I-SHO:2022:1

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys vahingonkorvauksen määräämisestä velallisen rikoksessa.

PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 2.7.2021

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Törkeä velallisen epärehellisyys
Rikoslaki 39 luku 1a §
31.05.2015 - 31.10.2017 Lahti

A on velallisen B Oy:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä ja toiminnasta tosiasiallisesti vastaavana henkilönä ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut, hävittänyt tai muuten luovuttanut yhtiön omaisuutta yhteensä ainakin noin 89.165 euroa ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai oleellisesti pahentanut sen maksukyvyttömyyttä.

A on lahjoittanut tai muuten luovuttanut ilman hyväksyttävää syytä yhtiön omaisuutta yhteensä ainakin noin 87.991 euron edestä itselleen ja perheensä yksityiskäyttöön tehdyillä tilisiirroilla, pankkikorttiostoilla ja yhtiön varoista maksettujen yhtiön kuluksi kuulumattomien henkilökohtaisten laskujen maksun muodossa sekä käyttäen yhtiön varoja yksityiseen kulutukseen. Lisäksi viimeisellä kokonaisella tilikaudella A:n velka yhtiölle noin 12.243 euroa on kirjattu kirjanpidossa perusteettomasti luottotappioihin, vaikka A ei ole ollut maksukyvytön. Yhtiö on asetettu konkurssiin 27.3.2018 ja konkurssi on rauennut varojen puutteessa.

Teoilla on tavoiteltu huomattavaa hyötyä sekä aiheutettu huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa yhtiön velkojille ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kun otetaan huomioon muun muassa yrityksen varallisuuspiiristä poistuneen omaisuuden arvo suhteessa yhtiön kokoon ja pitkähkö tekoaika.

- - - - - - - - - - -

Kysymyksenasettelu

Riidatonta asiassa on A:n asema B Oy:ssä sekä A:n tietoisuus yhtiön huonosta taloudellisesta tilanteesta. Edelleen riidatonta on, että yhtiön varoja on käytetty muuhun kuin osakeyhtiön hyväksi.

Asiassa on kysymys siitä, onko A ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut, muuten luovuttanut tai hävittänyt yhtiön omaisuutta ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai oleellisesti pahentanut sen maksukyvyttömyyttä. Lisäksi kysymys on siitä, onko A ollut maksukyvytön, kun A:n toiminimen aikainen 12.243 euron velka on kirjattu kirjanpidossa luottotappioksi. Vielä kysymys on A:n tahallisuudesta sekä asianomistajien korvausvaatimuksista.

Asiassa sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

Luovutustoimen hyväksyttävyys

Rikoslain 39 luvun 1 §:n mukaan velallinen, joka hävittää omaisuuttaan tai ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava rangaistukseen velallisen epärehellisyydestä. Saman luvun 1a §:n mukaan teko on törkeä, jos velallisen epärehellisyydessä tavoitellaan huomattavaa hyötyä tai aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa velkojille tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä

Velallisen epärehellisyyssäännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp. s. 161) on todettu, että omaisuuden ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneella lahjoittamisella tai muunlaisella luovuttamisella tarkoitetaan velallisen varallisuusasemaa huonontavia oikeustoimia. Tämän mukaisesti rangaistavuuden ulkopuolelle jäävät sellaiset teot, joita voidaan pitää hyväksyttävinä myös velallisen jouduttua taloudelliseen kriisitilanteeseen.

Velallisen epärehellisyyden rangaistavuudella suojellaan ensisijaisesti velallisen yksittäisten velkojien oikeuksia, mutta myös yleisemmin luotonannon perusteena olevaa luottamusta velallisen rehelliseen menettelyyn myös silloin, kun velallinen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin (HE 268/1993 vp s. 11). Tämän vuoksi arvioinnissa on olennaista ensisijaisesti yleisen velkojatahon näkökulma ja syyn hyväksyttävyyttä on arvioitava objektiivisin perustein. Arviointi onkin tehtävä siltä pohjalta, onko varojen luovuttamiseen velallisen toimintaan liittyvä todellinen ja oikeudellisesti perusteltu syy ja onko luovuttaminen toteutettu asiaa koskevia säännöksiä noudattaen.

Oleellisuusarviointi näyttää koskevan sitä, missä määrin omaisuuden luovutus vastikkeettomuutensa tai muun vahingollisuutensa vuoksi heikentää velallisen kykyä maksaa velkojaan - ottaen huomioon hänen varansa sekä ansio- ja luotonsaantimahdollisuutensa - eikä niinkään sitä, mikä luovutuksen vastikkeettoman osuuden arvo on suhteessa velallisen velkojen ja varojen erotukseen eli tämän ylivelkaisuuteen. (KKO 1998:110)

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että velallisen todellisten ja erääntyneiden velkojen maksaminen ei lähtökohtaisesti ole perusteetonta eivätkä tällaiset maksut huononna velallisen varallisuusasemaa sellaisella tavalla, joka tulisi rangaistavaksi velallisen epärehellisyytenä. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2005:68 (kohta 4) ja KKO 2005:119 (kohta 11) on todettu, että varojen luovuttamisen hyväksyttävyyden arvioinnissa on olennaista velkojien näkökulma ja että syyn hyväksyttävyyttä on siten arvioitava objektiivisin perustein. Arviointi on tehtävä siltä pohjalta, onko varojen luovuttamiseen ollut velallisen toimintaan liittyvä todellinen ja oikeudellisesti perusteltu syy ja onko luovuttaminen toteutettu asiaa koskevia säännöksiä noudattaen.

