyseeseen vain silloin, kun teko on rangaistava sekä vanhan tieliikennelain että uuden tieliikennelain nojalla.

Edellä esitetyn mukaisesti A:n teko olisi tekohetkellä voimassa olleiden tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin ja 103 §:n perusteella ollut rangaistava liikennerikkomuksena. Vastaava yleistä huolellisuusvelvoitetta osoittava säännös on myös nyt voimassa olevan tieliikennelain 3 §:n 1 momentissa, jonka mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Säännös sijaitsee tieliikennelain 2 luvussa, joka koskee tieliikenteen periaatteita. Liikennerikkomuksesta ja liikennevirhemaksusta säädetään voimassa olevan tieliikennelain 6 luvussa. Tieliikennelain 160 §:n 1 momentin mukaan liikennevirhemaksu saadaan määrätä sanotussa laissa säädettyjen liikennerikkomusten seuraamuksena. Teot, joista liikennevirhemaksu voidaan määrätä on lueteltu tieliikennelain 161 – 172 §:issä. Tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkomista ei ole näissä pykälissä mainittu. Näin ollen liikennevirhemaksua ei voida määrätä sanotun lainkohdan asettaman huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuuden rikkomisesta. Tämän mukaisesti tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkominen ei ole voimassa olevan lain mukaan rangaistavaa liikennerikkomuksena.

Uudessa tieliikennelaissa lievimmät tieliikennelain säännösten rikkomiset on dekriminalisoitu ja niiden johdosta voidaan määrätä laissa erikseen säädetyissä tilanteissa rikosoikeudellisen seuraamuksen asemesta hallinnollisessa menettelyssä määrättävä liikennevirhemaksu. Lain esitöissä uudistusta on perusteltu muun muassa sillä, että voimassa ollut tieliikennelain 103 §:ssä säädetyn liikennerikkomuksen tunnusmerkistö oli koettu ongelmalliseksi rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta (HE 180/2017 vp s. 138).

Hovioikeus katsoo, että pelkästään se seikka, että yleisestä huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuudesta säädetään nyt voimassa olevan tieliikennelain tieliikenteen periaatteita koskevassa luvussa, ei sellaisenaan ole este tekohetkellä voimassa olevan lain soveltamiselle. Sanotun muutoksen osalta kyse on sellaisesta liikennesääntöjen muutoksesta, jota ei ole tulkittava muuttuneeksi suhtautumiseksi aikaisemmin voimassa olleen käyttäytymissäännöksen rikkomisen suhteen. Yleisen huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuuden rikkominen saattaa edelleen saada merkitystä rikoslain 23 luvun 1 §:ää sovellettaessa. Liikennerikkomusten osalta kyse ei kuitenkaan ole ollut pelkästään edellä mainitusta muutoksesta. Nyt itse rangaistussäännös eli aikaisemmin voimassa ollut tieliikennelain 103 §:n rangaistussäännös on kumottu. Tämän muutoksen seurauksena lievimmistä liikennerikkomuksista säädetään aikaisemman rikosoikeudellisen seuraamuksen asemesta hallinnollinen seuraamus. Hovioikeuden arvion mukaan tältäkään osin kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta rikoslainsäädännön muuttamisesta, joka olisi tulkittava muuttuneeksi suhtautumiseksi aikaisemmin voimassa olleen käyttäytymissäännön rikkomisen suhteen.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus katsoo, että voimassa olevan tieliikennelain 195 §:n 12 momentin sanamuodosta huolimatta A:n menettelyn arviointiin on sovellettava tekohetkellä voimassa olleen tieliikennelain säännöksiä kuitenkin niin, että lievemmän lain periaate on huomioitava rangaistusta määrättäessä.

Johtopäätökset

Hovioikeus katsoo, että A on syytteessä mainitulla menettelyllään syyllistynyt tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin ja 103 §:n mukaan rangaistavaan liikennerikkomukseen. Voimassa olevan tieliikennelain mukaan sanotusta menettelystä ei kuitenkaan voida määrätä liikennevirhemaksua. Kun voimassa olevan tieliikennelain soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen, on tämä seikka lievemmän lain periaatteen mukaisesti otettava huomioon rangaistusta määrättäessä. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, että syyte on hylättävä.

Korvausvelvollisuus

Liikennevakuutuslain 32 §:n 1 momentin mukaan vakuutusyhtiö vastaa liikennevahingosta, joka on sattunut ajoneuvoa koskevan vakuutuksen voimassaoloaikana, jollei 18 §:stä muuta johdu. Saman lain 33 §:n mukaan, kun ajoneuvon aiheuttama vahinko on kohdistunut toiseen ajoneuvoon, vahinkoa ei korvata ensiksi mainitun ajoneuvon vakuutuksesta, jollei vahinko ole aiheutunut ajoneuvon omistajan, haltijan, kuljettajan tai matkustajan tuottamuksesta.