Kummassakin edellä mainitussa tapauksessa maksukyvyttömyystilassa olleesta yhtiöstä oli luovutettu sen omistaneelle toimitusjohtajalle tai hallituksen jäsenelle varoja, jotka oli kirjattu kirjanpitoon osakaslainoiksi tai kassaan maksuiksi mutta joita oli myöhemmin selitetty palkaksi tai kulukorvaukseksi. Kun varojen luovutuksia ei ollut kummassakaan tapauksessa kirjattu kirjanpitoon palkanmaksuksi eikä varojen luovuttamisessa ollut noudatettu muitakaan palkanmaksua koskevia säännöksiä, nostoja on pidetty osakeyhtiön varojen laittomana jakamisena, joka on vaarantanut velkojien taloudellisia etuja ja jolle ei ole ollut hyväksyttävää syytä.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa on riidatonta, että A on ollut velallisen B Oy:n hallituksen ainoa varsinainen jäsen ja toiminnasta tosiasiallisesti vastaava henkilö. Yhtiön saatava A:lta on ollut nousujohtoinen, eikä A ole keväällä 2016, vaikka yhtiön huono taloudellinen tilanne on ollut tiedossa pyrkinyt sopeuttamaan toimintaansa taloudellista tilannetta vastaavaksi. Yhtiön saatava on muodostunut A:n oikeaksi myöntämistä tilisiirroista ja nostoista hänen henkilökohtaiseen kulutukseensa sekä hänen aikaisemman toiminimellä harjoittaman liiketoiminnan kulujen maksamiseen. A:n itselleen nostamista varoista ei ole maksettu ennakonpidätyksiä eikä työnantajan sosiaaliturvamaksuja, joten ne eivät ole olleet palkkaa. A on nostanut myös palkkaa yhtiöstä, eikä syytteessä ole kyse näistä varoista, vaikkakin palkkaa on nostettu suhteellisen runsaasti eli noin 5.000 euroa kuukaudessa.

Esitetyn selvityksen perusteella osakaslainoille ei ole ollut liiketaloudellisia perusteita ja ne ovat myös olleet osakeyhtiölain vastaisia. Erityistarkastuksesta käy ilmi, että yhtiöllä on ollut velkoja enemmän mitä varoja. Esitetyn selvityksen mukaan yhtiön lainasaamiset ovat olennaisesti heikentäneet yhtiön taloudellista tilaa eikä A ole antanut osakaslainoja turvaavaa vakuutta. Toisaalta asiassa ei ole myöskään esitetty olisiko vakuutta ollut annettavissa.

Edellä mainituin perustein käräjäoikeus toteaa, että vallinneissa olosuhteissa A:n menettely syytteen koko tekoajalla ilmentää johdonmukaista piittaamattomuutta yritystoiminnan lakisääteisiä velvoitteita ja yhtiön velkojien etua kohtaan. Jatkuville nostoille, tai toiminimen velvoitteisiin kuuluvien suoritusten maksamiselle ei ole ollut liiketaloudellisia perusteita eikä osingonjaossa ole noudatettu osakeyhtiölain säännöksiä yhtiön oman pääoman ollessa negatiivinen. Yhtiöstä A:lle tehdyillä luovutuksilla sekä toiminimeltä olevan saatavan perusteettomalla kirjaamisella luottotappioksi on loukattu yhtiön velkojien etuja eikä toimia voida pitää hyväksyttävinä. Selvitys osoittaa, ettei 89.165 euron luovutuksille ole ollut hyväksyttävää syytä.

Maksukyvyttömyys

Tunnusmerkistön mukaan rangaistaan velallisen varallisuusaseman todellinen huonontaminen taloudellisessa kriisitilanteessa. Teon tulee ajoittua sellaiseen aikaan, että teko on syy-yhteydessä velallisen maksukyvyttömäksi tulemiseen. Velallisen taloudellista kriisiä kuvaava käsite maksukyvyttömyys tarkoittaa tilannetta, jossa velallinen ei pysty täyttämään erääntyneitä velvoitteitaan kohtuullisessa ajassa. Yksi maksukyvyttömyyden tavallisimmista ulkonaisista merkeistä on maksujen keskeyttäminen. (HE 66/1988 vp.)

Maksukyvyttömyys voi syntyä jonkin aikaa sen jälkeen, kun velallinen on ryhtynyt varallisuuttaan vähentäviin toimiin. Näin tapahtuu, jos normaalin liiketoiminnan tappiollisuus vasta tällaisen toimen jälkeen synnyttää maksukyvyttömyystilanteen. Tällaisessakin tapauksessa voitaisiin tuomita velallisen epärehellisyydestä, jos varallisuutta vähentävien toimien vaikutus maksukyvyttömyyden syntymiseen on ollut merkittävä tavanomaiseen liiketoimintaan suhteutettuna. Varallisuutta vähentävät toimet ovat tällaisessa tapauksessa aiheuttaneet maksukyvyttömyyden ainakin siinä mielessä, että niiden vuoksi maksukyvyttömyys on syntynyt aikaisemmin kuin ilman niitä. (HE 53/2002 vp.)

Esitetyn selvityksen perusteella yhtiö ei ole lyhyen elinkaarensa aikana taloudellisesti kestävälle liiketoiminnan harjoittamisen tasolle. Toiminta on ollut tappiollista tilikaudesta 2016 lukien. Maksuvaikeudet ovat saadun selvityksen mukaan alkanut vähintäänkin jo toisesta tilikaudesta lukien. Yhtiö on menettänyt oman pääoman ja oma pääoma on mennyt miinukselle 31.5.2017 jälkeen.

Yhtiölle on alkanut muodostumaan velkaa ja maksamattomia laskuja jo tilikaudella 2015–2016.

Velallisselvityksen mukaan konkurssin pääasiallisena syynä on ollut se, että A on ottanut yhtiöstä huomattavan määrän lainaa. Ulosotossa päättyneille asioille on jäänyt maksamatta lähes sama määrä, mitä A oli velkaa yhtiölle ja siten A olisi lainan maksamalla voinut maksaa velkojien velat. Lainaa on otettu tilikaudella 1.6.2015-31.5.2016 yli 90.000 euroa, jonka seurauksena yhtiön lyhytaikaiset velat ovat tilikauden 1.6.2016-31.5.2017 aikana ylittäneet myyntisaamisten sekä rahojen ja pankkisaamisten yhteismäärän. Lisäksi palkat velalliselle ovat olleet poikkeuksellisen suuria. Palkkojen lisäksi velallinen on ottanut osakeyhtiölain 13 §:n vastaisesti yhtiöltään kolmen vuoden aikana noin 117.000 euroa lainaa.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n suorittamien oikeudettomien nostojen määrä on ollut huomattavan suuri yhtiön taloudelliseen tilaan nähden. Samaan aikaan yhtiölle on kertynyt muun muassa verovelkaa, joiden määrä on tasaisesti kasvanut. Yhtiöllä on ollut vuoden 2016 loppupuolella saatavia ulosotossa, mikä tarkoittaa, että maksuvaikeudet ovat olleet jo pidempään olemassa ja A on niistä tiennyt. A:n tekemät oikeudettomat suoritukset ovat siten osaltaan aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden ja vuosina 2015–2017 oleellisesti pahentaneet sitä.

Samanaikaisesti keväällä 2016 yhtiö on menettänyt ajoja, jotka ovat entisestään heikentäneet yhtiön taloudellista tilannetta. Asiassa saadun selvityksen perusteella ajojen väheneminen on vaikuttanut yhtiön taloudelliseen tilanteeseen, mutta ei ole aiheuttanut sen ajautumista konkurssiin. A on kertonut ajautuneen tilanteeseen perheessä tapahtuneesta sairastumisesta johtuen. Käräjäoikeus toteaa, että A:n lähipiirissä tapahtuneet sairastumiset ja A:n itsensä sairastuminen voivat selittää tapahtumia, mutta ei ole peruste tai oikeutus olla noudattamatta lakia.

Osalla varoista A on maksanut toiminimen aikaisia velkoja, jotka eivät ole todistajien kertoman mukaan tulleet yhtiön vastattaviksi kauppakirjalla tai muulla siirrolla. Todistaja Y:n mukaan yhtiö on aloittanut nolla tilanteesta, kun se on perustettu. Edelleen asiassa saatu selvitys osoittaa, että A:lta on saatu ulosoton kautta perittyä saatavia samaan aikaan kun toiminimen, jonka veloista A vastaa henkilökohtaisesti, velka on kirjattu yhtiön kirjanpidossa luottotappiona ilman, että yhtiö olisi saatavaa edes pyrkinyt tehokkaasti perimään ja siten menettely on edelleen heikentänyt yhtiön taloudellista tilannetta.

Edellä mainituin perustein käräjäoikeus katsoo, että A on yhtiön varoja luovuttamalla omaan henkilökohtaiseen käyttöön osittain aiheuttanut ja ainakin oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen.

Tahallisuus

Tahallisuusvaatimuksen mukaan velallisen on oltava tietoinen maksukyvyttömyydestään tai siitä, että hänen tekonsa voi aiheuttaa maksukyvyttömyyden. Kun maksukyvyttömyyteen liittyvää tahallisuutta arvioidaan, velalliselle asetetaan kuitenkin velvollisuus olla selvillä taloudellisesta asemastaan. (HE 53/2002 vp.)

A on ollut tietoinen yhtiön taloudellisesta tilasta. A on tiennyt viiveellä maksetuista maksuista ja maksamattomista veroista yhtiöstä varoja itselleen luovuttaessaan. Lisäksi todistaja X on kertonut keskustelleensa yhtiön tilanteesta A:n kanssa. Kuten erityistarkastuksessa on todettu, yhtiö on ollut vähintään toisesta tilikaudesta lukien maksuvalmiuteen liittyviä ongelmia tai haasteita. Lopullinen romahdus on seurannut tilikaudella 2016–2017, eikä yhtiö ole päässyt käytännössä lainkaan taloudellisesti kestävälle liiketoiminnan harjoittamisen tasolle ja periaatteelle.

Maksukyvyttömäksi yhtiö on ajautunut viimeistään marras-joulukuussa 2016. Maksukyvyn heikkenemiseen ja sen olennaiseen pahenemiseen ovat osaltaan vaikuttaneet saamisiksi vuodesta 2015 alkaen kumuloituneet A:n henkilökohtainen sekä A:n aiempaan elinkeinotoimintaan liittyneen liiketoiminnan tukemiseen liittynyt rahankäyttö. Yhtiön taloudellisen tilanteen tiedostamisesta huolimatta A on valinnut lainvastaisen menettelytavan maksaessaan itselleen suorituksia. Ottaen huomioon luovutusten suuruuden suhteessa yhtiön taloudelliseen tilaan A:n on täytynyt tietää, että hänen menettelynsä vahingoittaa velkojien taloudellista etua ja pahentaa oleellisesti yhtiön maksukyvyttömyyttä. Näin ollen A:n menettely on ollut tahallista.

Käräjäoikeus katsoo asiassa selvitetyn, että ilman hyväksyttävää syytä luovutettujen varojen määrä on ollut vähintään teonkuvauksen mukainen 89.165 euroa ja edellä mainituin perustein A:n menettely täyttää velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön.

Törkeysarvostelu

Luovutettujen varojen määrä 89.165 euroa huomioon ottaen teolla on tavoiteltu huomattavaa hyötyä. Teolla on lisäksi aiheutettu huomattavan suuruinen vahinko velkojille. Kun tekoa on lisäksi jatkettu lähes kahden ja puolen vuoden ajan, kunnes elinkeinotoiminta on päättynyt konkurssiin, on teko myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syyksilukeminen

A on menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistynyt siihen törkeään velallisen epärehellisyyteen, josta syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta.

Rangaistusseuraamus

Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Rikoslain 39 luvun 1a §:n mukaan rangaistusasteikko törkeästä velallisen epärehellisyydestä on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Ottaen huomioon A:n tavoitteleman hyödyn ja aiheuttamansa vahingon suuruus vakiintuneena seuraamuksena teosta on vankeusrangaistus.