Saman lain 80 §:n 1 momentin mukaan, jos korvausta vaaditaan tuomioistuimessa liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta ajoneuvon omistajalta, haltijalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin tämän lain nojalla, korvaus on tuomittava tämän lain mukaisesti ja siitä riippumatta, onko hänellä vahinkoa kärsineeltä myös saaminen. Näin tuomittu määrä saadaan periä vain liikennevahingosta vastuussa olevalta vakuutusyhtiöltä, joka vapautuu vastuusta maksamalla korvauksen vahinkoa kärsineelle. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettua korvausvaatimusta ei voida tutkia, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa B ei ole esittänyt selvitystä siitä, että vastuussa oleva vakuutusyhtiö olisi kieltäytynyt maksamasta hänelle vaadittua korvausta. Koska tässä tilanteessa ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että liikennevakuutuksesta vastuussa oleva vakuutusyhtiö olisi kieltäytynyt maksamasta B:lle korvausta, jota hän nyt A:lta vaatii, olisi käräjäoikeuden tullut jättää B:n korvausvaatimus tutkimatta.

Tuomiolauselma

Hovioikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Vastaaja A

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Hylätty syyte

1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 08.01.2020

Rangaistusseuraamukset

A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

Korvausvelvollisuus

B:n vahingonkorvausvaatimus jätetään tutkimatta. A vapautetaan korvausvelvollisuudesta B:lle.

- - - - - - - - - - - -

Asian ovat ratkaisseet vahvennetussa kokoonpanossa:

Presidentti Antti Savela
Hovioikeudenneuvos Juha Halijoki
Hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
Hovioikeudenneuvos Jukka Soininen
Hovioikeudenneuvos Tuulikki Räsänen
Hovioikeudenneuvos Tero Vauhkonen
Hovioikeudenneuvos Tiina Kiviranta

Äänestys.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto asiassa R 21/86

Hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen:

Olen eri mieltä tieliikennelainsäädännön soveltumisesta asiaan. Sen osalta lausun enemmistön perustelujen asemesta seuraavan.

Tieliikennelainsäädännön soveltuminen

Tekoajankohtana voimassa ollut tieliikennelaki (267/1981) on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella tieliikennelailla (729/2018).

Tekoaikana voimassa olleen tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Saman lain 103 §:n 1 momentin (567/2005) mukaan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta muuten kuin 98-102 tai 105 a §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tieliikennelakia tai sen nojalla annettuja säännöksi tai määräyksiä, on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon. Pykälän 2 momentin mukaan rikesakosta eräiden liikennerikkomusten ainoana rangaistuksena on säädetty rikesakkorikkomuksista annetussa laissa. Lainkohta on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella uudella tieliikennelailla.

Vastaava yleistä huolellisuusvelvoitetta osoittava säännös on myös nyt voimassa olevan tieliikennelain 3 §:n 1 momentissa, jonka mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Säännös sijaitsee tieliikennelain 2 luvussa, joka koskee tieliikenteen periaatteita. Liikennerikkomuksesta ja liikennevirhemaksusta säädetään voimassa olevan tieliikennelain 6 luvussa. Tieliikennelain 160 §:n 1 momentin mukaan liikennevirhemaksu saadaan määrätä sanotussa laissa säädettyjen liikennerikkomusten seuraamuksena. Teot, joista liikennevirhemaksu voidaan määrätä, on lueteltu tieliikennelain 161 – 172 §:ssä. Tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkomista ei ole näissä pykälissä mainittu. Näin ollen liikennevirhemaksua ei voida määrätä sanotun lainkohdan asettaman huolellisuus- ja varovaisuusvelvollisuuden rikkomisesta. Tämän mukaisesti tieliikennelain 3 §:n 1 momentin rikkominen ei ole voimassa olevan lain mukaan rangaistavaa liikennerikkomuksena.

Kun voimassa olevassa tieliikennelaissa ei enää ole vanhan tieliikennelain 103 §:ää vastaavaa säännöstä, lainsäätäjän tarkoitus on ollut, etteivät sen ja vanhan lain 3 §:n 1 momentin nojalla aiemmin rangaistut rikkomukset ole enää rangaistavia pykälän kumoamisen jälkeen. Koska voimassaolevan lain soveltaminen johtaa vanhaa lakia lievempään lopputulokseen, rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin ilmaiseman pääsäännön nojalla syyte on hylättävä.

Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.