Ottaen huomioon edellä syyksilukemisen perusteluissa mainitut seikat käräjäoikeus katsoo, että oikeudenmukainen vankeusrangaistus nyt syyksi luetusta rikoksesta on 11 kuukautta vankeutta. Mittaamisessa on otettu huomioon A:n henkilökohtaiset olosuhteet kevään 2016 aikana.

Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

A:n syyksi luetun rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä A:n syyllisyys ja hänen aikaisempi rikollisuutensa eivät edellytä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemista.

Liiketoimintakielto

A on vastustanut liiketoimintakiellon määräämistä.

Liiketoimintakiellosta annetun lain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estäminen sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen.

Liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kielto voidaan määrätä vain sellaisen rikollisen menettelyn perusteella, jota ei voida pitää vähäisenä. Liiketoimintakieltolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 198/1996 vp s. 16–17) mukaan vähäisyyttä arvioidaan ensisijaisesti menettelystä säädetyn rangaistuksen perusteella. Rikollista menettelyä voidaan yleensä pitää lain kannalta vähäisenä, jos rikoksesta säädetty rangaistus on sakkorangaistus tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Rikollista menettelyä ei sitä vastoin voida pitää vähäisenä, jos rikoksesta voi seurata vankeutta yli kaksi vuotta. Arviota ei tule tehdä yksinomaan rikoksesta säädetyn rangaistuksen perusteella, vaan huomioon tulee ottaa rikoksen ilmenemismuoto ja menettelyn laajuus.

A:n syyksi luetusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä säädetty ankarin rangaistus on neljä vuotta vankeutta. A:n menettely on jatkunut useita vuosia ja sillä on aiheutettu huomattavaa vahinkoa useille velkojille ja erityisesti Verohallinnolle. A:n rikollista menettelyä ei voida pitää vähäisenä.

Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa on lisäksi kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

Asiassa on siten kysymys siitä, onko A:n toimintaa kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

Liiketoimintakieltolain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 198/1996 vp s. 16 - 17) on todettu, että vahingollisuuden arviointi edellyttää kokonaisharkintaa, jossa otetaan huomioon paitsi 3 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetut laiminlyönnit tai menettelyt myös se, kuinka asianmukaisesti liiketoimintaa on muuten harjoitettu. Liiketoimintaan liittyvistä lainvastaisuuksista aiheutuu lähes säännönmukaisesti toisille vahinkoa ja siten niihin syyllistyneen toimintaa voidaan pitää aina vahingollisena. Jotta kiellon määräämistä voidaan pitää perusteltuna, vahingollisuuden pitää kuitenkin olla tuntuvaa. Liiketoimintakiellon määräämistä ei tulisi yleensä harkita pelkästään yksittäisen rikoksen tai laiminlyönnin perusteella. Liiketoimintakielto merkitsee varsin tuntuvaa puuttumista henkilön toimintavapauteen ja siten sitä tulisi käyttää vain niissä tapauksissa, joissa velkojien, sopimuskumppaneiden ja julkisen talouden suojaamiseen voidaan katsoa olevan ilmeistä tarvetta.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:n syyksi on elinkeinotoimintaan liittyen luettu törkeä velallisen epärehellisyys, jonka tekoaika on ollut noin kaksi ja puoli vuotta. Toisaalta oikeudettomista luovutustoimista on kulunut jo useampi vuosi. Kuitenkin rikos on sisältänyt useita eri osatekoja yhtiön varojen luovuttamiseksi A:lle. Rikollinen menettely on kohdistunut useisiin velkojiin. A on toiminut tahallisesti ja hänen menettelynsä on osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta elinkeinon harjoittamista koskevia määräyksiä ja yhtiön velkojien etuja kohtaan.

Edellä mainituin perustein käräjäoikeus katsoo, että liiketoimintakiellon määrääminen on tarpeen sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämiseksi liiketoimintakieltolain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. A:n menettely on vaarantanut lain 1 §:ssä mainittua liiketoimintaan kohdistuvaa luottamusta.

Liiketoimintakiellosta annetun lain 5 §:n mukaan liiketoimintakielto on määrättävä vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. A:n rikollisen menettelyn ja laiminlyöntien motittavuus ja toimien vahingollisuus huomioon ottaen A on määrättävä liiketoimintakieltoon kolmeksi vuodeksi.

Korvausvelvollisuus

A on syyllistymällä rikokseen aiheuttanut asianomistajille taloudellista vahinkoa, jonka hän on velvollinen korvaamaan.

A ei ole kiistänyt vaadittuja määriä, mutta katsonut, että korvaukset tulisi laskea siten, että lähtökohtana on se vahinko, jonka velkojat olisivat jako-osuuksina saaneet, mikäli rikosta ei olisi tehty ja velallinen olisi rikoksentekopäivänä asetettu konkurssiin.

Vahingonkorvausoikeudessa pääperiaate on täyden korvauksen periaate. Lähtökohtaisesti, jos vaatimusten määrä on suurempi kuin aiheutetun vahingon määrä, olisi velkojien kannalta kohtuutonta, että aiheutetun vahingon määrää ei käytettäisi kokonaisuudessaan vahinkojen kattamiseen ja rikostekijä hyötyisi rikoksestaan.

Itä-Suomen hovioikeus on 23.11.2020 antamassaan ratkaisussaan 20/145144 viitannut oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön, jossa on todettu, että differenssiteoria ei ole ainoa tapa laskea vahingonkorvausta ja että differenssiteoria ei aina toimi oletetulla tavalla. Differenssiteoria perustuu kahteen tapahtumankulkuun. Differenssiteorian mukaan toinen tapahtumankulku perustuu arvioon, mitä olisi tapahtunut, jos vahinkotekoa ei olisi tehty. Toiseen eli todelliseen tapahtumankulkuun voivat vaikuttaa monet muutkin tekijät kuin vahinkoteko, minkä vuoksi sitäkin on muokattava ”oikean” lopputuloksen saamiseksi. Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on todettu korkeimman oikeuden linjana olleen, että tapahtumaketjujen vertailu tehdään vain siihen hetkeen saakka, kun vahinko on syntynyt (kts. KKO 1990:107, KKO 1994:42, KKO 1998:149 ja KKO 2003:36). (Saarnilehto, Oikeustieto 2/2016, s. 16)

Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä ratkaisevaksi vertailun keskeyttäväksi hetkeksi on katsottu vahingon aiheuttamisen hetki. Tässä tapauksessa vahingon aiheuttanut teko on rahojen nosto. Näin ollen vahingon syntyhetkenä on pidettävä sitä hetkeä, kun rahat on luvatta nostettu pois yhtiön varallisuuspiiristä, ja siten tapahtumankulkujen vertailu katkeaa siihen eikä yllä konkurssimenettelyyn asti.

Näin ollen pesän hoitajan palkkio ei tule otettavaksi huomioon eikä myöskään verottajan konkurssiin tai hypoteettiseen konkurssiin perustuvilla jako-osuuksilla ole merkitystä.

Vastaaja on syykseen luetulla menettelyllä aiheuttanut asianomistajille vahinkoa. Vahingon määrä on se rahamäärä, joka yhtiön velkojina olleilla asianomistajilla olisi ollut yhtiöstä saatavissa, mikäli varallisuutta ei olisi siirretty ulos yhtiöstä. Rikosvahingon määränä on siten pidettävä sitä määrää, mikä edellä on katsottu yrityksestä luovutetun varallisuuden määräksi. Vaaditun vahingonkorvauksen määrä on kaikilta osin syy-yhteydessä epärehellisyysteolla saavutettuun hyötyyn.

Vakuutusyhtiö C:n vahingonkorvausvaatimus on yhteensä 60.080,64 euroa, E Oyj:n 41.326,04 euroa, Vakuutusyhtiö D:n 16.930,70 euroa ja Verohallinnon vaatimus on ollut 100.234 euroa. Yhteensä asianomistajien vahingonkorvausvaatimukset ovat 218.571,38 euroa.

Asianomistajien esittämien vahingonkorvausten yhteismäärä ylittää aiheutetun vahingon määrän, joten A:n menettelyllään aiheuttama vahinko 89.165 euroa jaetaan kokonaisuudessaan niiden asianomistajien kesken, jotka ovat vaatineet asiassa korvausta. Näin siitäkin huolimatta, että niiden vaatima korvaus ylittäisi hypoteettisen konkurssin jako-osuuden.

Edellä mainituin perustein kun otetaan huomioon pesäluetteloon kirjatut asianomistajien saatavat, A on velvollinen korvaamaan Vakuutusyhtiö C:lle 31.029,42 euroa, E Oyj:lle 15.077,80 euroa, Vakuutusyhtiö D:lle 8.238,85 euroa ja Verohallinnolle 34.818,93 euroa. Saatavien suhteelliset osuudet on laskettu pesäluettelosta ilmenevistä asianomistajien saatavien määristä, joiden ylittävältä osin asianomistajien vaatimukset hylätään

Rikoksella saavutettu hyöty

Ottaen huomioon mitä korvausvelvollisuudesta on lausuttu, niin syyttäjän vaatimus rikoshyödyn menettämisestä hylätään tarpeettomana.

- - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Syyksi luettu rikos

1. Törkeä velallisen epärehellisyys
31.05.2015 - 31.10.2017
Rikoslaki 39 luku 1a §

Rangaistusseuraamukset
Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
11 kuukautta vankeutta
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika päättyy 22.6.2023
Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Muut rikosoikeudelliset seuraamukset

A määrätään liiketoimintakieltoon.
Liiketoimintakielto alkaa 22.6.2021 ja päättyy 22.6.2024.

- - - - - - - - - - -

Korvausvelvollisuus

- - - - - - - - - - -

A velvoitetaan korvaamaan

- Vakuutusyhtiö C:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena 31.029,42 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 2.7.2021 lukien,

- Vakuutusyhtiö D:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena 8.238,85 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 2.7.2021 lukien ja oikeudenkäyntikulut 186 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 2.8.2021 lukien,

- E Oyj:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena 15.077,80 euroa ja

- Verohallinnolle rikosperusteisena vahingonkorvauksena 34.818,93 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 2.7.2021 lukien ja oikeudenkäyntikulut 400 euroa. Tuomituista määristä saadaan vähentää, mitä hallinnollista tietä mahdollisesti saadaan perityksi. Verohallinto huolehtii itse korvausten perinnästä.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Anna Salin

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 2.3.2022

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja asianomistajien korvausvaatimukset hylätään. Toissijaisesti hän on vaatinut, että hänen katsotaan syyllistyneen enintään velallisen epärehellisyyteen törkeän velallisen epärehellisyyden sijasta ja että korvausvelvollisuus asianomistajille alennetaan. Lisäksi hän on vaatinut, ettei häntä määrätä liiketoimintakieltoon. Vielä hän on vaatinut, että asiassa toimitetaan pääkäsittely.

A ei ole ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut tai muuten luovuttanut yhtiön omaisuutta 89.165 euron määrästä, eikä hän myöskään ole aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemista näillä tapahtumilla, eikä hän ole oleellisesti pahentanut sen maksukyvyttömyyttä. Yhtiön vararikkoon näillä tilitapahtumilla ei yhtiön elinkaaren aikana voida katsoa olleen olennaista merkitystä. Todellinen syy yhtiön maksukyvyttömyyteen ajautumiseen johtui siitä, että yhtiö menetti vuonna 2016 kilpailutustilanteessa neljän auton ajot ja sen liikevaihto laski yli neljäsosalla edellisestä tilikaudesta. Perheessä ilmeni myös vakava sairaustapaus, ja A uupui ja sairastui itsekin. A ei itse valinnut tapaa, jolla osakassaamiset vietiin yhtiön kirjanpitoon. Osakassaamiset olivat suurelta osin yhtiön edeltäjän liiketoiminnasta johtuvia sekä myös A:n elämäntilanteen aiheuttamaa rahankäyttöä

Asianomistajien korvausvaatimukset tulisi määrällisesti laskea korkeimman oikeuden vuodelta 1998 olevien ratkaisujen 53, 82 ja 97 osoittamalla tavalla. Lähtökohtana on se vahinko, jonka velkojat olisivat jako-osuuksina saaneet, mikäli rikosta ei olisi tehty ja velallinen olisi rikoksentekopäivänä asetettu konkurssiin. Jako-osuuksissa olisi otettava huomioon loppuunsaatetun konkurssimenettelyn kustannukset noin 30.000–40.000 euroa. Käräjäoikeus on virheellisesti jättänyt ottamatta huomioon korkeimman oikeuden oikeusohjeen korvausten laskentatavasta.

A:n menettelyä ei kokonaisharkinnassa ole pidettävä niin moitittavana, että hänen määräämisensä liiketoimintakieltoon olisi perusteltua

Vastaukset

Syyttäjä on vastustanut A:n muutosvaatimuksia. Mikäli hovioikeus päätyisi asiassa toisenlaiseen lopputulokseen asianomistajien korvausvaatimusten osalta, syyttäjä on vaatinut, että A on tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä se osa syyksiluettavasta määrästä, mitä ei tuomita velkojille vahingonkorvauksena. Vaatimus on määrältään enintään 89.165 euroa.

Käräjäoikeus on päätynyt asiassa oikeaan lopputulokseen lukiessaan A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden katsoen, että A:n ilman hyväksyttävää syytä tehtyjen yhtiön varojen vajentamistoimien oikea määrä on ollut 89.165 euroa. Syyttäjän vaatimuksessa oli alunperin ollut vajentamistoimien kokonaismääränä 100.234 euroa, josta syyttäjä oli pääkäsittelyssä vähentänyt vastaajan hyväksi 11.069 euroa. Syytteen teonkuvauksen toisessa kappaleessa olevaa 87.991 euron määrää olisi myös pitänyt alentaa edellä mainitulla 11.069 eurolla, jolloin 87.991 euron sijasta teonkuvauksen toisessa kappaleessa pitäisi olla 76.922 euroa, jolloin se lisättynä luottotappiokirjauksen määrällä 12.243 euroa on yhteensä syyksiluettu määrä 89.165 euroa.

Käräjäoikeus on päätynyt oikeaan lopputulokseen katsoessaan, että osakaslainoille ei ole ollut liiketaloudellista perustetta ja että ne ovat olleet osakeyhtiölain vastaisia. Edelleen käräjäoikeus on katsonut oikein, että A on yhtiöstä tehdyillä varojen luovutuksilla ja luottotappiokirjauksilla aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden ja oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. Rikoksen törkeysarviointia ei ole myöskään aihetta muuttaa. Käräjäoikeus on myös päätynyt oikeaan lopputulokseen määrätessään A:n liiketoimintakieltoon.

Syyttäjä on nimennyt uudeksi kirjalliseksi todisteeksi tulosteen F Oy:tä koskevasta velallisen ulosottoasioista.

Lisäksi syyttäjä on katsonut, ettei pääkäsittelyn toimittaminen asiassa ole tarpeen, koska kysymys on teon oikeudellisesta arvioinnista eikä henkilötodistelun uskottavuudesta.

Vakuutusyhtiö C on vastustanut A:n muutosvaatimuksia. Käräjäoikeus on päätynyt asiassa oikeaan lopputulokseen, eikä sitä ole aihetta muuttaa. Vertailua hypoteettiseen tapahtumankulkuun ei tule tehdä, vaan vahingonkorvaus tulee jakaa niiden velkojien kesken, jotka käräjäoikeudessa ovat vaatineet vahingonkorvausta.

Vakuutusyhtiö D, E Oy ja Verohallinto eivät ole antaneet vastauksia.

Hovioikeuden ratkaisu

- - - - - - - - - - -

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ollut riidatonta, että A on nostanut B Oy:n varoja omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä sekä hänen aikaisemman toiminimellä harjoittamansa liiketoiminnan velkojen maksuun ja että A:n 12.243 euron suuruinen velka yhtiölle on kirjattu luottotappioihin. Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko A toimillaan syyllistynyt rikokseen ja mikäli näin on, onko kysymyksessä törkeä velallisen epärehellisyys vai velallisen epärehellisyys. Hovioikeus on tulkinnut valituksen tarkoittavan myös sitä, että asiassa on kysymys lisäksi rangaistuksen mittaamisesta. Vielä asiassa on kysymys korvausvelvollisuudesta ja siitä, onko A määrättävä liiketoimintakieltoon.

Syyksilukeminen

Yhtiön liikevaihto on alentunut keväällä 2016 tapahtuneen kilpailutuksessa häviämisen seurauksena valituksesta ilmenevin tavoin. Tämä ei kuitenkaan ole ollut syynä yhtiön maksukyvyttömyyden pahentumiseen, koska A on kilpailutuksen aikana ja sen lopputuloksen jälkeenkin tehnyt yhtiön tililtä edelleen nostoja tammikuusta toukokuuhun yhteensä 51.572 euroa, jolloin saamiset johdolta tilin saldo on ollut syyttäjän vastauksesta ilmenevällä tavalla palkkakuittausten jälkeen 31.5.2016 yhteensä 94.666,56 euroa. A ei siten ole yhtiön varojen käytössä ottanut huomioon kilpailutustilannetta ja sitä, että yhtiön tulot voivat sen seurauksena pienentyä niin, ettei se enää selviä maksuvelvoitteistaan velkojille kuten on käynytkin. A:lla on ollut selonottovelvollisuus siitä, miten osakeyhtiöstä voidaan nostaa varoja omaan käyttöön. Tietämättömyys näistä seikoista eikä muutoin vaikea elämäntilanne vaikuta tahallisuuteen.

Näin lisättynä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun A:n syyksi luetusta menettelystä ja sen oikeudellisesta arvioinnista perusteluineen sillä korjauksella, että teonkuvauksen toiseen kappaleeseen merkityn 87.991 euron sijasta luetaan syyttäjän vastauksen perusteella A:n syyksi, että hän on lahjoittanut tai muuten luovuttanut ilman hyväksyttävää syytä yhtiön omaisuutta yhteensä 76.922 euron edestä itselleen ja perheensä yksityiskäyttöön tehdyillä tilisiirroilla, pankkikorttiostoksilla ja yhtiön varoista maksettujen yhtiön kuluksi kuulumattomien henkilökohtaisten laskujen maksun muodossa sekä käyttäen yhtiön varoja yksityiseen kulutukseen. Aihetta syyksilukemisen muuttamiseen enemmälti ei ole.

Rangaistusseuraamus

Törkeästä velallisen epärehellisyydestä on rikoslain 39 luvun 1 a §:n mukaan tuomittava vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:93 ottanut kantaa rangaistuksen määräämiseen tapauksessa, jossa on ollut kysymys törkeästä veropetoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Korkein oikeus on tuon ratkaisunsa perusteluissa todennut, että määrättäessä rangaistusta kysymyksessä olevien kaltaisista talousrikoksista rikoksella tavoiteltu hyöty ja aiheutettu vahinko ovat keskeisiä perusteita rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden arvioinnissa (kohta 12). Oikeuskäytännössä rangaistuksen määrääminen talousrikoksista onkin usein suhteutettu etupäässä tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon rahamääriin. Rangaistusta mitattaessa on kuitenkin tämän ohella tapauskohtaisesti arvioitava, liittyykö rikoksiin myös muita teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä tekijän syyllisyyden arviointiin vaikuttavia seikkoja, joille on syytä antaa merkitystä teon rangaistusarvoa määriteltäessä.

A:n syyksi luetussa törkeässä velallisen epärehellisyydessä saadun hyödyn määrä on ollut 89.165 euroa. Kirjanpito yhtiössä on ollut asianmukaisesti hoidettu, eikä A:n syyksi ole luettu muita rikoksia. A:n syyksi luettu menettely yhtiön toiminnassa on ollut sellaista, ettei se ole voinut jatkua kovinkaan kauan ilman, että yhtiön velkojat puuttuisivat asiaan. A:n menettely ei ole myöskään ollut erityisen suunniteltua. Rikoksella aiheutetun vahingon määrään nähden ei rikoksen vahingollisuutta ole aihetta pitää tässä tapauksessa niin merkittävänä, että tämä seikka vaikuttaisi raskauttavasti rangaistuksen mittaamiseen. Kokonaisuutena arvioiden A:n syyllisyyttä voidaan pitää muihin tämän kaltaisiin rikoksiin verrattuna melko tavanomaisena. Hovioikeus katsoo, että oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetusta rikoksesta on pidettävä 9 kuukauden vankeusrangaistusta, joka voidaan A:lle määrätä ehdollisena.

Liiketoimintakielto

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen liiketoimintakiellon määräämisen osalta.

Korvausvelvollisuus

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, vahingonaiheuttaja on vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisesti velvollinen korvaamaan myös taloudellisen vahingon. Vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaan vahingonkorvauksen tulee olla täysi korvaus niin, että vahingonaiheuttajan on korvattava vahinkoa kärsineelle vahingosta aiheutunut menetys kokonaisuudessaan. Vahingonkorvauksella vahingonkärsijä pyritään näin asettamaan siihen asemaan, jossa hän olisi, jos vahinkoa ei olisi tapahtunut.

Korkeimman oikeuden ratkaisun 2019:9 perustelujen kohdassa 16 on todettu, että vahingonkorvausoikeudessa vahingon määrittämisen lähtökohtana on vakiintuneesti pidetty niin sanotun differenssiopin mukaista tapahtumainkulkujen erotusta. Tämän mukaan vahinko perustuu hypoteettisen ja todellisen tapahtumainkulun väliseen vertailuun. Hypoteettinen tapahtumien kulku on oletus sellaisesta tapahtumaketjusta, johon ei liity korvausvastuun perustavaa seikastoa. Kun vahinko on aiheutettu rikollisella teolla, vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on tilanne, josta on poistettu rikollinen teko ja sen vaikutukset. Samalla kannalla korkein oikeus on ollut ratkaisussa 2020:43 kohdassa 17 ja ratkaisussa 2021:87 kohdassa 10. Korkein oikeus on ratkaisussa 1999:105 vielä todennut, että arvioitaessa vahingon määrää on tosiasiallisia tapahtumia verrattava siihen, miten tapahtumat olisivat edenneet ilman rangaistavaa toimivallan ylitystä ja laiminlyöntiä.

Edelleen ratkaisun KKO 2019:9 kohdassa 17 on todettu, että vahingonaiheuttanut on velvollinen korvaamaan taloudellisen tai esinevahingon siltä osin kuin se on tarpeen vahingonkärsijän saattamiseksi samaan asemaan kuin tämä oli ennen vahinkotapahtumaa. Korvauksen määrittämisen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua korvauksesta ja päätyy vahinkotapahtuman korvaamisen kautta parempaan asemaan kuin missä tämä olisi ollut ilman aiheutunutta vahinkoa (ns. rikastumiskielto). Vahinkoa kärsineelle mahdollisesti tullut varallisuuden lisäys tai aiheutunut säästö on siten otettava huomioon vähennyksenä täyden korvauksen määrää laskettaessa.

Korkeimman oikeuden ratkaisuista 1998:53 ja 82 sekä 1998:97 johdetun oikeusohjeen mukaan velallisen velkojille aiheuttama vahinko määräytyy sen mukaan, mitä nämä olisivat saaneet jako-osuuksina saatavilleen, jos rikosta ei olisi tapahtunut ja velallinen olisi rikoksentekopäivänä asetettu konkurssiin. Näin määräytyvien jako-osuuksien suuruudet taas riippuvat, paitsi velallisen varojen ja velkojien saatavien määristä tuolloin, myös saatavien konkurssissa nauttimasta etuoikeudesta ja ajatellun loppuunsaatetun konkurssimenettelyn kustannuksista. Konkurssin raukeamistapauksissa, joissa konkurssivalvontaa ei toimiteta eikä konkurssituomiota anneta, yksittäisen velkojan mahdollisuudet esittää tarkkaa selvitystä jako-osuutensa määräytymiseen vaikuttavista muista seikoista kuin omista saatavistaan ovat lähtökohtaisesti rajalliset. Tämä merkitsee sitä, että hänen vahinkonsa usein on määrättävissä vain oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n perusteella ja ottaen tällöin huomioon, mitä yksittäisessä tapauksessa kohtuuden mukaan on ollut selvitettävissä.

A on hänen syykseen luetun rikoksen perusteella luovuttanut 31.5.2015-31.10.2017 ilman hyväksyttävää syytä yhtiön omaisuutta 89.165 euron edestä. Saadun selvityksen mukaan yhtiö on tullut maksukyvyttömäksi viimeistään marras-joulukuussa 2016. Yhtiö on asetettu konkurssiin 27.3.2018, ja konkurssi on rauennut varojen puutteessa. Hovioikeus toteaa, että arvioitaessa asianomistajille aiheutuneen vahingon määrää tulee tosiasiallisia tapahtumia verrata siihen hypoteettiseen tapahtumainkulkuun, miten tapahtumat olisivat edenneet ilman rangaistavaa varojen luovuttamista. Tässä tapauksessa yhtiön ajautuminen konkurssiin olisi mitä ilmeisimmin ollut joka tapauksessa ilman rikollista tekoakin todennäköinen tapahtumainkulku. Silloin velkojat olisivat saaneet jako-osuuden konkurssissa, joka ei olisi rauennut varojen puutteessa. A on velvollinen korvaamaan asianomistajille taloudellisen vahingon siltä osin kuin se on tarpeen vahingonkärsijän saattamiseksi samaan asemaan, jossa nämä olisivat ilman A:n rikollista tekoa. A:n korvausvelvollisuuden määrääminen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua A:n rikoksen vuoksi ja päätyy saamallaan korvauksella parempaan asemaan kuin missä tämä olisi ollut ilman A:n aiheuttamaa vahinkoa. Asianomistajien vahingon määrää laskettaessa on siten otettava huomioon vähennyksenä konkurssin pesänhoitokulut, jotka konkurssin raukeamisen vuoksi on arvioitava. Hovioikeus on arvioinut konkurssiasiain neuvottelukunnan suositusten perusteella vähennyksenä huomioon otettaviksi pesänhoitokuluiksi 5.000 euroa (vrt. Itä-Suomen hovioikeuden 30.8.2019 antama ratkaisu nro 136577, jossa vahingonkorvausten määrien laskennassa on otettu huomioon pesänhoitajan kuluina 4.000 euroa). Ottaen vähennyksenä huomioon pesänhoitajan palkkio A on rikoksellaan aiheuttanut velkojille 84.165 euron suuruisen vahingon. Asianomistajien vaatimien saatavien yhteismäärä on enemmän kuin rikoksella asianomistajille aiheutetun vahingon määrä. Konkurssiin asettamisen aikaisten kaikkien tunnettujen velkojen yhteismäärä on pesäluettelon mukaan ollut 260.492,44 euroa, kun ei oteta huomioon pesäluetteloon merkittyä A:n osakaslainaa.

Edellä mainituin perustein, kun otetaan huomioon pesäluetteloon kirjattujen asianomistajien saatavien määrät, A on velvollinen suorittamaan vahingonkorvauksena velkapääomien mukaisena suhteellisena jako-osuutena kaikkien pesäluetteloon merkittyjen velkojen yhteismäärästä Vakuutusyhtiö C:lle 23.272,38 euroa, Vakuutusyhtiö D:lle 6.177,02 euroa, E Oyj:lle 11.311,22 euroa ja Verohallinnolle 26.113,72 euroa.

Syyttäjä on vaatinut, että A on tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä se osa syyksiluettavasta määrästä, mitä ei tuomita velkojille vahingonkorvauksena. Rikoshyötynä tuomitaan siten valtiolle menetetyksi 22.290,66 euroa.

- - - - - - - - - - --

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Rangaistusseuraamukset
Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
9 kuukautta vankeutta
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä ja päättyy 22.6.2023.
Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.
Rangaistusta on alennettu.

Korvausvelvollisuus

A velvoitetaan suorittamaan Vakuutusyhtiö C:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 23.272,38 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

A velvoitetaan suorittamaan Vakuutusyhtiö D:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 6.177,02 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

A velvoitetaan suorittamaan E Oyj:lle rikosperusteisena vahingonkorvauksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 11.311,22 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

A velvoitetaan suorittamaan Verohallinnolle rikosperusteisena vahingonkorvauksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 26.113,72 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

A tuomitaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 22 290,66 euroa.

- - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Kysymyksen vahingonkorvausvaatimuksen määrän osalta ovat ratkaisseet vahvennetussa kokoonpanossa:

Presidentti Antti Savela
Hovioikeudenneuvos Minna Koskinen
Hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
Hovioikeudenneuvos Tuulikki Räsänen
Hovioikeudenneuvos Janne Arvela
Hovioikeudenneuvos Petri Sahi
Hovioikeudenneuvos Tiina Pirinen

Ratkaisu on yksimielinen

Muilta osin asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
Hovioikeudenneuvos Janne Arvela
Hovioikeudenneuvos Tiina Pirinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.